ettei Suomen maatalous menetä mitään. Tänä aamuna kertoi maanviljelijä televisioissa mistä on kyse.
Maanviljelijä saa nk. olosuhdelisää 250 € hehtaarille. 50 hehtaarin pientilalla se merkitsee jo 12 500 €. Kysymys ei kuitenkaan ole kuin vajaat puolet ja voidaan arvioida hänen kertomuksensa perusteella, että maataloustuet tällä pientilalla ovat yhteensä noin 30 000 €. Kysymys on nettotulosta, josta ei peritä veroja.
Lisäksi tuloa tulee tietysti tuotteista, jotka myydään ja ne peittävät ainakin kaikki kustannukset.
Palkansaaja keskimäärin ansaitsee ehkä 25 000 €, josta verotuksen jälkeen jää 18-20 000 euroa.
Veotuksella maksetaan sitten kaikki maataloustuet.
Palkansaaja kokee tietysti tilanteen selvittämisen väärtiksi?
Korkeaojan olisi lyötävä oikeudenmukaisuuden kannalta tärkeät tiedot pöytään.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Heti aamulla.Totta kai tuesta vero maksetaan.Senkin isännän rahat varmasti menevät Talven kuluttaja,palkasaajan taskuun suurimmaksi osaksi.Maanviljelijän tulot jää selvästi jälkeen teollisuustyöntekijän tuloista.
Ajattelisi, kun Talvi osaa kuitenkin kirjoittaa hyvin jäsenneltyjä lauseita,että häneen olisi jotain oikeaakin tietoa tarttunut,mutta ei.
Ei Tapio varsinaisesti valehtele. Ei etenkään kepulaisessa mielessä. Hän vain tulkitsee asiaa. Tosiasiassa keskimääräinen tuki tilaa kohti on noin 20000 euroa. Se vastaa noin 2100 euron kuukausipalkkaa. Näin yksinkertaistettuna!
täysin tietämätön.
kateus paistaa kirjoituksesi hengestä ja tietämättömyys,maanviljeliä ammatti on niin monitahoinen asiayhteyksineen-eritahoihin,konehankintoineen,monine ilmastotekijöistä johtuvine yllättäviin tilanteisiin
joutumisineen ja tuotteiden v.1995 alkaen markkinahinnan alenemiseen joka kompensoidaan tilakokoa suurentamalla ja lainarahan turvin,joka taasen johtaa suurempaan työmäärään ja lisääntyvään konehankintaan ja jälleen lainan ottoon ,suomessa keskim. nettotyötulo oli v.2004 n.13000€/tila,ei tarvitse olla kummoinenkaan palkkatyöntekijä kun hakkaa edm.työtulon.arvoisa kirjoittaja,kehottaisin perehtymään tarkemmin ko.aiheeseen, tai peräti hankkimaan tilan ja kokeilemaan mitä pitää sisällään tämänpäivän eu-suomessa maanviljeliän ammatti,takaan että 5vuoden kuluttua on toinen ääni "kellossa.
Talvi ei joko ymmärrä tai valehtelee tarkoituksella. Epäilen edellistä.
Ensinnäkin kaikki maataloustulot ovat veronalaisia.
Toiseksi maanviljelijä harvoin saa myymistään tuotteistaan korvauksen, joka peittäisi edes kustannukset. Hinnat on painettu helevetin alas.
Kysymys maataloustukien lopettajille.
Paljonko alkutuottaja saa kaurakilosta? Vehnäkilosta? Sianlihakilosta? Naudanlihakilosta?
Eu:n maksamat tuet ovat veronalaista tuloa, joten joten marginaaliverotus pitää huolen siitä että eu:n maksamista tuista jopa puolet menee verottajalla, eli palkansaajien hyväksi.
Eu-tuet päätyvät siis palkansaajien hyväksi.
Tuo summa on tosi, mutta sillä piää ostaa tuotantopanokset, elää, maksaa lainoja pois ja lopusta, jos vielä jää verot. Ei ihme, että viljelijät etsivät sivuansioita.
http://www.stat.fi/tk/hp/kui_maatal.html
Ainakin Tilastokeskuksen tilastojen mukaan maatilojen keskimääräiset tulot ovat nousset vuodesta 1994 lähtien, lukuunottmatta maataloustuloja.
http://tilastokeskus.fi/til/mtuve/index.html
"Ainakin Tilastokeskuksen tilastojen mukaan maatilojen keskimääräiset tulot ovat nousset vuodesta 1994 lähtien, lukuunottmatta maataloustuloja.
http://tilastokeskus.fi/til/mtuve/index.html "
Heikko on ollut tulokehitys.
Tilakoko ja investoinnit sekä lainat kasvaneet rajusti mutta tulot pysyneet samana.
Duunaria harmittaisi jos joutuisi tekee 10 tuntista päivää 8 tunnin palkalla.
Minun palkkani on noussut monta kymmentä prosentti vuodesta 1994, niin varmaan suurimmalla osalla suomalaisista.