Suurikoneiset

Nykyään on paljon keskustelua autoverotuksen painopisteen siirtämisestä käytön verotukseen sekä polttoaineisiin ja sen veromäärän lisäämiseen, niin tällöin tulisi valtiovallan ehdottomasti suosia suurikoneisia- ja ruokaisia autoja.

Ensinnäkin:
1. Suuret autot ovat turvallisempia ja myöskin suhteellisen vanhoissa malleissa (10 v ja vanhemmissakin) on varusteina turvatyynyt, ABS- jarrut ym turvavarusteet.

2. Suuremman kulutuksen takia valtio kerää huomattavasti suuremman veromäärän kuin vastaavan ikäisestä saastuttavasta ja ilman turvavarusteita olevasta pikkumallista

3. Nämä nk paremman luokan autot on jo kaikki (80-luvun alusta lähtien) vähäpäästöisiä, siis saastuttavat vähemmän kuin "katiton corolla"

4. Törmäys tilanteissa matkustajien vammautuminen on vähäisempää (samalla yhteiskunnalle rutkasti edullisempaa) kuin pikkuautojen, joiden turvavyötkin on kiinni lähes paperin ohuessa pellissä.

5. Edellä kuvatun takia valtiovallan tulisi ehdottomasti suosia suuria isomoottorisia autoja niiden kiistattomien hyötyjen takia joka sektorille.

6. Meidän vaihtoautovalikoimasta ei vain valitettavasti löydy tarpeeksi nk suuria malleja (nykyverotuksesta johtuen) ja tullilaitos verottaa suuria turvallisia autoja
täysin epärealistisesti. Missä on turvallisuus ja hyötynäkökohdat?
Esim Saksasta on saatavilla runsaasti suuria turvallisia autoja, nyt vain verotus näiden hyötyjen tasolle ja pois kateusvero.
141554
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

olis amiksen penkillä housut märkänä ... ?

Äänestä
  • olen sen amiksen käynyt vuonna -69. Ja sen jälkeen vähän muutakin koulua.
    Olen ikäni ajellut "kaiken" kokoisilla autoilla ja nytkin minulla on iso saksalainen tavallinen merkki.

    Niin, olin aivan tosissani tämän ajatuksen kanssa.
    On totta, että polttoainekulut ovat (omassani 3,2 l:n moottorilla - vm 96) ovat kympin pinnassa jokapäiväisessä ajossa. Maantieajossa vakionopeudensäädintä käyttäen helposti alle 8 l:n.

    Siis kehitys on tässäkin asiassa kulkenut ohi "yleismiehen" vielä vanhemman ison auton ohi.

    Samaten omassani on ABS, turvatyynyt, luistonesto jne. tämänpäivän turvavarusteet. Moottori on vähäpäästöinen, luulisin että vähäpäästöisempi kuin "yleismiehen" tojota.

    Niin, ja korin rakenne on suunniteltu jo törmäyksiä vaimentavasti jne.

    Mitä tulee polttoaineen kulutukseen, niin tämä on juuri se porkkana, joka valtiovallankin tulisi huomioida. Korkeampina verotuloina verrattuna esim pieneen turvattomaan ja kuitenkin lähes saman kulutuksiseen pikkuautoon nähden.

    Rengas kulut ovat kutakuinkin samaaluokkaa kuin pienissäkin autoissa. Pieni kapea rengas kuluu huomattavasti nopeammin kuin suurikokoinen ja suurikokoinen ei ole "kuoppaherkkä" = turvallinen. (kuoppiahan meidän teillämme riittää)

    Kun tavallinen pikkuauton rengas kestää laillisessa kunnossa max 25 - 30 thkm niin omassani on laillinen kulutuspinta vielä 80 thkm ajon jälkeen. Joskaan en koskaan aja renkaita aivan loppuun.

    Mutta ajatukseni ydin on: Isot autot ovat turvallisempia, valtiolle tuottoisampia, vähemmän vammautuneita yhteiskunnan huolehdittaviksi, jne.

    Äänestä

Suurikoneinen auto soveltuu tietenkin toiseksi autoksi pitkille maantiematkoille, mutta jokapäiväisessä pyöritysajossa suurikoneista raskasta autoa ei kannata käyttää. Minulla on vuodesta 1983 lähtien ollut toisena autona isolla 6-sylinterisellä moottorilla varustettu automaattivaihteinen auto, joten tiedän melkoisen tarkkaan sellaisen ajokustannukset.

Jos isoa ja raskasta autoa käytetään taajama-ajossa, niin bensaa palaa rauhallisesti kiihdytettäessä 15 –18 l / 100 km. Jos liikennevaloista haluaa lähteä näyttävämmin, niin kulutus tietysti tästä kasvaa. Monellako tällaiseen tuhlailuun on varaa?

Isoissa autossa myös vetävien pyörien rengaskulut muodostuvat suuriksi, jos auton tehoa taajama-ajossa liian usein hyödynnetään. Jo tästäkin syystä kevyempi ja pienitehoisempi auto sopi pyöritysajoon paljon paremmin.

Säästäväisenä miehenä minäkin käytän kahta autoa. Ajelen kevyellä vanhalla Tojotalla Essolle kahville, ja isolla raskaalla maantieautolla käyn sukulaisten luona kylässä. Tasaisesti ajettaessa iso auto kuluttaa maantiellä bensaa 8.5 l / 100 km, ei siis merkittävästi enemmän kuin kevyt Tojotakaan, mutta kyyti on parempaa ja hiljaisempaa. Vaimon antamat ajo-ohjeetkin kuulee silloin paremmin.

Nuoret pojat tietysti ihailevat isoja ja tehokkaita autoja, mutta usein he unohtavat kokonaan käyttökustannukset. Isoa autoa pystyvät käyttämään vasta vanhemmat ihmiset sen jälkeen, kun asuntolainat on maksettu ja lapset ovat maailmalla. Rikkaat perijät tietysti voivat ajella isoilla autoilla nuorenakin.

Äänestä
  • sun vanhaa p.....i / rakkaintasi voi edes verrata tuontiautoihin.

    Vuonna 1983 käytettynä ostettu. Taitaa olla kaasari vehje ja kaikkihan me tunnemme ne 70 luvun lopun ja 80 luvun alun tomaatit. Hyvä yhdistelmä / hieno laji. Vanha kaasarivehje tomaatti. Ei ihme, että käyttöä löytyy vain pitkille matkoille ja mielummin jättäisi nekin väliin.

    Sulla on siis kaksi p....a, mikä selittääkin aika pitkälle tuontiauto katkeruutesi. Toivottavasti muijasi ei ole postimyynnistä hankittu. Tai jos on niin, toivottavasti Sir Vilin välittämä eikä paketista paineilman voimalla henkiin herätetty. Otan joka tapuksessa osaa.

    Hopi hopi Essolle kohtalotoverien seuraan. Essolla on hyvä köyhien (eläkeläisten, peräkammaripoikien ja työelämästä syrjäytyneiden) jaella elämän ohjeita. Köyhäällä ei tässä yhteydessä tarkoiteta vain taloudellista tilannetta vaan myös henkistä valveutuneisuutta ja maailmankuvaa.

    Esson asiantuntijoilta löytyy vinkit ja opastukset kaikille elämän osaalueille aina osakesijoittamisesta auton ostoon. Mitä vähemmän on tietoa ja ymmärrystä asiasta, sitä parempia ja varmempia ohjeita nämä asiantuntijat jakelee.
    Puhemiehenä (nimimerkillä Yleismies) toimii tietokoneen ja modeemin omistava osapäiväjuoppo.

    Yleismiehellä vaan taitaa joskus kotimatkalla heittää sen verran, että menee eri elämänaloille tarkoitettu ohjeistus yhteen klimppiin ja syntyy käsittämätöntä soopaa. Saattaa mennä sekaisin Soneran UMTS kauppat ja tuonti Mersujen vaikutukset Suomi suolattujen jälleen myyntihintaan.

    On siinä auton maahantuontiin vinkkejä etsivä aluksi ihmeissään kun lueskelee saitilta yleismiehen novelleja kunnan pankinjohtajan murheista tai Soneran UMTS kaupoista.

    Onhan se väärin, niin väärin että kaikenlaiset pipopäät ja nörtit ajelee hienommilla autoilla kun yleismiehen hiljalleen hapertuvat menopelit.
    V....taahan se totta vie, kun osa noista naperoista ei osaa edes lakkia oikeinpäin päässän pitää ja silti on alla sellainen kaara, että vanhaan hyvään aikaan se olisi edellyttänyt vuorineuvoksen titteliä.

    Äänestä

  • Pökö iivari kirjoitti:

    sun vanhaa p.....i / rakkaintasi voi edes verrata tuontiautoihin.

    Tekstisi oli täynnä pahoja väärinkäsityksiä. Kaikesta huomaa, että et ole aiemmin lukenut juttujani, koska et ole selvillä autoistani. En ole enää pitkiin aikoihin ajellut kaasarivehkeillä.

    Vuonna 1983 tosiaan ostin ensimmäisen 6-sylinterisen automaattivaihteisen auton itselleni, ja se oli kaasarivehje. Se auto kulutti kaupungissa 15 –18 l /100 km, ja maantielläkin kulutus oli parhaimmillaan 10.5 l / 100 km. Kyyti oli aivan erinomainen, mutta käyttö tuli kalliiksi, vaikka auto oli varmatoiminen.

    Vaihdoin tämän ensimmäisen maantieautoni uudempaan vuonna 1991, ja silloin sain maantiekulutuksen alenemaan arvoon 8.2 l / 100 km, vaikka autossa oli isompi moottori ja paljon enemmän tehoa. Kaupunkikulutus ei silti laskenut.

    Tämä vuonna 1991 hankkimani maantieauto ei paljoa häpeä näille nykyisille tuontiautoille, sillä auton teknisistä tiedoista voisin kertoa seuraavaa:

    - 6-sylinterinen 3-litrainen ruiskumoottori
    - 4-portainen turbiinilukolla varustettu automaativaihteisto
    - Ilmastointi
    - Sähköllä säädettävät ikkunat
    - Sähköllä säädettävät penkit
    - Ajotietokone
    - Vakionopeussäädin
    - ABS-jarrut
    - Varusteita oli paljon lisääkin, mutta ei niitä tässä jaksa luetella

    Auto oli varsin liukasliikkeinen, sillä ohjekirjassa ilmoitettu huippunopeuskin oli peräti 205 km / h. Käsitykseni mukaan tämä maantieautoni oli vuonna 1991 ( Ladojen kulta-aikana) aika kova sana. Seuraava omistaja ajelee autolla edelleenkin ja on erittäin tyytyväinen hienoon kyytiin.

    Tämän toisen maantieautoni vaihdoin vuonna 1999 vähän uudempaan ja parempaan muuttoautoon ( vm 1994), ja sillä pelillä vieläkin ajelen pidemmät matkat. Tässäkin autossa varustelutaso on suunnilleen samanlainen kuin vuonna 1991 hankkimassani autossa. Tässä viimeisessä maantieautossani on myös katalysaattori.

    Muijani ei tosiaan ole postimyynnistä ostettu, vaan ihan ilman autoakin pelkillä viisailla puheilla minä nuorena pystyin hänet hurmaamaan. Hyvin tyytyväisenä hän edelleenkin istuu pitkillä matkoilla hyvässä ja hiljaisessa maantieautossani. Hyvin mielellään hän näppärällä Tojotallakin kylällä ajelee, sillä Carinasta näkee ulos paremmin kuin nykyisistä korkeaperäisistä pikkuautoista.

    Omistan tosiaan useampiakin tietokoneita ja useampia modeemeja, mutta kaikki modeemit ovat jo vuosia olleet käyttämättöminä kaapissa. Tällä hetkellä minulla on käytössä 2 M / 512 K laajakaistayhteys, jonka avulla pärjään hyvin näissä autokeskusteluissa.

    Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että kylällä tosiaan näkee nuoria lippispoikasia, jotka ovat hakeneet Saksasta vuorineuvostason autoja itselleen. Tällaisen auton ostaminen halpojen lainakorkojen aikana ei ole temppu eikä mikään köyhällekään poikaselle, mutta auton huoltaminen ja käyttö edellyttää nykyisinkin vuorineuvostason tuloja. Sellaisia ei jokaisella lippispojalla ole.

    Äänestä

  • old_profile_965 kirjoitti:

    Olisin enemmän huolissani nuorison (alle 30-vuotiaat) ylivelkaantumisesta yleensä, kuin siitä, että joku iso bemari jää huoltamatta liian isojen huoltokulujen takia. Pääasia lienee se, ettei lippispäälle jää jäännösvelkaa autosta, jos hän sen myy. Tällainen riski tietenkin on aika suuri, kun velkaa on saanut helposti.

    Eikös se ollut niin, että joka kymmenes tai jopa useampi nuori on velkaantunut liikaa ?

    Suomessa autot ovat vieläkin niin hintavia, että usein tarvitaan iso velkamäärä auton ostoon, jollei säästörahaa ole, taikka kunnon vaihtoautoa.

    Lisäksi, nykyään nuorilla pitää olla kaikki yhdellä kertaa, sekä asunto että auto. Asunnotkin ovat kalliita.

    Autojen hintatason lasku on kaikkien hyväksi, eikä vähiten nuorten tai muutoin vähävaraisten hyväksi. Kaikki toimet autojen hintojen laskemiseksi ovat tervetulleita, mukaan lukien autojen maahantuonti.

    Esimerkkinä mainitsen, että Volvo 850 GLT 170 hv Automaatti 1993 maksaa Belgiassa noin 2.900 euroa, ajettu 165.000 km. Suomessa Tulli arpoo auton hinnaksi 10.030 euroa. Autoveroa menee 2.850 euroa eli auton hinta ulkomailla. Ihan sopiva nuorisoauto, paitsi jos siitä yritetään nyhtää sikamaiset 10.030 euroa.

    En tiedä millaisilla autoilla kylänne nuoriso ajaa, mutta nuoren taikka muutoin vähävaraisen asemaa varmaankin helpottaisi se, että käyttöauton pystyisi hankkimaan säästöillä. Nythän valtiovalta ja autoliikkeet käsikynkässä tekevät vähävaraisen autoilijan aseman vaikeaksi, tai ainakin hankalaksi.

    Äänestä

  • teehoo kirjoitti:

    Juttelet hyvin viisaasti. Nuorten kannattaisi olla hyvin maltillisia hankkiessaan autoa, sillä liian kallis auto ( sekä hankintahinta että käyttökustannukset) tuhoaa nuoren tulevaisuuden. Kun tulotaso on pieni, niin ei silloin kannata kaikkea ylimääräistä rahaa panna ajoneuvon ylläpitoon. Tällöin on mahdollista saada myös asuntoasiat järjestykseen.

    Minulla on hyvä esimerkki ihan lähipiiristäni tästä asiasta. 90-luvun alussa kotikylässämme oli kaksi poikaa, jotka olivat koulussa samalla luokalla ja kirjoittivat yhtä aikaa ylioppilaiksi. Poikien vanhemmat olivat varallisuudeltaan ja sosiaaliryhmältään samaa tasoa, mutta maailmankatsomksessa heillä oli eroja. Toisen pojan (poika A) vanhemmat ostivat nuorelle ylioppilaalle käytetyn auton ja maksoivat siitä 35000 mk. Toinen poika ( poika B) ajeli pakolliset reissunsa vanhempiensa huonolla toimintavarmalla rotiskolla.

    Molemmat pojat lähtivät opiskelemaan samaan kaupunkiin. Poika A jätti autonsa kotipaikkakunnalle pihalle seisomaan ( ei ollut tallia), ja ja meni opiskelupaikkakunnalle vuokra-asuntoon asumaan. Pojan B vanhemmat ostivat pojalleen halvan omistusasunnon, koska hinnat olivat asuntokuplan jälkeen aivan pohjissa. Pojalla B ei vieläkään ollut autoa, vaan kotipaikkakunnallaan hän käytti edelleenkin isänsä vanhaa rotiskoa.

    Vuodet kuluivat, ja pojan A auto ruostui käyttämättömänä pihamaalle. Samanaikaisesti hän maksoi kallista vuokraa asunnostaan, mutta valmistuttuaan hän tietenkin osti taas itselleen uudehkon auton kadulle seisomaan. Poika B ei hommannut vieläkään autoa, vaan maksoi pois asuntolainansa ( vanhempien avustuksella) ja hankki vasta sitten halvan käytetyn auton itselleen.

    Nyt poikien valmistumisesta on kulunut melkein 10 vuotta, ja tilanne on hyvin mielenkiintoinen. Poika A asuu edelleen vuokrakaksiossa kerrostalossa, ja hänellä on suhteellisen uusi auto kadun varressa ruostumassa. Poika B on jo kerran vaihtanut asuntoa suurempaan ja asustaa nyt velattomassa rivitaloasunnossaan ( 3 h keittiö) ja säilyttää vanhaa autoaan lämpimässä tallissa. Pojalla on käteistä rahaa niin paljon, että hän pystyisi koska hyvänsä ostamaan ihan uuden kunnollisen auton kotimaisesta autokaupasta.

    Mitä opimme tästä tarinasta? Vaikka poikien A ja B ansiotaso on nykyisin suunnilleen sama, niin liian varhaisessa vaiheessa hommattu ajoneuvo on estänyt pojan A taloudellisen menestymisen. Jos pojan A vanhemmat olisivat laittaneet ensimmäiseen autoon tuhlaamansa 35000 mk asuntoon ( heillä olisi ollut siihen varaa), niin poika A asuisi nyt velattomassa asunnossa ja hänellä olisi rahaa ihan uuteen autoonkin.

    aika on hänelle otollinen, kannattaa ehdottomasti hankkia autonsa (sitten kun hankii) ulkomailta.

    Tarkka kun, ostaa hän todennäköisesti nk "jahreswagenin", saa uuden auton takuut jne, sekä säästyneillä (monia tuhansia euroja) hän sijoittaa osakkeisiin tai muuhun varmasti tuottavaan.

    Näin hänen "etumatkansa" poika A:han nähden kasvaa entisestään.
    Ja koska hän ei ole "jobbari tyyppiä", ajelee hän hienolla sopivankokoisella ja hyvinvarustetulla tuontiautollaan muutamanvuoden.

    Tällöin varmasti jo meidänkin autoverotuksemme on kehittyneellä yleiseurooppalaisella tasolla.

    Äänestä

  • sitten kun kirjoitti:

    Poika B on todella tarkka rahoistaan, joten ei hän hätiköiden uutta autoakaan osta. Hän aikoo vaihtaa autoa vuoden päästä, ja silloin kaikki mahdollisuudet tulevat kysymykseen.

    Koska raha ei tee kiusaa, niin hän voi ostaa kaupasta ihan uuden auton, voi ostaa yksityiseltä tai liikkeestä käytetyn hyvän pelin tai voi mahdollisesti hakea ulkomailtakin sopivan pirssin. Hän tekee kaikki ratkaisunsa pelkästään järkiperustein.

    Tunnen hyvin tämän kaverin, joten olen varma, että viimeisiä pennosiaan hän ei autoon laita. Hän ostaa itselleen vain niin kalliin auton, että yhden hyvän auton hinta jää vielä takataskuunkin. Pitäähän sitä rahaa jäädä vielä viiniinkin, vaikka sitten olisikin kunnollinen auto alla.

    "ja silloin kaikki mahdollisuudet tulevat kysymykseen.

    Koska raha ei tee kiusaa, niin hän voi ostaa kaupasta ihan uuden auton, voi ostaa yksityiseltä tai liikkeestä käytetyn hyvän pelin tai voi mahdollisesti hakea ulkomailtakin sopivan pirssin. Hän tekee kaikki ratkaisunsa pelkästään järkiperustein."

    No niin hienoa, järkiperustein, ei siis tunnepohjaisesti.

    Ja koska hän haistaa rahan, ei hän tietenkään (vaikka sitä runsaasti onkin) tärvää sijoitusvoittojaan ylihintaiseen vaatimattomasti varusteltuun suomiautoon. Näin tyhmä "poika B" ei missään nimessä ole.

    Nyt näyttää kyllä siltä, että "poika B" ei mitä ilmeisemmin enää (jos on koskaan) neuvojasi tarvitse. Hänhän on päässyt jo "Sinusta ohi", joten on hyvä hänen antaa jatkaa valitsemallaan tiellä.

    Mutta tämä "tuhlari A". Mitäpä jos avittaisit hivenen häntä(kin).
    On haaskannut kaikki rahansa ja lainansaantilimittinsä ylihintaiseen ruostuneeseen suomiautoon. Ja vielä jättänyt sen "kadunvarteen", ikäänkuin sen hinta siinä nousisi.

    Kyllä nyt "poika A:n" on pikimmiten myytävä suomiautonsa pois vaikkapa tähän tullinkin käyttämään trendikkääseen "päivän hintaan".

    Toivottavasti auton arvo on enemmän kuin siihen kohdistuu velkaa? Suomiruostuneet eivät nyt ole niin kovin haluttuja pienikoneisuuksien ja varustelemattomuuksien takia.

    Mikäli olisi niin onnellisesti, että jotain ylijäämää jää, niin ei muuta kuin jäljelle jäänyt pääoma vain "uudelleen kiertoon". Ja hänkin ilmeisesti kielitaitoisena vain euroopasta hyvin varusteltua ja ruosteetonta peliä hakemaan.

    Koska nyt limiitit on taas pankissa ajantasalla, loppuosuuden voi hyvin ottaa pankkilainaa. Pankinjohtajakin antaa heppoisemmin vakuuksin ja pienemmällä korkomarginaalilla, koska tietää rahojen menevän hyvin arvonsa pitävään ja vielä ruosteettomaan autoon.

    Toivottavasti "poika A" ottaa onkeensa ja tekee ainoat oikeat ratkaisut, koska auto mitä ilmeisemmin on hänelle tärkeä, ilmeisesti vielä imago kysymyskin.

    Älä vain nujerra hänen mielihalujaan. Kyllä nuoret jaksavat, vaikka he Sinusta jo "iäkkäästä eläkeläisestä" saattavat turhuudelta tuntuakin.

    Mitäpä siitäkin tässä markkinataloudessa tulisi, jos kaikilla olisi tojota ja kaikilla olisi yhtäpaljon varallisuutta jne. Eipä mitään.

    Tuolla meistä hivenen idempään sitä kokeiltiin n 70 v vain sillä erolla, että se auto ei ollut tojota.
    Ja tuhohan siitä tuli, ei sille mitään voinut.
    Nyt niillä menee toiset 70 v, jotta pääsevät "ihmisten kirjoihin".

    Ja jos et itse uskalla voi (tai auktoriteetin puutteessa pysty) niin kutsu "poika A" Essoon kahville siihen ikkunapoytään, ja puhukaa porukoilla järkeä siihen autoasiaan.
    Ne muut finanssineuvot voitte kyllä jättää esim. pankinjohtajalle.

    No niin, (Otan vapauden Sinutella, koska luulisin olevani kanssasi samoilla "mittareilla")älä nyt sitä kuppia näin viikonlopun aattona kuitenkaan niin paljon kurkkuusi kaada, että et pystyisi näitä oikeita neuvoja konsultoimaan.

    Äänestä

  • "poika A" avita kirjoitti:

    Ihan rauhallisen viikonlopun minä vietin vaimoni kanssa, eikä näistä autoasioistakaan tullut juuri puhuttua. Hiihtämässä kävimme molempina päivinä ja tulihan sitä ruokapöydässä viiniäkin nautittua, mutta kohtuullisesti kuitenkin.

    Tietysti minun tekisi mieleni hieman opastaa tätä "poikaa A", mutta ei se oikein käy päihinsä. Hänen vanhempansa ovat perhetuttaviamme, joten ei heidän ratkaisujaan ole oikein sopivaa arvostella. Demokraattisessa maassa jokainen saa tehdä miten tahtoo.

    Olen miettinyt sitä, että ei tämä maailma paljoa huononisi, jos kaikilla olisi luotettava Tojota. Uskoakseni aikaa jäisi silloin enemmän perheelle, jos autoa ei aina pidä korjata.

    Minulla oli aiemmin saksalaisia autoja, mutta kyllästyin niihin, koska asuin kaikki viikonvaihteet "autokorjaamolla" ts. korjasin omassa autotallissani niitä toimimattomia vanhoja romuja. Kun ostin vanhan Tojotan, niin yksi öljynvaihto vuodessa riittää korjaustoimenpiteiksi. Sitä oli aluksi vaikea uskoa, mutta näin se vaan on.

    on kokemusta saksalaisista autoista , opelin vectran takajarrut jäätyivät heti kun aurinko meni pilveen , siis vaikka käsijarrua ei oltu jätetty päälle , keskuslukitus reistasi alinomaan välillä ei päästänyt sisään välillä pääsi jostain ovesta , no vaimolla oli ford focus sillä ei uskaltanut lainkaan ajaa kun joka reissun jälkeen piti vaihtaa vetonivelet , myös siinä oli lukkojen kanssa ongelmia .

    Äänestä

  • old_profile_965 kirjoitti:

    Ihan rauhallisen viikonlopun minä vietin vaimoni kanssa, eikä näistä autoasioistakaan tullut juuri puhuttua. Hiihtämässä kävimme molempina päivinä ja tulihan sitä ruokapöydässä viiniäkin nautittua, mutta kohtuullisesti kuitenkin.

    Tietysti minun tekisi mieleni hieman opastaa tätä "poikaa A", mutta ei se oikein käy päihinsä. Hänen vanhempansa ovat perhetuttaviamme, joten ei heidän ratkaisujaan ole oikein sopivaa arvostella. Demokraattisessa maassa jokainen saa tehdä miten tahtoo.

    Olen miettinyt sitä, että ei tämä maailma paljoa huononisi, jos kaikilla olisi luotettava Tojota. Uskoakseni aikaa jäisi silloin enemmän perheelle, jos autoa ei aina pidä korjata.

    Minulla oli aiemmin saksalaisia autoja, mutta kyllästyin niihin, koska asuin kaikki viikonvaihteet "autokorjaamolla" ts. korjasin omassa autotallissani niitä toimimattomia vanhoja romuja. Kun ostin vanhan Tojotan, niin yksi öljynvaihto vuodessa riittää korjaustoimenpiteiksi. Sitä oli aluksi vaikea uskoa, mutta näin se vaan on.

    alkoi "änkyttämään". vm 01 ajettu 47 tkm.

    No ei siihen konehuoneeseen voinut koskea itse.
    Korjaamolle vain.
    Auto testeriin ja ohjeet tietokoneesta (on niillä hienot vehkeet, tämä oli yksityinen) sitten erilaisia temppuja. Kuten virta päälle 5 sek. Virta pois 10 sek. taas virta päälle, polje jarrupoljinta vähintäin 10 sek:n ajan kerran sekunnissa jne.

    No loppujen lopuksi vikojen määrä oli 5.

    Siis mitä yritän sanoa. Nykyautoa ei kerta kaikkiaan voi itse korjata. Ne "koetinkynä jakoavain" ajat ovat auttamattomasti ohi.

    Sen jakarin kun väärään paikkaan työntää, voi olla airbagit silmillä jne.
    Elikkä oli se Saksalainen tai jaappanilainen, ei eroa.
    Kyllä tässä päivänä muutamana kun seurailin korjaamon toimintaa ja omani valmistumista, niin oli siinä asiakkaina yhtälailla sitä corolla kuskia kuin muitakin.

    Omistin kauan sitten W124 200 D mersun. Sitä pystyi aivan itse helpolla korjaamaan. Kaipailen noita aikoja.( Vaikka ei sitä koko ajan tarvinnut korjata, se kun oli siitä hyvä, että se tuli korjaamalla kuntoon) Onhan tämä Corolla nyt vähän ärhäkämpi, mutta hyvin kerkesin sillä mersullakin.

    Että tällaisia.

    Äänestä

  • Corollani kirjoitti:

    Essolla on myös puhuttu siitä, että nämä nykyaikaiset "nörttiautot" ovat pienten korjaamojen painajaisia. Nyrkkkipajat eivät pysty niitä ollenkaan korjaamaan, vaan ne on aina vielävä isoon verstaaseen valohoitoon.

    Kaikilla prosessoreilla ja tietokoneilla varustetut autot käyvät omistajalle erittäin kalliiksi takuuajan jälkeen. Jos jokaisen pikkuhäiriön vuoksi joutuu menemään merkkikorjaamoon ja joutuu maksamaan häiriöiden kuittaukset omalla rahallaan, niin konkurssihan siinä tulee.

    Vanhemmat ihmiset eivät tällaisia autoja hyväksy, mutta tietokoneisiin tottunut nuoriso pitää näitä autojen tilttailujakin ihan luonnollisena tapahtumana, koska he jo lapsesta asti ovat tottuneet tietokoneiden jatkuviin kaatumisiin. Heillä ei ole tietoa paremmasta laadusta ja luotettavuudesta.

    Jotta tilanne saataisi paremmaksi, niin ensiksi ihmisten pitäisi oppia vaatimaan kotiinsa toimivia tietokoneita. Kun tietokoneet ja ohjelmistot saadaan toimiviksi, niin vasta sen jälkeen samaa tekniikkaa voidaan soveltaa autoissa. Koska ihmiset eivät kuitenkaan ole vielä vaatineet toimivia tietkoneita, niin ei nykyisiä autojakaan saada koskaan toimimaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

autot suojelukseen kirjoitti:

Nykyään on paljon keskustelua autoverotuksen painopisteen siirtämisestä käytön verotukseen sekä polttoaineisiin ja sen veromäärän lisäämiseen, niin tällöin tulisi valtiovallan ehdottomasti suosia suurikoneisia- ja ruokaisia autoja.

Ensinnäkin:
1. Suuret autot ovat turvallisempia ja myöskin suhteellisen vanhoissa malleissa (10 v ja vanhemmissakin) on varusteina turvatyynyt, ABS- jarrut ym turvavarusteet.

2. Suuremman kulutuksen takia valtio kerää huomattavasti suuremman veromäärän kuin vastaavan ikäisestä saastuttavasta ja ilman turvavarusteita olevasta pikkumallista

3. Nämä nk paremman luokan autot on jo kaikki (80-luvun alusta lähtien) vähäpäästöisiä, siis saastuttavat vähemmän kuin "katiton corolla"

4. Törmäys tilanteissa matkustajien vammautuminen on vähäisempää (samalla yhteiskunnalle rutkasti edullisempaa) kuin pikkuautojen, joiden turvavyötkin on kiinni lähes paperin ohuessa pellissä.

5. Edellä kuvatun takia valtiovallan tulisi ehdottomasti suosia suuria isomoottorisia autoja niiden kiistattomien hyötyjen takia joka sektorille.

6. Meidän vaihtoautovalikoimasta ei vain valitettavasti löydy tarpeeksi nk suuria malleja (nykyverotuksesta johtuen) ja tullilaitos verottaa suuria turvallisia autoja
täysin epärealistisesti. Missä on turvallisuus ja hyötynäkökohdat?
Esim Saksasta on saatavilla runsaasti suuria turvallisia autoja, nyt vain verotus näiden hyötyjen tasolle ja pois kateusvero.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu