Helsingin Sanomien sunnuntaisivuilla kehitysapukonkariperhe kertoo kokemuksistaan. Totta kai heidän on sanottava, että työ on pieniä sysäyksiä parempaan suuntaan, ovathan he olleet työssä maailmalla vuosikymmeniä. He lähtivät mukaan, koska halusivat nähdä maailmaa, uusia paikkoja ja kulttuureita. Parhaiten se onnistuu veronmaksajien piikkiin. Ulkoministerin asiantuntijoina heidän omakin elintasonsa tietenkin koheni, haastateltavat myöntävät.
Jutussa on monia mielenkiintoisia yksityiskohtia. Esimerkiksi se miten kehitysapuviraston työntekijöiden määrä Suomessa lisääntyi nopeammin kuin määrärahat. Lyhyessä ajassa virkamiesten määrä nousi muutamasta yli sataan.
Korruptio on ollut yleistä ja demokratiakäsitystä ei aina ole ollut lainkaan. Kun siirretään hirveä määrä länsivaluuttaa asemamaahan, korruptoi se ja aiheuttaa melkoisen yhteiskunnallisen maanjäristyksen. Väestönkasvu on hirmuista. Suomi on ollut neljä vuosikymmentä juuri Tansaniassa. Siellä asukasmäärä on noussut tuona aikana 11 miljoonasta (1968) 37 miljoonaan (2003) ja nyt jo varmaan 40 miljoonaan. Kuilu vaan kasvaa tämän takia.
Anttilat sanovat myös, että suuri osa kehitysyhteistyöstä hyödyttää kehitysyhteistyön tarpeisiin luotua koneista antajamaissa ja virkamiesbyrokraatteja vastaanottajamaissa. Liian vähän avusta tihkuu avun tarvitsijoille.
Aika hurjaa, jos kehitysapumäärärahoja nostetaan kaksinkertaiseksi, mitä jatkuvasti jotkut pienet piirit vaativat. Se siis tarkoittaa lisää palkkaa kehitysaputyöntekijöille, lisää virkoja Helsinkiin ja lisää rahaa korruptunoituneelle porukalle itse kehitysmaassa. Samaan aikaan väkiluku kasvaa hurjaa vauhtia ja köyhä väestö voi entistä huonommin. Onko tässä mitään järkeä?
Jutussa on monia mielenkiintoisia yksityiskohtia. Esimerkiksi se miten kehitysapuviraston työntekijöiden määrä Suomessa lisääntyi nopeammin kuin määrärahat. Lyhyessä ajassa virkamiesten määrä nousi muutamasta yli sataan.
Korruptio on ollut yleistä ja demokratiakäsitystä ei aina ole ollut lainkaan. Kun siirretään hirveä määrä länsivaluuttaa asemamaahan, korruptoi se ja aiheuttaa melkoisen yhteiskunnallisen maanjäristyksen. Väestönkasvu on hirmuista. Suomi on ollut neljä vuosikymmentä juuri Tansaniassa. Siellä asukasmäärä on noussut tuona aikana 11 miljoonasta (1968) 37 miljoonaan (2003) ja nyt jo varmaan 40 miljoonaan. Kuilu vaan kasvaa tämän takia.
Anttilat sanovat myös, että suuri osa kehitysyhteistyöstä hyödyttää kehitysyhteistyön tarpeisiin luotua koneista antajamaissa ja virkamiesbyrokraatteja vastaanottajamaissa. Liian vähän avusta tihkuu avun tarvitsijoille.
Aika hurjaa, jos kehitysapumäärärahoja nostetaan kaksinkertaiseksi, mitä jatkuvasti jotkut pienet piirit vaativat. Se siis tarkoittaa lisää palkkaa kehitysaputyöntekijöille, lisää virkoja Helsinkiin ja lisää rahaa korruptunoituneelle porukalle itse kehitysmaassa. Samaan aikaan väkiluku kasvaa hurjaa vauhtia ja köyhä väestö voi entistä huonommin. Onko tässä mitään järkeä?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kummallista, että joka tuutista levitetään kehitysavun ilosanomaa. Ministerit, lehdet, kansanedustajat jne koko ajan vaativat, että lisää pitää rahaa antaa kehitysapuun. Kukaan ei sano, kuinka turhaa se on. Jos joku ilkeää kysyä ministeriltä, että eikös sitä ole rakennettu sairaaloita ja tehtaita aavikoille ruostumaan, niin heti selitetään, että ei enää tehdä sellaisia virheitä. Nyt tehdään sitä oikeaa kehitysapua. Ja taas 10 vuoden pääästä todetaan, että joo tehtiin sitä virheitä, mutta nyt sitä tehdään oikeaa kehitysapua. Sellaista veronmaksajien höynäyttämistä koko homma.
Koskaan ei sanota, että kun kehitysapua lisätään, niin mistä otetaan pois ja mitä veroja korotetaan. Suomihan on taas velkaantunut hurjaa vauhtia, mikä tarkoittaa, että kehitysapu rahoitetaan velkarahalla. Siis omat lapsemme maksavat tämänkin sotkun. Vaikka kehitysapua kaadetaan Afrikkaankin yhä suuremmilla saaveilla, niin väestöräjähdys vaan voimistuu ja yhä enemmän afrikkalaisia vyöryy Eurooppaan. Kyllä se rahankaato on aivan turhaa. Rajat kiinni, niin kyllä Afrikka hoitaa itse omat hommansa. Oppivat vielä ehkäisemäänkin.
Kirjoittajat ovat näemmä havainneet, että kehitysyhteistyö ei ole ongelmatonta.
Kuten kirjoittajien elämässä (niin kuin kaikkien elämässä) on omat ongelmansa, on kehitysaputoiminnassakin ongelmia.
Omiin ongelmiin oikea lähestymistapa ei ole se, että lopettaa työssä käynnin, opiskelun, normaalin elämän, vaan se, että pyrkii ratkaisemaan elämänsä ongelmat siten, että normaali elämä ei kuitenkaan liikaa häiriinny.
Tämä malli toimii kaikilla muillakin elämän aloilla, kuten humanitäärisenkin työn saralla.
Lainaan erään kirjoittajan viestiä
"
Jos joku ilkeää kysyä ministeriltä, että eikös sitä ole rakennettu sairaaloita ja tehtaita aavikoille ruostumaan, niin heti selitetään, että ei enää tehdä sellaisia virheitä. Nyt tehdään sitä oikeaa kehitysapua. Ja taas 10 vuoden pääästä todetaan, että joo tehtiin sitä virheitä, mutta nyt sitä tehdään oikeaa kehitysapua.
"
Kirjoittaja on näemmä oivaltanut hyvin tämän inhimillisen kehityksen kaavan: koko ajan tuotetta parennetaan ja aina ollaan siinä tilanteessa, että joudutaan toteamaan, että vuosi sitten tai 10 vuotta sitten emme vielä olleet näin pitkällä, kuin nyt - emme silloin vielä tienneet sitä, mitä tänään tiesimme.
Varsinkin tietotekniikka kehittyy sellaisella vauhdilla, että yksi vuosi on todella pitkä aika.
Voihan sitä oppia virheistään, jos on jossain rahasampo, josta jauhetaan uutta rahaa ikuiseen oppimisen kankkulan kaivoon. Tietotekniikan kehityksen rahoittavat käyttäjät itse, minkä vuoksi se kehittyykin. Jos tietotekniikkaa kehitettäisiin valtion virkamiehinä isojen budjettien turvin, tuskin mitään kehitystä tapahtuisi.
Miksei samaa oppimisen iloa suoda afrikkalaisille itselleen. Koska kannettu vesi ei kaivossa pysy, eivät afrikkalaiset vieläkään ole oppineet rakentamaan kaivoja. Eivätkä opi, koska valkoinen mies tulee ja kaivaa kaivot yhä uudelleen ja uudelleen. Eli tällainen jatkuva auttaminen kasvattaa ihmisiä, jotka koskaan eivät selviä omillaan.
Miksi vain kehitysaputyöntekijät saavat ikuisen rikastumisen onnen tästä muka hyväntekeväisyydestään. Useat kaverini, jotka ovat olleet Afrikassa töissä, ovat luonteeltaan itsekkäitä ja ahneita. Ei sinne mennä parantamaan maailmaa, vaan elämään helppoa elämää, jota entisestään helpottaa se, että tulolähteeseen kaadetaan rahaa yhä uudestaan ja uudestaan.
Jos kysyttäisiin, että kannatatko kehitysapurahojen kaksinkertaistamista siten, että
a) veroja korotetaan vastaavasti
b) eläkkeitä alennetaan vastaavasti
c) lapsilisiä alennetaan vastaavasti
d) työttömyyskorvauksia alennetaan vastaavasti
e) toimeentulotukea alennetaan vastaavasti
f) otetaan vastaava määrä lisää velkaa ja velan lyhennykset ja korot maksestaan tulevina vuosina veron korotuksina
e) tehottomat kehitysapurahojen käytöt vähennetään suomalaisten kehitysapuyhteistyöntekijöiden palkoista
niin tuskin kukaan kannattaisi kehitysavun nostamista.
Siksi vedotaankin muihin maihin, jotka antavat enemmän kehitysapua kuin Suomi, jotta voidaan syyllistää suomalaisen mieli.
Samalla suljetaan silmät kaikelta tuhlaukselta byrokratiaan, korruptioon, aseisiin ja turhiin hankkeisiin, jotta päättäjien omatunto hyväksyisi rahankylvön lisäämisen. Sillä on selvää, että korruptioon menevistä rahoista iso osa ohjautuu aseisiin. Lisäksi maa voi huoletta laittaa omat rahansa aseisiin kun se tietää, että länsimaat tulevat rahasäkkiensä kanssa tuomaan ruokaa ja muuta apua.