Nyt loppui minun äänestämässä käynnit! Aivan turhaa! Vasemmisto voitti vaaleissa ja perussuomalaiset ja Rinne hahmottelee hallitusta kokoomuksen tai keskustan kanssa? Nyt piti ruveta auttamaan köyhiä ja työttömiä kepitettyjä,mutta perussuomalaisetkin puhuvat "vastuullisesta" sosiaaliturvasta. Eli työttömien lyöminen ja lokaaminen jatkuu samalla tavalla.
Ei kukaan elä vapaaehtoisesti viidensadan euron korvauksella,jos muuten on työkykyinen ja työtä löytyy. Aina on jokin syy että jää köyhyyteen ja näitä ihmisiä ei pitäisi entisestään ahdistaa kepillä ja karanteeneillä. Mutta ei tule apua ei, Rinne jatkaa samaan malliin Sipilän kanssa. Köyhät äänestivät perussuomalaisia mutta nyt jo heidät unohdetaan kun valta häämöttää .
Todella masentavaa. Vihreät ja sosiaalidemokraatitkin väläyttelivät perustuloa mutta nyt ei puhuta sinne päinkään. Eikä mitään perustuloa kaikille tarvita vaan kunnollinen työttömyystuki niinkuin oli ennen Sipilää. Eikä mitään karanteeneja silloin kun työtön tukea hakee ja ilmoittaa olevansa työtön. Kuten sanoin, siihen on AINA syy, oli se sitten mikä tahansa,mutta viidelläsadalla ei ole helppo elää jos ei ole PAKKO.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.