Pääsiäinen ei unohdu edes taivaassa!

”Apostoli Paavalin mukaan evankeliumin ytimessä on totuus Jeesuksen ristinkuolemasta ja ylösnousemuksesta (1 Kor. 15:3-5). Ilman näitä ei ole kristinuskoa, eikä evankeliumia. Nämä tapahtumat sijoittuivat historiallisesti pääsiäisjuhlan aikaan ja siksi 2000 vuotta myöhemminkin näiden totuuksien mieleen palauttaminen vuosittain pääsiäisenä yhdistää kristittyjä ylitse kirkkokuntarajojen. On vain yksi Jeesuksen risti.

Pohdiskellessani näitä luovuttamattomia yhteisiä pääsiäistapahtumia mieleeni palautuu tapaus, jossa totuus ristinkuolemasta ja ylösnousemuksesta kietoutuvat yhteen tavalla, jota emme ehkä aina tule ajatelleeksi.

Johanneksen evankeliumin mukaan Jeesus ilmestyy opetuslapsille ylösnousemisensa jälkeen ja näytti heille haavansa:

Sitten hän sanoi Tuomaalle: ’Ojenna sormesi tänne ja katso minun käsiäni, ja ojenna kätesi ja pistä se minun kylkeeni…” (Joh. 20:27).

Kuollessaan ristillä Jeesus oli runneltu lähes muodottomaksi. Tiedämme tämän profeetta Jesajan tekstistä (Jes. 53:2-3), sekä sen perusteella, mitä tiedämme roomalaisten julmasta ristiinnaulitsemiskäytännöstä. Kaikki alttaritaulut ovat liian kiiltokuvamaisia todellisuuteen nähden. Hänet oli runneltu lähes tunnistamattomaksi.

Kuitenkin, kaikki väkivaltaisen kuoleman merkit vaikuttavat väistyneen Jeesuksen ylösnousemusruumiista.

Paitsi ristin haavat!

Noustuaan kuolleista, Jeesus siis yhä kantaa kirkastetussa ylösnousemusruumiissaankin niitä haavoja, jotka olivat hänelle kuolemaksi. Ylösnousemus ei pyyhkinyt pois Jeesuksen ruumiista sovituskuoleman arpia, vaan kirkasti ja sinetöi ne hänen ruumiiseensa ikuisiksi ajoiksi meidän lunastuksemme tähden.

Haavat, jotka olivat Hänelle kuolemaksi ovat meille iankaikkiseksi elämäksi!

Johanneksen tekstistä voimme päätellä, että nuo haavat ovat Jeesuksen ruumiissa tälläkin hetkellä hänen istuessaan Isän oikealla puolella esirukoilemassa meidän puolestamme (Hepr. 7:25). Katsellessaan Poikaansa Isä näkee Hänet aina haavoitettuna sovittajana. Jeesuksen haavojen merkitys säilyy halki ikuisuuden. Ne eivät umpeutuneet ylösnousemuksen jälkeen, vaikka kaikki muut väkivaltaisen kuoleman jäljet väistyivät hänen ruumiistaan.

Jeesuksen ristinhaavat eivät ainoastaan avanneet meille tietä taivaaseen. Jeesuksen ristinhaavat eivät olleet vain tätä aikaa varten saadaksemme syntimme anteeksi ja päästäksemme perille sinne, missä ei enää syntiä ole.

Jeesuksen ristin haavat pitävät meidät taivaassa koko ikuisuuden, niin kuin nuo haavat halki ikuisuuden säilyvät kirkastettuina Hänen käsissään, jaloissaan ja kyljessään muistona Hänen sankarikuolemastaan meidän tähtemme!

Kukaan ei iankaikkisuudessa unohda, miksi olemme siellä: Jeesuksen haavojen ansiosta.

Siksi Johannes, liittäen ikuisuuden katoamattomuudenkin pääsiäiskuvastoon, kuvailee näyssään taivaallista valtaistuinta ja ”Karitsaa, joka on teurastettu” (Ilm. 5:6).

Pääsiäinen ei milloinkaan unohdu. Ei edes taivaassa. ”

”Pasi Turunen”