kun ei ole mitään varattu.,,
Taas trullit kiertää - saa pistää ovet lukkohon
Anonyymi
10<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Minä annan aina trullille perunoita. Sen verran perinteitä kunnioitan.
Trullitkin ovat korruptoituneet. Mitä pienemmän munan annat sitä kytysemmän vitsan saat. Rahalla on myös taivaallinen vaikutus. Ei puutu höyheniä oksista.
Eikö se ollut viime viikolla milloin ne juoksi ovella vai onko tapa muuttunu et käydään joka viikonloppuna ovella parasta on monesti ollu se ku muslimilapsi tulee ovelle hakemaan suklaamunia.
Eri aikaan eri maakunnissa
Etelä-Suomessa viikkoa aikaisemmin syytä en tiedä miksi näin on
Miksei kakaroilla ole mobiili-maksupäätettä, niin jokainen saisi kortilla maksaa ns. omantuntonsa mukaan.
Karjalaisperinteen mukaan virpominen on tapahtunut palmusunnuntaina. Palkka haettu pääsiäisenä. Se on ollut yleisimmin värjätty tai kauniiksi maalattu pääsiäismuna. Ei siis mitään sulkaamunia tai rahaa.Kaikki perinteet sotketaan ja sekoitetaan vieraaksi alkuperäisestä.
Meinaatko, että nykytenaville kelpaisi jokin koristemuna? Cash$$$$$
Olen varannut Fazer Liqueur Fills ja Pihlaja karkkeja hyvin ovat kauppansa tehneet
Tiramisukahveet tarjoan vitsaksen vastineeksi.
Voisiko pyytää toukomaista läpsimistä niillä vitsoilla