Kaikkein ääliöimmät retardit antavat ymmärtää, että

Anonyymi

Suomen taistelu kesällä -44 ja N-liiton romahdus -91 liittyisivat jotenkin yhteen ja romahdus olisi oikeastaan Suojeluskuntien ansiota. Voiko pimeämpää trollausta enää olla kuin houria moista soopaa.

Tietenkään Suomella ei ollut osaa eikä arpaa N-liiton kaatumiseen. Enemmän Virokin siihenvaikutti kuin Suomi, joka oli päinvastoin yksi harvoja N-liiton tukivaltioita. Ei siis romahtanut Suomen ansioista, ei minkään vuoden, vaan romahti Suomesfa huolimatta.

30

138

    Vastaukset 30

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei Suomen ansiosta, mutta romahti kuitenkin! Vuonna 2000 Suomi oli yhä olemassa, mutta Neuvostoliitto ei ollut!

      Sotiminen on kestävyyslaji ja sekös Tarkkispoikaa jurppii!

      • Anonyymi

        ,,,,Vuonna 2000 Suomi oli yhä olemassa, mutta Neuvostoliitto ei ollut!,,,,,

        Vuonna 2000 Suomi oli yhä olemassa mutta Roomaa ei ollut ! Ollaan me hyviä.

    • Anonyymi

      Retardit päässee eläkkeille sangen korkeissa iissä.

      • Anonyymi

        Ja stallarin elo on pettymyksiä täynnä iästä riippumatta

    • Anonyymi

      "Kaikkein ääliöimmät retardit antavat ymmärtää, että Suomen taistelu kesällä -44 ja N-liiton romahdus -91 liittyisivat jotenkin yhteen ja romahdus olisi oikeastaan Suojeluskuntien ansiota. Voiko pimeämpää trollausta enää olla kuin houria moista soopaa."
      Ihan sama mitä Naakanketaleelle kirjoittaa, ei hän koskaan ymmärrä lukemaansa. Siksi palsta on täynnä hänen toinen toistaan lystikkäämpiä johtopäätöksiään.

      • Anonyymi

        ....Ihan sama mitä Naakanketaleelle kirjoittaa, ....

        Parempi siis lienee, että et kirjoita enää mitään vaan häivyt palstalta - PYSYVÄSTI !

    • Anonyymi

      Retardi kirjailee häirinnäksi tarkoitetussa avauksessaan:

      # Oliko Suomi ja Rooma olemassa samaan aikaan? #

      Paskanko sen väliä, ettehän te retardit ole missään määritellään että olisi pitänyt olla olemassa samaan aikaan. Heti kai aloit siirrellä maalitolppia, vai ?

      # Millaisia sotia kävimme? #

      Mitä merkitystä Suomen käymillä sodilla on neukkulan romahdukseen? Niistä sodistako se johtuikin, buaaah.

      # Mikä muuten oli Italian pääkaupunki 2000, jos Roomaa ei enää ollut? #

      Jaahas, oikeiston kellokasretardi ei ole siis kuullutkaan saman nimisestä suurvallasta muinaisuudessa. No en yhtään ihmettele, sitä samaa tasoa on Mustan Ruton kertomuskin, buaaah.

      • Anonyymi

        Buaah-pässi Ketele on hauskimmillaan. Luulee opettavansa muita.
        Hän on itse legendaarinen. Muistellaanpa taas:
        -----Ja tätä varten siis ylläpidettiin työkenttää Tiiksjärvellä?----
        Buaaaah, noita sinun uudissanojasi. Mitähän kenttiä ne muut kentät sitten olivat, jotain laiskottelu- ja lomanviettokenttiäkö."

        jenkkien 50 cal kk:sta:
        "Tiikeristä tuli tunnettu juuri laadun perusteella mutta jostain lännen ikivanhasta kk-sohlosta ei kukaan ole kuullutkaan."
        lukemattomat virheet esim. 2. maailmasodan pommituksissa, meritaisteluista, panssarivaunuista. Äh, turhaan tähän listaan. Helpompi listata asiat, joissa Ketale loistanut.
        Se lista ei vielä ole saanut merkintöjä :)
        Viimeisin hänen osaamisistaan :
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/13217334/toukokuun-1945-vahemman-tunnettuja-tapauksia
        Onnistui varmasti siinä mihin muut eivät olisi kyenneet, sai ihan kaiken väärin :)
        Kova on yksinäisen vakakkistallarin kiukku. Miksiköhän ei kukaan ota häntä ja hänen jumaloimaansa muna-armeijaa vakavasti? Tosi outoa...

      • Stallari:"Paskanko sen väliä, ettehän te retardit ole missään määritellään että olisi pitänyt olla olemassa samaan aikaan. Heti kai aloit siirrellä maalitolppia, vai ?"

        Stallari siis siirsi maalitolpat Suomi-Rooma välille.

        "Mitä merkitystä Suomen käymillä sodilla on neukkulan romahdukseen? Niistä sodistako se johtuikin, buaaah."

        Stallarit ne sodat vetivät peliin.

        "Jaahas, oikeiston kellokasretardi ei ole siis kuullutkaan saman nimisestä suurvallasta muinaisuudessa."

        Olen kyllä, mutta en stallarin väittämistä Suomenja Rooman sodista.

        "No en yhtään ihmettele, sitä samaa tasoa on Mustan Ruton kertomuskin, buaaah."

        Jos Musta Surma lipsahtaa kiireessä Rutoksi, niin vain stallarilta se jää ymmärtämättä.

    • Anonyymi

      Tsekkoslovakia, Jugoslavia, Somalia, Libya ja jokunen muukin ovat hajonneet. Suomiko nekin hajotti, vai ?

      • Anonyymi

        Eikös serbit väitä Ahtisaaren antaneen kuoliniskun Jugoslavialle. Syypää serbien imperiumin hajoamiseen oli tietenkin Slobodan Milosevic.

    • Anonyymi

      Hehheh, Suomi oli vielä täyttä höyryä uusimassa YYA-sopimusta kun kävi ilmi se ikävä tosiseikka ettei ollut enää olemassa vastapuolta kenen kanssa sopimusta uusia.

      • Anonyymi

        Jotkut olivat, mutta onneksi pskatunkio romahti ja Nato tarjosi uusia mahdollisuuksia!

      • Anonyymi

        Pitihän sinne jonkinlainen yhteys pitää. Suomeen onneksi tulee siltä suunnalta yleensä metsäpalojen huurut. Pohjois-Norjaan menee siltä suunnalta ihan konkreettisesti tehtaiden jätettä.

    • Anonyymi

      Kyllähän ne tavallaan liittyvätkin. Neuvostoliiton perintö saastutti kehitysmaa Venäjällä Norilskin ja Nikkelin tapaisia alueita lähes asuinkelvottomiksi. Suomessa ei oltaisi saatu tätäkään ympäristönsuojelua ilman torjuntavoittoja.

    • Anonyymi

      Nyt se häirikkö on keksinyt kirjoittaa lisäsatuja.

      # Stallari siis siirsi maalitolpat Suomi-Rooma välille. #

      Kun leuhkitte koko ajan sillä miten N-liiton hajoaminen on Suomen vuoden -44 taistelun ansiota niin kai se Roomankin hajoaminen silloin on.

      # "Mitä merkitystä Suomen käymillä sodilla on neukkulan romahdukseen? Niistä sodistako se johtuikin, buaaah."
      Stallarit ne sodat vetivät peliin. #

      Kun porvarit uhoo miten: "-44 neukku voitti sodan mutta hävisi rauhan ja romahti -91" niin siinäkö ei sodasta puhutakaan ? Minun mielestä puhutaan vaikka kuinka valehtelisit.

    • Anonyymi

      Kun kaikkein ääliöimmät retardit antavat ymmärtää, että Suomen taistelu kesällä -44 ja N-liiton romahdus -91 liittyisivät jotenkin yhteen niin eipä tiedä itkisikö vai nauraisiko.

      Aina kun MeAgain vääntää ja niputtaa samaan kohtalonyhteyteen miten N-liitto voitti sodan mutta hävisi rauhan niin silloin N-liiton tuho yhdistetään Suomen ja N-liiton rauhansopimukseen -44. Voiko syvempää harhaa ja harhaista valetta olla olemassakaan, tuskin.

      • Anonyymi

        "Aina kun MeAgain vääntää ja niputtaa samaan kohtalonyhteyteen miten N-liitto voitti sodan mutta hävisi rauhan niin silloin N-liiton tuho yhdistetään Suomen ja N-liiton rauhansopimukseen -44. Voiko syvempää harhaa ja harhaista valetta olla olemassakaan, tuskin."
        Palstan syvimmät harhat on Naakanketaleella, joka luulee että MeAgain olisi noiden tekstien takana. Vaatii uskomattoman määrän typeryyttä kuvitellakseen niin, mutta kyllä typeryyttä Ketaleelta on aina riittänyt. Ymmärrän kyllä Ketaleen vihan MeAgainia kohtaan, niin monta kertaa Ketale on hänen toimesta nöyryytetty (tosin Ketale tuskin sitä itse on tajunnut).
        Viimeisin klassikko:
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/13217334/toukokuun-1945-vahemman-tunnettuja-tapauksia
        Ketale onnistui taas saamaan kaiken väärin, vaikka on "asiantuntija" :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hei, paljonko kello on ?

    • Anonyymi

      Palstan retardivalehtelija on taas pyhien kunniaksi ylittänyt itsensä:

      # Porvaristo ..... torjui Puna-armeijan 1930-40. #

      Siis porvaristo torjui neukun 1939.4, niinkö ???? Työmiehetkö oli vapautettu ja istuivat vain kotonaan lukien lehdistä miten porvaristo pärjää rintamilla.

      • Anonyymi

        Ei, vaan koko Suomen kansa torjui neukun poislukien muutama jämästallari Tarkkispojan tyyliin!

    • Anonyymi

      Se kaikenhuippuääliö spämmää palstalle noin kerran kuussa sanasta sanaan saman tekstin missä hän yhdistää Suomen antautumisen -44 ja Neuvostoliiton romahduksen -91 väittäen romahduksen johtuneen Suomen nerokkaasta antautumisesta.

      • Anonyymi

        Väite on jolähtökohtaisesti virheellinen, koska Suomi solmi Jatkosodan lopussa aselevon ja teki rauhansopimukksen!

        JOS olishimme antautuneet niin puhuisimme nytkin venäjää!

        ------JOS olishimme antautuneet niin puhuisimme nytkin venäjää! _----

        Teikäläiset heikkolahjaiset nuoleskelijat voisittekin puhua, en sitä epäile. Mutta kansa ei puhuisi, eivät virolaisetkaan puhu. Se mitä antautumisen jälkeen tapahtuu on voittajan päätettävissä, ei paikallisen äärioikeiston kuten näköjään kuvittelet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väite on jolähtökohtaisesti virheellinen, koska Suomi solmi Jatkosodan lopussa aselevon ja teki rauhansopimukksen!

        JOS olishimme antautuneet niin puhuisimme nytkin venäjää!

        ----ja teki rauhansopimukksen!----

        Niin neukku teki, Suomi vain laittoi nimensä sanelupaperiin sen mukaan kuin Molotov käski. Siis sen sopimuksen tekijänä ei Suomi ollut yhtään, oli vain sanelun vastaanottajana ja hyväksyjänä. Sopimuksen tekstin teki n-liitto Suomen näkemyksiä lainkaan huomioimatta.

        Teksti poikkesi oleellisesti kevään ja radikaalisti kesän vastaavasta tekstistä. Siksi Suomi saattoi hyväksyä sen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Teksti poikkesi oleellisesti kevään ja radikaalisti kesän vastaavasta tekstistä. Siksi Suomi saattoi hyväksyä sen.

        Miten n-liiton ehdotusta muutettiin Suomen vaatimuksesta Moskovassa syyskuussa -44, kerro ? Pilkkuakaan ei siirretty joten aivan turha alkaa hakemaan vertauskohtia keväästä. Yhtälailla antauduttiin mutta vain diplomaattisemmin sanankääntein.

        Sana antautuminen jätettiin pois pöljän Suomen kansan hämäämiseksi mutta antauduttiin kuitenkin. Kun toinen osapuoli diktatoorisesti sanelee sopimustekstin niin jo se todistaa antautumisen tapahtuneen.

        Lykkäät pötyä.

        Rauanehdot olivat kyllä kovat, mutta eivät sisältäneety antautumista.
        Stallarien on siitä turha enää haaveilla.
        NL on kadonnut historian roskatynnyriiin. Suomi porskuttaa.

        Kuten kaikki huomaamme niin et edes yritä vastata sinulle esitettyyn kysymykseen: Miten n-liiton ehdotusta muutettiin Suomen vaatimuksesta Moskovassa syyskuussa -44, kerro .

        Koska ei siihen ole mitään muuta vastausta kuin että "ei mitenkään". Vain antautuja joutuu alistumaan voittajan saneluun. Se on kiistämätön antautumisen merkki.

        Välirauhanehdoissa ei ollut sanaakaan antautumisesta.
        Suomi olisi halunnut lieventää ehtoja,mutta Molotov uhkasi miehityksellä, josta oli valmis suunnitelma, ns Voroshilovin komitean ehdotus Suomen miehityksestä ja muusta kohtelusta. Se on löytynyt neuvostoarkistoista 1993 ja Suomella on siitä kopio.
        Luulisi stallarienkin sen tuntevan,koska teksti on mitä suurimmasa määrin heidän ikiaikaisten toiveidensa mukaista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      59
      1511
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      26
      1124
    3. 82
      982
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      65
      806
    5. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      36
      780
    6. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      774
    7. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      90
      723
    8. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      722
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      13
      710
    10. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      705
    11. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      685
    12. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      115
      666
    13. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      605
    14. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      592
    15. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      140
      591
    16. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      571
    17. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      560
    18. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      18
      522
    19. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      513
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      41
      508
    Aihe