Varokaa ihmiset! EU:ta johtaa Karl Marxin ihailija

EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker juhli Karl Marxia ja piti keskiviikkona 4.5.2018 puheen Trierissä, missä juhlittiin kommunismin isän, Karl Marxin syntymän 200-vuotispäivää. Marxismin ydin oli vallan ja yksityisyyden anastaminen kansalta ja sen luovuttaminen valtiolle.

Osallistumalla tilaisuuteen Juncker kertoi myös omasta arvomaailmastaan. Meidän tulee olla huolissamme, sillä Juncker tovereineen on luomassa EU-liittovaltiota. Mihail Gorbatsov ihmetteli muutama vuosi sitten että miksi uutta Neuvostoliittoa pitää rakentaa. Neuvostoliiton tavoin EU:n johdossa on vaaleissa valitsematon klikki, joka ohjailee EU:n päätöksentekoa mielensä mukaan.

Suomen mediat ovat jättäneet tuon 4.5.2018 tapahtuman hyvin vähälle huomiolle ja voidaankin sanoa, että huomiotta jättäminen on ollut tahallista.

Haluatteko te suomalaiset olla osa diktatuuria, johon Juncker tähtää?
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker juhli Karl Marxia ja piti keskiviikkona 4.5.2018 puheen Trierissä, missä juhlittiin kommunismin isän, Karl Marxin syntymän 200-vuotispäivää. Marxismin ydin oli vallan ja yksityisyyden anastaminen kansalta ja sen luovuttaminen valtiolle.

Osallistumalla tilaisuuteen Juncker kertoi myös omasta arvomaailmastaan. Meidän tulee olla huolissamme, sillä Juncker tovereineen on luomassa EU-liittovaltiota. Mihail Gorbatsov ihmetteli muutama vuosi sitten että miksi uutta Neuvostoliittoa pitää rakentaa. Neuvostoliiton tavoin EU:n johdossa on vaaleissa valitsematon klikki, joka ohjailee EU:n päätöksentekoa mielensä mukaan.

Suomen mediat ovat jättäneet tuon 4.5.2018 tapahtuman hyvin vähälle huomiolle ja voidaankin sanoa, että huomiotta jättäminen on ollut tahallista.

Haluatteko te suomalaiset olla osa diktatuuria, johon Juncker tähtää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu