Rinnoista näkee luonteen, osa 2

Päivän iltalehti julkaisi täydellisemmän listan Carmencitan kaipaamista rinnan hedelmämuodoista ja vastaavista luonteenpiirteistä perustuen tutkimukseen, mihin jo aiemmin viittasinkin. Noniin palstan naiset, osuiko kohdalleen?

Rinnat kertovat luonteesi

Seksologi Piero Lorenzoni, 41, väittää tutkimuksensa perusteella, että rinnat kertovat yhtä paljon naisen luonteesta kuin horoskooppimerkki.

Signor Lorenzonin johtopäätöksiin kannattaa kuitenkin suhtautua kriittisesti: mitään varmaa totuutta ei ole luvassa, enemmänkin hauskaa ajanvietettä.

Lorenzoni ei kerro, millaisella menetelmällä hän on tutkimuksensa tehnyt ja kuinka monta rintaparia hän on katsastanut. Herra on kuitenkin valmis jakamaan tietonsa kaikkien kanssa.

Miehiä seksologi rohkaisee tiirailemaan tissejä entistäkin tiiviimmin, sillä maitorauhasten perusteella voi päätellä, onko naisesta vaimoksi, äidiksi, rakastajattareksi vai kaveriksi.

Tutkimuksessa naiset jaetaan rintojen muodon ja koon mukaan seitsemään kategoriaan, jotka on nimetty hedelmien mukaan.

MELONI haluaa hemmottelua

Suuria ja pyöreitä rintoja pidetään usein äidillisinä, mutta totuus ei voisi olla kauempana.

- Meloni tykkää syömisestä ja haluaa, että häntä hemmotellaan ja ihaillaan. Hän kuitenkin pitää harvoin seksistä, Lorenzoni lataa.

ANANAS uskollinen älykkö

Päistään suipot, mutta ovaalin muotoiset rinnat kertovat älykkyydestä.

- Ananaksella on usein hyvin menestyksekäs työura. Siitä huolimatta hän on erittäin romanttinen. Ananas on myös hyvin uskollinen: hänen rakkauttaan ei helposti menetä.

GREIPPI ujo hellittelijä

Pystyt ja täydelliset puolipallon muotoiset greippirinnat näyttävät todella eroottisilta, mutta jälleen kerran ulkonäkö pettää.

- Greippi näyttää seksikkäältä, mutta tosiasiassa hän on aika ujo ja viihtyy mieluiten kotona. Hän hemmottelee partneriaan, mutta pitää hellyyttä seksiä tärkeämpänä.

APPELSIINI itsevarma uranainen

Kauniit appelsiinirinnat omistavat naiset eivät hekään Lorenzonin mukaan nosta lämpötilaa lakanoiden välissä kovinkaan korkealle.

- Appelsiini on itsevarma ja pyrkii järjestelmällisesti päämääriinsä. Hän ei ole kovin kiinnostunut seksistä, vaan pitää keskustelua ja kumppanuutta tärkeämpänä.

PÄÄRYNÄ eroottinen taiteilija

Täyteläiset ja ovaalin muotoiset päärynärinnat omistava nainen on Lorenzonin tutkimuksen mukaan joka miehen unelma.

- Päärynä rakastaa rakkautta sen kaikissa muodoissa. Hän voi olla vaikka kuinka uskonnollinen, mutta silti hänellä on useita suhteita ja yleensä vielä samaan aikaan.

SITRUUNA nauraa itselleen

Pystyt ja suipot sitruunarinnat omistava nainen on mutkaton ja rento perusnainen.

- Sitruunat ovat yleensä hyvin elämäniloisia ja osaavat myös nauraa itselleen. Sitruunat haluavat tasapainoisen elämän ilman sen suurempia yllätyksiä.

KIRSIKKA hauska ja jännittävä

Pienen rinnat omistavista naisista voi sanoa, että hiljaisissa vesissä ne suuret kalat uivat.

- Kirsikka on hauska, jännittävä, viihdyttävä ja älykäs. Hänestä saa loistavan kumppanin niin arkeen kuin lomamatkallekin. Kirsikka ei tosin ole kovin kiinnostunut seksistä.
702156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 70

Vanhimmat

te miehet olette parempia vastaamaan tähän kokemustenne perusteella ;))

Äänestä
  • ...siis pallon takaisin ;D Minusta ainakin nuo ääripäät elikkä meloni ja kirsikka ovat aika oikeaanosuneita. Noita välimuotoja on senverran hankala erotella ja jälkikäteen muistella, että vaikea sanoa.

    PS Paljonko pitelee pakkasta?

    Äänestä

  • Työn orja kirjoitti:

    ...siis pallon takaisin ;D Minusta ainakin nuo ääripäät elikkä meloni ja kirsikka ovat aika oikeaanosuneita. Noita välimuotoja on senverran hankala erotella ja jälkikäteen muistella, että vaikea sanoa.

    PS Paljonko pitelee pakkasta?

    Sorry, että nopsana tyttönä vastaan Sulle.....Lämpöä kaipailen! On liian kylmä! :)

    Äänestä

  • Kirsikka kirjoitti:

    Sorry, että nopsana tyttönä vastaan Sulle.....Lämpöä kaipailen! On liian kylmä! :)

    ...tai patteria kovemmalle, sillä huurteisista kirsikoista ei pidä kukaan. Etelänmatkaakin kannattaisi harkita.

    PS Mihikäspäin maailmaa tykkäisit matkustaa ;-))

    Äänestä

  • Työn orja kirjoitti:

    ...siis pallon takaisin ;D Minusta ainakin nuo ääripäät elikkä meloni ja kirsikka ovat aika oikeaanosuneita. Noita välimuotoja on senverran hankala erotella ja jälkikäteen muistella, että vaikea sanoa.

    PS Paljonko pitelee pakkasta?

    luin enstex "paljonko pitelee pakarasta"
    ;=))
    kait six kun rinnoistakin oli puhetta

    pakkasta,35 tänä aamuna,nytten vain 15astetta.
    ja pallo takaisin, ettei pidä paikkaansa.

    Äänestä

  • sydänystävä kirjoitti:

    pakkasta,35 tänä aamuna,nytten vain 15astetta.
    ja pallo takaisin, ettei pidä paikkaansa.

    ...sanoi puputyttö pakkasella ;)) Just joo, raikkaat kelit teilläpäin, meillä oli vaan -18 yöllä.

    PS Siis mikä ei pidä paikkansa!

    Äänestä

  • persketti kirjoitti:

    luin enstex "paljonko pitelee pakarasta"
    ;=))
    kait six kun rinnoistakin oli puhetta

    ...six- vai sexpack mielessä :DD

    Äänestä

  • Työn orja kirjoitti:

    ...tai patteria kovemmalle, sillä huurteisista kirsikoista ei pidä kukaan. Etelänmatkaakin kannattaisi harkita.

    PS Mihikäspäin maailmaa tykkäisit matkustaa ;-))

    että....Huippuvuorille! Sieltä näkee kauas ja on korkealla. Ei ole kammoa, eikä pelkoa. :))

    Käänsin patterin täysille ja laitoin villahousut jalkaan. Lämmittää!

    Äänestä

  • Työn orja kirjoitti:

    ...six- vai sexpack mielessä :DD

    toinen mieliteko toteutuu illalla :-))
    eka vasta vkl :-(( työ nääs orjuuttaa täälläkin

    Äänestä

  • Työn orja kirjoitti:

    ...sanoi puputyttö pakkasella ;)) Just joo, raikkaat kelit teilläpäin, meillä oli vaan -18 yöllä.

    PS Siis mikä ei pidä paikkansa!

    puputyttölle tuli kuuma...
    ja myös se etteikö sexy maistu....nami nami.
    nytpähän tietää kaikki sitten...

    Äänestä

  • sydänystävä kirjoitti:

    puputyttölle tuli kuuma...
    ja myös se etteikö sexy maistu....nami nami.
    nytpähän tietää kaikki sitten...

    ...poikkeus vahvistaa säännön. Eikä lainkaan hassumpi yhdistelmä, jos ne muut maininnat osuivat kohdalleen ;=DD

    Äänestä

  • Kirsikka kirjoitti:

    että....Huippuvuorille! Sieltä näkee kauas ja on korkealla. Ei ole kammoa, eikä pelkoa. :))

    Käänsin patterin täysille ja laitoin villahousut jalkaan. Lämmittää!

    Mahtaakohan se nyt kuitenkaan olla niin huippupaikka, kuin äkkiseltään saattaisi kuulostaa :)) Mutta hyvä kumminkin, että edes kotona tarkenee!

    Äänestä

  • Työn orja kirjoitti:

    Mahtaakohan se nyt kuitenkaan olla niin huippupaikka, kuin äkkiseltään saattaisi kuulostaa :)) Mutta hyvä kumminkin, että edes kotona tarkenee!

    Jos ei pääse huipulle, eikä Huippuvuorille, niin parempi olla kotona villahousut jalassa. ;o))

    Äänestä

  • sydänystävä kirjoitti:

    puputyttölle tuli kuuma...
    ja myös se etteikö sexy maistu....nami nami.
    nytpähän tietää kaikki sitten...

    Mennäänkö meil vai teil?saat multa namia.o))

    Äänestä

  • yön orja kirjoitti:

    Mennäänkö meil vai teil?saat multa namia.o))

    mee vaan ihan ittekses minne huvittaa ja tee mitä lystäät...sun namiskuukkelis tiedetään.

    Äänestä

  • sydänystävä kirjoitti:

    mee vaan ihan ittekses minne huvittaa ja tee mitä lystäät...sun namiskuukkelis tiedetään.

    Onkos ollut "huono" yö, kun noin äreänä heti aamusta?

    Äänestä

  • Otso kirjoitti:

    Onkos ollut "huono" yö, kun noin äreänä heti aamusta?

    vaan v....taa tollaset puupäät.
    en tarkoita sua vaan yön orjaa.
    nukuin erittäin hyvin ja pitkät unet.

    Äänestä

  • sydänystävä kirjoitti:

    vaan v....taa tollaset puupäät.
    en tarkoita sua vaan yön orjaa.
    nukuin erittäin hyvin ja pitkät unet.

    on niin moneksi. Kande välittää tollasista. Onkos pakkasta. Täällä parikymmentä.

    Äänestä

  • yön orja kirjoitti:

    Mennäänkö meil vai teil?saat multa namia.o))

    kirjoitukseni.et ole puupää vaan ihminen sinäkin.

    Äänestä

  • Otso kirjoitti:

    on niin moneksi. Kande välittää tollasista. Onkos pakkasta. Täällä parikymmentä.

    pakkasta riittää ja aurinkoa,päivällä lämpiää hieman.jospa kokeilisi auton rattiin lähtemistä 2viikon tauon jälkeen,kättä leikattu.

    Äänestä

  • sydänystävä kirjoitti:

    kirjoitukseni.et ole puupää vaan ihminen sinäkin.

    mitä? Sä oot just samanlainen ku minäkin. Jos sanoo jotain pahasti, niin hetken päästä harmittaa ja on perumassa sanomisiaan, vaikka olisi ollut aihettakin sanoa.

    Äänestä

  • Otso kirjoitti:

    mitä? Sä oot just samanlainen ku minäkin. Jos sanoo jotain pahasti, niin hetken päästä harmittaa ja on perumassa sanomisiaan, vaikka olisi ollut aihettakin sanoa.

    en halua loukata ketään,mutta joskus sitä päästelee sammakoita suustaan ja sitten harmittaa.
    mutta nyt kahville.

    Äänestä

  • yön orja kirjoitti:

    Mennäänkö meil vai teil?saat multa namia.o))

    muualta.SY on varattu. Piste.

    Äänestä

  • Otso kirjoitti:

    mitä? Sä oot just samanlainen ku minäkin. Jos sanoo jotain pahasti, niin hetken päästä harmittaa ja on perumassa sanomisiaan, vaikka olisi ollut aihettakin sanoa.

    kahvi tauko minulle,melkein koko päivä meni...mitens sun päiväsi meni.

    Äänestä

Olen kiinnostunut seksistä, mies vain puuttuu!

Hänen tulee olla vain hauska, jännittävä, viihdyttävä, älykäs, loistava kumppani arjessa ja lomamatkalla! Mielellään suuri, kiinnostunut seksistä ja uintitaitoinen. :)

Halukkaat voivat ilmoittautua tälle riville:

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Äänestä

  • olen yleensä, mutta noi vaateet ovat niin kovat, et parempi antaa jonkun toisen yrittää. Osa ehdoistasi kumoaa toinen toisensa. Esim. kuka uintitaitoinen nyt voi seksistä olla kiinnostunut kun uidakin kerta osaa??

    Äänestä

  • Työn orja kirjoitti:

    Ettei sinulle vaan kävisi kuten oheisen linkin naisille, jotka odottivat täydellisen miehen saapumista :))

    http://www.movie-list.com/forum/attachment.php?attachmentid=531

    juuri tuo, mutta yritän syödä sen verran, etten menehdy ennen täydellisen miehen saapumista, koska muuten jään ilman.

    Odotushan on mennyt sitten ihan hukkaan.... :))

    Äänestä

  • Otso kirjoitti:

    olen yleensä, mutta noi vaateet ovat niin kovat, et parempi antaa jonkun toisen yrittää. Osa ehdoistasi kumoaa toinen toisensa. Esim. kuka uintitaitoinen nyt voi seksistä olla kiinnostunut kun uidakin kerta osaa??

    Se on kompromissin paikka. Elämässä on joskus valittava uiminen tai seksi. Tosi vaikeaa tehdä niitä molempia yht'aikaa, kun itsekin alkaa olla jo sen verran ikää.

    Mutta kyllä se vielä onnistuu. Tokihan nyt sen verran.... :))

    Äänestä

  • Kirsikka kirjoitti:

    Se on kompromissin paikka. Elämässä on joskus valittava uiminen tai seksi. Tosi vaikeaa tehdä niitä molempia yht'aikaa, kun itsekin alkaa olla jo sen verran ikää.

    Mutta kyllä se vielä onnistuu. Tokihan nyt sen verran.... :))

    uiminenhan on kuiteski harvinaista herkkua ainakin täällä pohjoisessa tähän aikaan vuodessa kun taas seksi....No sehän on ympärivuotista.Pitääpäs vähän pohtia tota vesiseksiä?????

    Äänestä

  • Otso kirjoitti:

    uiminenhan on kuiteski harvinaista herkkua ainakin täällä pohjoisessa tähän aikaan vuodessa kun taas seksi....No sehän on ympärivuotista.Pitääpäs vähän pohtia tota vesiseksiä?????

    Pohdiskele rauhassa, mutta muista että elämä on rajallinen. Jos ei tässä elämässä kaikkea ehdi, niin onhan vielä seuraava elämä..... :))

    Voit olla seuraavassa elämässä vaikka delfiini!

    Äänestä

  • Kirsikka kirjoitti:

    Pohdiskele rauhassa, mutta muista että elämä on rajallinen. Jos ei tässä elämässä kaikkea ehdi, niin onhan vielä seuraava elämä..... :))

    Voit olla seuraavassa elämässä vaikka delfiini!

    elämä?? Jossakin hautuumaan männynlatvassa, soluna neulasessa? Ainehan ei tietty katoa, muuttaa vain olomuotoaan.

    Äänestä

  • Otso kirjoitti:

    elämä?? Jossakin hautuumaan männynlatvassa, soluna neulasessa? Ainehan ei tietty katoa, muuttaa vain olomuotoaan.

    Sullahan on samanlaiset tavoitteet kuin mulla...
    Mä haluaisin olla Huippuvuorilla, ja sä männyn latvassa!

    Pääasia lienee, että on joku muoto tai muodokkuus nyt tai joskus.... :))

    Äänestä

  • Otso kirjoitti:

    elämä?? Jossakin hautuumaan männynlatvassa, soluna neulasessa? Ainehan ei tietty katoa, muuttaa vain olomuotoaan.

    mitens nyt noin vakavii puhut.
    etkö usko seuraavaan elämään.

    Äänestä

  • Kirsikka kirjoitti:

    Sullahan on samanlaiset tavoitteet kuin mulla...
    Mä haluaisin olla Huippuvuorilla, ja sä männyn latvassa!

    Pääasia lienee, että on joku muoto tai muodokkuus nyt tai joskus.... :))

    tiedä oliko se nyt niin tavoite.Luontojaanhan sitä kuiteski haluaa ylöspäin ja eteenpäin.Hei mikä sua sinne Huippuvuorille vetää. Siis muu kuin huippu

    Äänestä

  • sydänystävä kirjoitti:

    mitens nyt noin vakavii puhut.
    etkö usko seuraavaan elämään.

    Uskonhan minä "seuraavaan elämään". Se vain mun uskomuksen mukaan rajoittuu aikalailla siihen hautausmaan alueeseen se seuraava elämä noin fyysisesti. Sielullisesti en tiedä. En ole vielä kokenut herätystä sillä alueella.

    kokea herätystä,eikös jo koulussa opetettu nämä asiat,että kuoleman jälkeen pääsee pilven päälle katselemaan maailman menoa.enkelinä.

    Äänestä

  • sydänystävä kirjoitti:

    kokea herätystä,eikös jo koulussa opetettu nämä asiat,että kuoleman jälkeen pääsee pilven päälle katselemaan maailman menoa.enkelinä.

    siellä. Ja opetettiin paljon muutakin. Mut mä olen senverran änkyrä, et mä en usko kaikkea. Varsinkaan tollasia joita ei voi todistaa vaan ovat täysin uskonasioita.Mä kunnioitan sellaisia jotka uskovat, mutta se on jokaisen henk.kohtainen ongelma.

    Äänestä

  • Kirsikka kirjoitti:

    juuri tuo, mutta yritän syödä sen verran, etten menehdy ennen täydellisen miehen saapumista, koska muuten jään ilman.

    Odotushan on mennyt sitten ihan hukkaan.... :))

    ...että riittävän suuri ja muutenkin vaatimustesi mukainen uros löytäisi hedelmätarhasi pikimmiten :DD Huippuvuoret ei kyllä välttämättä ole oikea paikka odotella tuollaista huippuyksilöä, ellei ihanteesi ole sellainen rajuotteinen ja valkean turkin omaava jättiläinen :=))

    Äänestä

  • Otso kirjoitti:

    tiedä oliko se nyt niin tavoite.Luontojaanhan sitä kuiteski haluaa ylöspäin ja eteenpäin.Hei mikä sua sinne Huippuvuorille vetää. Siis muu kuin huippu

    ...vain se, että päässyt joskus käymään Särkänniemessä ja jossain vehkeessä, joka vei huipulle. :)) Se oli hienoa ja jännittävää!!!

    Äänestä

  • Työn orja kirjoitti:

    ...että riittävän suuri ja muutenkin vaatimustesi mukainen uros löytäisi hedelmätarhasi pikimmiten :DD Huippuvuoret ei kyllä välttämättä ole oikea paikka odotella tuollaista huippuyksilöä, ellei ihanteesi ole sellainen rajuotteinen ja valkean turkin omaava jättiläinen :=))

    minulle hyvin! Mies, jolla on valkoinen pitkä maata laahaava minkkiturkki ja rajut otteet....:oDDDD !!!!!

    Äänestä

  • Kaikki muut taitaa löytyä, missä täytyy olla suuri?????? suusta, vai mistä??

    Äänestä

  • obt kirjoitti:

    Kaikki muut taitaa löytyä, missä täytyy olla suuri?????? suusta, vai mistä??

    Tulin juuri kuumasta suihkusta, kun oli kylmä! :)

    Pitää olla SUURET AJATUKSET!!!! Höh...

    Äänestä

  • obt kirjoitti:

    Kaikki muut taitaa löytyä, missä täytyy olla suuri?????? suusta, vai mistä??

    luulot! Suuret luulot on paremmat kuin ei luuloja ollenkaan. Vai voiko elää ilman luuloja??????

    Vastatkaa, tai luulen, että olette jossain!

    Äänestä

  • Kirsikka kirjoitti:

    luulot! Suuret luulot on paremmat kuin ei luuloja ollenkaan. Vai voiko elää ilman luuloja??????

    Vastatkaa, tai luulen, että olette jossain!

    teititellä. Siis muijakin aina sanoo niin, että olen luulosairas. Tosin nyt kirjoitan terveyskeskuksen vuodeosastolta pää kipeänä. ( katso toisaalta tällä palstalla, ymmärrät)

    Äänestä

  • obt kirjoitti:

    teititellä. Siis muijakin aina sanoo niin, että olen luulosairas. Tosin nyt kirjoitan terveyskeskuksen vuodeosastolta pää kipeänä. ( katso toisaalta tällä palstalla, ymmärrät)

    Vaimosi on aivan oikeassa. Hänelle paljon lämpimiä terveisiä! :)

    Olet luulosairas, kuten monet miehet ovat. He pitävät itseään tutkijoina ja kaipaavat lähinnä hutkijoita. Vain naisista on sekä tutkijoiksi että hutkijoiksi, sillä miesten pää on niin hemmetin yksinkertainen, ettei sen pitäisi ainakaan tutkia yhtään mitään. Kuten miehet ovat nykyisin huomanneet. Ennen vanhaan oli toisin.

    Lopputulos on nykyään kuitenkin yleensä varsin huono....kuten itsestäsi juuri huomaat! :))))))

    Loppukevennys: En ole feministi.

    Äänestä

  • Kirsikka kirjoitti:

    ...vain se, että päässyt joskus käymään Särkänniemessä ja jossain vehkeessä, joka vei huipulle. :)) Se oli hienoa ja jännittävää!!!

    vehkeessä sitä on oltu kun niin huipulle päästy?Hienoahan se ja jännää kun huipulle pääsee?

    Äänestä

  • Otso kirjoitti:

    vehkeessä sitä on oltu kun niin huipulle päästy?Hienoahan se ja jännää kun huipulle pääsee?

    Ylös nousi, kieputti aikansa, pyöritti pään sekaisin ja palasin maahan pyörryksissä!!!

    Kyllä oli hieno kokemus, se täytyy sanoa. Huima juttu! Sellainen härveli....joku HAI-UPP!

    (Mulla on huono tuo englanti.)

    Äänestä

..en tiedä mitä sanoo tuohon mutta alko tekee yhtäkkii mieli hedelmäsalaattii...

Äänestä
  • ...mielihedelmä on :))

    Äänestä

  • Työn orja kirjoitti:

    ...mielihedelmä on :))

    ..tykkään pomelosta...

    Äänestä

  • kimppakivaa;o)))

    Äänestä

  • pervokki kirjoitti:

    ..tykkään pomelosta...

    Oli oikein pakko katsoa kuukkelilla, minkänäköinen on pomelo. Päärynän muotoinen ja voi painaa jopa kilon....hmmmmmmmmm....

    Äänestä

Lorenzoni on oikein tutkinut???Ei ainakaan mun päärynän makuisia hunajameloneitani!!HehHehee.No noin muutoin ko artikkeli hupaisaa luettavaa;o)))

Äänestä
  • ...kuvauksen annoitkin ;-P Nooh, kaippa tarhurilla nämä hedelmäpuolen (.)(.) asiat täytyykin olla hanskassa :DD

    Äänestä

  • Työn orja kirjoitti:

    ...kuvauksen annoitkin ;-P Nooh, kaippa tarhurilla nämä hedelmäpuolen (.)(.) asiat täytyykin olla hanskassa :DD

    isoissa rukkasissa onkin;o)))

    Äänestä

Luin juttua päivällä kylän baarissa ja päätin illemmalla olla tiedemies ja kun valkoita takkia ei löytynyt, lainasin muijan navettatakkia. Ja eikun muijan eteen ja esittämään asiaa: Ihan kauniisti pyysin ottamaan maitorauhasten päältä liivit pois, että näkisin ja saisin tunnustella leilejä; ihan näillä sanoilla. Suuttui pirulainen, ja sano että kyllä hän rauhaset näyttää, seuraavaksi näin vain tähtiä ja heräsin täällä terveyskeskuksen vuodeosastolla, missä olen ollut aikaisemminkin ( tulipalopäällikön kirves) Pää on siteessä ja pirun kipeä. On se vaikeaa tuo tieteen harrastaminen, taitaa olla se seksologin pää umpiterästä. Mutta ei hätää, kun pääsen kotiin, lainaan naapurin isännän sotamuistoa, venäläistä teräskypärää, niin eiköhän tieteen tekeminen onnistu täällä takakylilläkin.

Äänestä
  • ...tosiaan olevan tieteentekijän ura. Mutta ollakseen pätevä tutkimus otannan on oltava riittävän suuri. Joutunetkin sitten kypärä päässäsi tutkimaan kaikki seutukunnan naisimmeisten meijerit.

    Äänestä

  • Työn orja kirjoitti:

    ...tosiaan olevan tieteentekijän ura. Mutta ollakseen pätevä tutkimus otannan on oltava riittävän suuri. Joutunetkin sitten kypärä päässäsi tutkimaan kaikki seutukunnan naisimmeisten meijerit.

    Nimittäin teveyskeskuksen vuodeosastolla. Sairaanhoitaja tai oikeastaan kaksi lupasivat näyttää rintansa iltapäivällä, jos pysyn sängyssä ja housuissani. Pitäisiköhän pyytää tytöiltä valkoista takkia, olisi vähän virallisemman tutkijan näkönen?

    Äänestä

pari märkiä kintaita.

Äänestä
  • enään muistuttaa. lueahan meikäläisen alkavaa tutkijan uraa.

    Äänestä

  • obt kirjoitti:

    enään muistuttaa. lueahan meikäläisen alkavaa tutkijan uraa.

    Olivatko leilit siis tyhjät?

    Äänestä

  • anteeksi.. kirjoitti:

    Olivatko leilit siis tyhjät?

    Eivät voi olla tyhjät, kun rakas vaimo imettää nuorinmaista vielä. muotoahan yrittelin tiirata; Oliskohan kyseessä räiskyvä luonne, kun tähtiä näin? Kyllä on mukavaa olla tutkija, taidankin seuraavaan veroilmoitukseen laittaa ammatin kohdalle; tutkija. Tosin voikohan siihen tutkijan työnkuvaan kuulua myös raakaa lannan luotia?

    olla, jos teet tutkimuksiasi siellä navetassa.
    Ettei tule sorkkaa otsaan( näkyy myös tähtiä).

    Äänestä

  • kannattaa kirjoitti:

    olla, jos teet tutkimuksiasi siellä navetassa.
    Ettei tule sorkkaa otsaan( näkyy myös tähtiä).

    Tuo masikki kerran potkaisi kullä, mutta maitoämpäri kaatui vaan, kun oli varuillani, siis ennen aikaa lypsykonetta. Vaimokin, tosin joskus on kännipäissään tullut sanottua lehmäksi, tulee käymään ja pyytelemään anteeksi, kun on näemmä lukenut sen tutkimuksen, ja kun hyvää vaan tarkoitin, kun yritin kohottaa sivistystäni ryhtymällä akateemiselle tutkijan uralle. Lupasi pitää oikein hyvänä ja jos vanhat merkit paikkansa pitävät, meillä on ristiäiset joskus joulukuussa, kun vielä lupasi tuoda päänsärkyynkin kossupullon.

    on yleensä vaimolla. Auttaiskohan kossupullo?

    Äänestä

  • päänsärky kirjoitti:

    on yleensä vaimolla. Auttaiskohan kossupullo?

    Mutta älä ala tutkijaksi, kuten minä tein, samaan syssyyn voit joutua sairaalaan.

    Äänestä

Jos toinen rinta on meloni, ja toinen sitruuna :=)))
Minulla on näin ja siksi ehkä sen takia ainakin kaks persoonaa :=))))
Moi muuten työn orja sinullekin. Onko runokirjaa kovasti rustailtu jo??

Äänestä
  • Kun nyt olen alakanut tutkijan urani, ja täällä sanotaan että pitää olla paljon materiaalia, niin että miten iso se melooni on??

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Työn orja kirjoitti:

Päivän iltalehti julkaisi täydellisemmän listan Carmencitan kaipaamista rinnan hedelmämuodoista ja vastaavista luonteenpiirteistä perustuen tutkimukseen, mihin jo aiemmin viittasinkin. Noniin palstan naiset, osuiko kohdalleen?

Rinnat kertovat luonteesi

Seksologi Piero Lorenzoni, 41, väittää tutkimuksensa perusteella, että rinnat kertovat yhtä paljon naisen luonteesta kuin horoskooppimerkki.

Signor Lorenzonin johtopäätöksiin kannattaa kuitenkin suhtautua kriittisesti: mitään varmaa totuutta ei ole luvassa, enemmänkin hauskaa ajanvietettä.

Lorenzoni ei kerro, millaisella menetelmällä hän on tutkimuksensa tehnyt ja kuinka monta rintaparia hän on katsastanut. Herra on kuitenkin valmis jakamaan tietonsa kaikkien kanssa.

Miehiä seksologi rohkaisee tiirailemaan tissejä entistäkin tiiviimmin, sillä maitorauhasten perusteella voi päätellä, onko naisesta vaimoksi, äidiksi, rakastajattareksi vai kaveriksi.

Tutkimuksessa naiset jaetaan rintojen muodon ja koon mukaan seitsemään kategoriaan, jotka on nimetty hedelmien mukaan.

MELONI haluaa hemmottelua

Suuria ja pyöreitä rintoja pidetään usein äidillisinä, mutta totuus ei voisi olla kauempana.

- Meloni tykkää syömisestä ja haluaa, että häntä hemmotellaan ja ihaillaan. Hän kuitenkin pitää harvoin seksistä, Lorenzoni lataa.

ANANAS uskollinen älykkö

Päistään suipot, mutta ovaalin muotoiset rinnat kertovat älykkyydestä.

- Ananaksella on usein hyvin menestyksekäs työura. Siitä huolimatta hän on erittäin romanttinen. Ananas on myös hyvin uskollinen: hänen rakkauttaan ei helposti menetä.

GREIPPI ujo hellittelijä

Pystyt ja täydelliset puolipallon muotoiset greippirinnat näyttävät todella eroottisilta, mutta jälleen kerran ulkonäkö pettää.

- Greippi näyttää seksikkäältä, mutta tosiasiassa hän on aika ujo ja viihtyy mieluiten kotona. Hän hemmottelee partneriaan, mutta pitää hellyyttä seksiä tärkeämpänä.

APPELSIINI itsevarma uranainen

Kauniit appelsiinirinnat omistavat naiset eivät hekään Lorenzonin mukaan nosta lämpötilaa lakanoiden välissä kovinkaan korkealle.

- Appelsiini on itsevarma ja pyrkii järjestelmällisesti päämääriinsä. Hän ei ole kovin kiinnostunut seksistä, vaan pitää keskustelua ja kumppanuutta tärkeämpänä.

PÄÄRYNÄ eroottinen taiteilija

Täyteläiset ja ovaalin muotoiset päärynärinnat omistava nainen on Lorenzonin tutkimuksen mukaan joka miehen unelma.

- Päärynä rakastaa rakkautta sen kaikissa muodoissa. Hän voi olla vaikka kuinka uskonnollinen, mutta silti hänellä on useita suhteita ja yleensä vielä samaan aikaan.

SITRUUNA nauraa itselleen

Pystyt ja suipot sitruunarinnat omistava nainen on mutkaton ja rento perusnainen.

- Sitruunat ovat yleensä hyvin elämäniloisia ja osaavat myös nauraa itselleen. Sitruunat haluavat tasapainoisen elämän ilman sen suurempia yllätyksiä.

KIRSIKKA hauska ja jännittävä

Pienen rinnat omistavista naisista voi sanoa, että hiljaisissa vesissä ne suuret kalat uivat.

- Kirsikka on hauska, jännittävä, viihdyttävä ja älykäs. Hänestä saa loistavan kumppanin niin arkeen kuin lomamatkallekin. Kirsikka ei tosin ole kovin kiinnostunut seksistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu