vastaan tähän "miksi ette anna minulle miljoonaa"

Anonyymi

Juuri siksi, koska rahat on itse ansaittava työtä tekemällä ja toiseksi sinun motiivisi on ainoastaan ahneus.

KR 1933/-38
Hagg. 1:6 Te kylvätte paljon, mutta saatte vähän. Te syötte, mutta ette tule ravituiksi. Te juotte, mutta jano ei sammu. Te vaatetatte itsenne, mutta ei tule lämmin. Ja palkkatyöläinen panee työpalkan reikäiseen kukkaroon.

3Moos. 26:26 Kun minä murran teiltä leivän tuen, niin kymmenen vaimoa paistaa teidän leipänne yhdessä uunissa, ja he tuovat kotiin teidän leipänne vaa'alla punnittuna; ja kun te syötte, ette tule ravituiksi. > Siirry

5Moos. 28:38 Paljon siementä sinä viet pellollesi, mutta vähän sinä korjaat, sillä heinäsirkat hävittävät sen. > Siirry

Miika 6:14 Sinä syöt, mutta et tule ravituksi, ja sinun vatsassasi on tyhjyys. Minkä viet pois, sitä et saa pelastetuksi; ja minkä pelastetuksi saat, sen minä annan alttiiksi miekalle. > Siirry

Hagg. 2:17 Minä löin teitä, kaikkia teidän kättenne töitä, nokitähkällä ja viljanruosteella ja rakeilla, mutta ei kenkään teistä kääntynyt minun puoleeni, sanoo Herra. > Siirry

Biblia (1776)
Hagg. 1:6 Te kylvätte paljon, ja vähän viette aittaan; te syötte, ja ette tule ravituksi; te juotte, ja ette saa kylläänne; te verhootte teitänne, ja ette tule lämpimäksi; ja joka rahaa ansaitsee, hän panee sen lävelliseen kukkaroon.

44

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Annan rahat köyhille sukulaisilleni.


      • Anonyymi

        Siis ISISI-lle


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Annan rahat köyhille sukulaisilleni.

        oikea pappi toimii näin:
        KR 1933/-38 Luuk 19:15-27
        Ja saatuansa kuninkuuden
        ja palattuaan hän käski kutsua eteensä ne palvelijat,
        joille hän oli antanut rahat,
        saadakseen tietää,
        mitä kukin oli asioimisella ansainnut.

        Niin ensimmäinen tuli esiin
        ja sanoi:
        'Herra,
        sinun leiviskäsi on tuottanut kymmenen leiviskää.'

        Ja hän sanoi hänelle:
        'Hyvä on,
        sinä hyvä palvelija;
        koska vähimmässä olet ollut uskollinen,
        niin saat vallita kymmentä kaupunkia.'

        Ja toinen tuli ja sanoi:
        'Herra, sinun leiviskäsi on tuottanut viisi leiviskää.'

        Niin hän sanoi tällekin:
        'Sinä,
        vallitse sinä viittä kaupunkia.'

        Vielä tuli yksi
        ja sanoi:
        'Herra,
        katso,
        tässä on sinun leiviskäsi,
        jota olen säilyttänyt liinassa.

        Sillä minä pelkäsin sinua,
        koska olet ankara mies:
        sinä otat,
        mitä et ole talteen pannut,
        ja leikkaat,
        mitä et ole kylvänyt.'

        Hän [Jeesus] sanoi hänelle:
        'Oman sanasi mukaan minä sinut tuomitsen,
        sinä paha palvelija.
        Sinä tiesit minut ankaraksi mieheksi,
        joka otan,
        mitä en ole talteen pannut,
        ja leikkaan,
        mitä en ole kylvänyt;

        miksi
        et
        siis
        antanut
        rahojani
        rahanvaihtajan
        pöytään,
        että minä tultuani olisin saanut periä ne korkoineen?'

        Ja hän sanoi vieressä seisoville:
        'Ottakaa häneltä pois se leiviskä
        ja antakaa sille,
        jolla on kymmenen leiviskää.'

        - Niin he sanoivat hänelle:
        'Herra,
        hänellä on jo kymmenen leiviskää.' -

        'Minä sanon teille:
        jokaiselle,
        jolla on, annetaan;
        mutta jolla ei ole,
        siltä otetaan pois sekin,
        mikä hänellä on.

        Mutta viholliseni,
        jotka eivät tahtoneet minua kuninkaaksi,
        tuokaa tänne
        ja teloittakaa minun edessäni.'"


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        oikea pappi toimii näin:
        KR 1933/-38 Luuk 19:15-27
        Ja saatuansa kuninkuuden
        ja palattuaan hän käski kutsua eteensä ne palvelijat,
        joille hän oli antanut rahat,
        saadakseen tietää,
        mitä kukin oli asioimisella ansainnut.

        Niin ensimmäinen tuli esiin
        ja sanoi:
        'Herra,
        sinun leiviskäsi on tuottanut kymmenen leiviskää.'

        Ja hän sanoi hänelle:
        'Hyvä on,
        sinä hyvä palvelija;
        koska vähimmässä olet ollut uskollinen,
        niin saat vallita kymmentä kaupunkia.'

        Ja toinen tuli ja sanoi:
        'Herra, sinun leiviskäsi on tuottanut viisi leiviskää.'

        Niin hän sanoi tällekin:
        'Sinä,
        vallitse sinä viittä kaupunkia.'

        Vielä tuli yksi
        ja sanoi:
        'Herra,
        katso,
        tässä on sinun leiviskäsi,
        jota olen säilyttänyt liinassa.

        Sillä minä pelkäsin sinua,
        koska olet ankara mies:
        sinä otat,
        mitä et ole talteen pannut,
        ja leikkaat,
        mitä et ole kylvänyt.'

        Hän [Jeesus] sanoi hänelle:
        'Oman sanasi mukaan minä sinut tuomitsen,
        sinä paha palvelija.
        Sinä tiesit minut ankaraksi mieheksi,
        joka otan,
        mitä en ole talteen pannut,
        ja leikkaan,
        mitä en ole kylvänyt;

        miksi
        et
        siis
        antanut
        rahojani
        rahanvaihtajan
        pöytään,
        että minä tultuani olisin saanut periä ne korkoineen?'

        Ja hän sanoi vieressä seisoville:
        'Ottakaa häneltä pois se leiviskä
        ja antakaa sille,
        jolla on kymmenen leiviskää.'

        - Niin he sanoivat hänelle:
        'Herra,
        hänellä on jo kymmenen leiviskää.' -

        'Minä sanon teille:
        jokaiselle,
        jolla on, annetaan;
        mutta jolla ei ole,
        siltä otetaan pois sekin,
        mikä hänellä on.

        Mutta viholliseni,
        jotka eivät tahtoneet minua kuninkaaksi,
        tuokaa tänne
        ja teloittakaa minun edessäni.'"

        Sopii tulla koittamaan, montako henkeä menetätte leiviskän otossa.
        Montako henkeä menetätte verikostossa.


      • Anonyymi

        Emme suinkaan menetä yhtä ainoaa uuria, mutta sinä menetät kaiken sekä tulevaisuutesi että toivo.

        1 Kor 3:11-23
        Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna,
        kuin mikä pantu on,
        ja se on Jeesus Kristus.

        Mutta jos joku rakentaa tälle perustukselle,
        rakensipa kullasta,
        hopeasta,
        jalokivistä,
        puusta,
        heinistä
        tai oljista,
        niin kunkin teko on tuleva näkyviin;
        sillä sen on saattava ilmi se päivä,
        joka tulessa ilmestyy,
        ja tuli on koetteleva,
        minkälainen kunkin teko on.

        Jos jonkun tekemä rakennus kestää,
        on hän saava palkan;
        mutta jos jonkun tekemä palaa,
        joutuu hän vahinkoon;
        mutta hän itse on pelastuva,
        kuitenkin ikäänkuin tulen läpi.

        Ettekö tiedä,
        että te olette Jumalan temppeli
        ja että Jumalan Henki asuu teissä?

        Jos joku turmelee Jumalan temppelin,
        on Jumala turmeleva hänet;
        sillä Jumalan temppeli on pyhä,
        ja sellaisia te olette.

        Älköön kukaan pettäkö itseään.
        Jos joku teidän joukossanne luulee olevansa viisas tässä maailmassa,
        tulkoon hän tyhmäksi,
        että hänestä tulisi viisas.

        Sillä tämän maailman viisaus on hullutus Jumalan silmissä.
        Sillä kirjoitettu on:
        "Hän vangitsee viisaat heidän viekkauteensa";

        ja vielä:
        "Herra tuntee viisasten ajatukset,
        hän tietää ne turhiksi."

        Älköön siis kukaan kerskatko ihmisistä;
        sillä kaikki on teidän,

        teidän on Paavali
        ja Apollos
        ja Keefas,
        teidän on maailma
        ja elämä
        ja kuolema,
        nykyiset
        ja tulevaiset,
        kaikki on teidän.

        Mutta te olette Kristuksen,
        ja Kristus on Jumalan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Emme suinkaan menetä yhtä ainoaa uuria, mutta sinä menetät kaiken sekä tulevaisuutesi että toivo.

        1 Kor 3:11-23
        Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna,
        kuin mikä pantu on,
        ja se on Jeesus Kristus.

        Mutta jos joku rakentaa tälle perustukselle,
        rakensipa kullasta,
        hopeasta,
        jalokivistä,
        puusta,
        heinistä
        tai oljista,
        niin kunkin teko on tuleva näkyviin;
        sillä sen on saattava ilmi se päivä,
        joka tulessa ilmestyy,
        ja tuli on koetteleva,
        minkälainen kunkin teko on.

        Jos jonkun tekemä rakennus kestää,
        on hän saava palkan;
        mutta jos jonkun tekemä palaa,
        joutuu hän vahinkoon;
        mutta hän itse on pelastuva,
        kuitenkin ikäänkuin tulen läpi.

        Ettekö tiedä,
        että te olette Jumalan temppeli
        ja että Jumalan Henki asuu teissä?

        Jos joku turmelee Jumalan temppelin,
        on Jumala turmeleva hänet;
        sillä Jumalan temppeli on pyhä,
        ja sellaisia te olette.

        Älköön kukaan pettäkö itseään.
        Jos joku teidän joukossanne luulee olevansa viisas tässä maailmassa,
        tulkoon hän tyhmäksi,
        että hänestä tulisi viisas.

        Sillä tämän maailman viisaus on hullutus Jumalan silmissä.
        Sillä kirjoitettu on:
        "Hän vangitsee viisaat heidän viekkauteensa";

        ja vielä:
        "Herra tuntee viisasten ajatukset,
        hän tietää ne turhiksi."

        Älköön siis kukaan kerskatko ihmisistä;
        sillä kaikki on teidän,

        teidän on Paavali
        ja Apollos
        ja Keefas,
        teidän on maailma
        ja elämä
        ja kuolema,
        nykyiset
        ja tulevaiset,
        kaikki on teidän.

        Mutta te olette Kristuksen,
        ja Kristus on Jumalan.

        Iso paha susi puhkui uskovaisten risukasat maan tasalle.
        Vain minun kivitaloni kesti susienne hyökkäykset ja yhtään lammasta en päästänyt.


    • Anonyymi

      Jeesuksen opetuslapsi Juudas Iskariot otti kaikki mitä rahakukkaroon oli laitettu ja sitten vielä myi Jeesuksen ylipapeille 30 hopearahasta. ja nyt ilmeisesti joku yrittää kerätä rahaa väärin vaikuttein.
      Ja tämäkin näyttää olevan juuri samoilla asioilla näillä palstoilla varmaankin ISIS-miehien sukulainen. Ainakin haiskahtaa sellaiselta.

      • Anonyymi

        Jos uskoo tuonpuoleiseen miksi ei seiso sanojensa takana.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos uskoo tuonpuoleiseen miksi ei seiso sanojensa takana.

        Jos on Matti kukkarossa, niin miten sieltä saa sulle miljoonan??


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos on Matti kukkarossa, niin miten sieltä saa sulle miljoonan??

        Kirkolla ei ole matti kukkarossa, ovat keränneet rahaa iät ja ajat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirkolla ei ole matti kukkarossa, ovat keränneet rahaa iät ja ajat.

        Kirkko on maailmaan rakastunut, eikä enää ole julistanut elämän sanaa niin kuin tämä saarnaaja, joka on porautunut todella sanan salaisuuteen oikeassa mielen laadussa:
        https://www.youtube.com/watch?v=RKs51vvN02M


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos on Matti kukkarossa, niin miten sieltä saa sulle miljoonan??

        KR 1933/-38 Room. 2:17-26
        Mutta jos sinä kutsut itseäsi juutalaiseksi
        ja luotat lakiin
        ja Jumala on sinun kerskauksesi
        ja tunnet hänen tahtonsa
        ja opetettuna laissa, tutkit,
        mikä parasta on,
        ja luulet kykeneväsi olemaan sokeain taluttaja,
        pimeydessä olevien valkeus,

        ymmärtämättömien kasvattaja,
        alaikäisten opettaja,
        sinulla kun laissa on tiedon
        ja totuuden muoto:
        niin sinäkö,
        joka toista opetat,
        et itseäsi opeta;
        joka julistat,
        ettei saa varastaa,
        itse varastat;

        joka sanot,
        ettei saa tehdä huorin,
        itse teet huorin;
        joka kauhistut epäjumalia,
        kuitenkin olet temppelin ryöstäjä;

        joka laista kerskaat,
        häväiset lainrikkomisella Jumalaa?

        Sillä "teidän tähtenne Jumalan nimi tulee pilkatuksi pakanain seassa",
        niinkuin kirjoitettu on.
        Ympärileikkaus kyllä on hyödyllinen,
        jos sinä lakia noudatat;
        mutta jos olet lainrikkoja,
        niin sinun ympärileikkauksesi on tullut ympärileikkaamattomuudeksi.

        Jos siis ympärileikkaamaton noudattaa lain säädöksiä,
        eikö hänen ympärileikkaamattomuutensa ole luettava ympärileikkaukseksi?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        KR 1933/-38 Room. 2:17-26
        Mutta jos sinä kutsut itseäsi juutalaiseksi
        ja luotat lakiin
        ja Jumala on sinun kerskauksesi
        ja tunnet hänen tahtonsa
        ja opetettuna laissa, tutkit,
        mikä parasta on,
        ja luulet kykeneväsi olemaan sokeain taluttaja,
        pimeydessä olevien valkeus,

        ymmärtämättömien kasvattaja,
        alaikäisten opettaja,
        sinulla kun laissa on tiedon
        ja totuuden muoto:
        niin sinäkö,
        joka toista opetat,
        et itseäsi opeta;
        joka julistat,
        ettei saa varastaa,
        itse varastat;

        joka sanot,
        ettei saa tehdä huorin,
        itse teet huorin;
        joka kauhistut epäjumalia,
        kuitenkin olet temppelin ryöstäjä;

        joka laista kerskaat,
        häväiset lainrikkomisella Jumalaa?

        Sillä "teidän tähtenne Jumalan nimi tulee pilkatuksi pakanain seassa",
        niinkuin kirjoitettu on.
        Ympärileikkaus kyllä on hyödyllinen,
        jos sinä lakia noudatat;
        mutta jos olet lainrikkoja,
        niin sinun ympärileikkauksesi on tullut ympärileikkaamattomuudeksi.

        Jos siis ympärileikkaamaton noudattaa lain säädöksiä,
        eikö hänen ympärileikkaamattomuutensa ole luettava ympärileikkaukseksi?

        https://www.youtube.com/watch?v=JhiVFaMdFWs
        Oikea taivaallisen ylistyksen malli löydämmäkö oikean asenteen Jeesuksen veren kautta


      • Anonyymi

    • Anonyymi

      KR 1933/-38
      Ap.t. 1:18 Hän hankki itsellensä pellon väärintekonsa palkalla, ja hän suistui alas ja pakahtui keskeltä, niin että kaikki hänen sisälmyksensä valuivat ulos. > Siirry

      Matt. 26:15 ja sanoi: "Mitä tahdotte antaa minulle, niin minä saatan hänet teidän käsiinne?" Ja he maksoivat hänelle kolmekymmentä hopearahaa. > Siirry

      Matt. 27:3-10 Kun Juudas,
      hänen kavaltaja,
      näki,
      että hänet oli tuomittu,
      silloin hän katui
      ja toi takaisin ne kolmekymmentä hopearahaa ylipapeille
      ja vanhimmille
      ja sanoi:

      "Minä tein synnin,
      kun kavalsin viattoman veren."
      Mutta he sanoivat:
      "Mitä se meihin koskee?
      Katso itse eteesi."

      Ja hän viskasi hopearahat temppeliin,
      lähti sieltä, meni pois
      ja hirttäytyi.

      Niin ylipapit ottivat hopearahat
      ja sanoivat:
      "Ei ole luvallista panna näitä temppeli rahastoon,
      koska ne ovat veren hinta."
      Ja neuvoteltua he ostivat niillä savenvalajan pellon muukalaisten hautausmaaksi.

      Sentähden sitä peltoa vielä tänäkin päivänä kutsutaan
      Veripelloksi.

      Silloin kävi toteen,
      mikä on puhuttu profeetta Jeremiaan kautta,
      joka sanoo:

      "Ja he ottivat ne kolmekymmentä hopearahaa,
      hinnan siitä arvioidusta miehestä,
      jonka he olivat israelilaisten puolesta arvioineet,

      ja antoivat ne savenvalajan pellosta,
      niinkuin Herra oli minun kauttani käskenyt."

      [Mutta, mutta jokin meni pieleen, koska Apt 1:16-20 sanoo näin]

      "Miehet,
      veljet,
      sen raamatun sanan piti käymän toteen,
      jonka Pyhä Henki on Daavidin suun kautta edeltä puhunut Juudaasta,
      joka rupesi niiden oppaaksi,
      jotka ottivat kiinni Jeesuksen.

      Sillä hän oli meidän joukkoomme luettu
      ja oli saanut osalle tämän viran.

      Hän hankki itselleen pellon väärinteon palkalla,
      ja hän suistui alas ja pakahtui keskeltä,
      niin että kaikki hänen sisälmyksensä valuivat ulos.

      ( Köysi katkesi / oksa katkesi ja Juudas Iskariot putosi terävien kantoihin/
      terävien kivien päälle, jolloin hänen suolistonsa valui kokonaan ulos )

      Ja se tuli kaikkien Jerusalemin asukasten tietoon;
      ja niin sitä peltoa kutsutaan heidän kielellään Akeldamaksi,
      se on:
      Veripelloksi.

      Sillä psalmien kirjassa on kirjoitettuna:
      'Tulkoon hänen talonsa autioksi,
      älköönkä siinä asukasta olko',
      ja:
      'Ottakoon toinen hänen kaitsija toimensa.'

      Varo vain ettei tuo tapahtuisi uudelleenkin.


      Biblia (1776)
      Ap.t. 1:18 Hän siis on ansainnut pellon vääryyden palkasta, ja kuin hän pudotettiin alas, on hän keskeltä kahtia pakahtunut, että kaikki hänen sisällyksensä läksivät ulos.

      • Anonyymi

        Minä vain kyseenalaistan taivaspaikkanne.

        Maksan tuonpuoleisessa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä vain kyseenalaistan taivaspaikkanne.

        Maksan tuonpuoleisessa.

        KR 1933/-38 Luuk 12:54-59
        Ja hän sanoi myöskin kansalle:
        "Kun näette pilven nousevan lännestä, sanotte kohta:
        'Tulee sade';
        ja niin tuleekin.

        Ja kun näette etelä tuulen puhaltavan,
        sanotte:
        'Tulee helle';
        ja niin tuleekin.

        Te ulkokullatut,
        maan
        ja taivaan muodon te osaatte arvioida;
        mutta kuinka ette arvioitse tätä aikaa?

        Miksi ette jo itsestänne päätä,
        mikä oikeata on?

        Kun kuljet riitapuolesi kanssa hallitus miehen eteen,
        niin tee matkalla voitavasi päästäksesi hänestä sovussa eroon,
        ettei hän raastaisi sinua tuomarin eteen
        ja tuomari antaisi sinua oikeudenpalvelijalle,
        ja ettei oikeudenpalvelija heittäisi sinua vankeuteen.
        Minä sanon sinulle:
        sieltä et pääse,
        ennenkuin maksat viimeisenkin rovon."

        https://www.youtube.com/watch?v=hsluuvJlrrc
        Toinen peto ja 144000


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        KR 1933/-38 Luuk 12:54-59
        Ja hän sanoi myöskin kansalle:
        "Kun näette pilven nousevan lännestä, sanotte kohta:
        'Tulee sade';
        ja niin tuleekin.

        Ja kun näette etelä tuulen puhaltavan,
        sanotte:
        'Tulee helle';
        ja niin tuleekin.

        Te ulkokullatut,
        maan
        ja taivaan muodon te osaatte arvioida;
        mutta kuinka ette arvioitse tätä aikaa?

        Miksi ette jo itsestänne päätä,
        mikä oikeata on?

        Kun kuljet riitapuolesi kanssa hallitus miehen eteen,
        niin tee matkalla voitavasi päästäksesi hänestä sovussa eroon,
        ettei hän raastaisi sinua tuomarin eteen
        ja tuomari antaisi sinua oikeudenpalvelijalle,
        ja ettei oikeudenpalvelija heittäisi sinua vankeuteen.
        Minä sanon sinulle:
        sieltä et pääse,
        ennenkuin maksat viimeisenkin rovon."

        https://www.youtube.com/watch?v=hsluuvJlrrc
        Toinen peto ja 144000

        Minä olen se satukirjanne ennustama peto.


    • Anonyymi

      Ketunleivät on kypsymässä, ketkä niistä tykkää.

      • Anonyymi

        pappi vaihtaa ne mammonaan


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        pappi vaihtaa ne mammonaan

        Eihän se voi vaihtaa, kun se joutuisi kykkimään jokaisen puskan juurella!


    • Anonyymi

      Ilmeisesti Lestadiolaisten Biblia Raamattu puhuu oikein koska siinä sanotaan näin:

      Biblia (1776) Ap.t. 1:18
      Hän siis on ansainnut pellon vääryyden palkasta,
      ja kuin hän pudotettiin alas,
      on hän keskeltä kahtia pakahtunut,
      että kaikki hänen sisällyksensä läksivät ulos.

      (Kun Juudas Iskariot pudotettiin hirrestä alas halkesi hän keskeltä kahtia, niin että hänen suolistonsa valui ulos.)

      • Anonyymi

        Eikös juudaksen pitänyt saada palkkio, kun hän toteutti jeesuksen uhrautumisen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös juudaksen pitänyt saada palkkio, kun hän toteutti jeesuksen uhrautumisen.

        Juudas juuri sai tuon palkan, koska hän meni ylipappien luo ja katui tekoaan heidän edessä ja heillä ei ollut valta antaa anteeksi syntejä ja sen vuoksi he sanoivat: " Katso itse eteesi"

        KR 1933/-38 Ap.t. 26:14-18
        kaaduimme kaikki maahan,
        ja minä kuulin äänen sanovan minulle hebreankielellä:
        'Saul, Saul, miksi vainoat minua?
        Työläs on sinun potkia tutkainta vastaan.'

        Niin minä sanoin:
        'Kuka olet, herra?'
        Ja Herra sanoi: 'Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat.

        Mutta nouse ja seiso jaloillasi;
        sillä sitä varten minä olen sinulle ilmestynyt, että asettaisin sinut palvelijaksi
        ja sen todistajaksi, mitä varten sinä olet minut nähnyt,
        niin myös sen, mitä varten minä sinulle vastedes ilmestyn.

        Ja minä pelastan sinut sekä oman kansasi että pakanain käsistä,
        joitten tykö minä sinut lähetän
        avaamaan heidän silmänsä,
        että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen
        ja saatanan vallasta Jumalan tykö
        ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi
        ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.'


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juudas juuri sai tuon palkan, koska hän meni ylipappien luo ja katui tekoaan heidän edessä ja heillä ei ollut valta antaa anteeksi syntejä ja sen vuoksi he sanoivat: " Katso itse eteesi"

        KR 1933/-38 Ap.t. 26:14-18
        kaaduimme kaikki maahan,
        ja minä kuulin äänen sanovan minulle hebreankielellä:
        'Saul, Saul, miksi vainoat minua?
        Työläs on sinun potkia tutkainta vastaan.'

        Niin minä sanoin:
        'Kuka olet, herra?'
        Ja Herra sanoi: 'Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat.

        Mutta nouse ja seiso jaloillasi;
        sillä sitä varten minä olen sinulle ilmestynyt, että asettaisin sinut palvelijaksi
        ja sen todistajaksi, mitä varten sinä olet minut nähnyt,
        niin myös sen, mitä varten minä sinulle vastedes ilmestyn.

        Ja minä pelastan sinut sekä oman kansasi että pakanain käsistä,
        joitten tykö minä sinut lähetän
        avaamaan heidän silmänsä,
        että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen
        ja saatanan vallasta Jumalan tykö
        ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi
        ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.'

        Kääntymällä uskonnosta totuuteen saatte vaurautta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kääntymällä uskonnosta totuuteen saatte vaurautta.

        KR 1933/-38 Efe 5:5
        Sillä sen te tiedätte
        ja tunnette,
        ettei yhdelläkään haureellisella
        eikä saastaisella eikä ahneella
        - sillä hän on epäjumalanpalvelija
        - ole perintöosaa Kristuksen
        ja Jumalan valtakunnassa.

        Kol 3:5
        Kuolettakaa siis maalliset jäsenenne:
        haureus,
        saastaisuus,
        kiihko,
        paha
        himo
        ja ahneus,
        joka on epäjumalanpalvelusta

        Jeesus ihmiseksi tullut Jumalan Poika meidän Herramme ja vapahtajamme.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös juudaksen pitänyt saada palkkio, kun hän toteutti jeesuksen uhrautumisen.

        KR 1933/-38 Ap.t. 1:20-24
        Sillä psalmien kirjassa on kirjoitettuna:
        'Tulkoon hänen talonsa autioksi,
        älköönkä siinä asukasta olko',
        ja:
        'Ottakoon toinen hänen kaitsijatoimen.'

        Niin pitää siis yhden niistä miehistä,
        jotka ovat vaeltaneet meidän kanssamme kaiken sen ajan,
        jona Herra Jeesus kävi sisälle
        ja ulos meidän tykönämme,

        Johanneksen kasteesta alkaen hamaan siihen päivään,
        jona hänet meiltä otettiin ylös,
        tuleman hänen ylös nousemisen todistajaksi meidän kanssamme."

        Ja he asettivat ehdolle kaksi,
        Joosefin,
        jota kutsuttiin Barsabbaaksi,
        lisänimeltä Justukseksi,
        ja Mattiaan.

        Ja he rukoilivat
        ja sanoivat:
        "Herra,
        sinä,
        joka kaikkien sydämet tunnet,
        osoita,
        kumman näistä kahdesta sinä olet valinnut

        ottamaan sen paikan tässä palveluksessa
        ja apostolin virassa,
        josta Juudas vilpistyi pois,
        mennäkseen omaan paikkaansa."

        (Juudas meni siis omaan paikkaansa. =)
        Mat 26:24 Ihmisen Poika tosin menee pois,
        niinkuin hänestä on kirjoitettu,
        mutta voi sitä ihmistä,
        jonka kautta Ihmisen Poika kavalletaan!
        Parempi olisi sille ihmiselle,
        että hän ei olisi syntynyt."

        (Ja myös niitä jotka uskovan ilmiantaa)


    • Anonyymi

      Hyvää jatkoa kaikille rahan kerääjille

      • Anonyymi

        Tarkoitat varmasti niitä, jotka tekevät rahaa taivaspaikoilla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitat varmasti niitä, jotka tekevät rahaa taivaspaikoilla.

        KR 1933/-38 Mal. 3:7-12
        isienne päivistä asti te olette poikenneet minun käskyistäni ettekä noudata niitä. Kääntykää minun tyköni,
        niin minä käännyn teidän tykönne, sanoo Herra Sebaot.
        Mutta te sanotte:
        "Missä asiassa meidän on käännyttävä?"

        Riistääkö ihminen Jumalalta?
        Te kuitenkin riistätte minulta.
        Mutta te sanotte:
        "Missä asiassa me sinulta riistämme?"
        Kymmenyksissä
        ja antimissa.

        Te olette kirouksella kirotut,
        kun te,
        koko kansa,
        riistätte minulta.

        Tuokaa täydet kymmenykset varastohuoneeseen,
        että minun huoneessani olisi ravintoa,
        ja siten koetelkaa minua,
        sanoo Herra Sebaot:
        totisesti minä avaan teille taivaan akkunat
        ja vuodatan teille siunausta ylenpalttisesti.

        Ja minä karkoitan nuhtelullani teiltä syöjäsirkat turmelemasta teidän maanne hedelmää, eikä teidän viiniköynnökset kedolla ole hedelmätön,
        sanoo Herra Sebaot.

        Ja teidän onneanne kiittävät kaikki pakanat,
        sillä te tulette olemaan ihasteltu maa,
        sanoo Herra Sebaot.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitat varmasti niitä, jotka tekevät rahaa taivaspaikoilla.

        oikea pappi toimii näin:
        KR 1933/-38 Luuk 19:15-27
        Ja saatuansa kuninkuuden
        ja palattuaan hän käski kutsua eteensä ne palvelijat,
        joille hän oli antanut rahat,
        saadakseen tietää,
        mitä kukin oli asioimisella ansainnut.

        Niin ensimmäinen tuli esiin
        ja sanoi:
        'Herra,
        sinun leiviskäsi on tuottanut kymmenen leiviskää.'

        Ja hän sanoi hänelle:
        'Hyvä on,
        sinä hyvä palvelija;
        koska vähimmässä olet ollut uskollinen,
        niin saat vallita kymmentä kaupunkia.'

        Ja toinen tuli ja sanoi:
        'Herra, sinun leiviskäsi on tuottanut viisi leiviskää.'

        Niin hän sanoi tällekin:
        'Sinä,
        vallitse sinä viittä kaupunkia.'

        Vielä tuli yksi
        ja sanoi:
        'Herra,
        katso,
        tässä on sinun leiviskäsi,
        jota olen säilyttänyt liinassa.

        Sillä minä pelkäsin sinua,
        koska olet ankara mies:
        sinä otat,
        mitä et ole talteen pannut,
        ja leikkaat,
        mitä et ole kylvänyt.'

        Hän [Jeesus] sanoi hänelle:
        'Oman sanasi mukaan minä sinut tuomitsen,
        sinä paha palvelija.
        Sinä tiesit minut ankaraksi mieheksi,
        joka otan,
        mitä en ole talteen pannut,
        ja leikkaan,
        mitä en ole kylvänyt;

        miksi
        et
        siis
        antanut
        rahojani
        rahanvaihtajan
        pöytään,
        että minä tultuani olisin saanut periä ne korkoineen?'

        Ja hän sanoi vieressä seisoville:
        'Ottakaa häneltä pois se leiviskä
        ja antakaa sille,
        jolla on kymmenen leiviskää.'

        - Niin he sanoivat hänelle:
        'Herra,
        hänellä on jo kymmenen leiviskää.' -

        'Minä sanon teille:
        jokaiselle,
        jolla on, annetaan;
        mutta jolla ei ole,
        siltä otetaan pois sekin,
        mikä hänellä on.

        Mutta viholliseni,
        jotka eivät tahtoneet minua kuninkaaksi,
        tuokaa tänne
        ja teloittakaa minun edessäni.'"

        https://www.youtube.com/watch?v=8qWmFfHFmK0


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        oikea pappi toimii näin:
        KR 1933/-38 Luuk 19:15-27
        Ja saatuansa kuninkuuden
        ja palattuaan hän käski kutsua eteensä ne palvelijat,
        joille hän oli antanut rahat,
        saadakseen tietää,
        mitä kukin oli asioimisella ansainnut.

        Niin ensimmäinen tuli esiin
        ja sanoi:
        'Herra,
        sinun leiviskäsi on tuottanut kymmenen leiviskää.'

        Ja hän sanoi hänelle:
        'Hyvä on,
        sinä hyvä palvelija;
        koska vähimmässä olet ollut uskollinen,
        niin saat vallita kymmentä kaupunkia.'

        Ja toinen tuli ja sanoi:
        'Herra, sinun leiviskäsi on tuottanut viisi leiviskää.'

        Niin hän sanoi tällekin:
        'Sinä,
        vallitse sinä viittä kaupunkia.'

        Vielä tuli yksi
        ja sanoi:
        'Herra,
        katso,
        tässä on sinun leiviskäsi,
        jota olen säilyttänyt liinassa.

        Sillä minä pelkäsin sinua,
        koska olet ankara mies:
        sinä otat,
        mitä et ole talteen pannut,
        ja leikkaat,
        mitä et ole kylvänyt.'

        Hän [Jeesus] sanoi hänelle:
        'Oman sanasi mukaan minä sinut tuomitsen,
        sinä paha palvelija.
        Sinä tiesit minut ankaraksi mieheksi,
        joka otan,
        mitä en ole talteen pannut,
        ja leikkaan,
        mitä en ole kylvänyt;

        miksi
        et
        siis
        antanut
        rahojani
        rahanvaihtajan
        pöytään,
        että minä tultuani olisin saanut periä ne korkoineen?'

        Ja hän sanoi vieressä seisoville:
        'Ottakaa häneltä pois se leiviskä
        ja antakaa sille,
        jolla on kymmenen leiviskää.'

        - Niin he sanoivat hänelle:
        'Herra,
        hänellä on jo kymmenen leiviskää.' -

        'Minä sanon teille:
        jokaiselle,
        jolla on, annetaan;
        mutta jolla ei ole,
        siltä otetaan pois sekin,
        mikä hänellä on.

        Mutta viholliseni,
        jotka eivät tahtoneet minua kuninkaaksi,
        tuokaa tänne
        ja teloittakaa minun edessäni.'"

        https://www.youtube.com/watch?v=8qWmFfHFmK0

        Niin, vertauskuvallisuutta on usein maallikon vaikeata käsittää. Mutta kun se tulee uskoon, niin Pyhä Henki auttaa sitä ymmärtämään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, vertauskuvallisuutta on usein maallikon vaikeata käsittää. Mutta kun se tulee uskoon, niin Pyhä Henki auttaa sitä ymmärtämään.

        Juuri noin!


      • Anonyymi

        En edes lukenut, sanon vain te aina valehtelette.


      • Anonyymi

        KR 1933/-38
        Kol. 4:6 Olkoon puheenne aina suloista, suolalla höystettyä, ja tietäkää, kuinka teidän tulee itse kullekin vastata


    • Anonyymi

      Ette lainaa miljoonaa, mutta käytätte muiden miljoonia omaan maanpäälliseen paskaanne.
      Jos olisitte rehellisiä, lainaisitte miljoonan, koska jeesus saisi työteliään taivaspaikkalaisen.

      • Anonyymi

        kyllähän ISIS-joukot ahkeria ovat, se täytyy myöntää, mutta ne eivät sovellu euroopassa, eikä länsimaissa.

        Meidän arvomme ovat muualla ja vaikka olemme vain nimellisesti kristittyjö niin ohjeemme löytyy täältä:

        KR 1933/-38 Joh. 8:1-11 Mutta Jeesus meni Öljymäelle.
        Ja varhain aamulla hän taas saapui pyhäkköön,
        ja kaikki kansa tuli hänen luoksensa;
        ja hän istuutui
        ja opetti heitä.

        Silloin kirjanoppineet
        ja fariseukset toivat hänen luoksensa aviorikoksesta kiinniotetun naisen,
        asettivat hänet keskelle

        ja sanoivat Jeesukselle:
        "Opettaja,
        tämä nainen on tavattu itse teosta,
        aviorikosta tekemästä.

        Ja Mooses on laissa antanut meille käskyn,
        että tuommoiset on kivitettävä.
        Mitäs sinä sanot?"

        Mutta sen he sanoivat kiusaten häntä, päästäkseen häntä syyttämään.
        Silloin Jeesus kumartui alas
        ja kirjoitti sormellaan maahan.

        Mutta kun he yhä edelleen kysyivät häneltä,
        ojensi hän itsensä
        ja sanoi heille:
        "Joka teistä on synnitön,
        se heittäköön häntä ensimmäisenä kivellä."

        Ja taas hän kumartui alas
        ja kirjoitti maahan.

        Kun he tämän kuulivat
        ja heidän
        omatuntonsa
        todisti
        heidät
        syyllisiksi,
        menivät he pois,
        toinen toisensa perästä,
        vanhimmista alkaen viimeisiin asti;
        ja siihen jäi ainoastaan
        Jeesus sekä nainen,
        joka seisoi hänen edessään.

        Ja kun Jeesus ojensi itsensä eikä nähnyt ketään muuta kuin naisen,
        sanoi hän hänelle:
        "Nainen,
        missä ne ovat,
        sinun syyttäjäsi?
        Eikö kukaan ole sinua tuominnut?"

        Hän vastasi:
        "Herra,
        ei kukaan."
        Niin Jeesus sanoi hänelle:
        "En minäkään sinua tuomitse;
        mene,
        äläkä tästedes enää syntiä tee."

        ISIS-katkoo kauloja ja kivittää pienemmistäkin rikoksista,, kuten mielipide erojen vuoksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kyllähän ISIS-joukot ahkeria ovat, se täytyy myöntää, mutta ne eivät sovellu euroopassa, eikä länsimaissa.

        Meidän arvomme ovat muualla ja vaikka olemme vain nimellisesti kristittyjö niin ohjeemme löytyy täältä:

        KR 1933/-38 Joh. 8:1-11 Mutta Jeesus meni Öljymäelle.
        Ja varhain aamulla hän taas saapui pyhäkköön,
        ja kaikki kansa tuli hänen luoksensa;
        ja hän istuutui
        ja opetti heitä.

        Silloin kirjanoppineet
        ja fariseukset toivat hänen luoksensa aviorikoksesta kiinniotetun naisen,
        asettivat hänet keskelle

        ja sanoivat Jeesukselle:
        "Opettaja,
        tämä nainen on tavattu itse teosta,
        aviorikosta tekemästä.

        Ja Mooses on laissa antanut meille käskyn,
        että tuommoiset on kivitettävä.
        Mitäs sinä sanot?"

        Mutta sen he sanoivat kiusaten häntä, päästäkseen häntä syyttämään.
        Silloin Jeesus kumartui alas
        ja kirjoitti sormellaan maahan.

        Mutta kun he yhä edelleen kysyivät häneltä,
        ojensi hän itsensä
        ja sanoi heille:
        "Joka teistä on synnitön,
        se heittäköön häntä ensimmäisenä kivellä."

        Ja taas hän kumartui alas
        ja kirjoitti maahan.

        Kun he tämän kuulivat
        ja heidän
        omatuntonsa
        todisti
        heidät
        syyllisiksi,
        menivät he pois,
        toinen toisensa perästä,
        vanhimmista alkaen viimeisiin asti;
        ja siihen jäi ainoastaan
        Jeesus sekä nainen,
        joka seisoi hänen edessään.

        Ja kun Jeesus ojensi itsensä eikä nähnyt ketään muuta kuin naisen,
        sanoi hän hänelle:
        "Nainen,
        missä ne ovat,
        sinun syyttäjäsi?
        Eikö kukaan ole sinua tuominnut?"

        Hän vastasi:
        "Herra,
        ei kukaan."
        Niin Jeesus sanoi hänelle:
        "En minäkään sinua tuomitse;
        mene,
        äläkä tästedes enää syntiä tee."

        ISIS-katkoo kauloja ja kivittää pienemmistäkin rikoksista,, kuten mielipide erojen vuoksi.

        Mistä olette tämän isis hömpän keksineet, onko se kuin ennen oli niitä noitia.


    • Anonyymi

      KR 1933/-38 Ap.t. 16:16-18
      Ja tapahtui meidän mennessämme rukous paikkaan,
      että meitä vastaan tuli eräs palvelijatar,
      jossa oli tietäjähenki
      ja joka tuotti paljon tuloja isännilleen ennustamisellaan.

      Hän seurasi Paavalia
      ja meitä
      ja huusi sanoen:
      "Nämä miehet ovat korkeimman Jumalan palvelijoita,
      jotka julistavat teille pelastuksen tien."

      Ja tätä hän teki monta päivää.
      Mutta se vaivasi Paavalia,
      ja hän kääntyi
      ja sanoi hengelle:
      "Jeesuksen Kristuksen nimessä minä käsken sinun lähteä hänestä."
      Ja se lähti sillä hetkellä.

      Apt 13:7-12 Hän oleskeli käskynhaltijan,
      Sergius Pauluksen,
      luona,
      joka oli ymmärtäväinen mies.
      Tämä kutsui luoksensa Barnabaan
      ja Sauluksen
      ja halusi kuulla Jumalan sanaa.

      Mutta Elymas,
      noita
      - sillä niin tulkitaan hänen nimensä
      - vastusti heitä,
      koettaen kääntää käskyn haltijaa pois uskosta.

      Niin Saulus,
      myös Paavaliksi kutsuttu,
      täynnä Pyhää Henkeä loi katseensa häneen

      ja sanoi:
      "Voi sinua,
      joka olet kaikkea vilppiä
      ja kavaluutta täynnä,
      sinä perkeleen sikiö,
      kaiken vanhurskauden vihollinen,
      etkö lakkaa vääristelemästä Herran suoria teitä?

      Ja nyt,
      katso,
      Herran käsi on sinun päälläsi,
      ja sinä tulet sokeaksi etkä aurinkoa näe säädettyyn aikaan asti."
      Ja heti lankesi hänen päällensä synkeys
      ja pimeys,
      ja hän kävi ympäri
      ja etsi taluttajaa.

      Kun nyt käskynhaltija näki,
      mitä oli tapahtunut,
      niin hän uskoi,
      ihmetellen Herran oppia.

      • Anonyymi

        Minulla oli kanssa kaveri ja me sovimme käsimerkin kun hänestä tulee hullu.
        Sitten minä kykenin parantamaan hullun ja hänen nimensä oli Jeepus.


      • Anonyymi

        ei kai kaverisi nimi ollut al Taee


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei kai kaverisi nimi ollut al Taee

        Hiekkakansa on tunnettua rehellisyydestään.


      • Anonyymi

        KR 1933/-38 Kol 3:1-15
        Jos te siis olette herätetyt Kristuksen kanssa,
        niin etsikää sitä,
        mikä on ylhäällä,
        jossa Kristus on,
        istuen Jumalan oikealla puolella.
        Olkoon mielenne siihen,
        mikä ylhäällä on,
        älköön siihen,
        mikä on maan päällä.
        Sillä te olette kuolleet,
        ja teidän elämänne on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa;
        kun Kristus,
        meidän elämämme,
        ilmestyy,
        silloin tekin hänen kanssaan ilmestytte kirkkaudessa.

        Kuolettakaa siis maalliset jäsenenne:
        haureus,
        saastaisuus,
        kiihko,
        paha himo
        ja ahneus,
        joka on epäjumalanpalvelusta,
        sillä niiden tähden tulee Jumalan viha,
        ja niissä tekin ennen vaelsitte,
        kun niissä elitte.

        Mutta nyt pankaa tekin pois ne kaikki:
        viha,
        kiivastus,
        pahuus,
        herjaus
        ja häpeällinen puhe suustanne.

        Älkää puhuko valhetta toisistanne,
        te, jotka olette riisuneet pois vanhan ihmisen tekoinensa

        ja pukeutuneet uuteen,
        joka uudistuu tietoon,
        Luojansa kuvan mukaan.

        Ja tässä ei ole kreikkalaista eikä juutalaista,
        ei ympärileikkausta eikä ympärileikkaamattomuutta,
        ei barbaaria,
        ei skyyttalaista,
        ei orjaa,
        ei vapaata,
        vaan kaikki
        ja kaikissa on Kristus.

        Pukeutukaa siis te,
        jotka olette Jumalan valituita,
        pyhiä
        ja rakkaita,
        sydämelliseen armahtavaisuuteen,
        ystävällisyyteen,
        nöyryyteen,
        sävyisyyteen,
        pitkämielisyyteen, >> Jakeen lisätiedot
        kärsikää toinen toistanne
        ja antakaa toisillenne anteeksi,
        jos kenellä on moitetta toista vastaan.
        Niinkuin Herrakin on antanut teille anteeksi,
        niin myös te antakaa.

        Mutta kaiken tämän lisäksi pukeutukaa rakkauteen,
        mikä on täydellisyyden side.

        Ja vallitkoon teidän sydämissänne Kristuksen rauha,
        johon te olette kutsututkin yhdessä ruumiissa,
        ja olkaa kiitolliset.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1204
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1036
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      967
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      714
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      670
    Aihe