Pornolehtijakelustaan kuuluisiksi tulleet vapaa-ajattelijat ovat viime vuosina järjestäneet valtiopäivien avajaisjumalanpalveluksen aikaan oman tilaisuutensa. Järjestäjien lisäksi siellä on ollut vain yksittäisiä kuulijoita. Kansanedustajat ovat yleisesti katsoneet parhaaksi osallistua jumalanpalvelukseen.
Vapaa-ajattelijoiden tilaisuus osoittautui tänäkin vuonna flopiksi. Kuulemme jälleen suurentelevia puheita tilaisuuden luonteesta, mutta tosiasiat ovat tosiasioita ja tilaisuus oli jälleen pannukakku. On erittäin hyvä, että valtio on lakkauttanut Vapaa-ajattelijain liitolle menevän yleisavustuksen, kun toiminta on vuosi vuoden jälkeen heikkoa.
Vapaa-ajattelijoita eivät kaihda vain kansanedustajat vaan myös vapaa-ajattelijat itse. Vapaa-ajattelijayhdistysten jäsenmäärä on ollut rajussa laskussa koko 2010-luvun ja on suhteellisesti huomattavasti voimakkaampaa kuin esimerkiksi kirkosta eroaminen. Kuolema selittää paljon: liiton peruskannattajakunta on vanhoja taistolaisia, jotka aika korjaa hiljalleen.
Koska Vapaa-ajattelijain liitossa oivalletaan realistisesti, että heidän aikansa on ohi?
Vapaa-ajattelijoiden tilaisuus osoittautui tänäkin vuonna flopiksi. Kuulemme jälleen suurentelevia puheita tilaisuuden luonteesta, mutta tosiasiat ovat tosiasioita ja tilaisuus oli jälleen pannukakku. On erittäin hyvä, että valtio on lakkauttanut Vapaa-ajattelijain liitolle menevän yleisavustuksen, kun toiminta on vuosi vuoden jälkeen heikkoa.
Vapaa-ajattelijoita eivät kaihda vain kansanedustajat vaan myös vapaa-ajattelijat itse. Vapaa-ajattelijayhdistysten jäsenmäärä on ollut rajussa laskussa koko 2010-luvun ja on suhteellisesti huomattavasti voimakkaampaa kuin esimerkiksi kirkosta eroaminen. Kuolema selittää paljon: liiton peruskannattajakunta on vanhoja taistolaisia, jotka aika korjaa hiljalleen.
Koska Vapaa-ajattelijain liitossa oivalletaan realistisesti, että heidän aikansa on ohi?
Vastaukset 23
Vanhimmat
Kirkossa saarnasi tuore naispiispa. Vapaa-ajattelijoiden kaljanhuuruinen äijäjoukko ei vain ole tätä päivää.
Mitäpä jos vihakirjoittelun sijaan pohtisit, kuuluuko tunnustuksellinen uskonnonharjoittaminen lainssäädäntötyöhön, vai tulisiko lainsäädännön olla nyky-Suomessa uskonnoista riippumatonta?
Miten se uskonto nyt muka on ongelma? Aina teitä kiukkuajia riittää joka asiassa.
Voisiko avaaja kertoa meille, kuinka moni osallistui tilaisuuteen?
Ei voi, koska ei ollut paikalla.
Ettekä tunnu kehtaavan itsekään sitä sanoa. Todistaisi aloittajan puheet todeksi.
Reilu kymmenen, kun mukaan lasketaan kaikki järjestäjät ja toimitsijat. Eli olematon tilaisuus ja tasoltaan heikko. Kirkossa oli kuvista päätellen tupa täysi ja paljon parempi tilaisuus sikäli kun kerrottiin. Kyllä nämä vaparien tilaisuudet pitäisi lopettaa. Aivan noloa. Myötähäpeä.
Ja lähinnä Ylikosken puoluetovereita ne harvat kansanedustajat. Tilaisuudelle ei ole todellista kysyntää. Ainakaan pornojoukkion järjestämänä.
Kun noin viisi prosenttia kansanedustajista osallistui tällä kerralla (vaikka kutsuja ei jaettu ajoissa kirjeellä eikä sähköpostikaan kaikilla toiminut), se ei tarkoita, että tilaisuudelle ei olisi ollut kysyntää. Olihan sitä. On aika omituinen suhtautuminen vähemmistön oikeuksiin, jos viiden prosentin vähemmistön oikeus halutaan lopettaa. Ruotisinkielisiäkin on Suomessa vain viisi prosenttia. On pienempiäkin vähemmistöjä...
Tosiasiassa kysyntää on laajemmaltikin, ja yhdenvertaisuuslaki valvoittaa kohtelemaan ihmisä syrjimättä uskonnosta tai vakaumuksesta riippumatta. Sen noudattaminen ulottuu eduskuntaankin ennen pitkää. Sen puolesta vain tarvitsee vielä tehdä työtä. Vapaa-ajattelijat ja Humanistit toimivat yhdenvertaisuuden puolesta. Sille voi ilmaista tukensa liittymällä: http://vapaa-ajattelijat.fi/liity-jaseneksi/
Ai ruotsinkielisiin vertaat? Okei. Vaparithan kannattavat uskonnon syrjäyttämistä kokonaan. Vaparien kannalle analoginen menettely kieliasiassa olisi se, että eduskunnassa kaikki pakotettaisiin puhumaan vain ruotsia.
Tämä oli erittäin paljastava puheenvuoro vaparien puolelta. Yhdenvertaisuus on siis pienen vähemmistön määräysvaltaa. Siinä sitä yhdenvertaisuutta...
Nykyistä valtiokirkollisuutta vastaava tilanne kielipolitiikassa olisi se, että eduskunnan työkielenä olisi vain suomi. Olisiko se oikein? Hyvä että tuot ymmärtämättömyytesi esiin.
Ei vastaa, koska valtiopäivien toiminta ei ole yhtä jumalanpalvelusta. Kyse on hetkellisestä tilanteesta, josta poisjäämiselle ei ole mitään estettä. Sen sijaan uskonnon täyskielto (jota vaparit ajaa) tarkoittaisi analogisesti totalitaarista vaatimusta ruotsinkieleen kaikessa eduskunnan toiminnassa koko ajan. Siinä kuva vaparien "yhdenvertaisuudesta".
Eihän vaan "uskonnon täyskielto" ole jotain mielikuvituksen tuotosta?
Mutta jos olet oikeasti noin vakuuttunut asiasta, niin laita toki meille muillekin tiedoksi lähde, johon tämän väitteesti perustat. Varmaan noin merkittvä tavoite löytyy jostain vapaa-ajattelijoiden lausunnosta tai tavoitteista tms?
Useissa maissa ympäri maailmaa valtiopäivien avajaiset ovat uskontoneutraali, sekulaari tapahtuma. Sellainen ei Suomessakaan estäisi uskonnollisia ja uskonnottomien yhteisöjä järjestämästä tilaisuuksiaan samalle päivälle. Eihän nytkään valtiopäivien avajaiset ole uskonnollinen. Jumalanpalvelus on sitä ennen, mutta käytännössä ympätty kylkeen epäyhdenvertaisella, muita syrjivällä tavalla.
Useissa maissa valtionpäivien avajaisissa on uskonnollinen elementti. Sellainen ei Suomessakaan estä uskonnottomien yhteisöjä järjestämästä tilaisuuksiaan samalle päivälle - kuten on tapahtunutkin. Eihän nytkään valtiopäivien avajaiset ole uskonnollinen. Jumalanpalvelus on sitä ennen niin, että kaikki halukkaat saavat mennä vaikkapa pornojoukkion tilaisuuteen sen ajaksi. Järjestely takaa jokaisen yhdenvertaisen oikeuden omaan vakaumukseensa. Miksi pakottaa kaikkia puhumaan ruotsia?
Vapareiden on vaikea hyväksyä sitä tosiasiaa, että heitä ei juuri kukaan kannata. He haluavat olemattomana pornoryhmänä oikeuden komennella kaikkia ihmisiä.
Kun vajarit toimivat, kaikki on yhtä katastrofia. Ensi vuonna PAT voisi ottaa ohjelmavastuun, ettei uskonnottomien maine mene aivan kokonaan.
Olisi reilua, että vaparit eivät valloita ohjelmapaikkaa itselleen. Onko vapareilla kanttia antaa tilaa muillekin uskonnottomien kentän toimijoille? Onko tarkoitus epäreilusti sitouttaa uskonnottomuus vain vapaa-ajattelijoihin ja näin yrittää saada erityisasema?
Isänmaallisena harkitsisin eroamista kirkosta (en kuulu), PS-kansanedustaja Riikka Purra Uusimaa kertoo
https://twitter.com/ir_rkp/status/1121823936633815046 Kuka tuolle instituutiolle vielä maksaa veroja?
Huomaa edelleen, että jos välttämättä haluat uskoa se ei edellytä pappien tukemista
Esim. vapaakirkollisuus metodismi ... on suosittua USA:ssa
Jo Luther totesi että Paavia ei tarvita välittäjänä
Purra kiinnittää huomiota vasemmistolaisuuteen. Ei taida Purran argumentoiti purra. Vaparien tilaisuudessa oli vain vasemmistolaisia, lähinnä Ylikosken omia puoluetovereita. Purraa siellä ei näkynyt. Lienee ollut kirkossa. Vaparitilaisuus oli turha.
Hupaisaa miten toisessa ketjussa järjestäjätaho käy toistuvasti itse kiittelemässä itseään. Naurettavaa toimintaa ja todistaa sen, että tiulaisuus onnistui vain järjestäjien omassa mielikuvituksessa. Vaparit ovat kyllä syvällä harhoissaan!
Antivapari sihisee pahaa henkeään. Hupaisaa.
Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. MOT.