Noin 17.5 % äänestäjistä äänesti muutosta(perussuomalaisia), niin mikä oikeuttaa sen että täpärästi toiseksi tullut puolue ei pääse osallistumaan millään tavalla hallitukseen vain, koska järkevä maahanmuutto politiikka ei kelpaa muille puolueille esim, sdp, kokoomus, keskusta, vihreät, rkp, vasemmistoliitto.
Perussuomalaiset kuuluisivat ehdottomasti hallitukseen
Anonyymi
6683
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 66
Vanhimmat
82.5%+äänesti+muita
"Ne muut" eivät ole keskenään samaa mieltä mistään. Ja valtaosan suhtautuminen Persuihin ei edes tiedossa.
Ja näistä muista puhuttaessa, osa niitä äänestäneistä jopa "erehtyi" äänestämään sellaisia jotka eivät tule koskaan pääsemään edustamaan kansaa Suomen eduskuntaan. Ääni hukkaan?
Ääni Persuille on ääni suomalaiselle Suomen eduskuntaan.
Ovathan "ne muut" yhtä mieltä siitä, että persujen kanssa ei kaveerata hallituksessa. Siinä mielessä ääni persuille meni täysin hukkaan.
Oppositiossa olo on kissanpoikien pesemistä, sanoi Kalevi Sorsa aikoinaan.
Toistaiseksi vain Li Andersson on ollut haittamaahanmuuton puolesta Perussuomalaisia vastaan.
Turha valehdella katkerana
Hei ja peukutapa myös tätäkin
83,5%+äänesti+MUUTOSTA+VASTAAN+joten+IKUINEN+VALTA+EI+HORJU+persujen+vuoksi!
Opettele+nyt+Islam+kiihkossasi+edes+laskemaan+100%-17,5%=+82,5%,+mutta+se+on+totta+että+persut+ovat+ainoa+puolue+joka+vastustaa+kehitysmaamuslmeiden+haittamaahan+muuttoa+ja+sitä+kautta+Suomen+Islamoimista+kehitysmaamuslimeilla,+jota+sinun+Ikuinen+valtasi+kanattaa+varauksetta.+Mutta+tulemme+vielä+näkemään+teidän+suvakkien+käden+jäljen+sinisilmäisessä+suvaitsevaisessa+kehitysmaamuslimipolitiikassa+kuten+esim+Ruotsissa.+Persujen+kannatus+tulee+lisääntymään+taas+seuraavissa+eduskuntavaaleissa,+mutta+on+totta+ettei+se+riitä+pysäyttämään+Suomen+Islamoimista,+ellei+kokoomus+tai+kepu+tule+järkiinsä+ja+muuta+linjaansa.+Ei+Suomesta+haluttu+kommunistista+työläisten+paratiisia+kuten+Neuvostoliitto,+miksi+nyt+haluttaisi+Islamilainen+kalifaatti+jossa+Islamia+palvovat++kehitysmaamuslimit+määrittelevät+suomalaisuuden+sekä+suomen+ulko+ja+sisäpolitiikan.+Kyllä+suomalaiset+tolkun+ihmiset+tulevat+vielä+järkiinsä,+täytyy+vaan+toivoa+ettei+liian+myöhään.....
Nykyinen Perussuomalaiset-puolue kuuluu muiden äärioikeistolaisten populistipuolueiden sekaan, ei Suomen hallitukseen.
Perussuomalaiset hävisi SDP:lle. Perussuomalaiset hävisi kymmenillä tuhansilla äänillä myös vihaamilleen "vihervassareille" (= vihreät vasemmistoliitto). Tarkat puolueiden saamat äänimäärät löydät Wikipediasta "Eduskuntavaalit 2019".
Persaukiset eivät kyllä ole oikeistoa! Oikeisto pitää talouden pyörät pyörimässä. Köyhät persut vain pullikoivat vastAn.
Viherkommunisteilla on yhteensä 36 paikkaa eduskunnassa ja persuilla 39 paikkaa onko se häviö.....
Perusuomalaisten kannattaisi hyväksyttää hallistusohjelma ylimääräisessä pyoluekokouksessa.Vaistoni sanoo että kyllä hallaahokin pohtii miten voisi sanansa syödä ministeripestiä saadakseen,ainakin hakee kompromissia vaikka ei soinin julkeaan toimintaan pyrikkään.Se on kyllä totta että monet heistä ovat käyttäneet sopimatonta kieltä,mutta täytyyhän jonkun tahon estää valtakunnan muuttuminen islamistiseksi valtioksi.Muutama vuosikymmen sitten sehän oli kaikkien puolueiden missio,oliko kukaan silloin rikollinen.
Tällä menolla Suomesta tulee pikkuhiljaa Islamilainen kalifaatti jossa Suomalaisuus on rikos.... enkä tarkoita että tämä tapahtuu viikossa, mutta jo lapsen lapsemme elävät aivan eri Suomessa kun me nykyään......
"Noin+17.5+%+äänestäjistä+äänesti+muutosta(perussuomalaisia),+niin+mikä+oikeuttaa+sen+että+täpärästi+toiseksi+tullut+puolue+ei+pääse+osallistumaan+millään+tavalla+hallitukseen+vain,+koska+järkevä+maahanmuutto+politiikka+ei+kelpaa+muille+puolueille+esim,+sdp,+kokoomus,+keskusta,+vihreät,+rkp,+vasemmistoliitto."
Vastasit+oikeastaan+tuohon+ihan+itse.
17,5%+suomalaisista+ei+voi+sanella+muille+millaista+maahanmuuttopolitiikan+tulisi+olla.
17,5%+suomalaisista+nimittäin+on+vähemmistö.
17,+7%+suomalaista++voi++sanella+,+17,7+%+on+selkeä+enemmistö+.
:-)
No niin juu.
"koska järkevä maahanmuutto politiikka "
Lisäksi se että persujen maahanmuuttopolitiikka olisi järkevää on vain väite. Ei fakta.
Voi tuota katkeruutta taas. Se on faktaa.
:-)
Upeaa keskustelua.
Järkeä siihen tekee se että maahanmuutosta syntyvät kustannukset voidaan kohdentaa muualle, mikäli maahanmuuttoa rajoitetaan reippaasti.
Ahaa.
Kustannukset.
NIimpä.
Ja sinulla on varmasti faktaa kustannuksista? SIis faktaa, ei sitä persupropagandaa.
Juu ehkä, mutta se ei ole pitkäikäinen hallitus, jos siellä on mukana Perus-suomalaiset.
Perus-suomalaisille hallitusvastuu on myrkkyä, kun ei ole kuin kaksi asiaa joista Perus-suomalaislla on edes jonkinlainen yheteinen mielipide.
1 Maahanmuutto on ihan mälsää.
2 Markka takaisin.
Jussi Halla-Ahon Perus-suomalaiset hajoaa noin 2-5 osaan kun ne on olleet hallituksessa ehkä vuoden jos sitäkään.
Vai on haittamaahanmuutto ihan mälsää, kun viha-ja väkivaltaideologistit tuhoaa Eurooppaa ! Noin suoltaa suustaan vaan mamu, puolueellisena ja itsekin osallisena. Väitänpä hyvinkin, että haittamaahanmuuton torjunta tulee olemaan yleiseurooppalainen trendi, jonka avasi rohkeimmat EU-maat ja puolueet ja muut nyssynnyssyn-puolueet tulee siipi maassa sitten perässä !
Ette liene huomanneet että hallitus neuvottelut ovat vasta menossa!
Oppositioon, mars mars!
Kyllä oppositiossakin voi vaikuttaa. Nimittäin iltapäivälehtien lööppeihin. Hakkaraiselta se ainakin onnistuu.
Hallitukseen ehdottomasti ! Tai kansan tahtotilaa ja ääniä loukataan ! Oppositiosta EI voi vaikuttaa, siellä kimitetään, maristaan ja voivotellaan, Timo Soini aikanaan jopa karjui ! Vain hallituksessa vaikutetaan !
Jos PS ei pääse hallitukseen niin silloinhan vain oikeus ja enemmistön mielipide toteutuu. Miksi PS-äänestäjät yrittävät väittää muuta? Ymmärtämättömyyttään? Kansan tahtotilaa muka loukataan??? Ei suinkaan, korkeintaan loukataan PS-äänestäjien humalatilaa?
Koittakaa jo perse aukiset ymmärtää, että valta pysyy valtapuolueilla ikuisesti! Mitään vaaleja ei edes järjestettäisi, jos sillä tavalla voisi muuttaa maan asioita! Vaalit ovat siksi, että VASTUULLISEN MEDIAN tarjoamien MONIPUOLISTEN JA OBLJEKTIIVISTEN FACTOJEN nojalla mielipiteensä muodostavat kansalaiset saavat valita JÄRKEVIEN puolueiden väliltä.
Persut eivät kuulu hallitukseen eivätkä oppositioon, koska molemmissa voi ravistella vallitsevia rakenteita, joten niiden äänet on otettava pois ja jaettava fiksusti eli kansan TODELLISEN TAHDON mukaan siinä suhteessa, missä suhteessa AIDOT ARVOPUOLUEET saivat ääniä.
SE olisi PALVELUS PERSUJA ÄÄNESTÄNEILLE, ETTÄ NÄIDEN ÄÄNET jaettaisiin arvopohjan mukaan muille PUOLUEILLE, jolloin äänillä olisi VAIKUTUS!! Sillä tavalla persujen äänestäjätkin saisivat vaikuttaa yhteisiin asioihin.
Suorastaan loistava idea! Kukapa ei haluaisi, että myös PS:ää äänestäneet ihmiset saisivat vaikuttaa yhteisiin asioihin, kun kerran PS-puoluetta äänestämällä eivät siinä onnistuneet puolueen hallituskelvottomuuden takia.
Pahin virhe mennä vemmula Rinten hallitukseen! Tulee Soini mahalasku---------------
Omaa kurjuuttaan nuo muut potevat. Se ei PS puoluetta heikennä vai vaimenna.
Entistä voimakkaampi on kannatus. Muita harmittaa.
Minä en edes haluaisi jonkun sosialisti rinteen kanssa hallitukseen.
Katsotaan nyt. Sosialistit saattaa itsekin jäädä pois hallituksesta, kun kukaan ei halua moisia punikkeja tuhoamaan maatamme.
Sellainen tyyppi, joka hilluu palstalla punikeista, ei kyllä ole millään muotoa mikään Perussuomalainen, vaan jonkinlainen oikeistonatsi, joille ei ole tilaa missään puolueessa.
Samaan porukkaan kuuluvat myös vasureista ja vassuista hokevat häiriköt.
Persuttajien ongelma on, että hallalaho ei saa mahdollisen hallitustunnustelijana porukkaansa kuin koksut ja kristilliset. Mikään muu porukka ei lähde jussilaiseen hapatukseen. Laura persusaari voisi saada aikaan laajemman pohjan. Ei pyssyjussi.
Näinhä tuo asia on.
Keskusta jää oppositioon. Vihreät, RKP ja muut suvakit ovat myrkkyä näille persuille niin jäljelle jää persujen isovelipuolue kokoomus Juhana Vartiaisen kera ja kristilliset aborttiasiassa. Siinähän on peräti vartoos ja ottiatuota peräti 85 kansanedustajaa. Menikö ynnälaskuni kuinkakin oikeaan osuvasti vaiko sinneppäin ?
Ajatellaanpa, jos Halla-ahon PS olisi nyt Suomen suurin puolue. Silloin Suomi-parkaa leimaisi äärinationalistiset aatepainotukset. Missä silloin olisivat hallitustunnustelija Halla-ahon mahikset saada kasaan Suomi-paralle toimiva enemmistöhallitus!
Luojan kiitos, Suomi ei ihan pudonnut siihen "mustaan aukkoon", että PS:stä olisi tullut maan suurin puolue! Ainoa puolue, joka ei ollenkaan tunnu näkevän tätä "mustaa aukkoa", on PS.
Nyt Suomi on tosiaan parka, ja tulee olemaan kun hömpällä kerätään hallitusta kasaan.
Mitä sellaista Perussuomalaiset ovat tarjonneet, että sinulla menee pulla väärään kurkkuun?
Vai huuteletko muuten vain?
Millaisia äärinationalistisia aatepainotuksia sinulle oikein on tarjottu, ja missä?
Persut hajoaa oli ne hallituksessa tai ei. Hallitusvastuu hajoittaisi Persut nopeiten lopullisesti.
Kyllä se tuolta näyttää. Kuinka paha on nykyisen PS-puolueen sisäinen erimielisyys? Onko puolueen sisällä noudatettavasta linjasta voimakasta vetoa sinne ja tänne? Pelätäänkö kriittisiä mielipiteitä? Yritetäänkö mielipiteitä muokata? Yritetäänkö yhtenäisyyttä luoda pelon ilmapiirillä? Miksi puolue kuvittelee "vihervassarit" joksikin aivan muuksi kuin mitä ne ovat? Jne.
Kukaan ei voi olla huomaamatta, että esim. hallitustunnustelija Antti Rinnettä herjataan alamittaisella tavalla keskustelupalstoilla ja siinä asialla ovat varsinkin PS-fanit ja -äänestäjät, joiden tahaton puoluetta hajottava vaikutus lienee todella iso. En ole nähnyt PS:ssä todellista halua päästä hallitukseen. Hallitustunnustelijan soimaaminen tuhoaa siinä viimeisetkin hennot oljenkorret.
Kaikille on selvää, että tämä palsta on täynnä perussuomalaisten vihaajia.
Kommenttisi ei ollut poikkeus.....
Missähän mustassa aukossa oikein muita pidetään. Matu- ja ilmastohysteriaanne ei vaan enää kestetä kovinkaan yleisesti. Noissa asioissa persuille on jalat maassa ja järki tallessa. Riippumatta siitä, mitä puoluetta muissa asioissa kannattaa. Näiden kahden teeman takia, Persut olivat yllättävän korkealla kannatuksessaan. En vielä ääntäni antanut heille, mutta harkitsen eu vaalissa. Tarkkailen tilannetta.
Jussihan oli tosijärkevä tenteissä. Oppositiossa puolue kyllä lihoo edelleen. Hallituksessa hajoaa varmasti, niin kaukana ääripäät ovat puolueessa toisistaan. Sitä Jussi pahoitteli että puoluetta äänestetään vastakkaisista lähtökohdista. Siis vasemmalta, oikealta, ay~liikkeen, yrittäjien...... näkökulmista.
PS on tyylipuhdas oppositioilmapallo. Jussi on oikeassa sanoessaan, että perussuomalaisia äänestetään vastakkaisista lähtökohdista. Tuolla edellä anonyymi on oikeassa sanoessaan, että oppisitiossa puolue lihoo edelleen. Ilmapallo kasvaa. Tyytymättömyyden kaasupallo.
Protestiäänten runsaus on tyypillistä tälle ajalle. Nettipropaganda on noussut toiseen potenssiin. Jos mainitset "suomalaisen trollitehtaan", viestisi poistetaan. Vapaan keskustelun illuusioon hurahtaa yhä useampi - eli lipsahtaa syyllistymään vihapuheeseen. Totuudet hämärtyvät, kun yhä useampi poloinen hullaantuu siitä harhaisesta tunteesta, että nyt voi netissä sanoa mitä tahansa. Ja näennäisesti juuri PS nyt surffailee sen "mitä tahansa voi nyt sanoa" -harhan aallonharjalla.
Ihmisen suurimmat ajatusharhat paljastuvat juuri silloin, kun hän luulee, että "nyt saan sanoa mitä tahansa". Hän sanoo sen ja kaikki näkevät, miten heppoista on hänen ajattelunsa ja miten ohutta hänen sivistyksensä. Kaikki näkevät, mihin hän projisoi omat pelkonsa, vihansa ja varsinkin kaikki omat vikansa. "Vihervassarit"! "Islam"! jne.jne. PS-puoluetta kannattavat "vapaat" nettikirjoittelijat eivät kestä edes aiheellista kritiikkiä, vaan nuo projisointiinsa hurahtaneet ressukat uskovat, että "kaikkihan näkevät, että täällä aina meitä vain vihataan".
PS-puolue hajoaa, poksahtaa kuin ilmapallo, ellei se siirry omien ongelmiensa projisoinnista peilin ääreen ja aloita vihdoinkin tervettä itsetutkiskelua.
Kyllä. Juuri näin. "Meitä vihataan", sanoo persu jos toinenkin. Samalla persulta jää huomaamatta se, miten paljon hän itse vihaa. Projisointia tosiaan. Kyllä . Juuri näin.
Hyvin pieni osa persuista, vihaa mitään, sama määrä vihaajia löytyy muistakin puolueista. Se missä persut erottuvat, on se, että he puhuvat suoremmin, mikä vituttaa ja mikä on väärin suomalaisia kohtaan. Ne tyypit, jotka ilmoittavat vihaavansa persuja, ovat taas sairaita ja tarvitsisivat peykiatria, kuten ne "vihaavat" perustkin.
Se mitä sinä kutsut nettipropagandaksi, on tietoa. Tiedossa on se ongelma, että sitä on monenlaista ja monesta paikasta saatavissa. Tiedon käyttäminen edellyttää kykyä omatoimiseen, itsenäiseen ajatteluun, jotta voi muodostaa käsityksen oikeasta tiedosta. Oikeaa tietoa ei välttämättä ole edes suoraan käytössä, vaan se on kyettävä noilla em. taidoilla muodostamaan.
Niin kuin kommenteistasi saadaan lukea, sinulla on käsitys, että edustamasi puolue, sen kohtalaisen heikkotasoiset "johtohenkilöt ja työryhmät" ovat osanneet sen oikean tiedon rakentaa ja teille jäsänille jakaa. Kysymys tietenkin herää, pitäisikö meidän kaikkien olla saman "luodun" oikean tiedon kannalla - jos pitää niin miksi? Sellainen yhteiskunta jossa on vain pienen suljetun ryhmän luoma yksi ja ainoa oikea tieto, ei ole koskaan pitkään menestynyt. Sellaista ei myöskään voida kutsua demokratiaksi.
Halla-ahohan on järkevä ja perustaa mielipiteensä faktoihin, toisin kun nämä Islamilla aivopestyt arvopohja toitottajat, jotka laskevat alleen kun joku kehitysmaamuslimi sanoo niitä paska rassisstiksi. On tosiasioiden kieltämistä jos ummistaa silmänsä siltä, mitä Suomessa ja varsinkin länsi-euroopassa on Islamin ja sitä palvovien kehitysmaamuslimeiden toimesta on tapahtunut ja tapahtumassa. Yksikään poliitikko Suomessa ei ole pystynyt kertomaan mihin länsi-euroopanmaahan kehitysmaamuslimit ovat integroituneet viimeisen 30 vuoden aikana hyvin, tosin ei nämä suunsoittajat ole sitä täälläkään pystyneet osittamaan, miksiköhän.
Suomalaisista+vain+16%+ei+halua+persuja+hallitukseen.
Noin+50%+haluaa+ehdottomasti+persut+hallitukseen.+
Yli+30%+sopii+että+persut+on+hallituksessa.
Jos+uudet+vaalit+SDP+vs+Persut,+niin+Persut+voittaisi+ylivoimaisesti.
Riippuu ennen kaikkea Persujen ihmisoikeuksien kunnioittamisesta!!!
Persut kunnioittavat ihmisoikeuksia.
Ikuinen elatus meidän Suomalaisten piikkiin ei ole ihmisoikeus.
Vasuri ei tunnu ymmärtävän edes perusasioita.
Salvini kevytjauhoittaa koko parlamentin
Kuinka turvapaikanhakijasta tuli ikiliikkuja
google.
Kuuluuko mielestäisi suomessa, suomalaiset ihmisoikeuksien piiriin, jos kuuluvat, miten tuo "vihreälinjasi" sopii suomeen?
Persut eivät halua hallitukseen = Niisku-Neidin pako Brysseliin.
Perussuomalaisilla on seinä edessä sen suhteen, pääsevätkö vaikuttamaan vai eivät. Ei auta yhtään se, että paisuttavat vain kansanedustajiensa määrää propagandistisella populismilla (jota PS-puolue itse nimittää "tiedoksi", jopa - heh heh - "totuudeksi"). Vaikuttamaan eivät kunnolla koskaan pääse, jos puolue on niin hallituskelvoton, että hallitukseen meno hajottaisi puolueen heti kahtia, kuten kävi
sinisten joukkoerossa. Seinä on PS:llä edessä niin kauan kuin puolueen sisällä ei ollenkaan panosteta hallituskelpoisuuteen. Näyttää siltä, että PS haluaa pysyä ikuisesti vain räksyttävänä rakkina. PS näyttää satsaavan vain negaatioon ja hurahtaneeseen illuusioon eli halveksii ja pilkkaa kaikkia muita puolueita ja tragikoomisesti kuvittelee olevansa "ainoa totuutta puhuva puolue". PS on Suomen puolueista se, joka eniten kuvittelee itsestään liikoja. Suomen ylimielisin ja yhteistyökyvyttömin puolue.
Minulla+ehdotus.+Jatketaan+Sipilän+hallituksella,+siis+mukana+tietysti+Soinin+muukalaislegioona.
Tupalataan+tuo+kaikki+kun+siitä+tuntuu+moni+pitävän.
Subjektiivista+päivähoito-oikeutta+rajattu
Vuorotteluvapaan+ehtoja+kiristetty
Vanhempainvapaan+päivärahoja+leikattu
Sairausajan+vuosilomaa+leikattu
palauttamalla+siihen+omavastuupäivät
Vuosiloman+kertymistä+vähennetty
äitiys-,+isyys-+ja+vanhempainvapaan+ajalta
Ansiosidonnaisen+kestoa+leikattu+100+päivällä
Kiky+leikkasi+julkisen+sektorin+lomarahoja+30+%
Vuosittaista+työaikaa+pidennetty+24+tunnilla
Työsuhdeturvaa+heikennetty+(mm.+koeaikaa
pidennetty,+takaisinottovelvollisuutta
lyhennetty+ja+pitkäaikaistyöttömän
määräaikaisuuksia+helpotettu)
Aikuiskoulutustuen+kestoa+lyhennetty
(19+kk+->+15+kk)+ja+perusosaa+leikattu+15+%
Ammatillisen+koulutuksen+määrärahoja
leikattu+190+miljoonaa+euroa
Korotetusta+työttömyyspäivärahasta+luovuttu
Lähes+kaikkia+Kelan+etuuksia+leikattu
(mm.+lapsilisää,+äitiys-,+isyys-+ja
vanhempainpäivärahaa,+peruspäivärahaa
ja+kansaneläkettä)
Yleisen+asumistuen+perusomavastuuta
suurennettu
Opiskelijoiden+opintorahan+osuutta
pienennetty+ja+lainaosuutta+kasvatettu
Palkkatuella+tehdystä+työstä+kertyvää
työssäoloehtoa+kiristetty
Aktiivimalli+leikkasi+työttömyysturvaa
Suunnitteilla+oli+myös:
+Irtisanomissuojan+heikentäminen
Tuhotaan+koko+Suomi+ja+huudatetaan+Sipilä+kuninkaaksi.
USU:n+teettämän+tutkimuksen+mukaan+n.+50%+suomalaisista+haluaa+nähdä+PS:t+hallituksessa.+Voin+kuvitella+Suomen+kansalle+valheita+levittelevän+räyhäporukan+raivon+tämän+tiedon+valossa.
Vain+n.+16%+oli+sitä+mieltä,+että+ei+PS:ia+hallitukseen.
Jos nykyinen perussuomalaiset muuttuu hallituskelpoiseksi, se tuntuu ihmeeltä. Sellainen hallitus, jossa nykyiset perussuomalaiset olisi mukana, olisi suuressa hajoamisvaarassa. Perussuomalaisille itselleen hallitukseen menosta aiheutuisi myös hyvin suuri vaara jälleen hajota puolueena kahtia, jonkinväriset lähtisivät jälleen puolueesta omille teilleen. Paha saisi palkkansa.
Paljon riippuu Halla-ahon suhtautumisen muuttumisesta. Jos suhtautuminen ei muutu, "valmius hallitukseen" on vain silmänlumetta ja poliittinen vaikuttaminen jää hyvin alhaiseksi - eli rakkimaisen oppositioräsyttämisen ja kissanpentujen silittelyn tasolle.
Halla-ahon takinkääntöä odotellessa.
Perussuomalaisista ei suurta vahinkoa olisi. Kaikken synkimmäksi tilanne muuttuu,jos vihreät tulee hallitukseen. He myös voivat kaikota yhtäkkiä ja jos pysyvät, mitä se merkitsee taloudelle. Kamalaa ajatuskin.
Perussuomalaisten hallitukseen menosta olisi suurta vahinkoa sekä hallitukselle että PS:lle itselleen. Hallitus hajoaisi varsin pian ja samoin kävisi PS-puolueelle. Hallitus on jotain sellaista, jonka tarkoitus on kestää ja vaikuttaa yhteisiin asioihimme positiivisesti. Tätä perussuomalaiset eivät todellakaan tunnu ymmärtävän.
Vihreiden meno hallitukseen on selvästi kansan tahto. Kansa ymmärtää, mikä on hallitukselle ja Suomelle hyväksi. Vihreiden meno hallitukseen selvästi vahvistaa hallitusta. Se vahvistaa myös vaalivoittaja vihreitä itseään. Vihreät on yhteistyökykyinen, tulevaisuuteen vastuullisesti suhtautuva ja erittäin hallituskelpoinen puolue.
Haittapuolue Persut kuuluu opposiittiöön. Haittapuolue Persut ei kuulu Suomen hallitukseen.
Monenlaista mielipidettä. Tunnen persujen kenttää. On juuri niin kuin on tullut esiin kommenteista. Kannattajia löytyy vastakkaisista leireistä. Viha jotain kohtaan on yleinen, samoin kansainvälistyminen, vapaat markkinat ja vanhojen arvojen liian nopea muutos, .. Jussi on fiksu ja jalat maassa oleva politiikko joka on väärässä puolueessa. (muut ovat tulleet samoille maahanmuuttolinjoille) Tietää vallanhyvin ettei nyt ole asiaa, eikä kannata mennä hallitukseen tuhoamaan nousevaa kannatusta. Se on sitten edessä neljänvuoden päästä suurimpana puolueena. Jos hajoamatta säilyy. Jotenkin tulee mieleen Vennamoiden ja Soinin alkuajat.
Onks tärkeintä yhteisten asioiden hoito, vai se, ettei oman puolueen kannatus laske. Tän maan politiikkaa on leimannut vuosikaudet tää sama ongelma. Tehdään mitä vaan ettei hävittäis seuraavia vaaleja. No kepulle kävi vähän huonosti, mutt se kyl tais olla pipilän vika, kun lähti tekemään muitten puolueiden politiikkaa
Oletteko lukeneet uutisia? Kaaoksen jumalan nimeä kantava asteroidi lähestyy Maata! Perussuomalaiset hihkuvat innoissaan: "Vihdoinkin niille kamalille aivan hirveää tuhoa aiheuttaneille vihervassareille käy huonosti!"
Suosittelen haitatonta maastamuuttoa - erityisesti perussuomalaisille!
Äänestäjät+äänesti+puolueita.+Puolueet+sopivat+hallituksen.+17,5%+ei+enää+vaikuta+hallituksen+muodostamiseen.+Valtakirjat+on+annettu+ja+nyt+katsellaan+sivusta.+Nyt+ratkaisee+se,+miten+puolueet+sopivat+hallitusohjelman+keskenään.+Kannattais+edes+vähän+ottaa+selvää+siitä,+miten+yhteiskunta+toimii.+Sinun+ja+minun+äänillä+ei+ole+enää+mitään+merkitystä+neljään+vuoteen.+Kirjoitellaan+vain+tänne+ja+ollaan+mieltä.