Totuus kokoomuksen ja kepun "talousihmeestä"

Anonyymi

29

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kokoomuksen pieni johtajapiiri on myynyt Patrian aseita omaan lukuunsa maailman pimeille markkinoille yli vuosikymmenen ajan, mistä todisteena Kokoomuksen x-ministeri Lindenin kokoomuslaisen matkakumppanin murha Ugandassa, kun nämä olivat kauppaamassa aseita. Ensin Patria kiisti ja sitten myönsi, että asekaupoillahan se murhattu oli. Linden taas oli ihan muusta syystä mukana, eikä itsekään tiennyt miksi oli, joten valehteli Ugandan poliisille matkansa syyn ja jäi heti valheesta kiinni.

      Ovatko Häkämiehen, Kataisen, Vapaavuoren ja Lindenin järjestämien asekauppojen tuotot olleet juuri niillä Sveitsi pankkien tileillä, jotka pankit aikoivat paljastaa Suomen verottajalle v. 2014, jolloin valtionvarainvaliokunnan verojaoston puheenjohtaja Kokoomuksen Sampsa Kataja kehui neuvoneensa kavereilleen maan ykkösveroasiantutijana niin, että näiden oli etsittävä konsultti, joka piilotti rahat muualle niin, etteivät Suomen viranomaiset saa niistä tietää.

      Noin se Kokoomusbisnes pyörii, eikä sitä iljennyt edes Hjallis katsella.

    • Anonyymi

      Suuri TalousJeesus Sipilä ei sitten oikeasti osaakaan mitään. Pelkkä tumputtaja vaan.

      • Anonyymi

        Hän osaa vaikka mitä! kun valtion talous on hoidettu hunnigolle tonttuhallitusten ja jääräpäähallitusten toimista, niin kuntoon sitä ei saa maistamatta ja maistattamatta hapanta omppua!
        "Ollin oppivuodet " on käytävä JOKAISENläpi elämässään. Velaksi ei voi elää! Työllisyys nousimmutta maristaan vain palkkojen huonoutta. Filettä ei voi myöskään syödä joka päivä. Silakkapihveissä on paljon omega3 (samaa, mitä lohessa,siis pöytään Suutarin lohta!) ja hernesoppa on hyvää, sitä nauttii suomalainen varusmies,eikä ole liikakiloja. Ts. "Suu säkkia myöten" asioiden korjaamiseksi omallakin kohdalla.
        En ole anonyymi, vaan Maria-Elisabet!
        Palstan säännöt ovat tainneet muuttua pitkän poissaolon aikana. Pitänee sitten rekisteröityä,jos se auttaa ,ettei kukaan voi käyttää minun nimimerkkiäni,niinkuin ennen kävi!


    • Anonyymi

      Eiköhän nyt viimein tyhmemmätkin ymmärrä, ja sillä tarkoitan Keskustan ja Kokoomuksen äänestäjiä. Sipilä oli alusta asti ohjattu vain ja ainoastaan yhteen tehtävään jonka hoiti mallikkaasti. Viimeisen neljän vuoden aikana Sipilän ja Kokoomuksen taustajoukot kuten Sipilä itsekin tehnyt melkoisen tilin. Häviäjiä ja maksajia tuolle tilin teolle on paljon. Se lista on pitkä ja jopa härski mitä Sipilän hallitus on vienyt kansalaisilta, etenkin se kirpaisee vähävaraisia laidasta laitaan, ja kaikki tehtiin "säästöjen" nimissä. Kuitenkin valtionvelka kasvanut ennätysmäisesti. Ihmisten kulutus vähentynyt radikaalisti ja saanut yrittäjiä ahtaalle eikä ole enää pystynyt palkkaamaan työntekijöitä. Työttömyystilastoilla kikkailtu ja saatu työttömiä pois tilastoista tietyin tunnetuin keinoin, kuitenkin Kelan luukulle mennyt ennätysmäärä uusia asiakkaita. Paljon kertoo sekin asioiden kulusta kun ihan muilla ajatuksilla mitä heillä lopulta oli tämä Soinin porukka haki itselleen paikat eduskuntaan Persujen listoilla ja heti kuitenkin paljastivat itsensä Sipilän osto porukaksi. Heitä siis oli äänestänyt tämä kansan järkevämpi osa joka lopulta asian ymmärsi ja nyt eivät tietysti enää samoja äänestäneet ja kukaan käpykaartista ei enää tietysti päässyt eduskuntaan. Kuinka moni edes huomasi kun Sipilä omien edessä ilmoitti jopa leveästi nauraen että nyt tuli sitten tälllainen vaalitappio. Tuokin jo kertoi että homma tuli kuitenkin hoidettua, ja tämä tämän päiväinen oli enää muodollisuus. Esimerkiksi Sipilän luotettavampia luottomiehiä ollut työministeri Lindström heti Sipilän ero ilmoituksen jälkeen ilmoitti ettei lähdekään EU vaaleihin ja jotain että oli muka tehnyt päätöksen jo aikoja sitten.

      • Anonyymi

        Sipilä sai suomen talouden nousuun ja pois EY:n ohjaksista. Työttömyys kääntyi laskuun,ja velkakuorma väheni. Nyt on sitten saatu äänestetyksi vasemmistolainen "avustushallitus", ei tarvitse muuta kuin mennä sossuun valittamaan ,että rahat on loppu ja työ ei maita! Lainaahan Ey: stä aina saa. Ei se mitään,jos velka kasvaa. Ruotsin sose pääministeri Pärsson sanoi aikoinaan:" Se ,joka on velassa, ei ole vapaa." Aika viisa ,ollakseen sosse!
        On se outoa, että annetaan viisaan ja aikaansaavan pääministerin lähteä ja valitaan tossu tilalle. 1 äänen voitto! HAH!!


    • Anonyymi

      Jep, Sipilä on kokoomuslaisempi kuin moni kokoomuslainen. Toteuttaa toimillaan isäntien salaisia unelmia, muu ei selitä hänen pitämistään Kepussa. Mitä Lindströmiin tulee, niin hänessähän meillä oli ilmiselvä politiikan Nisus Wettus. Vaikka teki kipeää, niin ei haitannut.

      • Anonyymi

        Sipilähän kaveeraa Herlinien(Antti mt-tuki 412 000€) kanssa. Tietämäni mukaan sekaantunut Ilkan kanssa "häkäpönttöilyyn". Liekkö syynä Ilkan kiinnostus ilmastonmuutoksentorjuntaan, hyvä se? :)
        Eli ylin EK:n johto hyvin lähellä sipin sydäntä ja lopputulos kyllä näkyy.


    • Anonyymi

      Hallitushan on väittänyt työllisten määrän kasvaneen yli 100 000. Työllisten määrä arvotaan hyvin hataralla työllisyystutkimuksella, minkä virhemarginaaliksi ilmoitetaan noin /- 33 000.

      5/2015 - 1/2019 välillä työllisten määrä on kasvanut 65 000. Kun virhemarginaalit otetaan huomioon työllisten määrä on kasvanut maksimissaan 132 000, mutta minimissään työllisten määrä on vähentynyt 2000. Kaikki lukemat välillä -2000 ja 132 000 ovat yhtä oikeita, mutta hallitukselle sopii tietysti parhaiten 140 000 Ylen vahvistamana.

      Työttömien määrä on aivan eri asia. Siitä hallitus ei ole puhunut juuri mitään.

      • Anonyymi

        Myös työttömien määrä on vähentynyt ja sekös ylläolevaa valehtelevaa punikkia harmittaa. Pelkää vielä joutuvansa töihin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myös työttömien määrä on vähentynyt ja sekös ylläolevaa valehtelevaa punikkia harmittaa. Pelkää vielä joutuvansa töihin.

        Aitoja työpaikkoja ei enää ole ,on vain vuokrafirmojen paskaduuneja joilla ei kukaan elä tai elätä perhettään. Miksi sellaiseen looppiin pitäisi kenenkään täysjärkisen lähteä?

        Kun firmat eivät halua maksaa oikeata liksaa niin ei kannata silloin tehdä yhtään mitään.
        Kannattaa nuorison muuttaa työn perässä Kanadaan, Saksaan, Autraliaan tai Norjaan.

        Suomessa ei ole tulevaisuutta se on jo useammalle tolkun ihmiselle täysin selvää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aitoja työpaikkoja ei enää ole ,on vain vuokrafirmojen paskaduuneja joilla ei kukaan elä tai elätä perhettään. Miksi sellaiseen looppiin pitäisi kenenkään täysjärkisen lähteä?

        Kun firmat eivät halua maksaa oikeata liksaa niin ei kannata silloin tehdä yhtään mitään.
        Kannattaa nuorison muuttaa työn perässä Kanadaan, Saksaan, Autraliaan tai Norjaan.

        Suomessa ei ole tulevaisuutta se on jo useammalle tolkun ihmiselle täysin selvää.

        Juuri näin , kyllä työllä pitää voida elää.

        Työ jolla ei elä on turhaa työtä.


      • Anonyymi

        Paitsi nykyään työlliseksi katsotaan jos teet yhden tunnin kuukaudessa töitä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myös työttömien määrä on vähentynyt ja sekös ylläolevaa valehtelevaa punikkia harmittaa. Pelkää vielä joutuvansa töihin.

        Aktiivimalli puree. 18h/65 pv, jees. Sillähän elää rattosasti, jää vielä perillisillekkin.


      • Oleellinen kysymys on, että mikä on ollut hallituksen toimien osuus työllisyyden kehityksessä.

        Miten muka hallituksen toimet ovat vaikuttaneet Uudessakaupungissa ulkomaiden markkinoille tehtävien Mersujen kysyntään?
        Miten muka hallituksen toimet ovat vaikuttaneet Kilpilahdessa tuottavien öljyjalosteiden kansainväliseen kysyntään ja hintatasoon?
        Miten muka hallituksen toimet ovat muka vaikuttaneet verkkokauppajättien Zalandon, Amazonin ja Alibaban kasvavaan kartongin kysyntään?

        Hallitus vaikuttaa yritystoiminnan edellytyksiin luomalla yrityksille vakaan toimintaympäristön, pitämällä huolen infrastruktuurin toimivuudesta ja oikealla tavalla koulutetun työvoiman saatavuudesta. Vuoden 2015 päätökset eivät vaikuta juurikaan vuoden 2016 tai edes 2018 työllisyyteen.

        Esimerkiksi Sipilän hallituksen tekemien koulutusleikkausten aiheuttamat ongelmat ovat 2020-luvun ongelmia. Yhtä lailla seuraava hallitus voisi jättää tiestön ja rataverkon hoidon hunningolle eikä sillä olisi työllisyyteen tai talouteen juurikaan vaikutusta ennen seuraavia eduskuntavaaleja. Ikävä kyllä vastuuttomiakin päätöksiä on hallitusten helppo tehdä, jos katsoo vain seuraaviin vaaleihin.


      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Oleellinen kysymys on, että mikä on ollut hallituksen toimien osuus työllisyyden kehityksessä.

        Miten muka hallituksen toimet ovat vaikuttaneet Uudessakaupungissa ulkomaiden markkinoille tehtävien Mersujen kysyntään?
        Miten muka hallituksen toimet ovat vaikuttaneet Kilpilahdessa tuottavien öljyjalosteiden kansainväliseen kysyntään ja hintatasoon?
        Miten muka hallituksen toimet ovat muka vaikuttaneet verkkokauppajättien Zalandon, Amazonin ja Alibaban kasvavaan kartongin kysyntään?

        Hallitus vaikuttaa yritystoiminnan edellytyksiin luomalla yrityksille vakaan toimintaympäristön, pitämällä huolen infrastruktuurin toimivuudesta ja oikealla tavalla koulutetun työvoiman saatavuudesta. Vuoden 2015 päätökset eivät vaikuta juurikaan vuoden 2016 tai edes 2018 työllisyyteen.

        Esimerkiksi Sipilän hallituksen tekemien koulutusleikkausten aiheuttamat ongelmat ovat 2020-luvun ongelmia. Yhtä lailla seuraava hallitus voisi jättää tiestön ja rataverkon hoidon hunningolle eikä sillä olisi työllisyyteen tai talouteen juurikaan vaikutusta ennen seuraavia eduskuntavaaleja. Ikävä kyllä vastuuttomiakin päätöksiä on hallitusten helppo tehdä, jos katsoo vain seuraaviin vaaleihin.

        Tuohon pakko kommentoida, että Rinteenä en kantais pätkääkään murhetta, koulutuksen, vahustenhoidon ym. kuntoonsaattamiseen VELALLA. Ne on yhteisiin asioihin otettua vastuullista velkaa korvaamaan sipiorpon miljardien leikkauksia, eikä niinkuin sipiorpon yritysmyynti/velanotto rikkaille jakeluun. Tässä mallia.

        https://yle.fi/uutiset/3-10095106


      • Anonyymi kirjoitti:

        Tuohon pakko kommentoida, että Rinteenä en kantais pätkääkään murhetta, koulutuksen, vahustenhoidon ym. kuntoonsaattamiseen VELALLA. Ne on yhteisiin asioihin otettua vastuullista velkaa korvaamaan sipiorpon miljardien leikkauksia, eikä niinkuin sipiorpon yritysmyynti/velanotto rikkaille jakeluun. Tässä mallia.

        https://yle.fi/uutiset/3-10095106

        Syömävelka on aina pahasta. Investoinnit (kehärata, tunnin junat Turkuun jne) ovat eri asia, mutta jos juokseviin menoihin ottaa velkaa, niin pää tulee vetävän käteen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aktiivimalli puree. 18h/65 pv, jees. Sillähän elää rattosasti, jää vielä perillisillekkin.

        Ei nitäkään töitä anneta / ei jaksa tehdä kun on jo 60 vuotta ikää ja konttorityötausta. Eräs tuttu on tehnyt raskaimpia rakennusapumiehen töitä, joista maksettu 11-12€/tunti bruttona Helsingin seudulla. Kevyemmät työt on jo aiemmin jaettu, ja virolaiset tekevät useimmat vähemmän ammattitaitoa vaativat työt rakennuksilla.


    • Anonyymi

      "Ihme" oli lähinnä se, että kun maailmassa oli 10 vuoteen kiivain noususuhdanne, niin valtion taloutta ei silti saatu tasapainoon.

    • Anonyymi

      Lähti äkkiä viesti, jossa kerroin, että työllisten määrällinen taso on nyt v. 2008 tasolla ja ei voi paljoo röyhistellä. Tuliko kepukonttorista poistokäsky?

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Ja Mooses käväsi hakemassa pari kivitauluu. Sitäpaitti myyjänä hääri nyk. pressa, tai sit voit unohtaa jutat ja antit, on vain käteinen ja stupido.


    • Anonyymi

      Valtiolle kalliita tuottamattomia työpaikkoja on lisätty kansaa losivien raiskaajaterroristien hyysäykseen kymmeniä tuhansia. Rajat kiinni ja jokainen noista työttämänä säästäisi valtiolle miljardeja.

      Väestön ikääntyminen lisää työtä ja työpaikkoja hoitoalalla joka vuosi ilman lahtarihallitustakin.

      Satojen tuhansien, valtiolle tuloja tuottamattomien orjatyöpaikkojen lisääntyminen näkyy työllisyydessä siten, että alipalkatut työntekijät tarvitsevat selviytyäkseen sosiaalitukia.

      Yli 95 %:a Pöpilän lahtarihallituksen luomista työpaikoista on valtiolta valtavasti rahaa nieleviä. Se mitä on saatu tuottavia työpaikkoja, on moninkertaisesti enemmän siirretty suurempien voittojen vuoksi halpatyövoiman maihin, missä ympäristöä saa tuhota ilman kalliitta suojelutoimia.

      • Anonyymi

        Valtion elinikäisiä suojatyöpaikkoja pitäisi karsia rankalla kädellä.
        YLE
        Vakituisia yleläisiä oli vuoden 2017 lopussa 2 786 henkilöä. Lisäksi tarjoamme työmahdollisuuksia merkittävälle määrälle määräaikaisia ja freelancereita. Näiden ei-vakituisten työsuhteiden osuus maksetuista palkoista on viidennes.

        Tilastokeskus - 800 työntekijää
        Eduskunnan kirjasto - 200 työntekijää.

        Työt pitäisi oikeasti lopettaa tai tehostaa niin, että yksi tekisi kahden työt myös valtion viroissa. Turhan työn teettämistä ei saisi piilottaa esim. freelancereille tai muunlaisille ulkopuolisille firmoille. Rahaa sekin on, poissa veronmaksajilta


    • Anonyymi

      Tällä hetkellä jokainen työhaluinen saa töitä. Miksi siis maksetaan tukia loisille?

      • Anonyymi

        Kenekään ei tule tehdä aina työväestöä loisineille miljonääreille ilmaiseksi töitä? Jos palkkataso ei ole sellainen että sillä pärjää hyvin, ei sellaisia töitä tule kenenkään tehdä.


      • Anonyymi

        Töitä saa.

        Osa--aikaisen heittopussin paikan ja kenkää, kun sesonki on ohi.
        Puuttuu vain se -30 luvun meininki, jolloin mennään satamaan jonottamaan, että pääsisi töihin edes päiväksi.

        Sodan jäkeen ei ole 'työvoimapulaa'.


      • Anonyymi

        Meinaaks?

        Näköjään työttömiä oli maaliskuussa 2019: 191 000.
        Avoimia työpaikkoja näyttäs olevan TE toimiston saitilla: n. 26 000.

        1. Vertaa keskenään ylläolevia lukuja.
        2. Ovatko kyseiset numerot samankokoiset?
        3. Laita tutti takas suuhun.


    • Anonyymi

      Nojuu!
      Eli täs on nyt sit parissakymmenessä vuodessa myyty näköjään meidän veronmaksajien ostamaa omaisuutta tollasen reilun 20 miljardin eestä millelie veroparasiitti-yhtiölle! Erittäin jees. Onneks meillä veronmaksajilla on nyt sit sen ansiosta yks Euroopan pienimmistä veroasteista! ... niin vai ...?

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    9. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe