Pidätkö persuja ääriryhmänä?

Hehän ovat eismerkiksi kokoomusta oikeammalla laidalla.

Kokoomushan kuuluu ns. maltilliseen oikeistoon.

Persut taasen tunnetaan lyhytjänteisyydestä ja maltin menettämisestä.
39<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Onko äärimuslimit ystäviäsi?

Äänestä
  • Eivät ole kuten eivät ääripersutkaan

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eivät ole kuten eivät ääripersutkaan

    Luuletko äärityyppien ymmärtävän puhetta?

    Äänestä

  • Kyllä kokoomus on eduskunnan puhtain ääriryhmä ja varsinkin sen äärilaita Elina Lepomäki, Zyzzywitsi, Vartiainen, eduskunnasta poispotkittu Susanna Koski kne. ovat näkyvän leimaavan ja syrjivän sosiaalirasistisia vihapuhujia mm. työttömiä kohtaan. Populismilla koitetaan ostaa kansansuosiota, sillä eihän marginaalin marginaalia lukuunottamatta kukaan osta kokoomusaatteita ilman jatkuvaa populistista vedätystä.

    Äänestä

  • Vihapuhepuolue Kokoomus on ääriliike jonka perustaminen nykyisin nykyisillä uusliberalistiarvoilla olisi kiellettyä, samoin kuin tupakan myynti, jos se tuotaisiin markkinoille vasta nyt.
    Historiallinen haitake joka jo presidentti Urho Kekkosen mielestä piti pitää pysyvästi oppositiosta tuhoamasta kansaa ja kansallisvaltiotamme.

    Äänestä

Miksi kannatat sitten äärimuslimeja?

Äänestä
  • Miksi kannatat sitten ääripersuja?

    Äänestä

Rahaa taskuun jopa 9000 e/kk enemmän – Moni uusi kansanedustaja pyrkii EU-parlamenttiin, jossa nautitaan muhkeita verovapaita kulukorvauksia... onko muitakin kuin persuja?

Äänestä

Aloittaja on sitä porukkaa, joka yrittää naamioida poliittisen älyttömyytensä kysymyksensä taakse piiloon, mutta sepä paistaa kuin Naantalin aurinko ja kysymys näkyy kuin petolinnun perse ripulisuihkun jäljiltä.

Äänestä
  • Siinä erittäin persumainen teksti.

    Äänestä

  • Äärioikealta niin vihaista tekstiä ettei ole julkaisukelpoista. Ei mitään uutta siltä suunnalta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Äärioikealta niin vihaista tekstiä ettei ole julkaisukelpoista. Ei mitään uutta siltä suunnalta.

    JA HETI ootte kieltämässä sananvapautta TOTUUDELTAKIN, KUTEN TAPANNE ON OLLUT.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    JA HETI ootte kieltämässä sananvapautta TOTUUDELTAKIN, KUTEN TAPANNE ON OLLUT.

    Huuda persu kovempaa. Sehän se auttaa, ironiaa jota et ymmärrä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Huuda persu kovempaa. Sehän se auttaa, ironiaa jota et ymmärrä.

    TYYPILLISTÄ PETOLINNUN PERSEHÖYHENIÄ SINÄ SIINÄ ESITTELET, siinä sulle ironiaa.
    ET mitenkään pysty tajuamaan, että se on sinun henkisen naamasi kuva.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    TYYPILLISTÄ PETOLINNUN PERSEHÖYHENIÄ SINÄ SIINÄ ESITTELET, siinä sulle ironiaa.
    ET mitenkään pysty tajuamaan, että se on sinun henkisen naamasi kuva.

    Hah miten helposti persu provosoituu. Nooh ei ääripään tyyppejä ole suuremmin älyn lahjoilla muistettu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Huuda persu kovempaa. Sehän se auttaa, ironiaa jota et ymmärrä.

    Kyllä näyttää suvakkeja ottavan lujille persujen voitto.

    Äänestä

Aloittajan älykkyyden alhaisesta tasosta kertoo se, että hän pitää maltin menettämistä poliittisena suuntauksena. Lisäksi hän pitää juuri persuja maltin menettäjinä, vaikka puheenjohtajien vaalitenteissä Halla-aho oli kaikkein maltillisin. Hän ei provosoitunut edes siitä kun toimittajat harrastivat valehtelemalla perusuomalaisten mustamaalaamista, ja kohtelivat muita puoleita paljon oikeudenmukaisemmin.

Äänestä
  • Halla-aho esiintyy muka maltillisena, mutta mitä on "maltin viitan" alla?

    Äänestä

  • Mitä nämä kirjoittelee kun poistoja on paljon? Jotain sekin kertoo persuista kun ei osata netissä keskustella.

    Äänestä

En mutta vihreitä pidän. Populistinen puolue. Kielsi esim. kansanedustajiltaan puhumisen muslimien harrastamista raiskauksista. Näin halutaan saada totuus piiloon.

Vihreät. Vaarallinen ja piilotteleva puolue.

Äänestä
  • JUST siksi poistattivat tästä viestini, kun totuutta piilottelevat. ON SE outoa porukkaa, kun eivät realismista tykkää.

    Äänestä

Narkkarit puolustaa matuja pysyy huumeiden hinnat alhaalla.

Äänestä
  • Surkea selitys, verkkomyynti niitä hintoja on laskenut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Surkea selitys, verkkomyynti niitä hintoja on laskenut.

    Entäs ketkä niitä siellä verkossa myy, idiootti!? :/

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Entäs ketkä niitä siellä verkossa myy, idiootti!? :/

    Huumeiden suurin haitta on rikollisuus. Ymmärtääkö persu mikä siihen auttaisi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Huumeiden suurin haitta on rikollisuus. Ymmärtääkö persu mikä siihen auttaisi?

    Auttaiskohan siihen se että lopetettais rikollisten maahantuonti?
    Ja jos oot kanssani eri mieltä, niin kerro toki mulle kaikkien maiden nimet joissa mamutus on VÄHENTÄNYT rikollisuutta?

    Kiitos

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Auttaiskohan siihen se että lopetettais rikollisten maahantuonti?
    Ja jos oot kanssani eri mieltä, niin kerro toki mulle kaikkien maiden nimet joissa mamutus on VÄHENTÄNYT rikollisuutta?

    Kiitos

    Huumerikollisuus alkoi kun huumeista tehtiin laittomia. Sitä kieltolakia on kokeiltu jotain 50 vuotta ja tulokset on kaikkien nähtävillä. Huumeita käytetään enemmän kuin koskaan ja perinteisten lisäksi on tullut ns. muuntohuumeita.

    Alkoholin kieltolaista sentään tajuttiin luopua kun huomattiin ettei se toimi. Alkaako persulla raksuttaa mikä on pointti?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Huumerikollisuus alkoi kun huumeista tehtiin laittomia. Sitä kieltolakia on kokeiltu jotain 50 vuotta ja tulokset on kaikkien nähtävillä. Huumeita käytetään enemmän kuin koskaan ja perinteisten lisäksi on tullut ns. muuntohuumeita.

    Alkoholin kieltolaista sentään tajuttiin luopua kun huomattiin ettei se toimi. Alkaako persulla raksuttaa mikä on pointti?

    Taisi olla liian vaikea asia ymmärrettäväksi?

    Äänestä

Ennemmin pidän uhkana äärivasemmistoa, he ovat usein ansioituneet tuhoamalla yksityistä omaisuutta.

Äänestä

Onko Timo taas syönyt makkaraa ja röyhtäissyt? Timo näyttää siltä ettei ole polkupyörällä koskaan ajanut, eikä muutenkaan harrastanut liikuntaa. Parempi ettei kuunnella yhtään Timon "neuvoa" missään asiassa.

Äänestä

Paljon on yhtäläisyyksiä daeshiin. Ajatuksiltaan kuin peilikuvat toisistaan.

Äänestä

Soinin haastattelun rivien välistä sen voi lukea varsin selvästi. Ja Soini varmasti tietää kenestä ja mistä puhuu.

Äänestä

Konsensuspuolueet ovat äärifederalisteja.

Äänestä

Kyllä vaan kyllä .
Kyllä äärihörhö on äärihörhö vaikka voissa paistais.
Kyllä se vaan näin on.

Äänestä

PS on ateistinen fasistipuolue joka vihaa työväenluokkaa ja kristinuskoa.

Äänestä
  • Voisitko ystävällisesti ottaa selvää, mitä Raamatussa sanotaan väärän todistuksen antamisesta.

    Äänestä

Persut on natseja. Breivik heidän suuri sankari. Turha yrittää kieltää.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Hehän ovat eismerkiksi kokoomusta oikeammalla laidalla.

Kokoomushan kuuluu ns. maltilliseen oikeistoon.

Persut taasen tunnetaan lyhytjänteisyydestä ja maltin menettämisestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu