Löytyisiköhän tätä kautta ketään, joka olisi käynyt esimerkiksi Briteissä tai Yhdysvalloissa saamassa Cellfina-hoitoa? Sinänsä hoitomuoto on vielä melko uusi, eikä siis Suomessa tietoni mukaan saatavilla. Kuitenkin näyttää tehokkaalta selluliitin eli reisien ja takapuolen möykkyjen silottajalta. Haluaisin kokeilla tämän hoitomuodon vielä ennen rasvaimuun satsaamista, toisaalta myös rasvaimun tulos olisi varmasti parempi ilman rasvaa lokeroivia sidekudoksia, jotka siis Cellfinassa katkaistaan.
Kunpa hoito tulisi saataville myös Suomeen. Itsellä nimenomaan rasvakudoksen epätasaisuus häiritsee silmää, sinänsä vähän junk in the trunk on ihan mukava juttu ^^ Reisiä lukuun ottamatta olen hoikka ja treenattu nainen, joten puheet liikunnan kiinteyttävästä voimasta voi heti haudata.
-J
Cellfina - kokemuksia?
1
1336
Vastaukset 1
- Anonyymi
Cellfina tuli markkinoille jo 2015 ja odotettiin Pohjoismaihinkin, mutta jostakin syystä ei innostus tähän ole ollut kovin suurta. Kyseessä siis laite, joka kohdennetusti leikkaa neulalla ns. selluliittisäikeitä poikki. Sopii pienille alueille, joissa kudos vetäytyy kuopalle. Riskinä mustelmat ja turvotukset sekä tunnottomuus ja kovuus, jotka aikaamyöden menevät ohi. Hankalampia ja harvinaisempia ovat tulehdukset, ihon vauriot, kudosvaurio ja arpeutuminen.
Vastaavaa hoitoa on tehty jo aiemmin mekaanisesti yleensä rasvaimun yhteydessä, jota varten on omat ns. irroitus tai leikkauskärjet. Laserillakin tätä on tehty ja uusimpana RF-energiaan pohjautuva menetelmä (CelluTite). Muitakin tekniikoita voi olla eli voi kysyä eri plastiikkakiurgisista yrityksistä heidän menetelmistään, kun kaikki ei aina nettisivuilla näy.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo1451125Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1171017En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58765Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset213758Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä25706- 63705
- 135696
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus57612- 38588
Joko kaupungin johtaja saa iskeä kuokkansa kunttaan
Särkiperällä tapahtuu 25.8 2026 klo.10.00 Fingrid Oy:n ja kahden maanomistajan kanssa maan lohkominen.Mahdollisesti täss57541