Tänään Ylen uutisissa todettiin tutkinnan tuloksia. Niissä kuljettajan terveydentilaa pidetään olennaisena tekijänä. Väsymys ja pitkäaikaissairaus toki vaikuttavat, mutta eivät estä mitenkään jarruttamista ajoissa. Rampille tulon pitäisi jo saada ymmärtämään, että vauhdin pitäisi olla pienempi kuin 90 kilometriä tunnissa. Nähtävillä oli myös taajamamerkki, joka kertoo, että pitää valmistautua esim. 50 kilometrin tuntinopeuteen. Lisäksi kuljettaja oli ollut välinpitämätön asiakkaiden toiveisiin nähden, kun matkanjohtaja oli huomauttanut jo paljon aiemmin hänelle, että hitaammin ehditään kyllä. Kuljettajan ajovauhti ja -tyyli olivat pelottaneet joitakin jo ennen onnettomuutta. Lisäksi kuljettaja tunnetaan Torniojokilaaksossa holtittomana kuljettajana jo ennestään.
Kuopion bussiturma
7
142
Vastaukset
Myönnän kuopiolaisena että se ramppi on aika lyhyt ja taajamakyltti tulee myöhään. Mutta vaikka minulla ei ole ajokorttia, en siis aja autoa, tajuan että rampilla on tarkoitus hidastaa! Ei sitä voi ajaa 80-90 km/t. Jos ei tunne entuudestaan kaupunkia missä ajaa, luulisi että silloin varsinkin olisi erityisen varovainen ja ajaisi vaikka alinopeutta.
Sen kuskin ajokäyttäytyminen ja välinpitämättömyys kaikkea kohtaan v.....aa niin paljon etten voi sanoin kuvata. Hän ei tuntenut kyseistä bussityyppiä kunnolla eikä ottanut tarpeeksi huomioon pitkäaikaissairauksiaan vaikka on yli eläkeikäinen! Sen lisäksi on suorastaan kusipää, ei paljon arvosta matkustajia vaan ajaa vain itsekkäästi holtittomasti ja kuvittelee olevansa hyvä kuski. Juuri hänen laisensa ei pitäisi ajaa autoa ollenkaan, eikä varsinkaan bussia! Jos hän saa vain ehdollista ja sakkoja, mikä luultavimmin tapahtuu, menee täysin luotto oikeuslaitoksiin!- Anonyymi
Eräs tuntemani bussin kuljettaja kertoi tästä yrityksestä, että se ei oikeastaan ole mikään bussifirma, vaan urheiluseurataustaista toimintaa. Hän kertoi, että ensin oli ajettu jopa ilman liikennelupia, mutta luvat oli hankittu jossakin vaiheessa. Firmalla ei kuuleman mukaan ollut yhtäkään vakituista työntekijää, ajamaan pääsi tilapäisesti jos sattui taskussa olemaan bussikortti. Jos toiminta todella on ollut tällä tasolla, on selvää että turvallisuus ei ole kovin korkealla toiminnassa ollut. Yrityksen palkanmaksukulttuuri on kuulemma myös hyvin kirjavaa, tämäkään asia ei varmasti motivoi kuljettajia tekemään työtään parhaalla mahdollisella tavalla.
- Anonyymi
Eihän siitä haittaa ole, että on kokeneita kuljettajia, yrityksen palkanmaksupolitiikka toimiva ja aurinkokin paistaa. Fakta on kuitekin se, että jos liikenteessä vallitseva nopeus ylittää tilanteeseen sopivan noinkin runsaasti kuin tässä keississä niin aina tulee rumaa jälkeä. Ajallaan tuleva tai viikon myöhässä oleva tili ei voi olla syy sille, että lasketellaan risteysalueelle liki satasta kun 50 km/h olisi oloihin nähden ollut likempänä totuutta. Aika harva kuljettaja kai riskeeraa ihmishenkiä, oma henkikulta mukaan luettuna, sen takia että on tili päivän myöhässä?
- Anonyymi
Tälläisten autojen kuljettaja ei saa kiihtyä mieleltään, ainakaan kun ajellaan liikenteessä.
Tuolta tieltä näkee sen sillan ja kääntyminen ei tule kenellekkään yllätyksenä kun rampille erkaannutaan.
Kuljettajalle oli aikaisemmin sanottu että voisiko ajaa hiljemmin. - Anonyymi
Hyviä kommentteja ja realistisia sellaisia, joita ei virallisissa lausunnoissa kuulla häveliäisyys syistä. Julkinen sana ei saa kertoa asioita liian yksityiskohtaisesti, vaikka sillä olisi suuri merkitys vastaavein tapausten varalle, ettei tuollaisia holtittomia kuskeja päästettäisi ajamaan.
Esim. muistuu hyvin mieleen se konginkankaan tapaus, jossa rekka paperirulla lastissa ajoi kovaa nopeutta liukkaassa kelissä, mistä seurasi perävaunun lähteminen omille teilleen päin vastaan tullutta linja-autoa. Ei nämä kuskit ole aina täydessä sielun ja ruumiin voimissaan ajellessaan, mistä sitten seuraa tuhoisia turmia. Pitäisi saada kuskit tajuamaan tuo nopeuden merkitys.Olen samaa mieltä täysin. Ikävä kyllä yksin ajelevat tai vaikka kuorma päällä (muita matkustajia) ajelevat juuri kuin tuo bussikuski välittämättä mistään.
Karmeaa jälkeä siitä seuraa. Näin ei saisi olla. Mikähän olisi se keino millä tällaiset vältettäisiin.- Anonyymi
taruolento kirjoitti:
Olen samaa mieltä täysin. Ikävä kyllä yksin ajelevat tai vaikka kuorma päällä (muita matkustajia) ajelevat juuri kuin tuo bussikuski välittämättä mistään.
Karmeaa jälkeä siitä seuraa. Näin ei saisi olla. Mikähän olisi se keino millä tällaiset vältettäisiin.Busski kuskiako syytät ? Bussikuskilla ei ollut osaa eikä arpaa onnettomuuteen. Johan tuo on aivan selvä tapaus, miksi näin kävi. Näille ammatti ajureille pitäisi opettaa, ettei aikatauluista tarvitse pitää orjallisesti kiinni, jos keli muuttuu kesken matkan huonoksi tai jopa erittäin huonoksi.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 27125836
Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa
Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?472195- 1991576
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes1381447- 281219
- 122988
Huomioon ottaminen
Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin30922Sinkkusiskoni pliis kertokaa
Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex84821Nainen, se on sellainen juttu että kun sä vain nautit
Niin me miehet tehdään ne työt että sä voisit nauttia. Kato siinä ku sä meet mukamas töihin suojatyöpaikkaas lämpimään t82776- 75698