Köyhän Afrikan valtion Sudanin äskettäin syrjäytetyn presidentin Omar al-Bashirin kotoa löytyi 50 kilon viljasäkkeihin kätkettyinä 100 miljardia käteistä.
Kehitysapurahoja, kuitteineen.
Sudan on vain yksi maa Arfikassa. Kehitysapua saavat kymmenet maat Afrikassa.
Satoja miljardeja virtaa Afrikkaan.
Köyhyyden ja sairauksien poistamiseksi Afrikkaan maksetaan eri mantereilta monien lahjoittajien kautta rahaa, mutta hyvin usein raha päätyy diktaattoreille.
Myös suomalaisen veronmaksajana maksaa kehitysapua ja suomalaiset yksityishenkilöinä hyvästä sydämestään lahjoittavat rahaa eri kohteisiin.
Olisiko rahoille jotain hyödyllisempää käyttöä, koska ei niitä pystytä valvomaan,
mihin ne päätyvät ja että ne afrikkalaisten ihmisten oloja parantaisivat.
50 kilon viljasäkkeihin kätkettyinä 100 miljardia käteistä. Kehitysapurahoja, kuitteineen.
14
50
Vastaukset
Niin tuo valvomisasia on ennekin ollut otsikoissa. Minusta jos ei pystytä sitä seuraamaan ja valvomaan, sinne ei myöskään makseta. Ikäänkuin heikäläiset olisivat tyhmiä ettei kukaan "älyä" vetää välistä.
Hukkaan heitettyjä meidän suomalaisten rahoja. Kenen lienee vastuu jos sellaista haetaan?- Anonyymi
Luulisi että Afrikka olisi täynnä kouluja ja kaivoja !
Vielä mitä.
Puskissa ja aavikoilla lukutaidottomat kantavat vettä päivittäin 10 kilometrin päästä, kun maan presidentti suhailee yksityiskoneella perheensä kanssa shoppailemaan Pariisiin/Dubaihin/Sveitsiin.
"Länsimaat" on sinisilmäisiä hölmöjä kun eivät valvo asioita vai
ostavatko länsimaat rahalla vain puhtaamman omantunnon ?
Siirtomaita ovat pitäneet satoja vuosia.
Mutta muista: Suomella ei ikinä ole ollut siirtomaata riistettävänään.
Silti
Suomestakin on pumpattu 60-luvulta asti yhteiskunnan rahaa Afrikkaan. Eduskunta ja kansa on hyräillyt tyytyväisenä "kylmeollaansithyviä", mutta valvonta on puuttunut tyystin.
Kehitysapuporukka on ollut melkein kuin valtio valtiossa. Päättänyt kohteet ja avun laadun/tavaran.
Ulkoministeriön virkamies kirjoitti kokonaisen kirjan järkyttävän huonosti organisoiduista avuista, jotka sitten johtivat luokattomaan tulokseen.
Näistä huonoista projekteista on tihkunut tietoa jo jostain 70-luvulta lähtien, mutta meno on pysynyt samanlaisena. Mitään korjausliikkeitä ei ole tehty.
Suomen summat ovat vielä pieniä mitä isot maat ovat laittaneet.
Tämä on suurelta osin johtanut murskaavaan väestökehitykseen. Puhelimella tilataan lisää lentokoneella ruoka-apua, kun lapsia on tullut lisää. Ei puhettakaan omaviljelystä.
Varmaankin samaa kirjaa ollaan luettu:
Matti Kääriäinen "Kehitysavun kirous" ?
Sitä voisi suositella erikoisesti kehitysavusta päättäville,
mutta Suomi on tässäkin asiassa niin kansainvälisissä sopimuksissa kiinni,
ettemme kehitysavun hölmöydestä pääse irti.- Anonyymi
Ei auta yk:t eikä uneskot!, kehitysapu on mennyt aina johtajien taskuihin, ja köyhät vyöryy ’paremman’ elämän toivossa Eurooppaan myymään itseään tai rosvoamaan,raiskaamaan ja rötöstelemään!
Sikiäminen kuriin!
Terveisin Annikki mummo Oulusta
- Anonyymi
Lue
Matti Kääriäinen: "Kehitysavun kirous" - Anonyymi
Kenia on eräässä mielessä esimerkkimerkkimaa Afrikassa. Keniasta tulee mieleen ehkä vain villieläin-safarit, joilla turistit kävivät ja käyvät edelleenkin Keniassa.
Kenialaisen keskivertopalkka on noin 60 euroa/kk.
Keniassa on parlamentti. Sen jäsenten palkka on noin 7700 euroa/kk.
130-kertainen tavallisen ihmisen palkkaan verrattuna.
Kuukausipalkka tuplaantuu kun mukaan lasketaan istuntopalkkiot, edustuskorvaukset ym.
Ne mukaanlaskettuna palkka on noin 15000 euroa. Eli 260-kertainen tavallisen ihmisen palkkaan verrattuna.
Lisäksi jokaiselle kansanedustajalle kopsahtaa 50000 euroa joka kolmas vuosi uuden autoon ostoon.
Kansalle ei kopsahda juuri mitään.
Suomen kehitysapu Kenialle on ollut 16 miljoonaa euroa vuodessa.
Kenia saa kehitysapua monesta maasta.
Herättääkö ajatuksia ?- Anonyymi
Sinne ne on aina Suomenkin kehitysapurahat aina menneet jotajien säkkeihin ja johtajien rouvien koruihin, tyhmä Suomi ja sen johtajat.
Varsinkin Martti Ahtisaari on ollut niitä parhaita Afrikan johtajien rikastuttajia ja Suomen valtion rajojen tuhlaajia, vielä presidenttikautensa jälkeenkin aina näihin päiviin saakka.
- Anonyymi
Melkein kaikki Euroopan isot valtiot pitivät vuosisatoja ''siirtomainaan'' Afrikan maita,
riistäen niitä ja ne tietenkin köyhtyivät silloin.
PAITSI Suomi.
Suomella ei ole ikinä ollut siirtomaata.
¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨
Amerikkalaiset JOPA veivät mustaihoisia ihmisiä Afrikasta orjikseen. - Anonyymi
Taitaa olla niin,
länsimaat sivistyneet yhteikunnat ovat hyväntahtoisuudessaan sinisilmäisiä
helposti huijattavia yhteiskuntia,
kristinusko edellyttää vastikeetonta hyväntekeväisyyttä,
joten maailmalla huijarit käyttää röyhkeästi hyväkseen länsimaitten tyhmyyttä,
suomenki kannataisi opettaa tyhmä rahan syytäminen huijareitten taskuun kun suurin osa omastiki kansasta kärsii kyöyhyydestä,- Anonyymi
korjaus lopettaa, ei opettaa sori,
- Anonyymi
Suomessa on kylläkin vain näennäisköyhiä, ei oikeita sellaisia. - Nm. Tutki tarkemmin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomessa on kylläkin vain näennäisköyhiä, ei oikeita sellaisia. - Nm. Tutki tarkemmin
On mielestäni erittäin kummallinen tyyli, että heitetään keskusteluun jokin väite - ihan mikä tahansa - ja asetetaan lukija käyttämään aikaa ja todistamaan väitteen esittäjän väite oikeaksi.
Todella nurinkurinen lähtökohta.
Liian usein näillä palstoilla vastaavissa väitetapauksissa olen todennut väitteen valheeksi. - Anonyymi
Ei se ole mikään "väite". Se on oma mielipiteeni, joka ei todisteluistasi huolimatta muutu yhtään miksikään. - Nm. Viis veisaan
- Anonyymi
Taitaa olla niin,
länsimaat sivistyneet yhteikunnat ovat hyväntahtoisuudessaan sinisilmäisiä
helposti huijattavia yhteiskuntia,
kristinusko edellyttää vastikeetonta hyväntekeväisyyttä,
joten maailmalla huijarit käyttää röyhkeästi hyväkseen länsimaitten tyhmyyttä,
suomenki kannataisi opettaa tyhmä rahan syytäminen huijareitten taskuun kun suurin osa omastiki kansasta kärsii kyöyhyydestä,
Lapsiakaan ei voi enää Suomessa tehdä, kun nuorisolla ei ole varaa asuntoon ja naimisiinmenoon .
Ei lapsia maantielle voi tehdä.
Ja köyhiä lapsiperheitä on Suomessa pilvin pimein .- Anonyymi
Kannattaisi kuunnella edes hieman tarkemmin ympäristöään. Kyllä ne ovat vähän pitemmälle opiskelleita hyvätuloisia tyyppejä, jotka jättävät jälkikasvun hankkimatta aivan muista syistä kuin raha ja talous. - Nm. Mukavuus & maailmankatsomus
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2011621
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?581041Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän140954- 85912
- 61906
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11800Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t268785Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75727Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk61722Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä342721