Kaananin maassa asui seitsemän turhuuden kansaa, jota elivät mitä hurjimmissa synneissä saattaen koko maailman barbaariseen tilaan. Monet syyttävät Israelia heidän tuhostaan, mutta ehkä kyse oli siitä, että nuo kansat saivat osakseen saman kohtelun millä he olivat kohdelleet muita.
Tänä päivänkin on jäljellä noiden seitsemän turhuuden kansan jäseniä ja tänä päivänäkin he syyllistyvät lähes avoimesti mitä hurjimpiin synteihin. Maa voisi olla täynnä iloa ja kuin pieni paratiisi ilman että noiden seitsemän turhuuden kansan jäsenet ovat jatkuvassa pahanteossa.
Mitä tahansa sanotaankin Mooseksen laista niin omana aikanaan se oli edistyksellinen ja sellainen jota tarvittiin. Sen jälkeen on tullut 1470-1960 lakia täydentävät SÄÄDÖKSET esim. perustuslakeina ja ihmisoikeuksina ja luonnonlakeina. Myös nuo SÄÄDÖKSET ovat olleet hyvät ja vakaat.
Mielestäni on väärin, että uskontoihin suivaantuneet henkilöt arvostelevat Kaananin maan valtausta ottamatta huomioon niissä asuvien kansojen moraalista täysrappiota. Yhä tänä päivänäkin heitä on olemassa ja moraalinen rappio ja barbaarisuus ovat alati nurkan takana väijymässä.
Seitsemän turhuuden kansaa
2
<50
Vastaukset
Jos juutalaisuus ja kristinusko vedettäisiin pois maan päältä niin melko varmaa on, että sitä seuraisi anarkia, barbarismi ja kaikenlainen häijyys.
Sitä paitsi Raamattu on kaksiteräinen hengen miekka, joka osoittaa eniten ihmiskuntaan ja juutalaisiin itseensä. Juuri ihmiskuntaa on riivitty ja raastettu ja samoin juutalaisia tuon Raamatun perusteella.
Jos muita piirejä kuin juutalaisia tai ihmisiä raamattu muka jollakin tavalla tölvii niin käsitys on väärä. Kyllä noita muita tölvii ennemmin demoniset opit ja Saatanan valta kuin Raamattu.On paljon piirejä, joiden käsiin raamattua ei sovi antaa. Inkvisition aikaan yhdeksi tuollaiseksi piiriksi osottautui jopa itse Roomalais-katolinen kirkko. Monestakin syystä raamattu on heille tabu ennen kuin noudattamisen kohde.
1. Rooman keisarit kielsivät raamatun
2. Hieronymoksen Vulgata latinannosta on aina pidetty heikkona Roomassa
3. jne.
Ja jos jo Roomalais-katolinen kirkko on se, jolle raamattua ei voida suoda. Ja puolestaan Ilmestyskirjan toinen hevonen, jolla on kaksiteräinen miekka suussa, jonka avulla sota saa vallan maan päällä on Luterilainen kirkko ja protenstantit niin keitä he siis ovat, joille raamatun voi suoda. (Tuo kaksiteräinen miekka on epäilemättä Raamattu ja Raamattu on vahingollinen heidän käsissään).
On mielestäni seitsemän kultaa ja hopeaa puhdistavaa kansaa, jotka ovat paljon Raamattua esillä pitäneet. Ja myös eläneet sen opetusten mukaan. Tuollaisia ovat esim. Jehovan todistajat, Mormonit ja Adventistit. He ehkä ovat oikeutettuja raamattua esillä pitämään, mutta eivät niinkään muut.
Raamattu voidaan rajoittaa niiden käyttöön, jotka sitä noudattavat. Ja ottaa pois muilta.
Nuo seitsemän turhuuden kansaa ovat myös niitä, joille raamattu ei sovellu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874078Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242901No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10899
- 131875
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750