Vieläkään muita jotka kaipaavat Oikeaa...

Kristillisyyttä, sitä kaikilta osin Raamatun UT, =Krist. Rakkaus, jokaei ole kenellekään pahaksi, kaikkia kohtaan ja kaikille Laillisen / Luvallisen Oikeuden mukaista, sitä Totuuteen kaikille hyväksi Jumalan Sanan, Raamatun UT opetusten, ohjeiden ja kehoitusten mukaista ja perustuvaa. Sitä "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi / Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi olevaa ja riittävää. Sitä,ne Raamatun UT mukaisen Kristillisyyden tunnusmerkit ilmentävä ja täyttyvää, joista kaikki voisivat tunnistaa Kristuksen Jeesuksen Oikein ja Oikeasti seuraajikseen, käskynsä kaikilta osin pitäviksi ja täyttäviksi, kun "hedelmistään puun" siksi / sellaiseksi, kaikille hyväksi hyvää hedelmää tuttavaksi tunnistaisi.

Uskovilleen / muillekin tällaiseen em. Raamatun UT mukaiseen ja perustuvaan Kristillisyyteen, Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön HERÄTYKSEKSI.

Jos ketä kiinnostaa, niin eikun asiasta asiallisesti ja rakentavasti keskustelemaan, siitä mitä kaikkea edellyttää, miten kuuluu Raamatun UT mukaan alkaa / yhtyä elämään että tällaiseksi kaiklta osin Raamatun UT mukaiseksi Kristillisyydeksi tulisi.

Mitä kenelläkin annettavaa, sanottavaa, tai kysyttävää?
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ja kaikki väki täällä edelleenkin "mailmalle valkeudeksi" soihdut sammuneina, "maalle suolattomina", pimeydessä, valkeudesta osattomina, mailmallisuuden unelmissaan, VAIN uskonnollisina olevina, Ei Kristillisesti elävinä ja toimivina / vaikuttavina, NUKKUU!!

Jossa, vain jotenkin uskossa oleviakin, "piru" vie, vetää, johtaa ja hallitsee, ja siksi, PAHA perii!

"Löytäneekö uskoa" Etsivä?

Raamatun UT mukaiseen ja perustuvaan Kristillisyyteen... (Herättelevä)

Äänestä
  • Eikä vieläkään ketään!? Raamatun UT mukaisesta Kritsillisyydestä edes asiallisesti / rakentavasti keskustelemaan kiinnostunutta.

    Niin se pahan vallassa oleva, saatanaa tuomiokseen palveleva maailma, vain uskonnollisuuteen pysähtyneitä ja pitäytyviäkin vie, vetää, johtaa ja hallitsee! Jossa PAHA perii!

    Toteaa, näkee ja ymmärtää. nim. (Herättelevä) -ksi kutsuttu / armoitettu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikä vieläkään ketään!? Raamatun UT mukaisesta Kritsillisyydestä edes asiallisesti / rakentavasti keskustelemaan kiinnostunutta.

    Niin se pahan vallassa oleva, saatanaa tuomiokseen palveleva maailma, vain uskonnollisuuteen pysähtyneitä ja pitäytyviäkin vie, vetää, johtaa ja hallitsee! Jossa PAHA perii!

    Toteaa, näkee ja ymmärtää. nim. (Herättelevä) -ksi kutsuttu / armoitettu.

    Näin se näyttää olevan. Ovat anatuneet / taipuneet kuin Nooan aikaiset (uskonnollisetkin) saatanaa tuomiokseen palveleviksi Vain Nooan perhekunta oli Jumalan Sanan mukaisuudelle ja Hänen hyvälle tahdolleen uskollisia ja kuuliasia, alkoivat/ yhtyvät rakentamaan sitä pelastukseksi vaihtoetoa, Nooan arkkia joka sitten koituikin ainostaan heille, sitä pelastukseksi vaihtoehtoa rakentaville, Jumalan, silloiselle pahan valtaan ja vallan alaisuuteen antautuneille maailmansa / elämänsä LOPUKSI, vedennpaisumus TUOMIOLTA.

    Missä on muut tämän ajan Nooan perhekunnan kaltaiset (vanhurskaat), Jumalan Sanalle ja tahdolle (kaikilta osin Raamatun UT mukkaisuus) uskolliset ja kuuliaiset, sitä pelastukseksi (Krist vaihtoehtoa) rakentavaan Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön kutsutut?!

    Jeesuksen nimessä... heitä muita, tähän Raamatun UT mukaiseen ja perustuvaan Krist. yhteyteen ja yteistyöhön kutsuttuja peräänkuulutteleva / etsivä, siihen pelastukseksi Krist. vaihtoehtoa rakentavaan Kristillisyyteen näyllä armoitettu, kutsuttu, Jumalan Sanan (Raamatun UT) mukkaisuudelle uskollinen ja kuuliainen, valmiudessa oleva palvelijansa ja seuraajansa.

    Löytäneekö vanhurskaita, Etsivä...? Odottelee, nim. (Herätyys)

    Äänestä

Aloittajakin poloisena etsii ja tulee etsimään itsekin, kun sitä ei tiedä, mutta luullee tietävänsä.
Siinä sitten kirjoittelee -- sitkun - satkun välikeno patkun tekstiä ja etsii.

Kaikenkarvaista ja luulotieto uskovaistakin aika maanpäällä kuljettaa.

Onneksi Kirjoitukset, eli Sana on olemassa, sekä Ylipappi rukouskammiossa, niin ei tarvii sitkun satkun juttuporukoiden harhoihin sekaantua, että -yhtyisi- niihin.
Silloinhan todella Jeesuksen sanojen mukaan eksyisi.

Äänestä
  • Kukaan vanhhurskas, Jumalan mielen mukainen ei tuollaista palautetta antaisi. Vain harhassaan elävät tuollaiseen lankeaa. Tai on heille ominaista ja ns. luontevaa.

    Hänelle herätykseksi, muistuttaen ja valisten. (Herättelevä)-ksi kutsuttu / armoitettu.

    Äänestä

  • eikä VIELÄKÄÄN ketään! Oikeaa Kristillisyyttä kaipaavaa?! Sitä kullekin turvallisen ja turvatun, kaikinpuolisen kestävän hyvinvointi elämän ja tulevaisuuden Raamatun UT mukaisuudessa mahdollistavaa ja takaavaa.

    Siihen, (Herättelevä)

    Äänestä

  • Tutki Raamattua ja noudata sen ohjeita, silloin voi löytää oikean tien. Ei se onnistu samojen asioiden hokemisella.
    Maailmassa on paljon ihmisiä, jotka pyrkivät toimimaan oikein, et suinkaan ole ainoa. Ja KOKO RAAMATTU on tarkoitettu meille, ei ainoastaan UT? VT on täynnä ennustuksia, jotka tulee toteutumaan. Mm. Jumalan nimen kunniaansaattaminen ja puhdistaminen kaikesta pilkasta ja valheesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kristillisyyttä, sitä kaikilta osin Raamatun UT, =Krist. Rakkaus, jokaei ole kenellekään pahaksi, kaikkia kohtaan ja kaikille Laillisen / Luvallisen Oikeuden mukaista, sitä Totuuteen kaikille hyväksi Jumalan Sanan, Raamatun UT opetusten, ohjeiden ja kehoitusten mukaista ja perustuvaa. Sitä "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi / Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi olevaa ja riittävää. Sitä,ne Raamatun UT mukaisen Kristillisyyden tunnusmerkit ilmentävä ja täyttyvää, joista kaikki voisivat tunnistaa Kristuksen Jeesuksen Oikein ja Oikeasti seuraajikseen, käskynsä kaikilta osin pitäviksi ja täyttäviksi, kun "hedelmistään puun" siksi / sellaiseksi, kaikille hyväksi hyvää hedelmää tuttavaksi tunnistaisi.

Uskovilleen / muillekin tällaiseen em. Raamatun UT mukaiseen ja perustuvaan Kristillisyyteen, Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön HERÄTYKSEKSI.

Jos ketä kiinnostaa, niin eikun asiasta asiallisesti ja rakentavasti keskustelemaan, siitä mitä kaikkea edellyttää, miten kuuluu Raamatun UT mukaan alkaa / yhtyä elämään että tällaiseksi kaiklta osin Raamatun UT mukaiseksi Kristillisyydeksi tulisi.

Mitä kenelläkin annettavaa, sanottavaa, tai kysyttävää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu