Olen lukenut useiden uskovien nettijulkaisijoiden opetuksia mm Heikki Hilvo ja Mauno Mattila ja Petri Paavola ja Petri Koivikko. Varmasti hartaita ja oppineita. Kaikki kertovat pohjaavansa Raamattuun ja Pyhään Henkeen ja suoraan kontaktiin Jumalaan. Kuitenkin he kertovat usein erilaisista tulkinnoista ja opetuksista. Kuinka voin tietää kuka opettaa oikein kun ihan erilaisia oppeja.
Sama Raamattu ja P henki ja vastakkaiset tulkinnat
Anonyymi
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mainitsemistasi henkilöistä ainoastaan Petri Paavola on Raamatun linjalla. H.H. ja M.M. eivät ole luotettavia .
Petri Koivikosta en ole kuullutkaan?
Kyllähän raamattuakin voi tulkita: Kirjaimellisesti, symbolisesti, vertauskuvallisesti, historiallisesti, tieteellisesti, profetaalisesti tai hengellisesti etc.
Ja pyhän hengen armolahjoja on myös moneen lähtöön. Eräs vaikuttavimmista oli apostoli Paavalin mukaan profetoimisen armolahja. Itse pidän tiedon sanoja eli transendenttia vieläkin ihastuttavampana. Kielillä puhuminen rakentaa itseään ja kieliä tulkitseva kykenee myös seurakuntaa rakentamaan.
Entä sitten eri sukupolvien ja elämänhistorian vaikutus. Paikkakunnan ja ajan vaikutus. Luonnetyyppi voi olla: Tuli, Vesi. Maa tai Ilma. Lisäksi vaikuttaa monet muut tekijät, joita Intialaiset ovat paljon tutkineet. Entä hengen erityispiirteet: Tarkkanäköisyys, Oikeudenmukaisuus, Totuus jne.
Mutta että olisi täysin vastakkaisia näkemyksiä niin itse en ole kenessäkään huomannut sellaista piirrettä. Mitä olen kuunnellut netissä tai muualla joitakin saarnaajia: Niilo Yli-vainio, Jean Roos, Rauno Helppi tai paikallisseurakuntien saarnaajat niin enpä ole havainnut juuri mitään merkittävää vastakkain asettelun paikkaa.
Itse olen nyt kun uusi Uskonnonvapauslaki sallii kuulumisen useaan uskontoon samanaikaisesti sitä mieltä ollut, että vaikka kirkot kiroavat kilpaa vieraiden uskontojen pyhiä kirjoituksia niin nuo viraiden uskontojen pyhät kirjoitukset ovat mun mielestäni merkittäviä.
Olen itse luultavasti ainoa, jolla on merkittäviä vastakkaisia ajatuksia verrattuna muihin raamatun tulkitsijoihin. Pidän kaikkia kristillisiä piirejä suurin piirtein yhteiseen rintamaan kuuluvina eikä siinä muurissa ole paljoa aukkoja tai sortumia? Eli sellaiset itseni kaltaiset yksittäiset vapaa-ajattelijat eivät pääse seurakuntiin tai kristilliseen työhön lainkaan mukaan, vaan esittävät ajatuksiaan muissa yhteyksissä.
Gal.5:14 Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: Rakasta lähimmäistä niinkuin itseäsi. Matt.22:36-40. Room.13:9-10
En liputa Petri Paavolankaan puolesta. Tarvitseeko aloittajan tukeutua kenenkään noiden opetuksiin. Pidä usko Jumalan sanaa ja älä kiinnitä mieltäsi ihmisten tulkintoihin. Lue rukoillen Raamattua.