Semmoiset ovat vääriä apostoleja, petollisia työntekijöitä, he vain tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi.
Eikä ihme, tekeytyyhän itse Saatanakin valon enkeliksi.
Ei siis ole mitenkään merkillistä, että hänen palvelijansa esiintyvät Jumalan asian palvelijoina. He saavat tekojensa mukaisen lopun.
Monet tulevat esiintymään minun nimelläni. He sanovat: Minä se olen, ja eksyttävät monia.
Tämä on totta jo tänä päivänä, ja varsinkin tänä päivänä, saa-ta-na on tehnyt kristinuskosta sen monine muotoineen lopun ajan eksytyksen parhaimman välineen, juuri sillä se pitää ihmiset erossa Jumalasta, joka on sen päätarkoitus. Herätysliikkeet, lahkot, kaikki tämän lopun ajan eri seurakunnat ovat antikristuksen seurakuntia.
antikristus hallitsee
Anonyymi
1
134
Vastaukset
- Anonyymi
Niin on pettänyt / eksyttänyt vain nimeksi krist. uskonnollisuuteen pysähtyviksi ja pitäytyviksi.
Pimeyteen vain uskonnollisuuteen eksymyksestä valkeuteen, valoa / oikeaa suuntaa ja tietä etsiville valkeudeksi. http://www.suomenkristityt.foorumimme.com
Jossa mahdollisuus asiallisesti ja rakentavasti Raamatun UT mukaisesta ja perustuvasta, "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi" / Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi Krist. vaihtoehtoa rakentavaan keskusteluun.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1393720Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville583329Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.122724Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?
Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -1152294- 1711946
Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?
Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa311416Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka301376- 541182
IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...
71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih16973Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois110953