Sairaalasarjat

Anonyymi

Niihin tahtoo jäädä koukkuun. Vaikka monta kertaa ajattelee, että oikeassa elämässä sairaanhoitohenkilöstö on kyllä huomattavasti ammattimaisempaa kuin nätisti meikatut näyttelijät leikkaussalissa. Kuinkahan harmistuneita ammattilaiset ovat, vai antavatko hyvät tyylipisteet suorituksille?
Aamuisin kakkosella katsellaan sairaalasarjaa, jossa on usein hurjia onnettomuuksia, joiden uhreja sarjan sankarit sitten pelastavat.
Tänään siellä oli tulipalo sairaalan kellarissa. Hälytys oli poissa päältä, mutta tulipalo oli kyllä huomattu. Ei vain kukaan sattunut kiinnostumaan, missä palon alkukohta on, joten kukaan ei älynnyt käydä kellaria tarkastamassa. Yksi piiloutuneista oli varastamassa lääkkeitä kellarin apteekkivarastosta, jonka ovi oli auki ja hyllyt avoimet täynnä lääkepurkkeja.
Millaiset turvamääräykset briteissä oikein on!
Siellä tietenkin oli luvatta useita henkilöitä, joiden kamppailu tulta vastaan oli epätoivoista. Kalusteet paloivat ja paloivat, onneksi savuttomasti, joten ihmiset saattoivat ryömiä turvaan ilmastointikanavien kautta.
Kuten aina, sairaalan tiloissa oli myös pariskunta, joka ei suostunut ottamaan apua, eikä suostunut tulemaan ulos,. Toinen pariskunta oli eristyksissä toimenpidehuoneessa, mutta onneksi saattoivat peittää ovenraot pyyhkeillä, niin että savua ei päässyt sisään. Onneksi he saattoivat ajankuluksi tyhjentää ginipullon.

Kaikeksi onneksi yksi hoitajista määrättiin teenkeittoon, jota vastaan hän itse kapinoi, mutta order oli order! Mars.
Lopuksi saatettiin todeta, että vain se apteekkivaras paloi pahasti, rakennuskin oli paremmassa kunnossa kuin luultiin, ja todella - vettä ei tarvinnut sammutuksessa käyttää. Palomiehet vain juoksivat ulos ja sisään ovista! <kai se kellarikin sammui sitten itsekseen.
Todettiin, että pikkuremontilla ja maalilla saadaan paikat kuntoon.

Joskus sarjan katsominen on todella työlästä, mutta sisulla siitä selviää.

3

154

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minen oo muihin sairaalasarjoihin jääny koukkuun ku Kyläsairaalaan.

      • Anonyymi

        Se tuttu joka arkiaamuinen Casualtytuokio.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Se tuttu joka arkiaamuinen Casualtytuokio.

        Ei kyllä Kyläsairaala (The Royal) tuu nykyään telkkarista.
        Tarkoitan siis sitä 60-luvulle sijoittuvaa brittisarjaa, jossa oli ekalla kaudella myös Heartbeatin (Sydämen asialla) hahmojakin.
        https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Kyläsairaala


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1289
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      35
      820
    3. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      587
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      580
    5. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      27
      576
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      538
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      526
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      24
      511
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      16
      482
    10. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      15
      472
    Aihe