Vapaakauppa mahdollistaa suurempien tuotantoyksiköiden toiminnan lisäksi ne
toimivat markkinatilanteen kasvun mukaan. Mikäli eurooppaa jakaantuisi pieniin
markkina-alueisiin, niin suuret tuotantolaitokset esim. elintarviketeollisuus olisi myös
ajettava alas veroilla ja tulleilla, jotta pienemmät tuottaja voisivat kilpailla vapaasti ilman
tulleja ja valtionsuojelua. Tämä taas toisi hyvin paljon eripuraa kansan keskuteen jos esim.
Atrian nakit ja makkarat nostaisivat hintoja voimakkaasti. Raaka-aine, jakelu ja tuotanto
järjestelmät vaikuttaisi siihen.
Maailmankauppa on vapautumassa koko ajan kuljetusyritysten tehokkuus on noussut
huomattavasti mm. konttivallankumouksen johdosta on kerrottu. Eli on muodostettu
standardit konttikuljetuksiin. Aikoinaan merimiehet heittelivät ja purkivat laivoja ja nyt
Kiina suunittelee ja rakentaa uutta silkkitietä mihin esim. suunitteilla oleva Tallinna-tunneli
kuuluu myös.
Miten sitten elektroniikka ja tietoliikenne EU-eron seurauksena ?
Elektroniikka ja kulutustavara teolllisuutta hallitsee silloin suurimmat yhtenäiset
kulutustavara markkinat ja ne ohjaisivat kulutusta ja tuotekehtittelyä käytännössä Aasia ja
USA. Se tarkoittaisi eurooppalaisten yritysten alasajoa ja elektroniikka ja kulutustavara
markkinoilta ja vaipumista pienempiin tuotantoyksiköihin valtion tuleilla ja rajoituksilla
tukemiin tuotantoyksiköihin. Mikä luonnollisesti tuo rajoituksia myös vientiin. Suomi
syrjäisenä maana ei silloin koskaan voi ryhtyä rakentamaan mitään teollisuutta ja tuotantoa,
samoin on myös Norjassa ja Ruotsissa sen pohjoisissa osissa. Norjalla on tosin
kalatalous myös pohjoisessa se perustuu yksinoikeuteen . Maailman kehitys on kuitenki se,
että väestö kaupunkilaistuu ja myös velkaantuu ja velkaantuminen voidaan myös katsoa
kohdentuvan maaseudun kiinteistöjen ja maan arvonalennukseen sekä väestön lisääntymiseen.
Minä kirjoitan tämän niille, joilla on ymmärrystä tällä palstalla ja toivottavasti levittävät asiaa
suurempiin julkaisuihin. Tällä kirjoituksella ne, joilla on vielä vähän ymmärtävät, että vastaus
ei perussuomalaisten ÖÖÖÖ öyyy...
Maailma kehittyy ja meidän on kehityttävä sen mukana. On ymmärrettävä myös poliittisella
puolella mitä tämä kaikki tarkoittaa ja jos halutaan vaikuttaa ja tehostaa asioita, niin silloin
emme todellakaan suomessa voi edes puhua liikenteen rajoituksista esim. lentoliikenteen
veroista tai autoveroista ja polttoaineveroista. Ne kaikki on poissa kilpailukyvystä ja yritysten
halusta työllistää ja luoda työpaikkoja. Se, että poliittinen johtaja puhuu edesvastuuttomasti
kertomalla EU-erosta ja markasta ja eriarvoisuudesta ihmisistä on myös pois rahasta ja
taloudesta ja investoinneista ja työpaikoista. Mielestäni nämä poliittiset johtajat ja henkilöt
olisi asetettava vastuuseen suomen kansantalouden tuhoamisesta.
Suomen kansantalous elää metsästä on mietittävä, niitä asioita millä suomi ja suomessa
oleva teollisuus voisi pärjätä nykyisessä ja tulevassa talouskehityksessä. Rahti ja liikenne
yhteyksiin on varmasti satsattava ja paljon. Myös polttoaineveroa on laskettava ja paljon.
Se mistä se on pois, niin sitä pitää sitten miettiä siellä hallinnossa. Voin olla varma, että
jokainen kommentti joka kiistää tämän ilman perusteita on peräisin muista lähtökohdista.
Vapaakauppa vie työpaikat, Irti EU:sta vai ?
3
58
Vastaukset
- Anonyymi
Jo Transparency International tunnustaa että 2/3 Suomen
valtion ja kuntien virkalijoista on puolueiden asettamia.
Kun peruslaki sanoo että jokaisella on pätevyytensä mukainen
mahdollisuus valktion ja kuntien virkoihin niin todellisuudessa
suomessa jossa 5% kansasta ovat puolueiden jäseniä jotka päättävät
valtion ja kuntien virkailijoiden asettamisesta ja heidän palkoistaan.
Tämän systeemin aloitti Tarja Halonen ollessaan SAK ja SDP puolueen
johdossa ja johon melkein kaikkii puoleet ovat yhtyneet.
Ekonomit ovat laskeneet että suomen virkailija määrä riittä
yli 20 miljoonaisen kansan tarpeisiin.
Joten Suomessa on vähintään jopa Transperancy Internatiolaarin
mukaan 66% liikaa virkailijoita tuottamassa papereita ja ruuan jätteitä.
Virkailijat käyttävät 58% valtion budgedista ja kansan tarpeisiin
käytetään 42%.
Ei ihme että eduskunnan oli pakko säätää
uusi Arvon lisäys laki virkailijoiden etujen ja palkkojen maksamiseen. - Anonyymi
Näin sitä Eduskunta kusettaa kansalaisia maksamaan
heidän puolujäseniensä työpaikat.
Onko Suomi oikeus valtio? - Anonyymi
Se on täysin totta, että se kuinka pask** ja huono ja läpimätä ja mielipuoli teidän
valtionne ja sen hallinto on . On kaksi eri asiaa.
Taloudelliselta puolelta katsottuna EU on hyvä taloudelle ja talouden vakaudelle ja
luo yrityksille ja sijoittamiselle ja omistamiselle vakaan pohjan. Yritykset ei maksa
jäsenmaksuja EU:lle, mutta pääsevät kuitenkin vapaalle markkina-alueelle.
Mutta ilman yrityksiä ja vapaakauppaa EU:n alueella ei olisi työpaikkoja eikä sijoitustoimintaa.
Se onko suomi oikeusvaltio ei oikeastaan kuulu minulle. Suomi saa olla vaikka perseläp**** !
Meidän kuuluu vain saada se mitä me omistetaan ja mikä meille kuuluu. Eli eläkkeet ja
terveydenhuolto ja sosiaaliturva euroopan laajuisena ja vapaus siirtää se muuaalle.
Minä en ryhdy sinun kanssa leikkimään intiaania, suomalaista tai muutakaan leikkiä.
Minulle sanoi aikoinaa yksi kaveri, että sellaista ei kannata tehdä jos se ei tuota mitään.
Jos sinä tarvitset psyykkausta suomalaisesta ja savolaisesta ja tai muusta psygologisesta
aiheesta, niin siilloin olisi hyvä kääntyä lääkärin puoleen. Olen kuullut, että jos mies
erroaa vaimostaan, niin se ei osaa sitoa edes kengännauhoja.. Naisia on toki muualla myös
ja monesti paljon parempia... Mutta.. Sinut on psyykattu olemaan mitään saamaton ilman
jotakin. Kysy niiltä, jotka menee vaikka Pattaylle... Heitä varmasti haukutaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2712804Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka202225Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3401963- 1051659
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1031632Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2091337- 661287
- 681233
- 551149
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl751093