Kovasti kaivataan suupohjan alueelle työntekijöitä. Missä lienee vika kun niitä pitää ulkomailta asti tuoda? Lieneekö palkanmaksuhaluttomuus syynä?
Ulkomailta työntekijöitä
29
215
Vastaukset
- Anonyymi
25e tunti nii kiinnostaa ei muuten kannata töissä kulkee tulee vaan. Veroja menoja. Vatulointii
- Anonyymi
Riippuu ihan siitä, että mistä niitä työntekijöitä otetaan. Eu:n jäsenmaista luulisi olevan helppoa saada koulutettua työvoimaa. Siinä kyllä mennään pahasti vikaan. Unkarilaiset ovat tästä varoittava esimerkki. Vaikka ovatkin EU:ssa ja Natossa, niin se on vain pelkkää tukirahojen lypsämistä yksinvaltaisen pääministeri Viktor Orbanin ja hänen lähipiirinsä taskuihin. Demokratiaa ja ihmisoikeuksia ei ole, ja on vain ajan kysymys kun Unkari, Puola, Valko-Venäjä ja muu Itä-Eurooppa irtautuu EU:sta ja päätyy Venäjän etupiiriin.
Unkarilaisia vaikuttaa Kauhajoen lisäksi melkein jokaisessa vähänkin isommassa paikassa. Unkarilaiset ovat merkittävä hybridiuhka, sillä valtaosa unkarilaistaustaisista lapsista ja nuorista ei integroidu suomalaiseen yhteiskuntaan suorittamalla vähintään lukion oppimäärän, vaan pelkän ammatillisen perustutkinnon. Lisäksi Suomen kansalaisuuden saaneista pojista monet menevät armeijaan, menestyen jopa johtajakoulutuksissa. Näin alhainen koulutustaso ja sotilaallinen aktiivisuus radikalisoi unkarilaiset nuoret miehet, koska heidän mafiavaltionsa Unkarin on helppo aivopestä Eu:n- ja globalismin vastaisella propagandalla juuri matalasti koulutettuja, suorittavan portaan työntekijöitä. Kauhajoella vaikuttaa unkarilaisia ainakin kulttuurielämässä, teollisuudessa ja yhdistystoiminnassa. Siihen joukkoon mahtuu myös suomalaisen lukion käymättömiä, sotilaskoulutettuja, ja siten radikalisoituneita, aivopestyjä desantteja.
Suomelle tämä on todellinen uhka, koska unkarilaisten lisäksi monet muut diktatuureista kotoisin olevat ryhmät äänestävät populisteja ja äärioikeistoa kotimaidensa aivopesukampanjoiden mukaisesti. Suomalaiseen yhteiskuntaan soluttautuneet diktatuurien kansalaiset ovatkin ns. nukkuvia soluja, jotka lähettäjämaa kykenee radikalisoimaan desanteikseen, jos Suomen liberaali politiikka ei miellytä. Tätä sopii miettiä otettaessa työvoimaa Unkarin kaltaisista mafiavaltioista. Unkarin despotismista kertoo jo paljon, että Orbanin hallitus hääti mm. EU- ja Open Society-rahoitteisen CEU-yliopiston Unkarista, vaikka se oli maan ainoa oppilaitos, jonka tutkinnot ovat kansainvälisesti hyväksyttyjä! Näin ollen Unkarista on turha ottaa enää edes tohtoreita, koska eihän unkarilaisilla tutkinnoilla ole käytännössä paskan vertaa arvoa. Että sellainen kusinen mukamas sukulaiskansa ja olevinaan suuria Suomen ystäviä...- Anonyymi
Olipahan taas kerran melkosen sakeeta huttua !!
Annetaan täten korkeimman aivopierun kunniamerkki ruusunauhoin :D - Anonyymi
kyllä nyt tuli aivopieru täysin perseestä, kirjoittaja on järjestelmällisesti kohdistanut kirjoituksensa Kauhajoella eli Suomessa syntyneeseen suomen kansalaiseen, joka on poikkeuksellisen hyvin nuorena ihmisenä yhteiskunnassa mukana, desanntti, äitis oli.
- Anonyymi
Mitä työtä on tarjolla kantasuomalaisille Suupohjan alueella ja onko palkka sellainen, että sillä pystyy elämään?
- Anonyymi
Mistä johtuis,Autotkin ostetaan ulkomailta ja muutkin tuotteet vaikka voitaisiin
kotimaassakin valmistaa.Ei haluta työpaikkoja luoda kotimaahan,pian tulee Sikatuotanto
Tanskasta ja Maito Virosta,Sähkö tuotetaan Tuulesta mutta eurot karkaa ulkomaille.
Suomalainen valtiovalta on mätä!- Anonyymi
Suomessa käytetystä sähköstä vain parisenkymmentä prosenttia on suomessa tuotettua ja siitä tuulivoiman osuus muutama prosentti.
- Anonyymi
Työssäkäyvien veroilla kunnallisvero.valtionvero.alvit.ym.tämä pulju vielä pysyy pysyys.Heillä marginaalivero on 54% .Siihen ei pysty nämä tukiyrittäjät ja muut loisijat.Pian tulee pää vetävän käteen jossei 10 miljardin yritystukiaasista vähennetä
- Anonyymi
Jos aloittaja lukisi valtakunnallisia lehtiä, ehkä huomaisi että asia taitaa olla suomessa aika yleinen vaiva.
- Anonyymi
Miksi ukomailta työn tekijöitä, omassa kylässä on paljon työttömiä?
- Anonyymi
Kauhajokea vaivaa työvoimapula kun keskustien keisarit maksaa minimipalkkaa niin työvoima pakenee Seinäjoelle.
- Anonyymi
Vietnam expres ,työvoimaa hakemaan taas Lasse ja Kumpp..
- Anonyymi
Suupohjan alue on minimipalkka vyöhykettä.
- Anonyymi
Minipalkasta suurin vero. Ei ole hyvä yhtälö.
Onko varmaa että kaikki maksavat veronsa vai pitääkö muitten maksaa toistenkin osa?- Anonyymi
Ainakin nuo ihmisoikeuksia polkevasta paskamaa Unkarista tulleet nostavat ihan hyvää liksaa mm turhanpäiväisinä musiikin opettajina, yritystuilla keplottelevina "yrittäjinä" ja suomalaista arvopohjaa haukkuvina vapaapalokuntalaisina. Kaikki niiden rahat muuten maksetaan verorahoista, samoin yliopistoon asti selvinneiden unkarilaisnuorten opintolainojen valtiontakaukset. Ja unkarilaiset lihanleikkaajat eivät edes ole Atrian palkkalistoilla, vaan ne tuodaan jonkun halpatyövoimaa vuokraavan puljun kautta. Ihmiskauppaa siis, lukekaa vaikka Ilkasta. Että sellaisia ihmisiä kun kotimaansakin. Mafiavaltio, joka pitää itseään jotenkin EU:n ja Suomen arvoja parempana. Muistakaa tämäkin, kun äänestätte. Ilman EU:ta mekin olisimme tuollainen korruptoitunut sikolätti.
- Anonyymi
Ja unkarilaisten opintotuet ja lapsilisät ja asumistuet ja toimeentulotuet ja työkyvyttömyyseläkkeet ja sairauspäivärahat ja velkasaneerausavustukset ja ilmaiset ruokakassit ja stipendit ja apurahat jne jne. Kaikki maksetaan verotahoista. Siitä rahasta, millä me näitä eteläisiä "pustan sukulaiskansan lahjoja Suomelle" elätämme, emme saa takaisin murto-osaakaan!
- Anonyymi
Kyllä nyt on yksittäisen ihmisen vihantunne saavuttanut huippunsa, 90-luvulla musiikkiopisto palkkasi korkeasti koulutettuja musiikin ammattilaisia oepttajiksi nykyiseen Panula-opistoon, opettajakunta perheineen on hienosti intergoitunut suomalaiseen yhteiskuntaan.
Henkilökohtaisesti tunnen monia tästä yhteisöstä, hienoja, vaatimattomia ihmisiä, sinua kiihottajaa, myrkyttäjää en tunne.
Voisimmeko sopia tapaamisesta, olisi mielenkiintoista vaihtaa näkemyksiä. - Anonyymi
Hassua että tälläinen persu onkin sitten eu-kannattaja, onko ny sitte kaikki leekot laatikos?
- Anonyymi
Ei tuollainen kirjoittelu ole perussuomalaisen puhetta. Perussuomalaiset ovat ilmaisseet kannattavansa Unkarin maahanmuutto- ja EU-kriittistä politiikkaa ja Unkari nauttii perussuomalaisten kannatusta ja luottamusta. Sen sijaan Kokoomus, Keskusta ja vasemmistopuolueet ovat kilvan paheksuneet Unkarin politiikkaa. Petteri Orpo (kok.) oikein lobbasi Unkarin vastaisia pakotteita EU-parlamentissa. Että taitaa olla joku kokoomuksen/keskustan/vasemmiston masinoima loanheittokampanja kyseessä.
- Anonyymi
Kellonajoista päätellen joku vastaa itselleen. Ahkerista wietnamilaisista voisi ottaa mallia käytöstavoista ja kyllä työtä tekevät ulkomaalaiset pitää hyväksyä tänne asumaan ja työvoimapulaa helpottamaan. Osa kauhajokisista keplottelee ansiosidonnaisilla, eli eivät ota tarjottua työtä vastaa.
- Anonyymi
Suomen persupellet ja itäeuroppalaiset banaanivaltiot esim. Unkari, Puola, Romania, Moldova, Valko-Venäjä, Serbia, jne. ovat kaikki Kremlin trolleja, jotka lietsovat Venäjän etujen mukaista, EU:ta horjuttavaa vastakkainasettelua "meidän tavallisen kansan" ja "noiden pahojen porvareiden ja pahojen vasemmistopuolueiden" välille. Äsken mainittujen maiden ulkomailla (ml. Suomessa) oleskelevat kansalaiset ovat joko kotimaassaan vainottuja toisinajattelijoita, tai itsevaltaisten hallitustensa hyväksi vakoilevia agentteja. Älkää olko tyhmiä, älkää misään nimessä äänestäkö persuja!!!!! Vain Kokoomuksen ja Keskustan politiikalla voidaan realistisesti ajaa Suomen etua.
- Anonyymi
Mutta se yksittäisten henkilöiden/ kansallisuuksien vihaaminen täällä saa loppua, kiihottaminen kansanryhmää kohtaan johtaa tutkimukseen ja koskee myös sinua, minä valvon.
- Anonyymi
Kiitos ylläpito että tänne on mahdollista purkaa negatiivisinkin ajatuksia joutumatta poliittisen vainon kohteeksi. Tietenkin Suomen ja sananvapauden lakeja noudattaen. Tuskimpa kukaan haluaa kyttäillä ja kyräillä niin kuin tähän asti.
- Anonyymi
No kuitenkin, tein jo ilmoituksen, peukku sulle ja toivottavasti joku koputtaa ovellesi.
- Anonyymi
Onko kepu kansanryhmä?
- Anonyymi
Näin Itävallassa: Strache tarjoaa venäläisen oligarkin mahdollisen vaalirahoituksen vastineeksi erilaisia etuja, esimerkiksi rakennushankkeita. Hän myös suunnittelee suuren itävaltalaisen sanomalehden päästämistä venäläisten käsiin ja sen muovaamista oikeistopopulisteille myönteiseksi.
Nämä oikeistopopulistiset liikkeet ovat Euroopan syöpä. - Anonyymi
Siinäs näette! Pelleporukkaa ja ryssätrolleja kaikki persut! Lietsovat vastakkainasettelua kusemalla kansaa suoraan silmiin juuri tätä Putin haluaa hajota ja hallitse. Onneksi meillä on Kokoomus ja Petteri Orpo sekä Keskusta ja Sipilän Juha. Sipilässä on ainesta seuraavaksi presidentiksi, Orpo on esimerkillisen jämäkällä johtajuudellaan kuin tehty pääministeriksi! Tai miksei toisinkin päin. Meistä Suomalaisista ei venäläisiä tule!
Äänestetään siis kaikki Kokoomusta tai Keskustaa, niin saadaan Suomi takaisin huipulle ja vihdoin viimein lopullisesti irti Venäjän etupiiristä.- Anonyymi
kepu ja etenkin kokoomus kasvattavat toiminnallaan tuloeroja työläisten avulla.
- Anonyymi
Juu kepuja, kokommusta ja persuja ei pidä äänestää, itte meinaan äänestää istuvaa demari nais-meppiä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "904219Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293203No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10939
- 134931
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770