Miksi Iran ei saisi tehdä ydinpommeja ?

Miksi britit, Ranska, USA, Israel, Pakistan ja Intia saisi tehdä ydinpommeja ilman pakotteita mutta Iran ei ?

Vasta äskettäin kuulin radiosta Suomen säteilyviranomaiselta hyviä perusteluja miksi Iranin uraanin rikastusharrastelu tai sen tavoittelu ei ole järkevää käytännössä muuhun kuin ydinpommintuotantoon. Pakotteilla uhkaavilla ei ole mitään muuta millä kiristää, äskettäin Iran teki valtavan uraanimalmiolöydön, joten sitä kyllä kotimaassa riittää..
17755
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Olen jo monta kertaa täällä ihmetellyt, mikä oikeus jollakin on sanoa toiselle, että sinulla ei saa olla sellaista vaikka minulla on sellainen. sopimukset on tietenkin eri asia.

vahvemman oikeus se on.

Äänestä

Kyseessähän on juuri kansainväliseen sopimukseen perustuva asia. Ydinsulkusopimus kun sisältää kahdenlaisia jäseniä, niitä, joilla on ydinase, ja niitä, joilla sitä ei ole. Tämä tilanne on tarkoitettu pysyväksi, ydinaseettomat maat voivat käyttää ydinvoimaa vain rauhanomaisiin tarkoituksiin. Poikkeuksen tietysti muodostavat juuri Intia, Pakistan ja Israel, ne kun eivät ole osallisina ydinsulkusopimuksessa, joten sen säännökset eivät niitä koske. Iran taas on osallisena sopimuksessa.

Äänestä
  • Mutta eikö se ole tyhmä jos on kirjoittanit jo sen sopimuksen vai tekeekö niinku USA Geneven sopimuksista että "paskat, se ei oikein enää päde nykymaailmassa.."

    Äänestä

  • Mr.K.A.T. kirjoitti:

    Mutta eikö se ole tyhmä jos on kirjoittanit jo sen sopimuksen vai tekeekö niinku USA Geneven sopimuksista että "paskat, se ei oikein enää päde nykymaailmassa.."

    "Mutta eikö se ole tyhmä jos on kirjoittanit jo sen sopimuksen vai tekeekö niinku USA Geneven sopimuksista että "paskat, se ei oikein enää päde nykymaailmassa..""

    Ydinsulkusopimuksesta voi erota. Muistaakseni sen 6. artiklassa sanotaan jotakuinkin niin, että jos välttämättömät kansalliset edut sitä vaativat, niin maa voi ilmoittaa eroamisestaan. Sitä seuraa 3 kk neuvottelua ennen kuin ero astuu voimaan. Noin ainakin siinä originaalissa paperissa sanottiin. Siitä on tosin aikaa kun luin sen, joten korjatkaa jos meni väärin.

    On muuten ikävää, kun Hesarissa puhutaan koko ajan NPT-sopimuksesta, kun se suomeksi on ydinsulkusopimus. Eivät ihmiset tiedä yleisesti ottaen mikä "NPT" on.

    Äänestä

Minäkin tahtoisin ydinpommin.
Ydinvoima kiihottaa siinä on niin paljon voimaa.
elokuvassa armageddon oli se yks hyvä tyyppi joka ratsasti ydinpommin päällä tunteakseen voiman jalkojensa välissä.

Äänestä
  • Eikös se ollut Tri Outolempi, jossa loppussa yksi tyyppi ratsastaa atomipommilla?

    Äänestä

  • zero kirjoitti:

    Eikös se ollut Tri Outolempi, jossa loppussa yksi tyyppi ratsastaa atomipommilla?

    Outolempi loppui kylläkin niin mutta elokuvassa Armageddon oli tää yks tyyppi joka tykkäs räjähteistä ja ratsasti vähän aikaa sen ydinpommin päällä ku varsinaiset sankarit kinasteli tais olla siel asteroidin päällä.

    Äänestä

  • variola kirjoitti:

    Muistelin sitä toista samoihin aikoihin tehtyä asteroidi leffaa. Siinäkin räjäyteltiin pommeja asteroidin sisällä. (Aika surkea leffa muuten).

    Äänestä

  • zero kirjoitti:

    Muistelin sitä toista samoihin aikoihin tehtyä asteroidi leffaa. Siinäkin räjäyteltiin pommeja asteroidin sisällä. (Aika surkea leffa muuten).

    "Muistelin sitä toista samoihin aikoihin tehtyä asteroidi leffaa. Siinäkin räjäyteltiin pommeja asteroidin sisällä. (Aika surkea leffa muuten)."

    Ja on muuten villiä kamaa fyysikon silmin. Roudatulla ydinpommilla ei ikinä olisi saatu sellaista asteroidia halki ja vieläpä miksi halki, kun räjähdys on kuitenkin pallosymmetrinen. Siten oikeasti se pommi olisi tehnyt kiven sisälle likimain pallosymmetrisen kraatterin ja sen shokkiaalto olisi asteroidin ulkopinnasta heijastuessaan (monta kertaa) räjäyttänyt irtokiviä avaruuteen. En muista miten iso se kivi oli, mutta se laaki, joka sen oikeasti paloittelisi olisi varmasti nykyisen ydinasetekniikan ulottumattomissa.

    Lisäksi pommin voima ei mitenkään riittäisi niin läheltä heittämään kiven palasia ohi Maan painovoimakuopan. Sen paloittelukin auttaisi vain vähän, kun palat kuitenkin pamahtaisivat ilmakehään riittävän suurina paloina ja yhtä suurella liike-energialla. Täysin naurettava leffa.

    Joo, joo. Se on vain elokuva. Outolempi on muuten minun suosikki. Armageddon on roskaa.

    Äänestä

Verkkouutiset:

"
IAEA moitti Irania lisätarkastuksen torjumisesta
STT-PP, 1.3.2005

Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA moitti tiistaina Irania siitä, ettei se oli sallinut järjestön tarkastajien tutkia toistamiseen Parachinin sotilastukikohtaa. Yhdysvallat epäilee, että sotilastukikohdassa tehdään ydinaseiden kehittelyyn liittyviä testejä.

Ensin IAEA:n tarkastajat joutuivat odottamaan pääsyä tukikohtaan useita kuukausia ja sitten heitä ei laskettu toiselle käynnille alueelle, jota he eivät päässeet tutkimaan ensikäynnillä, IAEA:n varajohtaja Pierre Goldschmidt kertoi Wienissä.

Wienissä koolla oleva IAEA:n johtokunta pohti jälleen tiistaina Iranin kiistanalaista ydinohjelmaa, jonka Yhdysvallat uskoo tähtäävän ydinaseen valmistamiseen energiaohjelman varjolla. Iranin IAEA:n asiantuntijat eivät diplomaattilähteiden mukaan kuitenkaan usko, että Iranilla olisi vielä valmiudet rakentaa ydinasetta eivätkä IAEA:n tarkastajat ole löytäneet merkkejä asehankkeista tarkastusmatkoillaan maahan.

Teheranissa Iranin ulkoministeri Kamal Kharrazi vakuutti, että se aikoo kansainvälisestä vastustuksesta huolimatta ryhtyä rikastamaan uudelleen uraania saadakseen polttoainetta ydinvoimaloiden tarpeisiin. Iran laskee tarvitsevansa 20 tuhannen megawatin ydinreaktoria.

- Kiistämätön 20 000 megawatin energiantarve oikeuttaa Iranin pyrkimykset tuottaa itse -- tarvittavaa ydinpolttoainetta, hän sanoi.

IAEA:n kokouksessa Iranin valtuuskunnan johtaja Cyrus Nasseri vakuutti, että ydinpolttoainetuotanto järjestetään siten, että kansainvälinen yhteisö voi vakuuttua siitä, ettei sitä päädy ei-rauhanomaisiin tarkoituksiin eli ydinasetta varten.

Kokouksen alla sunnuntaina Iran ja Venäjä sopivat venäläisen ydinpolttoaineen toimittamisesta Etelä-Iranissa rakenteilla olevaan ydinvoimalaan. Sopimus edellyttää käytetyn ydinpolttoaineen palauttamista Venäjälle.
"
http://www.verkkouutiset.fi/juttu.php?id=68118

IAEAn luulisi olevan pelkästään mielissään, kun joku sanoo haluavansa rakentaa 20 kpl 1000MW:n rauhanomaista ydinreaktoria! Mutta mikä nyt oikein mättää?

Äänestä

Usa ei halua Iranille ydinasetta koska silloin se ei
pystyisi painostamaan eikä hyökkäämään kyseiseen maahan. Koska tärkein edellytys Usalle johonkin maahan hyökkäämisessä on puolustuskyvyttömyys. Iranin ydinase estäisi tehokkaasti alueen sotia, mutta se ei sovi Usan suunnitelmiin. Pohjois-koreakin yrittää vain puolustaa itseään hankkimalla ydinaseen.

Äänestä
  • Mulla on ollut mielessä että Iran ei ole koskaan hyväksynyt Israelia ja olisi jopa uhannut hyökätä sinne, ainakin saattaa jo nyt rahoittaa itsemurhaterroristeja ja järjestöjä palestiinassa ja Libanonissa päin.
    Pohjois-korean, Pakistanin ohjustietotaidolla Iran saattaisi kyetä rakentamaan pitkän kantaman ydinohjuksia.

    USAn "pieni" ongelma on, että se itsekin uhkailee muita maita, itsekin on käyttänyt ohjuksia (Sudan, Afganistan 1990-l), itsekin uhkasi käyttää ydinasetta Irakissa, itsekin haistattanut paskat YK:lle, ICC:lle, Geneven ja kaiken maailman sopimuksille jne.

    Äänestä

  • Mr.K.A.T. kirjoitti:

    Mulla on ollut mielessä että Iran ei ole koskaan hyväksynyt Israelia ja olisi jopa uhannut hyökätä sinne, ainakin saattaa jo nyt rahoittaa itsemurhaterroristeja ja järjestöjä palestiinassa ja Libanonissa päin.

    ... Ian nyt onkin paska maa!

    "USAn "pieni" ongelma on, että se itsekin uhkailee muita maita, itsekin on käyttänyt ohjuksia (Sudan, Afganistan 1990-l), itsekin uhkasi käyttää ydinasetta Irakissa, itsekin haistattanut paskat YK:lle, ICC:lle, Geneven ja kaiken maailman sopimuksille jne."

    Ydinsulkusopimus ja kemialliset ja biologiset aseet kieltäneet sopimukset (BWC, CWC) ovat suurvaltojen oman edun valvontaa. Joukkotuhoaseilla pienetkin maat saavat uskottavan pelotteen. Hyökkäile siinä pikkumaihin, jos voivat nukettaa miljoonia kansalaisia hengiltä kostona.

    USA:n meninki on todella kaksinaamaista, sillä heidän oma doktriini sallii ennalta ehkäisevän iskun ydinaseilla vihollisen biologisia ja kemiallisia aseita vastaan. Sen lisäksi USA ei ole täysin hyväksynyt itse bioaseiden kieltosopimusta vakoiluriskiin vedoten, sillä se ei salli tarkastuksia omiin labroihinsa ja kemiallistenkin kiellosta on jokin lisäpöytäkirja valvontaprotokollaan liittyen allekirjoittamatta. Silti uhkailevat toisia maita ydinaseilla! Kemiallisia aseita tuskin Jenkeissä kehittävät, kun maassa on niin paljon teollista kapasiteettia ja tietotaito V-luokan hermokaasujen (parhaita) tuottamiseen tarvittaessa. Bioaseissa on käynnissä jotain "puolustusohjelmia" - pitäähän sitä tietää mitä viholliset voivat suunnitella.

    USA yrittää vain hyötyä sopimuksista eikä se itse aio noudattaa niitä. Minun hiiltymistäni selittää myös se, että olen työskennellyt Suomen päässä eräässä kansainvälistä sopimusta täytäntöönpanevassa organisaatiossa ja ehtinyt kirota jenkit (ja monet muutkin) niin monta kertaa. Monet asiat on tehty hyvin vaikeiksi ja asioita salaillaan, koska halutaan väittää, että homman teknillinen puoli ei olisi hanskassa. Ne jutut oli välillä niin uskomattomia, että ei mitään rajaa! Siten sellainen sopimus ei ole uskottava ja ei sitä voi tietenkään ratifioida. Niih.

    Äänestä

  • Janne kirjoitti:

    Mielenkiintoista.
    Todella mielenkiintoista mitä raportoit tänne.

    Äsken on nimitetty USA:n YK-lähettilääksi Bolton,joka vastustaa jyrkästi ICC:tä ja :

    Bolton drew fire from Democrats in 1994 when he said at a Federalist Society forum that "there is no such thing as the United Nations." -CNN.

    "Mielenkiintoista.
    Todella mielenkiintoista mitä raportoit tänne."

    Valitettavasti kieltosopimuksia neuvoteltaessa meno on monesti sellaista, että ensin joku kiinalainen valtuuskunta kiistelee toisten kanssa kuukausikaupalla joistakin ihan triviaaleista tiedonsiirtoon liittyvistä "ongelmista" (mieleen on tullut, että onko ne valittu sinne puoluekirjan perusteella ja eivät oikeasti ole oikein perillä tuollaisista asioista). Sitten joku Afrikan maa on allekirjoittanut kaikki sopimukset, mutta ilmoittaa, että ei aio osallistua kustannuksiin millään tavalla. Kymmenen muuta seuraa esimerkkiä ja sitten niille pitää löytää rahaa jostakin. Sitten aletaan tapella N:nnen kerran siitä millaiset kiintiöt eri alueille ja maille varataan henkilöstön palkkauksessa ja vastaavissa asioissa, joista eri osapuolille on taloudellista hyötyä. Seuraavaksi vedetään kissaa hännästä aiheena pitääkö joku päätös jostakin ilmoituksesta tehdä 72 vai 96 tunnin kuluessa. Tämän kesken joku ilmoittaa, että tutkittavaksi alueeksi 1000 km2 on liian laaja ja siihen voi liittyä vakoilua, ja siksi aluetta pitää supistaa ja sen lisäksi tutkijat saavat oleilla siellä em. esittäjän mielestä liian kauan ja ei ainakaan kohdemaan velvollisuus ole tarjota kulkuneuvoja tutkijoiden käyttöön, vaan jeepit pitää tuoda kuljetuskoneella.

    Jeepit keksin päästä, loput on tosijuttuja. Totta kai sopimukset tulee sorvata kunnolla kuntoon, mutta noista valvontaprotokollista tapellaan monesti todella pitkään, jopa toista vuosikymmentä. Esim. Moskovan sopimus, jonka mukaan USA ja Venäjä vähentävät operaationaaliset strategiset ydinkärjet lukumäärältään 2000 kieppeille on varsin nopeasti edennyt sopimus siitä syystä, että se ei sisällä mitään kunnollista valvontaprotokollaa.

    Toista maata taas on edustanut ydinkokeiden panoskokoja rajoittava TTBT (Threshold Test Ban Treaty), joka allekirjoitettiin 1974, mutta astui ratifiointien myötä voimaan vasta 1990 kun protokollia sorvatessa vierähti "vähän" aikaa. Jo vuonna 1976 osapuolet USA ja NL tosin kertoivat noudattavansa sitä joka tapauksessa ja en tiedä, että sitä olisi todistetusti rikottu, vaikka syytöksiä toki esitettiin.

    "Äsken on nimitetty USA:n YK-lähettilääksi Bolton,joka vastustaa jyrkästi ICC:tä"

    Luin siitä Hesarista. GWB on kieltämättä tehnyt aika mielenkiintoisia ratkaisuja nimityksissään.

    Kansainvälisellä tasolla "ihmisoikeudet" tuntuvat olevan aika heippoista kamaa, kun YK:ssa ei saatu minkäänlaista järkevää päätöstä aikaan tapauksissa Ruanda ja Darfur. Ovatko ne tahallaan jumittaneet tuollaiset jutut kiistelyyn määrittelystä onko kyseessä kansanmurha vai jotakin sinnepäin? Nimittäin edellisen tapauksessa pitäisi jotakin tehdä asialle ja jälkimmäisessä voidaan tyytyä kertomaan syyllisille, että ei tuollaista sovi tehdä, hyi, hyi!

    Äänestä

.. jos kaikilla olisi ydinase. Tulisi liikaa säteilyä. *wirn*

Ei se ole ihmisoikeuskysymys.

Ydinase ja ydinvoima pitäisi erottaa toistaan myös hörhötasolla, vaikkei mieli tekisikään.
*huoh*

Pakotteilla pitää uhata, varsinkin islamilaisia maita.

Tänään dynamiittia vyötäröllä, huomenna ydinase ...

Yrjöttää!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mr.K.A.T. kirjoitti:

Miksi britit, Ranska, USA, Israel, Pakistan ja Intia saisi tehdä ydinpommeja ilman pakotteita mutta Iran ei ?

Vasta äskettäin kuulin radiosta Suomen säteilyviranomaiselta hyviä perusteluja miksi Iranin uraanin rikastusharrastelu tai sen tavoittelu ei ole järkevää käytännössä muuhun kuin ydinpommintuotantoon. Pakotteilla uhkaavilla ei ole mitään muuta millä kiristää, äskettäin Iran teki valtavan uraanimalmiolöydön, joten sitä kyllä kotimaassa riittää..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu