2 naista varastelee vanhuksilta ympäri Suomea

10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

onko tasas ollut jalon romaanikansan uhrautuvaiset naisedustajat likikkeellä.n e kyllä kehtaa
ja viitsii

Äänestä

Torakoihin toimii lääkkeenä torrakko. Jatkohoitona jätesäkki ja auton peräkontti. Kartta paikkakunnan syvimmistä soista on avuksi.

Äänestä

Mielestäni petoeläimet jotka tunkeutuvat vanhusten koteihin ryöstelemään pitäisi piestä niin perusteellisesti, etteivät elämänsä aikana enää ota yhtäkään askelta eivätkä lausu yhtäkään tunnistettavaa sanaa.

Äänestä
  • Eivätkä enään koskaan syö muuta kuin liemiruokaa.

    Äänestä

HOI HAI!

Meijän kulttuurii ei kuulu vanhusten ryöstely !
Ryöstelijät on ollu valemannettarii!

" Rikollisuus ei kuulu romanikulttuuriin ja joidenkin romanien rikollista käytöstä ei saa yleistää kaikkiin romaneihin."

"Vanhempien ihmisten kunnioittaminen on romanikulttuurin perusta."

https://www.oph.fi/download/46738_romaninjapoliisinkohdatessa.pdf

Äänestä

Aikoinaan kaksi romaninaista ryösti naapuriasunnon naisvanhuksen.
Pyysivät lämpimänä kesäpäivänä pästä juomaan vettä, ja vanhus oli avanut kerrostalon ulko-oven ja oman ovensa. Tuli romanirosvojen lähdettyä lysymään, näimmekö kahta romania, mutta emme olleet silloin ikkunan ääressä.

Yksin asuva naapurivanhus kuoli pian tuon tapahtuman jälkeen.

Minua niin vituttttaa, kun joku romaniasianainen saa aikaajoin Ylen tv:ssä puhua kantaväen "rasismista" heitä kohtaan, kun kaikkea paskaa kantaväki on saanut kokea heidän taholta iät ja ajat ja kuinka suhteettoman paljon ovat loisineet tässä maassa rosvoilujen lisäksi.

Nykyään romaneissa on enemmän työtä tekeviäkin, mutta vanhaa tyyliä on jäljellä myös.

Äänestä
  • Kuinkas se oli, kun aikoinaan tangokunkku Rainer Friman käski romaneja katsomaan peiliin itseään näissä ennakkoluuloasioissa, niin sai muistaakseni kovaa sapiskaa omiltaan.

    Äänestä

Ja Hesarista näitä ei voi lukea juuri koskaan. Saavat järjestää vaikka melkoisen ampumavälikohtauksen niin ei sitäkään uutisoida välttämättä. Sen takia tyydyn vain lueskelemaan HS:n uutisia ilmaiseksi. Rahaa en sille firmalle anna senttiäkään. Ilmankos ihmiset sitten haksahtavat "vaihtoehtomedioihin".

Äänestä

Eikö romanien kuulu kunnioittaa vanhempia ihmisiä?

Äänestä

Aika lähestyy, jolloin koko heimot laitetaan lihoiksi lopullisissa puhdistuksissa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Taas on torakoita liikkeellä. Vanhemmilta ihmisiltä anastettu rahaa; onko yksin asuva omaisesi vaarassa?
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kahden-naisen-epaillaan-vieneen-puolustuskyvyttomilta-vanhuksilta-rahaa-eri-puolilla-suomea-tunkeutuivat-asuntoihin-royhkeasti/7395352#gs.abz8e6

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu