Peruskoulu tosiaan paljon arvokkaampi suoritus kuin rippikoulu. Kunnon lahjat nuorelle sekulaariperheissä peruskoulun päätyttyä! Toki nuoren 15-vuotisjuhlissa myös.
Peruskoulu on arvokkaampi kuin rippikoulu
Anonyymi
6087
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 60
Vanhimmat
Käänteen tekevä aloite. Uusi innovaatio sekulaariin kulttuuriin tietoisena manifestaatona.
Hyvä veto fiksuilta isovanhemmilta, sukulaisilta ja nuoren vanhemmilta! Voipa mainitakin, huomionsoituksen yhteydessä, että lahjassa on huomioitu nuoren fiksuus siinä, että ei ole mennyt joukon jatkoksi mihinkään rippikouluun.
Heti vaan käyttöön. Tänä keväänä. Nuorelle joka ei ole käynyt eikä käy rippikoulua.
Monet kertoivat f b -ryhmässä ulkomaanmatkasta nuoren kanssa. Koulun jälkeen.
Palkinto kirkkoon kuuluville on kirkosta erottaminen. Lukioon menevä nuori saa valita ET:n jos haluaa.
Rippilahjat ovat piilotettua lahjontaa.
Ilman rippikoulua lapsi jää vailla rippilahjojaan, jotka saattavat olla aika tuntuvatkin.
Mutta pitkällä juoksulla kirkosta eroaja saa rahat moninkertaisesti veroedun kautta.
Lisätään porkkanaa sekulaarin kulttuurin puolella. PIeni "materialismi" sallittakoon meillekin, vaikka se käytännössä onkin ollut kirkollisen tapakulttuurin heiniä :-)
opportunistinen teini toki liittyy kirkkoon , menee ripille ja kerää rippilahjat ja eroaa kirkosta seuraavalla viikolla
Tilastojen mukaan nuoria, 15 vuotta täyttäneitä eroajia on vähän.
Järki taitaa alkaa kehittyä vasta parikymppisenä.
Ja naisilla vielä myöhemmin.
Tilastot eivät onneksi "määrää", mitä yksilöt tekevät.
no ei tosiaan.
Taitaa mennä toisin päin, eli ensin yksilt tekevät mitä tekevät, ja sitten siitä tehdään tilasto :-)
Tilasto on siis jälkiviisautta.
Tämä muuten kuvaa hyvin tietynlaista kulttuurin viivetää.
Peruskoulun loppuminen olisi luonteva juhlan paikka. Silloin päättyy oppivelvollisuus ja tavallaan valtio on kaikille yhteiset vaatimuksensa esittänyt. Jatko valitaan.
Toisaalta niin olisi ammattikoulun päättyminen: opiskelut loppuvat ja siirrytään työelämään.
Se mitä eniten juhlitaan on kuitenkin ylioppilaaksi pääsy, vaikka siitä nimenomaan jatketaan vielä johonkin; se olisi tavallaan vähiten syy juhlia (enkä halua tällä vähätellä saavutusta).
Viime vuosina ammatillisita II asteen oppilaitoksista valmistuneita on alettu juhlia ja juhlistaa - ja huomioida mediassa - aikaisempaa enemmään. Siitä kannattaa kuitenkin medioita muistuttaa.
Korkeakouluissa valmistautuminen on sitten oma asiansa.
Tämä on erinomainen tunnus virittämään ja vahvistamaan nuoren ja perheen uskonnotonta identiteettiä.
Hei - nyt kunnon lahja nuorelle, joka ei mene rippikouluun!
Sukulaiset voivat muistaa nuorta vielä nyt koulun jo päätyttyä ja loman alettua, kun menevät jossain vaiheessa käymään - tai nuori itse tulee kylään.
Ei vältämättä. Rippikoulusta pääsi läpitte vaikkei osannu yhtää mitää. No ei siinä palio peruskouluun ollu eroa.
Tunnustus- ja kannustuspalkinnon voi antaa nuorelle, joka ei mene rippikouluun/ripulle, myös pitkin kesää kun tapaa. Ja vaikka syntymäpäivän yhteydessä.
Kesä ei tosiaan ole rospuuttoaikaa tässä asiassa. Toki muullionkin voi tukea uskonnottoman perheen nuorta uskonnottomassa identiteetissään.
Uskonnottomalle peruskoulun suorittanelle maallista kunniaa. Onnea!
Haloo, haloo. Onnea peruskoulun suorittamisesta! Lahja siitä nuorelle, jo ei mene kirkon rippikouluun ja "konfirmaatioon", on edelleen paikallaan - myös heinöäkuussa ja elokussa jne.
Tästä voisi alkaa kampanjoida enemmän. Vapaa-ajattelijain liito asialle! Tiedotetta kehiin.
Kesän protu-leirit jatkuvat vielä ainakin kome viikoa. Huomioon. Samoin huomioon ne, jotka eivät käy mitään leiriä.
Asiasfa ei tarvi "tehdä numeroa", mutta toisaalta, voihan lahja antaessa todetakin ansiot ansioina.. Lahja voi heijastaa nuoren sekulaarisuutta ansiona.
Peruskoulu on tosiaan arvokkaampi kuin rippikoulu. annetaan se näkyä lahjoissa nuorelle, joka on suorittanut peruskoulun, mutta skipannut rippikoulun ja uskonnollisen konfirmaation (confirm=vakuuttaa uskoa).
Myös syntymäpäivä on arvokkaampi asia kuin joku rippikoulu. Nuoren 15-vuotispäivä on hyvää syy jkuhlistaa nuoren kehitystä. Ja sekulaarin perheen nuoren syntymäpäivää varsinkin.
Peruskoulun oppimistuloksissa on sanan sijaa, mutta kovin häävejä tuloksia ei trida olla rippikoulullakaan. Näin kertoo kirkon oma tutkimus tältä vuodelta: "Kun nuorilta kysyttiin, uskoivatko he Jumalan olemassaoloon, vain reilu kolmannes rippikoululaisista vastasi myöntävästi. Isosista reilu puolet, 51 prosenttia, uskoi, että Jumala on olemassa. Jeesuksen ylösnousemukseen uskoi isosista ainoastaan 43 prosenttia. Rippikoululaisista osuus oli vastaavasti 32 prosenttia."
Parempi kun lopettavat koko hommana. Tai iltakouluksi,
Tässä asihepiirin kehittelyä:
Suurin osa ei-uskonnollisten perheiden nuorista ei mene tietyssä iässä tarjotuille leireille, ei kummallekaan, rippileirille eikä Protu-leirillekään. Toki osa nuorista voi mennä samaan aikaan jollekin harrastustyyppiselle tai urheiluseuran leirille.
Tämä tilanne johtuu jo yksin siitä, että ensi kesän Protu-leireille ei sovi kuin hieman yli 1000 nuorta, ja suurin osa leireistä on jo varattu täyteen. Ja yhä useammat nuoret eivät mene rippikoululeireille.
Asiatila kannattaa kuitenkin vanhempien ja isovanhempien taholta ottaa huomioon. Olisiko nuorelle kesällä jotain muuta kuin leiri?
Miten olisi vaikka pieni "leiri" matkailun merkeissä nuoren kanssa - joko kotimaata katsastaen tai vaikka ulkomailla?! Viikko tai viisi päivää matkoilla!?
Ensi kesää voisi alkaa suunnitella "sillä silmällä" jo nyt! Hyvä joululahja tai "uuden vuoden lahja" nuorelle!?
Eikä tämä idea sulje pois Protu-leirille menoa. Molempi parempi. Toki suosittelen myös Protu-leiriä (- on siellä vielä vapaita paikkojakin).
Eikä tämä sulje pois sitäkään, että uskonnottoman perheen nuori huomioidaan peruskoulun päättämisen merkeissä kunnolla. Onhan peruskoulu paljon parempi ja tärkeämpi saavutus kuin rippikoulu ja konfirmoituminen uskontoon.
Eikä matka sulje pois sitäkään, että nuoren 15-vuotispäivää vietetään tavanomaista syntymäpäivää juhlavammin suvun, ystävien ja perhetuttujen piirissä.
Hyvä osoitetaan se nuorelle. Sanat eivät riitä sitä yksin kertomaan.
Rippikoululaisetkaan eivät usko Jumalaan eivätkä Jeesukseen! Kirkon tutkimuskeskus tutki ev.-lut. kirkon rippikouluun vuonna 2019 osallistuneiden mielipiteitä paitsi leiristä myös heidän uskonnollisista katsomuksistaan.
Kun nuorilta kysyttiin, uskoivatko he Jumalan olemassaoloon, vain 35 prosenttia rippikoululaisista vastasi myöntävästi. ”Isosista”, jotka toimivat apuohjaajina leireillä, reilu puolet, 51 prosenttia, uskoi, että Jumala on olemassa.
Jeesuksen ylösnousemukseen uskoi rippikoululaisista 32 prosenttia ja ”isosistakin” ainoastaan 43 prosenttia.
Nuorilta kysyttiin myös kristinuskon merkityksestä heidän elämässään. Rippikoululaisista 39 prosenttia koki, että kristinuskolla on merkitystä heidän elämässään.
Nuorilta kysyttiin myös heidän halukkuudestaan kuulua kirkkoon. Kristinuskon perusteita koskevista kriittisistä mielipiteistään huolimatta rippikoululaisista kuitenkin reilu puolet, 57 prosenttia, halusi kuulua kirkkoon.
Toistaiseksi 15-18-vuotiaiden nuorten kirkkoon kuuluvuus on yhä korkeissa 80 prosentin lukemissa, kun se kolmekymppisillä on alle 60 prosentissa.
Erittäin tyhjänpäivinen ja turha aloitus. Kiellän tämän nostelun! t. Antivapari
Just, nyt tyhjänpäiväistä ja välillä taas kuonaa. Yritäpä päättää, mitä mieltä
Aion huomioida kaikkia lähjpiirissä oevia peruskoulun suorittavia spesiaalisti.
HIenoa, että monet vapariyhdistykset antavat stipendejä 9. luokan oppilaille, siis ET-oppilaille.
Ihminen yksilöltä yksilölle. Peiliin vilkaisu motivoikoon myös. Samalla voi edistää yleisemmällä tasolla.
Uskomaanmatkan tai kotimaan matkan lisääksi voi nuorelle ajatella tarjota myös leiriä, joita on esim. Luonto-Liitolla ja Leirikesällä https://www.leiri.fi/ ym
Aivan. Partio ei ole todellakaan ainoa vaihtoeehto.
Kiertokoulun sijaa kansakoulu ja sitten sen jälkeen maallisin voimin peruskoulu.
Kehitetään sekulaaria tapakulttuuria. Hyvä kiertämään. Ideoita esiin.
Hyvä kiertämään! Lahjat toteen! Rippikoulun skippaaville nuorille erityiskohtelu.
Tänä keväänä - vuonna 2020 - peruskoulunsa päättävät ansaitsevat erityishuomion. Kunnon lahjat heille, jotka eivät mene rippikouluun ja osallistu konfirmaatiorituaaliin.
Sopiiko käyttää englanninkielistä ilmaisu pienenä vihjeenä : Money talks.
Toiset tekevät jo suunnitelmia kevään loppuun, kesänalkuun. Kunnon juhlistus uskonnottoman kodin norelle! Nyt.
Nyt suunnittelemaan peruskoulun päättäjäisten huomionosoituksia - mahdollisesti myös uusilla tavoilla. Uskonnottoman perheen nuorelle, joka ei ole ollut eikä mene rippikouluun, voisi antaa siieh viittavaavan huomionosoituksen. Rahan ym lahjojen lisäksi sopiva kirja?
Timo Aiaksisen uusi kirja Uskon loppu voi sopia tähänkin, nuoresta riipuen, taikka II asten suorittajille.
Erinomaisen positiivinen aloite ja idea. Kehitetään sekulaaria tapakulttuuria. Yhdenvertaista kohtelua nuorille uskonnosta tai vakaumuksesta riippumatta.
Mitä lahjavinkkejä peruskoulunsa päättävälle? Voi olla myös useita lahjoja. Yksi joku hyvä kirja.
Filosofiaa aloittelijoille -sarjakuvakirja on hyvä idea peruskoulunsa päättäjälle, joka ei ole käynyt ripppikoulua. (Ja konfirmoiduillekin.)
Hieno positiivinen aloite. Kunnon lahjat nuorelle, joka on jättänyt rippikoulut ja konfirmaatiot väliin!
Mitä lahjoja olet ajatellut peruskoulun suorittaneelle nuorellle, joka ei ole "käynyt ripillä" eli ei saanut rippilahjoja niin kuin osa kavereistaan...
Myös 8 lk oppilas, joka ei mene rippikouluun, ansaitsee huomionosoituksen. Miksipä ei jo koulun päättyessä poikkeuskevään jälkeen.-
Niin, eikös tyypillinen vaihe, jolloin nuoret menevät joko rippikouluun tai protu-leirille, ole 8. luokan ja 9. luokan välissä. Näin ollen yksi hyvä syy antaa huomiota nuorelle on jo peruskoulun 8. luokankin suoritus, ja lupas palata asiaan vuoden päästä.
Hienosti huomattu tämä peruskoululaisten palkitseminen. Ja tänä keväänä aivan erityisesti.
Tieteen mukaan Vapaa-ajattelijoiden liiton VAL elämänkatsomustieto ET on tieteellistä
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16052703/oppikirja-mieskin-voi-synnyttaa tiede osoittaa. VAL ja ET lyö kirkon ja raamatun ja molemmat pitää poistaa kouluista pikimmiten
Tarkoitatko, että sekä uskonnonopetus että ET pitää poistaa? Vapaa-ajattelijain mielestä ihan ensin voitaisiin poistaa uskonnolliset tilaisuudet ja toimitukset, siis jumalanpalvelukset ja hartaudet, joita yhä koulupäiviin ympätään.
Monessa perheessä vanhemmat antavat rippijuhlista säästyneet rahat nuorelle.
Hyvä ajatus! Kuuluu koonaisuuteen. Mutta fiksut sukalaiset voivat antaa lahjoja, vaikka rippikjuhlaa ei olekaan, ja hyviä syitä ovat peruskoulun päättäminen, 8. luokan päättäminen, syntymäpäivä, nimipäivä jne...
Filosofiaa aloittelijalle -kirja "kaupan päälle"!?
Asia on hyvä tehdä läpinäkyväksi.
Tykkään antaa myös kirjalahjoja tai vastaavaa. toki joskus rahaakin, ta muuta toivottua.