SDP:n väki yrittää nöyristellä ja peruu puheitaan?

Lindtman, Marin ja porukat ovat haukkuneet Keskustan väkeä neljä vuotta Eduskunnan istunnoissa, Sote- ja perustuslakivaliokunnissa on kielenkäyttö ollut törkeää, kun sote-uudistusta tahallisesti kampitettiin tekosyihin perustuen, Samalla luotiin mielikuva koko Suomen kansan keskuuteen, että Sipilän hallitus on roisto. Tosiasia on, että Sipililän hallitus on kaikesta mustamaalaamisesta ja haukkumisesta huolimatta saanut loistavia tuloksia aikaan.

Nyt taitaa Rinne haikailla Keskustaa hallitukseen. Hei haloo? Perkele, mitä paskaa!? Kansa tietää, SDP:n kannatus on laskussa. Poliittinen retoriikka eli valehtelu viehätti vain hetken.
9156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Rinne ajaa päin takaseinää, jos yrittää haalata Vasemmistoliittoa mukaan hallitukseen. Jos SDP haluaa tätä nykyä kolmanneksi suurimpana hallitukseen, niin kelpaiskos Keskusta ja Kokoomus kavereiksi? Siitä tulisi jotain vakautta. Mutta jos Rinteen höpötykset jatkuvat, niin hallitus saa odottaa. Meillä on virkaa tekevä hyvä hallitus. Paras kymmeniin vuosiin!

Äänestä

Äänestäjillä ei ole kuluttajasuojaa. Mielestäni perussuomalaiset olisi pitänyt päästä hallitusvastuuseen.

Äänestä
  • Hallitusta ei ole vielä nimitetty, joten perussuomalaisillakin on mahdollisuus päästä mukaan, jos hallitustunnustelija vaihtuu.

    Jussi Halla-aho on sanonut tuntevansa vastenmielisyyttä demareita kohtaan, joten hän ei ilmeisesti ollut edes halukas hallitusneuvottelihin osallistumaan.

    Äänestä

SDP : n ja PS:n arvopohjat eroavat toisistaan ja perussuomalaiset elävät reaalimaailmassa, SDP taas utopioissa. Se siitä.

Äänestä

Aika outoa etenemistä Rinteeltä, lobbareiden ohjauksessa jo, vaikka hallitusta ei olla saatu edes kasaan, sanon vaan sen, että tästä ei tule mitään aikaiseksi kyseiseltä tunnustelijalta.

Äänestä

Rinteellä vaihtoehtoina korottaa veroja tai ottaa lisää lainaa. Verojen korottaminen on kylmää kyytiä vähäosaisille. Se vie voita ja leipää pois perheen ja eläkeläisten pöydästä, kun netto pienenee. Lainan otto on kuin kusisi pakkasella housuihin: ensin tuntuu lämpimältä, mutta kohta on entistä kylmempi.

Ei taida tulla mittään Rinteen johdolla!!!

Keskustaa neljä vuotta haukkuneet ja kampittaneet Rinne, Lindtman, Harakka, Marin, Kiuru ym. demarit sote- ja perustuslakivaliokunnissa ynnä Li Andersson ja Arhinmäki eivät saa sympatiaa.

Äänestä

SAK on kuin käärme puutarhassa. Kyy Rinteen korissa.

Joko tänään Sipilä joukkoineen marssii ulos? Vasemmistolaista talouspolitiikkaa on MAHDOTON SOVITTAA JÄRKEVÄÄN talouden hoitoon.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Lindtman, Marin ja porukat ovat haukkuneet Keskustan väkeä neljä vuotta Eduskunnan istunnoissa, Sote- ja perustuslakivaliokunnissa on kielenkäyttö ollut törkeää, kun sote-uudistusta tahallisesti kampitettiin tekosyihin perustuen, Samalla luotiin mielikuva koko Suomen kansan keskuuteen, että Sipilän hallitus on roisto. Tosiasia on, että Sipililän hallitus on kaikesta mustamaalaamisesta ja haukkumisesta huolimatta saanut loistavia tuloksia aikaan.

Nyt taitaa Rinne haikailla Keskustaa hallitukseen. Hei haloo? Perkele, mitä paskaa!? Kansa tietää, SDP:n kannatus on laskussa. Poliittinen retoriikka eli valehtelu viehätti vain hetken.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu