Miksi suomalaiset suosivat ISOJA autoja?

Anonyymi

Kun taas muualla Euroopassa pieni viistoperä ja pienet autot on suosituinta. Meillä sensijaan ajellaan isoilla SUV maastureilla kun oltaisiin jossain USA:ssa. En ole muita Smart kuskeja paljoo täällä tavannut

13

130

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Isoja SUV:ja nyt ei kovin paljoa ole, mutta keskikokoisia, SUV- ja muita autoja, lienee enemmistö.
      Syy on yksinkertainen eli Suomessa matkat ovat pitkiä verrattuna vaikkapa ’muualla Euroopassa’ oleviin matkoihin. Silloin ei pikkuinen ’kauppakassi’ ole se mukavin ja tarkoituksenmukaisin.

      • Anonyymi

        Älä nyt viitsi! Olen pikkuautolla ajanut pitkiäkin matkoja - pisin yhtämittaa 1200 km, sitten torkut kun ei aivo enää ymmärtänyt sitä minkä silmä näki, ja sitten viimeiset sata km.
        Möhköautojen suosio Suomessa johtunee jostakin alemmuuskompleksista joista yleisin lienee pienei pili. Minulla se on juhlakunnossa 19 cm ja pikkuauto riittää kunhan on hyvä ja halpa ajaa. Näissä suurissa malmikasoissa ei sisätilat välttämättä ole yhtään isommat kuin pikkuautoissa. Se on kun järki loppuu, niin pannaan rautaa ja taas palaa uusiutumattomia luonnonvaroja, mutta mitä väliä kun minäminäminäminä....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oho aika hyvä pätkä, mulla päivä loppui joo 800 km tosin siin oli laiva aamupäivästä, mut aamu 2 ajoin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä nyt viitsi! Olen pikkuautolla ajanut pitkiäkin matkoja - pisin yhtämittaa 1200 km, sitten torkut kun ei aivo enää ymmärtänyt sitä minkä silmä näki, ja sitten viimeiset sata km.
        Möhköautojen suosio Suomessa johtunee jostakin alemmuuskompleksista joista yleisin lienee pienei pili. Minulla se on juhlakunnossa 19 cm ja pikkuauto riittää kunhan on hyvä ja halpa ajaa. Näissä suurissa malmikasoissa ei sisätilat välttämättä ole yhtään isommat kuin pikkuautoissa. Se on kun järki loppuu, niin pannaan rautaa ja taas palaa uusiutumattomia luonnonvaroja, mutta mitä väliä kun minäminäminäminä....

        Eiköhän tuo sinun alemmuuskompleksisi ole vielä yleisempi. Eli kehuskella pilillään, kun auto on vaatimaton eikä varaa ole parempaan.
        Ei halpuus ole kaikille se ykköskriteeri, kun autoa hankitaan, vaikka sinulle olisikin. Toki taloudelliset resurssit on viisasta tai pakosti ottaa huomioon, mutta sinulla se kuitenkin näyttää tuovan tarvetta kehuskella pililläsi. Hmmm

        Ei se pikkuautolla pidempien matkojen ajaminen mitenkään mahdotonta ole, parhaimmissa pikkuautoissa ajo-ominaisuudet ovat varsin hyvät maantielläkin. Se missä pieni koko yleensä tuntuu on melutaso ja pitkällä matkalla tuo melu aiheuttaa väsymystä yllättävän paljon. Toinen yleinen syy hieman isommille autoille on tavaratilat, pikkuautosta tavaratila loppuu nopeasti kesken jos on perhettä tai muuten tarvetta kuljettaa enemmän tavaraa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä nyt viitsi! Olen pikkuautolla ajanut pitkiäkin matkoja - pisin yhtämittaa 1200 km, sitten torkut kun ei aivo enää ymmärtänyt sitä minkä silmä näki, ja sitten viimeiset sata km.
        Möhköautojen suosio Suomessa johtunee jostakin alemmuuskompleksista joista yleisin lienee pienei pili. Minulla se on juhlakunnossa 19 cm ja pikkuauto riittää kunhan on hyvä ja halpa ajaa. Näissä suurissa malmikasoissa ei sisätilat välttämättä ole yhtään isommat kuin pikkuautoissa. Se on kun järki loppuu, niin pannaan rautaa ja taas palaa uusiutumattomia luonnonvaroja, mutta mitä väliä kun minäminäminäminä....

        Minä otan aina vakavasti pippelinmittaajien jutut, hyvä poika!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän tuo sinun alemmuuskompleksisi ole vielä yleisempi. Eli kehuskella pilillään, kun auto on vaatimaton eikä varaa ole parempaan.
        Ei halpuus ole kaikille se ykköskriteeri, kun autoa hankitaan, vaikka sinulle olisikin. Toki taloudelliset resurssit on viisasta tai pakosti ottaa huomioon, mutta sinulla se kuitenkin näyttää tuovan tarvetta kehuskella pililläsi. Hmmm

        Rahasta se auto ei ole kiinni niinkuin sinulla. Heti löytyisi sata tuhatta euroa ja parin päivän viiveellä ainakin yksi miljoona euroa lisää. Kai niillä jonkinlaisen uudenkin saisi? Vaan niin hölmö en ole, että rahani autoon panisin!
        Eikä se pieni auto välttämättä melua, ranskalaiset osaavat/osasivat tehdä hiljaisiakin autoja. Tilat riittää yhdelle, tarvittaessa useammallekin, vaan harvemmin on tarvetta ollut.
        Ja kun se pilin pituus tuntuu sinua kiinnostavan, niin kyllä sitä se 19 senttiä löytyy. Vaan miten on sinulla, jääkö paljonkin vajaaksi kymmenestä?

    • Anonyymi

      Tuliko mieleen, että autoja ostetaan ihan kulloisenkin tarpeen mukaan. Voi sitä yrittää maaseudulla lähteä talvikelillä Smartilla kauppaan, mutta jo 3 metrin päässä pihalla se on mahastaan kiinni. Sen vuoksi pitää olla se Subaru tai vastaava.
      Kehä 3 sisäpuolella asuvilla minä-minä-minä ihmisillä taas pitää olla näyttävä auto.
      Saattaa myös olla perheessä useampi henkilö tai pitää välillä vedellä perävaunua, jolloin on hyvinkin tarpeellista olla tukeva ja tilava auto.
      Euroopassa taas on oikeissa suurkaupungeissa niin ahdasta, että 2 Smarttia saa helposti parkkeerattua yhden ökymaasturin tilaan. Ja ajetaan pelkkää taajamaliikennettä.

    • Välimeren maissa kaupunkien kadut ja monet tiet ovat niin kapeita, ettei sinne halua isolla autolla mielellään mennä. Tämä lienee yksi syy varallisuuden rinnalla.

    • Jokainen toivottavasti hankki auton omien käyttötarpeidensa mukaan. Tai on hankkimatta.

      Ei kai mulla muuta...

    • Anonyymi

      Pieneen viistoperään ei mun perhe mahdu kyytiin eikä tavarat. Ei mulla millekään suburbanillekaan käyttöä olis.

    • Anonyymi

      Aika harvalla Suomalaisella on oikeasti varaa hyvään autoon. Sama Virolaisilla. Auto pitää kuitenkin olla ja hieno, vaikka asuntoa ei olisikaan. Toisten haukkuminen vähävaraiseksi ja pienipiliseksi on osoitus pienistä aivoista, eikä mistään muusta. Pieni auto on edullinen hankkia ja sen kulut on myös paljon isoa autoa pienemmät. Rahaa saattaa jäädä muuhunkin.

    • Anonyymi

      Parasta aina on nämä yleistykset, ne toimii aina. Toisena vanhat uskomukset, ne ovat kanssa hyviä ja toimivat ikuisesti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinka Riikka Purra on parantanut Suomen kansalaisen elämää?

      Haastan kaikki perussuomalaisten kannattajat kertomaan konkreettisia esimerkkejä kuinka Riikka Purran harjoittama politi
      Maailman menoa
      180
      4324
    2. Iso poliisioperaatio Lapualla

      Paikalla oli silminnäkijän mukaan myös kolme ambulanssia. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011924650.html Onko virpo
      Lapua
      73
      4191
    3. Riikan antisakset leikkaavat bensan hintaa ylöspäin

      Sannan aikoina bensaa sai 1,3 euron litrahinnalla ja Riikka leikkasi sen euron ylemmäksi reiluun 2 euroon. Joko on saks
      Maailman menoa
      58
      2318
    4. Sukupuolineutraalit liikennemerkit yksi persujen älynväläys

      Samassa rytäkässä kaikki syrjäseutujen bussipysäkkien liikennemerkitkin vaihdettiin, vaikkei bussia ole liikennöinyt enä
      Maailman menoa
      58
      2271
    5. Oletko nähnyt hänet ilman...

      Vaatteita!?
      Ikävä
      58
      2174
    6. Oon niin surullinen

      Ettei meistä tullut sitä mitä toivoin
      Ikävä
      53
      1836
    7. Mitä sitten odotat

      Jos seurailet vain tekemisiäni
      Ikävä
      28
      1477
    8. Kehu kaivattuasi

      Mikä hänessä on parasta? Jos osaat kertoa muuta kuin ulkonäköön liittyvää, niin ansaitset mitalin.
      Ikävä
      110
      1298
    9. Vuoksesi kaiken

      Tekisin vuoksesi kaiken. Enemmänkin. Kunpa tietäisi ja hyväksyisit sen. Ymmärtäisit, en voi elää ilman sinua. En halua
      Ikävä
      115
      1233
    10. Missä yleensä törmäät kaivattuusi??

      Tai näet hänet!!
      Ikävä
      60
      1159
    Aihe