Tässä vuosien mittaan, tarkemmin sanottuna kahdeksan vuoden aikana on tullut kokeiltua yhtä sun toista e-pillerimerkkiä ja laastari. Aina jouduin vaihtamaan pahojen/muuten sietämättömien haittavaikutusten takia ja osaa en olisi edes saanut käyttää aurallisen migreenin vuoksi. Viimeinkin löysin suht sopivan merkin, Microlutonin. Pari haittavaikutusta niissäkin oli, mutta ne nyt vielä kesti ja näillä mentiin vuodesta kahteen vuoteen. Kunnes, toisen asian yhteydessä maksasta löydettiin hyvälaatuinen pesäke, jonka epäiltiin johtuvan e-pillereistä ja kehotettiin lopettamaan niiden syönti ja niin lopetin. Puolen vuoden päästä asia tutkittiin uudelleen ja kas, pesäke oli hävinnyt, aiheuttajana e-pillerit. Lääkäri sanoi, että nyt nähtiin tämä minunkin kohdallani eli käynyt siis muillekin näin. Kehotettiin vielä, ettei enää hormonaalista ehkäisyä, pesäke voi tulla uudestaan.
Tuntuu, että kovasti tyrkytetään e-pillereitä vaikka kuukautiskipuihin tms, itsellänikin kovat kivut joihin ei kyllä pillerit auttaneet vaan ihan ehkäisyyn oli pilsut. Mutta eipä niitä haittavaikutuksia tai tuollaisestakaan mahdollisuudesta kukaan kerro kun niitä on hakemassa, ei kun pillereitä naamaan vaan kaikki muut, mutta en minä enää!
Oma kokemukseni hormonaalisesta ehkäisystä
Anonyymi
0
64
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1122380Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???361357- 106983
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha634962- 71952
- 48865
- 89831
- 70696
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76690Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31676