Eli viimeinen kerta kun äänestän. Eu vaalilaput roskiin. 100% varmuudella.
Se oli sitten siinä.
21
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Niin rappiopuolueet sen haluavat. Pysyä vallassa minimikannatuksella
- Anonyymi
Kuvitelkaa minkälaisella äänimäärällä nuo populistiset pienpuolueet vasemmistovihreäruotsalainen menivät kuin saluunan ovista vallankahvaan?
PS vaaleissa toiseksi ihan SDP,n niskassa, eikä päässyt.
Äänestysprosentti on veikkaampa 4v kuluttua 45%Hallitukseen pääsemiseksi pitää osata myös neuvotella ja tehdä kompromisseja. Perussuomalaisilla on vähän se ongelma, jonka Halla-ahokin mainitsi; ei saisi tinkiä mistään, mutta hallitukseen olisi päästävä. Viimeksi, kun sinne päästiin, kääntyi kannattajien suosio äkkiä loputtomaksi vihaksi. Turvallisempaa on silloin jäädä oppositioon, nähtävästi.
Ehkä suosio kasvaa oppositiossa ja seuraavissa vaaleissa Perussuomalaiset pääsevät johtamaan hallitusneuvotteluita. Silloinkin kyllä samat taidot ovat tarpeen, mutta onhan tässä muutama vuosi aikaa miettiä ja petrata.- Anonyymi
TheUrbanLegends kirjoitti:
Hallitukseen pääsemiseksi pitää osata myös neuvotella ja tehdä kompromisseja. Perussuomalaisilla on vähän se ongelma, jonka Halla-ahokin mainitsi; ei saisi tinkiä mistään, mutta hallitukseen olisi päästävä. Viimeksi, kun sinne päästiin, kääntyi kannattajien suosio äkkiä loputtomaksi vihaksi. Turvallisempaa on silloin jäädä oppositioon, nähtävästi.
Ehkä suosio kasvaa oppositiossa ja seuraavissa vaaleissa Perussuomalaiset pääsevät johtamaan hallitusneuvotteluita. Silloinkin kyllä samat taidot ovat tarpeen, mutta onhan tässä muutama vuosi aikaa miettiä ja petrata.Puhut taas Soinin sinisistä joiden suosio ei lähtenyt edes nousuun.. toisin kuin persujen
Anonyymi kirjoitti:
Puhut taas Soinin sinisistä joiden suosio ei lähtenyt edes nousuun.. toisin kuin persujen
Tiedämme kaikki, että edellisellä hallituskaudella Perussuomalaiset riitaantuivat keskenään ja hajosivat kahtia. Yhtenä puolueena sinne kuitenkin mentiin, mutta kuten sanottua, suosio vaihtui vihaksi hyvin nopeasti. Ne nykyiset siniset saivat edellisissä vaaleissa valtaosan Perussuomalaisten kannattajien äänistä.
Minun on vaikea uskoa, että kävisi kovinkaan eri tavalla, jos Halla-aho olisi jatkanut aloittamaansa joustavaa linjaa ja hankkinut pääsyn hallitukseen. Oppositio on turvallisempi.- Anonyymi
Ihan Persujen omaa syytä.
Ei ollut kaunista katsottavaa kun Persut olivat hallituksessa. Loikkareiden puolue. Ja mitä siellä Soini puuhasi? Istui teeaamiaisella USA:ssa.
Lindström kiusasi työttömiä, minkä ehti.
Sotahullu Jussi Niinistö touhusi omiaan, ilman että jaksoi kysyä, mikä on maan tapa.
Suomi ei ole persujen valtakunta. Vaikka moni persulainen yrittää väkisin päästä hallitsemaan. - Anonyymi
TheUrbanLegends kirjoitti:
Hallitukseen pääsemiseksi pitää osata myös neuvotella ja tehdä kompromisseja. Perussuomalaisilla on vähän se ongelma, jonka Halla-ahokin mainitsi; ei saisi tinkiä mistään, mutta hallitukseen olisi päästävä. Viimeksi, kun sinne päästiin, kääntyi kannattajien suosio äkkiä loputtomaksi vihaksi. Turvallisempaa on silloin jäädä oppositioon, nähtävästi.
Ehkä suosio kasvaa oppositiossa ja seuraavissa vaaleissa Perussuomalaiset pääsevät johtamaan hallitusneuvotteluita. Silloinkin kyllä samat taidot ovat tarpeen, mutta onhan tässä muutama vuosi aikaa miettiä ja petrata.Olet ytimen asiassa! Populismi voi toimia valistumattoman väestönosan ääntenkalastelussa, mutta ei sillä ole edellytyksiä oikeaan vallankäyttöön, joka monipuoluemaassa on aina sopimista, kompromisseja ja neuvottelua. Tämänkin palstan persuviestien perusteella persujen peruskannattajien käsitys sekä siitä, mitä voi tehdä että siitä mitä kannattaa tehdä on totaalisen epärealistinen.
Peruspersun mielipiteiden mukaan jos mentäisiin olisimme hyvin pian rutiköyhä Venäjän alusmaa.
- Anonyymi
Älä ihmeessä heitä roskiin, käydään nyt kerran vielä tukemassa Galluppeja, sitten on aikaa huilata.
- Anonyymi
Älä nyt hosu, äänestetään Ps, läisiä ensin parlamenttiin.
- Anonyymi
aivan varmasti aion äänestää EU-vaaleissa - enkä minkään noiden hallitusneuvotteluja alkavien puolueiden ehdokasta
- Anonyymi
Mitäh! Hajoaako EU seuraavan noin 5 vuoden sisällä?
- Anonyymi
Näin on tutkijat ennustaneet. Voi tulla nopeastikin kun brexit pamahtaa ja slaavimaat häipyvät samassa.
- Anonyymi
Niin oli minullakin nyt viimeinen kerta, liian kallista on äänestää jos taksilla tai bussillakin joutuu menemään äänestyspaikalle, ellei sitten saa etukäteen 100EUR äänestyslipun yhteydessä jotta kannattaa äänestää, kun vaalitulos ei vaikuta joku despootti kuitenkin määrää kaiken kansan tahdosta huolimatta.
- Anonyymi
Suomella kovat ajat edessä, ulkomaanvelka paisuu kun loisia tulee pilvinpimein ja kallis sote ajetaan läpi. Pahimmat matuttajat, voi kauhistus meitä poloisia
- Anonyymi
Jokainen päätös olla äänestämättä sataa tuon suvakkiviisikon laariin. Se taitaa olla aloittajan uhonkin taustalla.
- Anonyymi
Hahhahaha rajakkeja vituttaa. Muistakaapa että 80% äänesti muita eikä kannata äärilinjaanne
- Anonyymi
Olette tosi tyhmiä, jos ette äänestä jokaisessa vaalissa. Nyt se vasta tärkeää onkin, jos muut alkavat tehdä kiusaa oikein tosissaan. Aina vain äänestämään, niin on sillä jokin merkitys. Kuvitelkaa jos ei olisi perussuomalaisia, niin millainen puolueiden voimasuhde olisi nykyisin? Olisi joku suuri puolue, joka määräisi kaiken mitä tehdään ja jätetään tekemättä. Nyt ne joutuu kuitenkin pelkäämään kannatuksensa puolesta, kun voi äänestää jotain parempaa.
- Anonyymi
Paremminhan meillä menisi jos tyhmät ei äänestäisi.
- Anonyymi
Demokratia on kuollut Suomessa ja siitä on arvaamattomat seuraukset jo lähivuosina, pitikö valita rutto ja kolera
- Anonyymi
Mutta me äänestämme Perussuomalaisia.
- Anonyymi
Älä nyt turhaan suutu. Nyt voidaan olla seuraavat 4 vuotta kotona lipittämässä kaljaa ja palkka maksetaan suoraan sinne. Sitten taas perushallituksella töihin ja suomi nousuun.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874168Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283137No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770