Henkilökohtaisesti ort. kirkkoon kuuluvana ja liturgistakin elämää noin 30 vuotta seuranneena, olen pannut merkille sen, kun uusi kirkkoherra astuu toimeensa seurakunnassa, myös käyttäytyminen seurakunnassa ja jumalanpalveluksissa muuttuu (pappi tekee noin, tee sinäkin niin). Perusta, itse oppi pysyy tietenkin samana, vain jotkut käytännön erot tulevat esiin. Esimerkkinä mainittakoon sunnuntain liturgia ja ehtoolliselle meno. Toiset papit kumartavat maahan saakka, myös sunnuntaina, toiset eivät sitä tee. Mitä minä "riähkähisty" seurakuntalainen teen, jos pappi tekee toisin kuin minä tekisin?
Henkilökohtaisesti itse olen niin vahva uskossani ja sitä myöten käyttäytymisessäni jumalanpalveluksissa, ettei jumalanpalvelusta toimittavien pappien omakohtaisilla soveltamisella itseeni nähden ole häiritsevää vaikutusta, sen sijaan olen saanut runsaasti palautetta epäilevimmiltä ihmisiltä kuinka pitäisi toimia. Lopuksi toivoisin ort. kirkolta yleisiä toiminta ohjeita koskien "arkailevia" seurakuntalaisia kohtaan (suurin osa), kuinka erilaisissa seurakunnallisissa tilaisuuksissa/jumalanpalveluksissa kulloisenakin aikana toimitaan.
Henkilökohtaisesti itse olen niin vahva uskossani ja sitä myöten käyttäytymisessäni jumalanpalveluksissa, ettei jumalanpalvelusta toimittavien pappien omakohtaisilla soveltamisella itseeni nähden ole häiritsevää vaikutusta, sen sijaan olen saanut runsaasti palautetta epäilevimmiltä ihmisiltä kuinka pitäisi toimia. Lopuksi toivoisin ort. kirkolta yleisiä toiminta ohjeita koskien "arkailevia" seurakuntalaisia kohtaan (suurin osa), kuinka erilaisissa seurakunnallisissa tilaisuuksissa/jumalanpalveluksissa kulloisenakin aikana toimitaan.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Minusta tulee tietysti toimia kirkkosääntöjen mukaan ja jos itsellä ei näistä ole parempaa tietoa, ei minusta tee virhettä, jos tekee aina samoin, kuin pappi.
Mitä maahankumartamiseen tulee, kirkkosääntöjen mukaan sen tulee tapahtua aina ehtoollislahjojen muuttumisen jälkeen, kuitenkin sillä poikkeuksella, että aikajaksoilla pääsiäisestä helluntaihin ja joulusta teofanian aattoon ei kumarreta maahan (eikä polvistuta).
Tuohustuli-lehden seuraavassa numerossa, ilmestyy näinä päivinä, on artikkeli maahan kumartamisesta ja polvistumisesta palveluksissa.
Asia ei ole aivan noin yksinkertainen.
Maahan ei saisi kumartua yhtenäkään suurena juhlana, paitsi ristin juhlina. Samoin ei koskaan sunnuntaisin saisi kumartua (kanonit kieltävät). Mutta koska typikonin säännöt on tehty luostarielämää varten, ei niitä seurakuntaelämässä noudateta tarkasti, vaan sovelletaan. Luostareissa maahan kumarretaan arkiliturgioissa, siksi on luontevaa juhlistaa sunnuntain ylösnousemuksellista luonnetta kanoneita noudattaen eli rukoillaan seisten.
Seurakuntaelämässä ei ole päivittäisiä palveluksia. Siksi seurakunnissa kumarrutaan maahan myös sunnuntaisin. Tapa ei ole vain suomalainen, näin tehdään myös Venäjällä ja mm. Konstantinopolin patriarkaatissa.
Kanonin tulkintaan vaikutta muuten se, että puhutaanko siinä kumartamisesta vaiko polviltaan rukoilemisesta. Kun kanonissa kielletään pitkään polviltaan rukoilu ja sanotaan, että rukoilaan seisten, ei tarkaan ottaen puhuta kumartamisesta mitään. Tähän perustuu juuri tuo seurakuntakäytäntö, eli erotetaan maahan kumartaminen polvillaan rukoilemisesta.
Tässäpä typikonin ohjeet [näitä lukiessa muistakaa, ettei jumalanpalvelus ole jumppatuokio]:)
Typikonissa mainitaan seuraavat ajat, jolloin maahan kumartaminen on kiellettyä:
nsunnuntaisin (poikkeuksena ristin kumartamisen sunnuntai);
Kristuksen syntymän esijuhlasta teofanian jälkijuhlaan eli 20.12.-14.01.;
Suuren torstain aamupalveluksesta helluntain ehtoopalvelukseen (poikkeuksena Kristuksen hautakuvan eli epitafin kumartaminen);
Kahtenatoista suurena juhlana ja niiden päättäjäispäivinä (poikkeuksena ristin kumartaminen ristin ylentämisen juhlana);
Sen päivän aikana, jolloin on nauttinut ehtoollisen;
Maahan kumartuminen lopetetaan suurten juhlien aattona suuren ehtoopalveluksen saattoon ja kumartaminen alkaa jälleen itse juhlapäivän ehtoopalveluksessa sanoista: “Suo Herra, että me...”.
Kumartaminen tai polvistuminen maahan taas säädetään typikonissa seuraavasti:
Liturgiassa:
Lahjojen pyhittämisen jälkeen;
Isä meidän rukouksen aikana;
Rukouksen “Uskon Herra ja tunnustan...” jälkeen;
Halutessa maahan voi kumartua papin lausuessa: “Pyhät pyhille!”.
Suuren paaston aikana:
Aamupalveluksen katismoiden aikana (luetaan lähinnä luostareissa);
Aamupalveluksessa Jumalansynnyttäjän kiitosvirren aikana;
Veisun “Totisesti on kohtuullista...” aikana;
Suuressa ehtoonjälkeisessä palveluksessa rukouksen: “Kaikkein pyhin Valtiatar, Jumalansynnyttäjä...” ja sitä seuraavat anomukset;
Ehtoopalveluksessa ja hetkissä katumustropareiden aikana;
Hetkipalveluksessa, kun lauletaan “Herra muista meitä, kun tulet valtakuntaasi”;
Pyhän Efraim Syyrialaisen paastorukouksen aikana jokaisen anomuksen jälkeen ja kerran kun rukous on toistettu kokonaisuudesaan;
Ennenpyhitettyjen lahjain liturgiassa seuraavissa kohdissa:
a) “Kristuksen välkeus säteilee kaikille...”;
b) “Nouskoon minun rukoukseni...”, joka lauletaan vanhan testamentin lukujaksojen jälkeen;
c) “Nyt taivasten voimat...”.
Piispain kokous on kehottanut noudattamaan papin esimerkkiä.
Että tämmöisiä, jos joku jaksoi lukea näin pitkälle.
miten paljon Suomessa sitten todellisuudessa kumarreta maahan tai polvistutaan (prostraatio)?
Vaihteeleko eri seurakuntien valilla vai onko joku yhtenainen suunta? Esim taalla USAssa vaihtelee todella paljon eri seurakuntien valilla. Joissakin tehdaan todella paljon prostratio:ja ja muualla todella harvoin...
Ja miten se vaihtelee ian mukaan? Joillakin vanhoilla ihmisilla on vaikea paasta alas ja ylos.
Koe
Itselleni se on selvä juttu, että pääsiäisaikana ei kumarreta maahan. Sen sijaan sunnuntaisin kumarran maahan hyvällä omallatunnolla. Käyn niin harvoin kirkossa, että minusta ei ole järkevää ruveta erottelemaan arki- ja sunnuntailiturgioita, varsinkin kun yleensä käyn kirkossa juuri sunnuntaisin.
tuota maahankumartamista ja miksi toiset eivät sitä harrasta?
Onko se jokaisen henkilökohtainen valinta?
Varsinaiseen kysymykseesi joku muu ehkä voi vastata, mutta nimimerkistäsi tuli mieleen, että ainakin minun kokemukseni mukaan vyötärökumarrukset helpottavat palveluksen aikana seisomista huomattavasti verrattuna sellaisiin muihin tilaisuuksiin, joissa myös voi joutua seisomaan pitkiä aikoja, mutta joissa ei kumarreta. Sen sijaan maahankumarrukset tuntuvat joskus vähän ilkeiltä selässä, kun pitkän seisomisen jäykistämänä yhtäkkiä kumartaakin maahan.
Basileos Suuren 91. kanoni sanoo seuraavaa:
"Seisten rukoilemme sunnuntaisin, mutta syytä emme kaikki tunne; emme seiso vain siksi, että nousemme Kristuksen kanssa ylös ja pyrimme korkeuksiin, joka armo meille annettiin ylösnousemuksen päivänä ja josta muistutuksena seisomme rukouksen aikana, vaan tavallaan kuvaten myös odotettua ikuisuutta ... käytännön muistutuksena ikäänkuin siirtämään mielemme tästä ajasta tulevaan. Ja joka päivä polvistuessamme ja noustessamme kuvaamme, miten synnin kautta sorruimme maahan ja Luojamme ihmisrakkauden kautta saimme taas kutsun taivaaseen."
Eli kyse ei ole vapaasta valinnasta, vaan tavasta, jolla kuvaamme uskon totuuksia. Kun rukoilemme seisten kuvaamme ylösnousemusta ja ikuisuutta. Kun kumarramme tai polvistumme, nöyrrymme lankeemuksen todellisuuden edessä, mutta nousemme ylös ilosta, että Jumala on meidät pelastanut.
Jos terveydellisistä syistä ei voi kumartua maahan, ei sellaista pidä väkisin tehdä. Mutta asiasta on hyvä sopia papin kanssa, ettei tule puheita...
Siellä missä kirkoissa on penkit ei hirveästi voi kumartelua harrastaa.
kysymykseeni kumartamisesta.
Sitten vielä jatkokysymys:
Kun kirkkon tulee vanhoja ja sairaita, onko heille varattuna istuinpaikka?
Entä kun tulee joku arvovaltainen vieras vaikka kuningas, onko hänellekin varattu istuinpaikka kirkossanne jumalanpalveluksen ajaksi?
Sunnuntai on aina pääsiäinen joten maahankumarrukset on kiellettyjä!!!
Hmm...
Olet Kosmas teologisesti tietenkin oikeassa ja näinhän se menee. Mutta korkeakirkollisuus on pettävä taiteen laji.
Kiellämmekö siis ihmisiltä pääsyn kirkkoihin sillä verukkeella, että he eivät saa osoittaa hartauttaan jos kirkon säännöt sen kieltävät?
Muuten, sunnuntailiturgiassakin kumarretaan kaksi kertaa maahan: pyhiä lahjoja siunattaessa
sekä yleisen ehtoollisrukouksen jälkeen. Poikkeuksen tästä tekee vain pääsiäinen ja pääsiäiskausi. No, tarkoitukseni ei ole alkaa saivartelemaan säännöillä, vaan osoittaa että olemme todellakin jäävit ojentamaan tällaisessa asiassa lähimmäisiämme, jos he onnistuvat joskus pääsemään arkensa keskeltä ihan kirkkoon ja jumalanpalvelukseen asti.
esi-isieni ja -äitieni puolesta, kuinkahan heidän taivasosuutensa kanssa käy. Muistaakseni he elämänsä aikana, silloin kun työkiireiltään ennättivät (jaksoivat)kirkkoon tulla, aina kumarsivat alttariin päin. Toinenkin asia, mikä minua on heidän suhteensa askarruttanut, on se etteivät he tajunneet polttaa ikoninurkassa olleita lastenlasten tuomia virpovitsoja helatorstaina. Jospa heidät vastapainoksi palkittaisiin siitä, kun "ruotsit" sotavoimien kera tulivat käännyttämään heitä pois ortodoksisuudesta, he pakenivat erämaahan piilopirtteihinsä ja siten säilyttivät uskonsa.
Kirkossa on istuimia sellaisia varten, jotka niitä tarvitsevat. Ja onhan jumalanpalveluksissakin sellaisia osia, joiden aikana kaikilla on tapana istua: Vanhan Testamentin parimiat eli (juhlaan liittyvät) lukukappaleet ja katismat eli psalmijaksot. Samoin saarnan aikana on tapana istua. Ja restentille ym. kunniavieraille on yleensä järjestetty oma istuin.
Teoriassa olet oikeassa, ja ehdottomasti näin on hyvä toimia jos toimitetaan päivittäin palveluksia.
Silti varoisin tekemästä tavoista dogmin arvoisia ehdottomuuksia. Basileios Suurikin sanoo kanonissaan 91(jossa käsittelee kysymystä), että "Kirkon säädökset opettavat meitä sinä aikana (pääsiäiskausi ja sunnuntait) mieluiten rukoilemaan seisten, käytännön muistutuksena ikäänkuin siirtämään mielemme tästä ajasta tulevaan." Huomaa tuo mieluiten. Toki tästä on kanonit puhuneet ehdottomamminkin.
Jos seurakunnassasi kaikki muut kumartavat, jäätkö ylös ja puhisetko vihasta, vai nöyrrytkö kumartamaan ja puhisetko vihassa?
Tärkeää on, että asiassa olisi seurakunnassa yhteinen käytäntö papin esimerkin mukaan. Jos sitten se käytäntö ei miellytä voi asiasta keskustella papin kanssa. Ratkaisu on hänen vastuullaan ja hän kantaa myös taakan jos ohjaa ratkaisevasti väärin.
No nyt tietenkin se, että jos itse olet pappi niin hyvä jos ohjaat oikein...
No olemme lienee samaa mieltä siitä, että tavat ovat tärkeitä ja niitä olisi hyvä noudattaa, varsinkin jos niiden perustelu on mielekäs, kuten tässä tapauksessa. Eli henkilökohtaisesti ohjaisin mieluusti seurakuntaa seisomaan sunnuntaisin ilman maahan kumarruksia. Mutta mutta, asun alueella, jossa on useita pappeja, itse olen kirkollisen järjestön enkä seurakunnan palkkalistoilla, en voi siis mennä sotkemaan toimittaessani sitä tapaa, johon seurakunnan papit piispan luvalla ohjaavat. Sehän vasta sekaista olisi, jos seurakuntalaiset joutuisivat miettimään miten kunkin papin kohdalla pitää toimia.
Tällaisia asioita näissä kysymyksissä myöskin vaikuttaa. Ja totuus on se, että sunnutaisin kumarrutaan muuallakin kuin Suomessa. Olen useassa yhteydessä tuonut esille yhteisen käytännön tarpeen. Yhteinen käytäntö kirkossa tulisi olla noin katolisessa mielessä monissa asioissa, vaikka ortodoksisuus on sallinut myös ennen paikallistakin väriä tapoihin. Mutta Kasteessa, kumartamisissa, salaisissa-rukouksissa ja pääsiäisessä ei olisi mitään ongelmaa, jos kokoontuisimme yhdessä asioista päättämään ja pitäytyisimme siinä oli päätös mikä tahansa (uudelleen kastaminen, uusi tai vanha kalenteri jne....) Ennenkuin näin tapahtuu voimme olla varmoja, että saamme täälläkin taittaa peistä näistä asioista.
ettei kaikkea liturgista elämää voi niin yksityiskohtaisesti säädellä, että kaikki ja kaikkialla toimisivat samalla tavalla. Olen myös sitä mieltä, että se on tarpeetontakin, sillä ei usko ole käyttäytymistä vaikka se miten käyttäydymme onkin uskon ilmausta. Sinun tilanteessasi kannattaa tietysti miettiä, onko asti edellisen kirkkoherran aikana opittujen tapojen jääräpäinen noudattaminen seurakunnan rakennukseksi. Olisiko ehkä mahdollista keskustella uuden kirkkoherran kanssa siitä, miten teillä on totuttu menettelemään, ja miten ihmiset ovat nyt hämmentyneitä uusista käytännöistä? En osaa oikeastaan ottaa kantaa puolesta enkä vastaan, sillä vaikka kirkkomummojen puheet tyyliin "ei sitä Tsvetkovin aikaan noin tehty" ovat ärsyttäviä, sitä huomaa muissa seurakunnissa vieraillessaan noudattavansa kotiseurakunnan tapoja. Niin ja sitten tekisi mieli huomauttaa, että tehän teette VÄÄRIN! Yhtä nöyryyden opettelua koko elämä...
Jokaisesta srk:sta löytyy näitä kaikkitietäviä osaajia ja arvostelijoita.
Onneksi kirkossa saa seisoa, istua, polvistua ihan oman henkilökohtaisen halunsa mukaan.
Sunnuntaina ja pääsiäisaikana ei kumaruta maahan!
Sama koskee kaikkia muita suuria juhlia ja niiden aikoja.
Kirkkoherrat vaihtuvat ja jokainen uusi tuo varmaan jotain tapoja mukanaan, mutta ei niitä ole tarvis apinoida. Tee kuten tähänkin asti olet tehnyt.
Jos pappi ei kumarra maahan sunnuntaisin, hänellä on siihen omat syynsä tai selkä on kipeä, jokaisella omat syynsä.
Onneksi kirkko ei ole mikään armeijan sulkeisharjoituskenttä, vaikka näitä sulkeisia haluaviakin on.
ja ortodoksiset sotilaspapit ovat "ryhdikkäästi" luterilaisen kenttäpiispa alamaisia.
Onneksi liturgiassa on kai vapaus, vaikka "hierarkia" on tämä.
Totta! Tarvittaisiin lyhyt ohjevihko tavalliselle seurakuntalaiselle siitä, miten kirkossa olisi käyttäydyttävä. Aiheita löytyy tältä keskustelupalstalta ja muualtakin. Pitäisi olla yleisesti hyväksytyt ohjeet, ettei kukin pappi toisin neuvoisi ja aiheuttaisi hämmennystä.
Myös voisi olla vaikka jossain ortodoksisessa lehdessä neuvoja.
Onneksi / valitettavasti ei ole olemassa mitään yleismaailmallisia kaikkipäteviä ohjeita kirkossa käyttäytymiseen. Paitsi että ollaan rauhallisesti eikä häiritä muita rukoilijoita tai toimittavaa papistoa :) ja vain Kirkon jäsenet voivat osallistua Ehtoolliseen ja muihin sakramentteihin.
Tietenkin voidaan sanoa, että yleensä tehdään ristinmerkki kirkkoon tullessa ja sieltä poistuttaessa, tiettyjen rukousten aikana (jotka kyllä oppii kun vain käy kirkossa). Suitsutettaessa kohti voi kumartaa kevyesti jne. Jos on epävarma, voi aina kysäistä vahtimestarilta tai vain seurata muiden esimerkkiä. Näin toimien hoksaa esim. nousta ylös evankeliumin ajaksi.
Esimerkiksi Suuren paaston ajan polvistumiset EPL:ssa ovat jokavuotinen "hauskuus", kun jokaisessa kirkossa on vähän oma tapa. Ja kaikki on ihan yhtä oikein tai väärin, kyse on muodosta - sisältö (rukous) on kuitenkin tärkeämpi.
Eri paikalliskirkoissa, seurakunnissa ja kirkoissa, eri sukupolvilla, eri kansallisuuksilla jne on erilaisia tapoja. Jotkut ortodoksit rukoilevat kädet kohotettuina - harvinaista meillä Suomessa. Itse olen pyrkinyt käyttäytymään niiden tapojen mukaan kuin muinoin kirkkoon löytäessäni opin. Sitten myöhemmin seminaarissa opiskellessani erityisen tärkeänä pappimme piti sitä, että oppisimme hyvin yhden tavan toimittaa jumalanpalveluksia / toimia jumalanpalveluksissa - ei siksi, että se olisi joku ainoa oikea tapa vaan siksi, että kun lähdemme maailmalle, huomaamme että jokaisessa kirkossa on omia systeemejään ja jokaisella papilla omat kommervenkkinsä. Ja näiden eri versioiden kanssa on helppo tulla joustavasti toimeen, kun on yksi malli selkärankaan iskostettuna.
Vuonna 2003/2004 Aamun Koitossa oli ortodoksisen seminaarin nykyisen papin Rauno Pietarisen kirjoitussarja "Kirkossa", jossa kerrottiin eri jumalanpalveluksista ja myös tarjottiin yksi malli näissä jumalanpalveluksissa "käyttäytymiseen".
PS. Kirkkomme piispainkokous antoi pari vuotta sitten ohjeen, jonka mukaan sunnuntaisin kumarrutaan liturgiassa (paitsi pääsiäiskaudella). JA monet ortodoksit ajattelevat, että tapana on toimia piispan ohjeiden mukaan vaikka olisikin eri mieltä ja vaikka tietäisi olevansa kuinka OIKEASSA :)
Jaahas... no niin asiaan!
Voisinko seisoa käsilläni imitoiden pietarin vai oliko se ny Paavalin ristiinnaulitsemista?
Punoittaisi otsa ja posket muustakin kuin ehtoollisviinistä?
Vieläköhän nämä arvon papit vastaisivat samalla lailla kun ovat vuosia jo toimessaan toimineet ?
Erikoista että on olemassa ihmisiä, jotka haluaisivat että kaikki käyttäytyvät tismalleen samalla tavalla.
Pienissä saurakunnissa korostuvat kyttäyksen muodot.
Hih, vastaan kuten minulle vastataan...
Vähän aikaa sitten luin piispainkokouksen tästä asiasta antaman ohjeistuksen. Aikaisemmin olisin sanonut, että piispainkokouksen ohjeistus sallii kumartamisen maahan sunnuntaisin ehtoollislahjojen pyhittämisen ja Uskon Herra ja tunnustan -rukouksen jälkeen, mutta ohjeistuksen luettuani huomasin, että sehän ottaa kantaa vielä tiukemmin, ja ohjeistuksessa sanotaan, että kumarretaan maahan noissa kahdessa kohdassa myös sunnuntaisin. Ei siis ole ainoastaan sallittua kumartaa maahan, vaan niin on tehtävä. Ja jos joku kieltäytyy kumartamasta maahan, toimii itse asiassa vastoin piispainkokouksen ohjeistusta.
Kauhea lista asioita, joita pitää tehdä. Onkohan olemassa listaa, mitä ei pidä tehdä. Moskeijassa mies makasi matolla selällään ja rukoili. Siuntion lut.kirkossa järjestetään myöskin hiljentymisretriittejä joissa pitääkin maata lattialla. Johan tuon järkikin sanoo, että hiljentymiseen ja rukoukseen on helpompi keskittyä, jos ruumis saa olla mahdollisimman rentoutuneena. Kveekareiden tavoista en tiedä.
Itse hiljennyn ihan sängyssä ja omassa ikoninurkkauksessa. Samalla voi lukea netin kautta ortodoksien näkemyksiä, nimenomaan ainakin minulle ne sopivat.
Ortodoksisuus, kuvien maailma eli ikonit.Hiljaisuus eli puhumattomuus.Näin netistä löydettyä.
Ikoni on nurkkauksessa ja en tänään puhunut sanaakaan.