Väitetään, että ei. Minä väitän, että mafiaa muistuttavaa toimintaa on joissain suku-ym. seuroissa
On helppo toimia ei- toivottuja henkilöitä vastaan ryhmän tuen turvin. Kun yksittäiset henkilöt koettavat puolustautua, saatetaan ottaa käyttöön ikivanha mitätöintikeino: levitetään muiden alentavien valheiden lisäksi ”tieto” k.o. henkilön ”hulluudesta”, mielenvikaisuudesta. Moniin häväistys uppoaa, jos esim. aiemmin on esitetty niin ikään ”varmaa tietoa” uhrin seksuaalisesta poikkeavuudesta, kuten pedofiliasta.
Juuri näin on omalla kohdallani käynyt.
Kaikkialla on kohdeltu torjuen ja karkottaen. Jo nuoruusajan töissäkin, mutta etenkin keski-iän harrastuksia ja ystävyys- sekä seuratoimintaa myöten. Vielä nyt, eläkeläisenä, sama systeemi toimii. Yläkerran naapuri on sama kuin edell. asunnossa (yht. 13v.) Kyttää, salakatselee ja –kuuntelee. Ilmeisesti toimii tiedottajana erilaisiin yhteyksiin päin.
Estää kaikki toimintoni (olen jo invalidisoitunut). Mm ilmaantuu WC-käynneilläkin häiriköimään yläpuolelle päivin ja öin.
Suuren sukuseuran jäseniä toimii hänelle apuna. Niin myös sosiaalista- ja terveyshenkilöstöä.
Nimimerkki Noitavainottu
Onko Suomessa mafiaa?
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381319
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä38889Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad30623Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597- 14590
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26568Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30536Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver17533- 24531
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .16502