Kuolemamme ristillä

Lähisukulaiseni kuoli muutama vuosi sitten. Järjestin hänen hautajaisensa ja ennen tilaisuutta ehdin vilahdukselta nähdä hänen ruumiinsa kylmiöstä. Jos nyt alkaisin höpöttää, että hän on kuollut "uskon kautta" tai että hän pysyy kuolleena "uskon kautta", olisin valmista kauraa lataamoon. Ja lataamokamaa olisin siinäkin tapauksessa, että pitäisin häntä kuolleena jotenkin symbolisesti tai "taivaallisissa", ja höystäisin kyseistä idiotismiani hokemalla itselleni ja muille "Hänen kuolemansa tulee päivä päviltä todellisemmaksi sitä mukaa kun ELÄN SITÄ TODEKSI." Ja suljetun osaston huoneen avaimen kai voisi heittää sitten jo pois, jos jatkaisin, että lähisukulaiseni tosin kuoli, mutta hänen pimeämpi puoliskonsa, "vanha aatunsa" on vielä elossa ja se minun tulee päivittäin tappaa sanoutumalla siitä irti.
Vastaavanlaiseen mielipuoliseen kielenkäytöön ja mielettömiin ilmauksiin kuitenkin törmää usein, kun puheena on oma ristinkuolemamme Kristuksen kanssa.
Siksin totta on seuraava lause: mitä huonommin ihminen käsittää ja ymmärtää oman ristinkuolemansa yhdessä Kristuksen kanssa,* sitä TAIKAUSKOISEMPAA hänen uskonsa ja uskonelämänsä on.**

* Eli ei tajua esimerkiksi sitä, että se ristinkuolema kertakaikkinen ja kokonaisvaltainen eli täydellinen, eli mikään "vanhaa aatu" tai "liha" ei päässyt livahtamaan ristinkuolemaa karkuun.
** Uskova tarvitsee päivittäisiä "loitsuja" eli hengellisiä toimenpiteitä taikauskonsa synnyttämän mielikuvitusluomuksen "vanhan aatun" eli"lihan" kukistamiseksi.

PS. Ennustan, että nykyajan "Egyptin tietäjät" saapuvat tuotapikaa paikalle mielikuvitusluomuksineen ja loitsuineen.
-GF-