”Eli vappusatanen jollakin ohjelmalla toteutettuna ensi kaudella, hoitajamitoitus, sitten on tulevaisuusinvestointeja, jotka maksavat itsensä takaisin ensi vaalikaudella, Rinne sanoi ja viittasi oppivelvollisuusiän pidentämiseen ja varhaiskasvatuksen maksuttomuuden laajentamiseen”.
https://oikeamedia.com/o1-108520
Näinhän se menee. Menot maksavat itsensä. Olen itsekin huomannut sen. Kun käyn Prismassa, niin kassalle jättämäni rahat palautetaan minulle ulko-ovella.
Suomessa ei kannata haaveilla veronalennuksista moneen vuoteen. Valtaan ovat tulossa ne, joiden mielestä verot eivät vaikuta lainkaan kielteisesti talouskasvuun vaan itse asiassa kiihdyttävät sitä, koska kiristyvä verotus lisää tasa-arvoa se puolestaan (jollain mystisellä mekanismilla) vaikuttaa positiivisesti kasvuun. Taloustieteen ja erityisesti julkistalouden tieteellinen kirjallisuus on siis yhtä tyhjän kanssa
Paradoksaalista on se, että ne, jotka pitävät suurinta ääntä koulutuksen ja tutkimuksen tärkeydestä, vähät välittävät tutkimustiedosta ja empiirisistä havainnoista (ks. esim. alla mainitut Kocherlakotan ja Kaplowin kirjat).
Pahinta ei välttämättä ole edes se, että veroasteet nousevat vaan se, että verotuksesta tulee entistä enemmän kielteisesti tuotantoon vaikuttavaa (”distortiivista”) sen vuoksi, että veroasteita eivät enää säätele fiskaaliset tai taloudelliset perustelut vaan erilaiset imagotekijät (ilmaston muutos, kestävä kehitys, terveys, taistelu ”paheita vastaan”, jne.). Sille tielle kun lähtee, taloustieteelle voi sanoa hellät jäähyväiset ja keskittyä sosiaalipsykologian opintoihin.
Menot rahoittavat itsensä
3
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Pöh!
Viimeistään ensi vuonna kaikki EUn mamuttaja-maat, Suomi mukaanlukien, on rikkaita kuin kroisokset, koska silloin viimeistään jokainen maahanmuuttaja tuo valtion kassaan tuplasti heihin aikavälillä 2015-2019 pannut rahat!
Raportin laatija, OPEN:n perustaja Philippe Legrain on EU:n komission puheenjohtajan entinen talousneuvonantaja.
”Hän laskee, että Eurooppaan lyhyessä ajassa tullut suuri pakolaismäärä tietää valtioille vuosina 2015–2020 miltei 69 miljardin euron menoja. Samaan aikaan kuitenkin bruttokansantuote nousee 126,6 miljardia euroa, eli yhden euron investointi tuottaa miltei kaksi euroa, keskiviikkona julkaistu raportti kertoo.”
(Lähde: YLEn uutinen: ”Raportti: Pakolaisiin satsattu raha palautuu nopeasti ja lähes kaksinkertaisena”)
Eli Suomen tapauksessa: reilu 3 mrd vuodessa = Tollai 13-15 mrd tossa aikavälissä = Ens vuonna tienataan pelkillä mamuilla jopa 30 miljardia!!
Nou hätäpäivää!- Anonyymi
Ja kuten tästä käyrästä hyvin on havaittavissa: Eikö todellakin muka Suomenkin BKT ole tuplaantunut tossa mainitussa 5-vuodessa? :)
https://www.tilastokeskus.fi/static/media/uploads/tup/suoluk/kuviot/suomi_kan002.gif
- Anonyymi
Verotus oikealla tavalla käytettynä varmasti kasvattaa kansantaloutta ja hyvinvointia, riippuu vaan miten verotuloja käytetään. Jos käytetään kotimaisten tavaroiden ja palvelujen (järkevien) pakkomyyntiin kansalaisille, niin se on juuri sitä. Esim infran rakentaminen on tätä, parempi on veroilla osallistua tien rakentamiseen kotimaassa, kuin tuhlata se (veron määrä) esim ulkomaan matkailuun.
Huonoja esimerkkejä ovat tietysti esim sijoittaminen musuleihin, tai persujen puoluetukeen, molemmat ovat hukkaan heitettyä rahaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874128Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella263000No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 351338
- 10909
- 133901
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760