Puhuivatko liian suoraan Oulun ulkomaalaisten seksirikoksista?
https://alibi.fi/uutiset/kolme-oululaista-poliitikkoa-oikeuteen-puhuivatko-liian-suoraan-oulun-ulkomaalaisraiskauksista/?shared=10920-041456b6-500
Oulussa on tapahtunut paljon maahanmuuttajataustaisten henkilöiden epäiltyjä seksirikostapauksia, osa on jo ollut leivättömän pöydän ääressä.
Oululaiset poliitikot ovat myös heränneet. Tämä toi kolmelle heistä syytteet kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
Oululainen kaupunginvaltuutettu Junes Lokka (asyl) on saanut syytteitä kyseisestä rikoksesta peräti kaksi. Oikeus tuomitsi Lokan syyskuussa 2018 samasta asiasta 50 päiväsakon rangaistukseen
Juuri eduskuntaan valittua perussuomalaisten Sebastian Tynkkystä vastaan on myös nostettu syyte samaisesta rikoksesta. Hänet on aiemmin tuomittu 50:een päiväsakkoon kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
Kuntavaaleissa 2017 perussuomalaisten listoilla ehdolla ollut Pekka Carlenius tuomittiin juuri 30 päiväsakkoon kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Sakkoja tuli 180 euroa, kertoo painettu Alibi.
Ulkomaalaisen raiskaamaksi joutunut nainen masentui, menetti opiskelunsa ja miehensä.
https://terveydenasialla.com/elina-raiskattiin-mies-jatti-tana-paivanakin-itsen-miksi-minulle-kavi-nain/

Vastaukset 16
Vanhimmat
Minkäs takia muuten Alibi julkaisee pelkästään SYYTTEIDEN saaneiden nimetkin!?
Eikös tapana ole ollut että vasta tuomion julistamisen jälkeen julkistetaan tuomittujen nimet? Ja jos kyseessä on suojaväritetty tuomittu, niin sitten ei edes silloin. Samat säännöt kaikille?
jos on paljon saman nimisiä, tällöin ei yleensä julkaista nimiä tuomion jälkeenkään
ja jos silmää tekevien mahfia lapsia ketkä hullu läkkettä vetää murtokeikkojen välissä
mitä ne pummii tupakkia ja jotkut äkat luulee että helppoja varmoja nakkeja
nämä ulkomaan kallet mutta nepä pieksääkin samalla ku nuzzuttavat, sitten
itketään kohta viranomaisille
>>Ulkomaalaisen raiskaamaksi joutunut nainen masentui, menetti opiskelunsa ja miehensä.>>
Jotenkin tuon jutun teksti vaikuttaa liian käsikirjoitetulta ja sovitetulta sepustukselta. En usko että tämän tekstin kirjoittaja on kyseinen raiskattu.
Raiskaus on varmasti tapahtunut, sitä en kiistä. Ja ulkomaalaisiahan nuo puskaraiskaajat ovat, ja pitäisi karkoittaa maasta joka ikinen, heti ensimmäisstä raiskauksesta. Tuo kyseisen jutun teksti vain vaikuttaa epäaidolta, sitä kritisoin.
No mitä sää siitä täällä winetät!?
Tässä on linkki ton verkkojulkaisun toimittajiin:
https://terveydenasialla.com/toimitus/
Lähetä palauttees niille, niin ehkä ne ottaa sen vastaan asillisena kritiikkinä, ja käy mahdollisesti keskustelua kanssasi suo siinä hiertävistä asioista!?
Miksi pitäisi vaivalloisesti alkaa tuonna jotakin postailemaan? Eihän Hesarin tai YLE:nkään juttuja voi niiden omilal keskustelupalstoilal kritisoida, lennät justiinsa pellolle.
Tuo raiskatun kertoma kertomus kookonaisuutena katsoen on epäuskottava. Juttuun on mahdollisesti keröilemällä keräilty useammasta eri raiskauskertomuksesta palasia.
Sitten koottu niistä tuollainen lopputulos, joka ei vaikuta kenenkään oikeasti raiskatun henkilön omalta kertomukselta.
"En ole rasisti, sillä minulla on ulkomaalaisia kavereitakin jonkin verran, mutta minut raiskasi ulkomaalainen mies – ja valitettavasti tämä herättää minussa paljon pelkotiloja. Ei vihaa, miten voisin vihata tuntemattomia. Mutta pelätä voin."
Edes raiskaus ei muuta rasistiksi.
Aiotteko perskokkareet Oulun tapauksella ratsastaa seuraavat 30 vuotta?
TUKI JO TURPASI saatanan räähkän oksennus!
Valitettavasti yhteen tapahtumaan takertumiselle ei ole tarvetta. Nämä sattumat ja tapahtumat kun ovat ns. uusiutuva luonnonvara eli niitä ilmenee koko ajan lisää.
Persuilla tavoitteena olisi hidastaa tuon luonnonvaran uusiutumista rajoittamalla maahanpääsyä niiltä, jotka todennäköisimmin esiintyisivät tilastoissa.
Helsingissä raiskauksen tekijöistä yli puolet on matuja, joten joka päivä
tuomitaan matu raiskauksesta. Teot ovat lisääntyneet joka vuosi, joten
hyvin mahdollista, että tapahtuu myös lähipiirissäsi. Hullu saa olla, muttei
tyhmä. Sinun kohdallasi saattaa olla jo myöhäistä.
>>Aiotteko perskokkareet Oulun tapauksella ratsastaa seuraavat 30 vuotta?
Mitä enemmän raiskaavia matuja suvakit tuo maahan, sitä enemmän persujen kannatus nousee. Tällainen vaalista vaaliin kantava nopea ja valtava boostaus tuodaan ilmatteeksi nokan alle. Olisi aika hullua olla ottamatta tällainen luojan tarjoama etuisuus käyttöön.
Ei purjeveneilijäkään jää sitä nyyhkimään ja pohtimaan, että mikä sen tuulen tällä kertaa aiheutti, Paahdetaan vaan meneen eteenpäin, purjeet pullottaen.
Jos ja kun nämä tapaukset vain jatkuvat seuraavat 30 vuotta niin ei kai sitä muuta voi.
En minä kyllä tajua tätä yhtään mitä tapahtuu.
Miksi maailma tappaa jihadisteja lähi idässä ja sanoo että "asia on ok".
Sitten kuitenki samoja paperittomia jihadisteja tuotiin ruotsista ouluun tuhansittain.. ja jos asiasta edes puhuu nii saa syytteen "kiihotuksesta"?
Mikä tässä ei täsmää, mitä en oikein tajua? Jihadistit pahoja vai ei? Saa tappaa vai ei?
Varminta olis aina tappaa ne, vähän niinkuin rotatkin. Ei kaikki maailman rotat meille suomalaisille haittaa tee, mutta ne jotka löytyy omista nurkista niin ne tekee, ja ne täytyy tappaa pois.
Minusta ei ole asiallista yllyttää ketään tappamaan kolmea oululaista poliitikkoa. Joku vinksahtanut voi ottaa tosissaan!