Putinia kannattavat venäläiset boikottiin Suomessakin

Tsekkiläinen Tomas Krcmar pitää Ostravan kaupungissa Brioni Boutique -nimistä neljän tähden hotellia. Radio Free Europella hän kertoo reagoineensa tunteellisesti vuoden 2014 Krimin miehitykseen ja katsovansa, etteivät ihmiset ole oppineet historiasta.

Seurauksena Tomas Krcmar ensin bannasi venäläiset hotellistaan kokonaan. Sen jälkeen hän muutti strategiaa ja ryhtyi vaatimaan venäläisasiakkailta, että he irtisanoutuvat miehityksestä. Muuten hotelliin ei ole asiaa. Bannista ja vaatimuksesta ilmoitettiin hotellin ulko-ovella.

Huhtikuun lopussa perustuslakituomioistuin päätti, että vieraiden käännyttäminen syntyperän tai uskonnon perusteella rikkoo maan syrjintälakeja, mutta käännyttäminen kansalaisuuden perusteella ei. Tuomioistuimen mukaan alkuperäinen päätös myös loukkasi Krcmarin oikeutta ilmaista poliittinen mielipiteensä.

https://www.verkkouutiset.fi/vain-krimin-miehityksen-tuomitsevat-venalainen-paasee-tahan-hotelliin/
21<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Usein sanotaan ettei venäläisiä voi syyllistää Putinin rötöksistä. Ei se niin voi olla. Putinin politiikan kannattajat ovat myös syyllisiä ja heitä pitää rankaista.

1Äänestä

Verkkouutiset ovat aina niin uunituoreita kuin suoraan Ausvitsistä.

Varsinainen sonta siioni.

Äänestä
  • Jos trolli oppisi suomea, hän saattaisi jopa sivistyä.

    1Äänestä

"Tomas Krcmar ensin bannasi venäläiset hotellistaan kokonaan. Sen jälkeen hän muutti strategiaa ja ryhtyi vaatimaan venäläisasiakkailta, että he irtisanoutuvat miehityksestä. Muuten hotelliin ei ole asiaa. Bannista ja vaatimuksesta ilmoitettiin hotellin ulko-ovella."

Krimin miehityksen hyväksyvät venäläiset bannataan.
Kaikkien venäläisten bannaamisesta hotelli on luopunut, hyvä niin.

Äänestä

Kansa on vastuussa juhdostaan ja sen tekemisistä.

1Äänestä
  • Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.

    Kaalimaa on kumma mesta; sieltä tulee jopa kunnollisia jääkiekkoilijoita mutta ei AINUTTAKAAN KUNNOLLISTA VALTIOMIESTÄ(!)

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaalimaa on kumma mesta; sieltä tulee jopa kunnollisia jääkiekkoilijoita mutta ei AINUTTAKAAN KUNNOLLISTA VALTIOMIESTÄ(!)

    Jääkiekkoilija Aleksandr Ovetškin on Putinin kaveri ja ovat puhelinyhteydessä jatkuvasti. Näin mies on itse kertonut.

    Äänestä

  • Kiva, että trollikin tunnustaa, ettei sekään tee Putinista kunnollista johtajaa.

    1Äänestä

Paha puhelin ja WikiLeaks
Jessikka haluaa puhua kansainväliselle yhteisölle, maailman johtajille pahuuden puhelimesta. Puhelin lienee tuntunut kylmän aseen piipulta korvaa vasten. Presidentti Putinin isolta aseelta.

Jessikka on yllättynyt. Hän ei ikimaailmassa kuvitellut tapahtuvan mitään pahaa. Hän teki palvelun maailmalle. Hän paljasti maailman toiseksi vahvimman ydinasevallan salaiset operaatiot netissä.

Hän oletti Venäjän pyytävän anteeksi trollailuja. Hän oletti Venäjän potkivan Snowdenia myöten kaikki salaiset agentit Siperiaan. Mutta kauheaa. Niin ei tapahtunut. Päinvastoin.

Jessikka valittaa Yhdysvalloissa kermaleivoshippu nenässä että häntä kohdellaan väärin, kohdellaan niin kuin hän olisi WikiLeaksin Julian Assange joka riutui vuositolkulla maanpaossa Ecuadorin lähetystössä Lontoossa. Julian on nyt pidätetty. Assangea odottaa luovutus Yhdysvaltoihin kidutettavaksi. Hän pelkää teloitusta tai 30 vuoden vankeusrangaistusta.

Jessikka tapaa Assangen Amerikassa?
Mitä pahaa Assange ja Aro ovat tehneet että heitä näin huonosti kohdellaan? Kenties totuustaistelijat Jessikka Aro ja Julian Assange tapaavat toisensa kiertueellaan USAssa maan johtajien kestittävänä.

Assange paljasti maailman vahvimman ydinasevallan Yhdysvaltojen sotarikokset Irakissa. Toisin kuin Aro, Assange ei ollut lainkaan yllättynyt saamastaan kohtelusta. Hän on mies. Hän tiesi odottaa sitä. Siksi hän ei halua mennä Yhdysvaltoihin. Jessikka Aroa on kohdeltu väärin.

Jättäkää hänet ihan hänen itsensä vuoksi rauhaan. Kuten vanha venäläinen sanonta kuuluu: älkää ampuko hyttystä Tsar-Bomballa!

Äänestä
  • WikiLeaksin Julian Assange joka riutui vuositolkulla maanpaossa Ecuadorin lähetystössä Lontoossa. Julian on nyt pidätetty. Assangea odottaa luovutus Yhdysvaltoihin kidutettavaksi. Hän pelkää teloitusta tai 30 vuoden vankeusrangaistusta."

    Englanti tuskin luovuttaa Assangea USA:han!

    MUTTA miesparalla voi silti olla edessään pahempi kohtalo kuin kidutus tai kuolema! Voi olla, että Englanti luovuttaa miespolon Venäjälle, jossa Putte myöntää oitis hänelle kansalaisuuden, jolloin Assange joutuu, Snowdenin tapaan, viettämään loppuelämänsä Venäjällä!

    Siinä kohtalo, jota jopa paatunut Venäjän Tiltu kavahtaa!

    1Äänestä

  • Snowden haluaisi jopa lännessä odottavan vankilatuomionkin uhalla pois Venäjältä.

    Eikä Bäckmanin venäjänopettaja vaimo ja lapset suostu mistään hinnasta muuttamaan Venäjälle vaan asuvat mieluummin Rovaniemellä.

    Melko omituista.

    1Äänestä

Krimin miehityksen kannattajat pitäis kääntää jo rajalta takaisin.

1Äänestä

Eikö ryssä tiedä että ken miekkaan tarttuu se miekkaan hukkuu?

1Äänestä

Sama juttu sionistien kanssa. Sionistia saa dissata, koska sionismi ei ole ulkonto. Se on mielenvika. Sionismi ei myöskään ole syntyperäisesti periytyvä tai rotusidonnainen, joten BOIKOTOIKAA SIONISTEJA!

Äänestä
  • Pietarin trollitoimistosta on kehkeytynyt wannabe-arabi-islamistinen kiihotus- ja propagandatoimisto.

    Pietarin trollikolmikko Janitskin, Bäckman ja Hellevig ovat jo saaneet naisiin kohdistamistaan vainoista tuomiotkin.

    Että sellaiseen islamististeen väkivaltaan naisia kohtaan Pietarin trollien keskuudessa yllytetään.

    1Äänestä

Putinismi on sairaus.

1Äänestä

Kyllä aloittaja on oikeassa ja myös ne suomalaiset putinintrollit pitäisi laittaa boikottiin!
Selvää maanpetturuuttahan se on vai miten te itse tämän näette?

1Äänestä
  • Samaa mieltä ilman boikotteja, petturit pikaravia rajan toiselle puolelle...….
    Kyllä ne siellä osaa huonompaa ainesta käsitellä, sehän nähtiin jo sata vuotta sitten.

    1Äänestä

Oishan niitä boikotoitavia ihan politiikoistakin, nykyisistä ja entisistä enemmänkin, kuten entisistä ulkoministeristä ja pääministeristäkin.
Ovat toimillaan olleet lähes maanpetturuustasoa!

Äänestä

Tomas Krcmar ensin bannasi venäläiset hotellistaan kokonaan. Sen jälkeen hän huomasi vetävänsä mahti persnetot ja sitten iski ahneus. Money talks.

Hän ryhtyi vaatimaan venäläisasiakkailta, että he irtisanoutuvat miehityksestä. Muuten hotelliin ei ole asiaa. Tuo oli Venäläisille todella helppo rasti, koska heillä ei ollut miehityksen kanssa mitään tekemistä. Toimivat nimittäin aivan eri alalla, busines piireissä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tsekkiläinen Tomas Krcmar pitää Ostravan kaupungissa Brioni Boutique -nimistä neljän tähden hotellia. Radio Free Europella hän kertoo reagoineensa tunteellisesti vuoden 2014 Krimin miehitykseen ja katsovansa, etteivät ihmiset ole oppineet historiasta.

Seurauksena Tomas Krcmar ensin bannasi venäläiset hotellistaan kokonaan. Sen jälkeen hän muutti strategiaa ja ryhtyi vaatimaan venäläisasiakkailta, että he irtisanoutuvat miehityksestä. Muuten hotelliin ei ole asiaa. Bannista ja vaatimuksesta ilmoitettiin hotellin ulko-ovella.

Huhtikuun lopussa perustuslakituomioistuin päätti, että vieraiden käännyttäminen syntyperän tai uskonnon perusteella rikkoo maan syrjintälakeja, mutta käännyttäminen kansalaisuuden perusteella ei. Tuomioistuimen mukaan alkuperäinen päätös myös loukkasi Krcmarin oikeutta ilmaista poliittinen mielipiteensä.

https://www.verkkouutiset.fi/vain-krimin-miehityksen-tuomitsevat-venalainen-paasee-tahan-hotelliin/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu