En voi paljastaa raportin lähdettä jonka mukaan

Anonyymi

"USA:n hallitus on antanut Pentagonille käskyn viimeistellä suunnitelmia laajan Yhdysvaltain joukko-osaston siirtämiseksi Persianlahden alueelle. Raportin mukaan joukkojen suuruus olisi 100 000 ja niille tarvittavat varusteet. Edellisen kerran näin suuren joukkojen keskittäminen tapahtui 1991 operaation Desert Storm Irakin sodan aikana. USA:n lentotukialus Abraham Lincoln ohitti onnistuneesti Suezin kanavan matkalla Persialahdelle. Raportissa kerrotaan, että Venäjä on siirtänyt pitkän matkan strategisia pommittajiaan maan eteläosiin, ja on moninkertaistanut varusteluverkoston huoltaakseen, aseistaakseen ja korjatakseen koneet toiminnan aikana. Venäjä on viimeisen 72 tunnin aikana toistanut harjoitusiskujaan USA:n tukikohtia vastaan Alaskassa saadakseen selville USA:n ilmapuolustuksen koodit potentiaaliselle hyökkäykselle USA:n mantereelle. Venäjä ei ole ilmoittanut, miten se tulee toimimaan, jos USA iskee Iraniin.

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin kerrotaan todenneen USA:n ulkoministeri Mike Pompeolle: ”Venäjä on valmis Harmageddoniin. Oletteko te?” Venäjä on vuosikymmenien ajan valmistautunut suureen katastrofiin rakentamalla maanalaisia tiloja Moskovaan suurille kansanjoukoille, ja on pitänyt huolta armeijan aseistuksen ajanmukaistamisesta; sen määrästä ja laadusta. Venäjä piti äskettäin 40 miljoonan asukkaan harjoituksen ydinsodan varalta, jossa kansalaisia kehotettiin siirtymään lähimpään suojatilaan. Venäjä uudisti noita suojatilojaan varustamalla ne ilmanvaihdolla, valaistuksella, vesi- ja viemärilaitteilla sekä varastoinut niihin runsaasti elintarvikkeita. Rapotin mukaan Lavrov ei laskenut leikkiä, vaan varoitti Yhdysvaltoja.

Raportin mukaan USA:n siviilipuolustus on laiminlyönyt kansan suojaamisen ja varustamisen murskaavan sodan varalta luottaen siihen, ettei kukaan uskalla hyökätä Amerikan mantereelle. Ei maanalaisia suojatiloja, ei elintärkeän infrastruktuurin suojaamista EMP:n varalta, joka voisi lamauttaa kaikki sähköllä toimivat laitteet hammasharjoista autoihin, vesi- ja viemärilaitoksiin ja kaikkiin kuljetus- ja tietoliikenne- verkostoihin, saattaen maan avuttomana vihollisen armoille. Sosiaaliset verkostot ovat vuosien ajan kehottaneet kansalaisia varustautumaan tuollaisten olosuhteitten varalta, mutta kuinka moni sen on tehnyt tai tekee? Keskiverto amerikkalainen varautuu 30 -60 päivän kriisiin, mutta EMP-iskun kohdatessa maata kriisi voi kestää kuukausia tai vuosia."

4

77

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      asiaa...!!
      tähän mitään lisäämättä...

    • Anonyymi

      Vähemmän keskeiset amerikkalais-diplomaatit käsketty poistumaan Irakista välittömästi. Tiedustelutiedot kertovat Iranin aktiviteetista.

    • Anonyymi

      Mitä uutta tuossa on?
      Samanlaista sontaa jo -60 luvulta lähtien...

    • Anonyymi

      Goodbye Trump & Co :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      319
      3752
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      32
      2058
    3. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      100
      1703
    4. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      45
      1674
    5. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      110
      1430
    6. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      145
      1225
    7. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      104
      1166
    8. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      82
      1133
    9. Ootko A-nainen vielä vihainen?

      Siitä että en uskaltanut kohdata itseäni silloin kun olit kukassa? Olen tajunnut että tein tosi tökerösti sua kohtaan ja
      Ikävä
      104
      974
    10. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      74
      904
    Aihe