Maahanmuuton uudet tuulet
Kun tuli syyskuun 11 päivä vuonna 2001, mikään ei läntisessä maailmassa ollut enää ennallaan. Yhdysvallat kokivat kovan kolauksen turvallisuudelleen, kun syntyi kuuluisa WTC – isku. Sen jälkeen jenkit alkoivat jahtaamaan lähi-idän iskujen takana ollutta miestä sekä alkoivat pommittaa Irakia ja lähi-itää. Tämän vuoksi syntyi vastarintaliike ISIS, joka teetti terrori-iskuja ympäri Eurooppaa. Näistä iskuista on osasyypäitä jenkit ja länsimaat, kuten olemme myös Eurooppaan kohdistuvaan maahanmuutton. Oikeisto hyökkäsi Irakiin ja tästä seurasi vastarintaliike ISISI:n synty. Opetuksena: Älköömme häiritse muslimeja.
Kun tulevat Meppivaalit lähestyvät, katseet kohdistuvat koko kansan suosikkiin, J. Halla-ahoon. Hän sai eniten ääniä viime eduskuntavaaleissa, mutta hänen puolueensa päätyi räksyttämään oppositioon ja siitä syntyi puolestaan punavihreä hallitus. Mutta Halla-aho on samanlainen peluri kuin edeltäjänsä Soini, eli nostaa isoa liksaa, puhuu pari lausetta siellä täällä ja mikään ei muutu milloinkaan. Hyväuskoiset äänestävät häntä mutta hupun alla ei ole mitään.
Jokainen ihminen on jollain tavalla toista ylempi. Näin ovat myös mamut jollain tavalla aina ylempiä kuin kantikset ja kantikset ovat vastavasti mamuja ylempänä. Usein luullaan että mamut ovat vaarallisia, mutta oikeastaan usein mamu on juuri usein itse todennäköisimmin rikoksen uhri kuten humalaisen rasistin tai kiihkouskovaisen mamun. Maahanmuutto aiheuttaa eri ryhmien välisiä jännitteitä, mutta yleensä nämä eivät koske tavallisia tolkun ihmisiä.
Maahanmuuton uudet tuulet
Anonyymi
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874088Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822- 11760
Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756