Vapareihin liittyjän ei tarvitse ryhtyä järjestöaktiiviksi liittymisen myötä. Toisaalta on selvää, että myös aktiivitoimijoita tarvitaan yhdistyksiin ja a liiton tehtäviin. Liitto järjestää aktiiveille koulutusta ja vertaistukea.
Aktiivitoimijoille on tilaa
23
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Kuten aloituksesta huomataan, liiton kannalta on yhdentekevää, toimiiko vai ei. Pääasia että maksaa jäsenmaksun. Sitä tarvitaan liittoylimystön suljetun ns. toimintaseminaarin järjestämiskuluihin. Jäsenmaksujen kerääminen aktivoitui heti, kun valtio lakkasi verovaroin tukemasta liittoylimystön palaveritarjoiluita. Kehotan jokaista tarkkaan miettimään, haluaako laittaa rahansa liittoylimystön ruokkimiseen. Eroaminen vapareista on erinomainen vaihtoehto.
- Anonyymi
Pöh. Ei tietenkään ole yhdentekevää, vaan tärkeää on se, että uusillla jäsenillä voi olla monenlaisia rooleja, että yhdistykset voivat tarjota erilaisia tapoja olla jäsen hyvällä mielellä. Ja ajan mittaan rooli voi vaihtua.
- Anonyymi
Liitto ei erityisemmin piittaa jäsenistöstä. Tiedotus ja osallistaminen ei toimi, tietosuojalausekkeet ja käytännöt puuttuvat, toteutus ontuu, jäseniltä odotetaan kritiikitöntä myötäilemistä ja savustaminen on oiva tapa karkottaa jäseniä.
Ummehtunut ja uudistumishaluton liitto ei houkuttele."Tiedotus ei toimi" = yksittäinen VA-lehden ilmestymiseen liittyvä tieto unohtui laittaa liiton sähköpostilistalle.
"Tietosuojalausekkeet ja käytännöt puuttuvat" = ainakin Tampereen VA:lla on mietitty ja paperille pistetty GDPR:n mukainen käytäntö.
Jne.- Anonyymi
jori.mantysalo kirjoitti:
"Tiedotus ei toimi" = yksittäinen VA-lehden ilmestymiseen liittyvä tieto unohtui laittaa liiton sähköpostilistalle.
"Tietosuojalausekkeet ja käytännöt puuttuvat" = ainakin Tampereen VA:lla on mietitty ja paperille pistetty GDPR:n mukainen käytäntö.
Jne.Jaa että lehden ilmestymiseen liittyvä muutos 4 => 3 josta ei vaivauduttu tiedottamaan, oli vain "unohdus" ;))
Niinpä niin. Anonyymi kirjoitti:
Jaa että lehden ilmestymiseen liittyvä muutos 4 => 3 josta ei vaivauduttu tiedottamaan, oli vain "unohdus" ;))
Niinpä niin.Jep. Siitä oli keskustelu lehden tekijöiden postilistalla ja tieto laitettiin sitten va-yhdistysten postilistalle eli se käytännössä tavoitti pj:t, sihteerit jne. Se kuitenkin unohtui laittaa tiedotuslistalle, johon se ilman muuta olisi kuulunut.
Selkeä virhe. Pahoittelumme.
Sitä en ymmärrä miten tätä voi kukaan kuvitella tahalliseksi.- Anonyymi
jori.mantysalo kirjoitti:
Jep. Siitä oli keskustelu lehden tekijöiden postilistalla ja tieto laitettiin sitten va-yhdistysten postilistalle eli se käytännössä tavoitti pj:t, sihteerit jne. Se kuitenkin unohtui laittaa tiedotuslistalle, johon se ilman muuta olisi kuulunut.
Selkeä virhe. Pahoittelumme.
Sitä en ymmärrä miten tätä voi kukaan kuvitella tahalliseksi.Minä taas ihmettelen miten kukaan uskoo tuota vain unohdukseksi. Mutta varmasti niitäkin löytyy...
Anonyymi kirjoitti:
Minä taas ihmettelen miten kukaan uskoo tuota vain unohdukseksi. Mutta varmasti niitäkin löytyy...
Kerrotko nyt vielä oman teoriasi. Asia jätettiin tahallaan kertomatta suoraan jäsenille, koska...?
- Anonyymi
jori.mantysalo kirjoitti:
Kerrotko nyt vielä oman teoriasi. Asia jätettiin tahallaan kertomatta suoraan jäsenille, koska...?
Piittaamattomuudesta, koska jäsenet eivät kiinnosta ja toisaalta koska pelättiin sitä miten se vaikuttaa porukkaan, kun kyseeessä on säästötoimenpide.
Täällä on mainostettu lukuisia kertoja miten jäsenmaksun vastineeksi saa lehden 4 kertaa vuodessa. Sitten aikaa kuluu ja kuluu, lehteä ei kuulu ei näy. Täältä sitten saa lukea Sundströmin kirjoituksesta, jossa kerrotaan ettei yhtä numeroa tulekaan.
Ja nyt joskus aikojen päästä joku yrittää selittää et me unohdettiin, just. - Anonyymi
jori.mantysalo kirjoitti:
"Tiedotus ei toimi" = yksittäinen VA-lehden ilmestymiseen liittyvä tieto unohtui laittaa liiton sähköpostilistalle.
"Tietosuojalausekkeet ja käytännöt puuttuvat" = ainakin Tampereen VA:lla on mietitty ja paperille pistetty GDPR:n mukainen käytäntö.
Jne.No miksei se ole netissä? Muutenkin, miksi "loota" jossa on
Arkistot
Kategoriat
Sivut
jne. roikkuu sivun oikeassa alareunassa, sekä Chromella, IE:llä, FF:llä että Pale Moon -selaimilla. Sivuilla on niin paljon kävijöitä, että niitä seuratessa ei ehdi korjaamaan?
Vanhentunutta, ketään ei kiinnosta -tyyppistä toimintaa. Ei silti minuakaan kiinnosta, kunhan pirruuttani huomauttelen.
- Anonyymi
Atiivielle, tukijäsenille ja siltä väliltä on tilaa. tukijäsenyyskään ei tarkoita, että ei voisi päättää yhdistyksen yleisessä kokouksesa. Eikä aktiivi ole yksin päätösvaltainen jäsen (vapareisa, toisin kuin eräällä muulla taholla).
- Anonyymi
Aktiivinen toimija voi tulla myös kokeilemaan yhteistyötä. Kaikkiin toimiin ei tarvita jäsenyyttä. Toiminnassa tutustuu. Tietenkin jäsenyys on suositeltava.
- Anonyymi
Heistä, joilla on mahdollisuus aktiivitoimijuuteen järjestöössä, on kova pula ja myös kova kilpailu.
- Anonyymi
On hyvä, että vapaaehtpoistyötä voi tehdä sekä yhdistyksissä että liittotasolla. Liittotasolla on mm. tietotekniikkaan liittyvää puuhaa. Samoin uskonnonvapauteen. Kouluyhteistyöhön, tilanteen kartoitukseen. Ym.
- Anonyymi
Nettisivujen ja muidenkin julkaisujen tekstien kääntämistä englanniksi, ruotsiksi ja muillekin kielille on paljon. Tärkeä asia.
- Anonyymi
Hyvä että on tilaa, niin uusille jäsenille kuin muillekin toimijoille. Käsittääkseni tilaa on myös passiivitoimimattomille, vai kuinka?
- Anonyymi
Kyllä voi olla vain "tukijäsenenä" osallistumatta kokouksiin tai tempauksiin. Se on jyrkästi sallittua, samoin kuin tietysti myös osallistuminen.
- Anonyymi
Hyvä. Valitset vapauden. Valita voi. Ja tiulanteet voivat muuttua eri vaiheissa.
- Anonyymi
Hyvä että sekä "tukijäsenet" huomioidaan samalla kun tarjotaan toimijoille mahdollisuuksia.
- Anonyymi
Voiko Vapaa Ajattelija -lehden tekemiseen osallistua, vaikka ei ole jäsen?
- Anonyymi
Antivaparin terminologian mukaan Suomessa on liki 2 miljoonaa (2 000 000) orjaa, koska hän nimittää vapaaehtoistoimijoita orjiksi.
- Anonyymi
Aktiivitoimijoille, passiivi jäsenille, sillpin tällöin toimiville, pikkuisen toimiville... Ja näitä' roooleja vaihten vaikka joka vuosi... Kaikki käy. Toki jos on lupautunut luottamustehtävään, on reilua hoita kausi loppuun mielellään toiki toinen ja kolmaskin, jos pyydetään ja lupautuu.
- Anonyymi
Molempi parempi; kaikki käy. Ja rooliaan voi vaihdella.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874088Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822- 11760
Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756