Oikeinko 2 v eli 1v kuntosalihotellia ja sitten ehtoolliseen vapauteen..
"UUTISET
UutisetKotimaan uutiset
Oulun vyyhti: Hyväksikäytti 13-vuotiasta, yritti vielä rahalla houkutella takaisin – tuomittiin vankeuteen
Tänään klo 13:17
Oulun seksirikosvyyhdistä jaettiin toinen tuomio. Mies tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankeuteen.
Mies oli yksityisasunnossa sukupuoliyhteydessä ja teki useita seksuaalisia tekoja nuorelle tytölle. Tekoaika oli 15. syyskuuta-27. lokakuuta viime vuonna.
Kyseessä on laajin vyyhti Oulussa viime vuoden lopulla ilmi tulleista alaikäisiin kohdistuneista seksuaalirikoksista. Kahdeksan miehen epäillään käyttäneen hyväksi samaa tyttöä.
Heistä yksi on jo aiemmin tuomittu ja nyt annettu tuomio oli toinen.
Syytteitä on nostettu kaikkiaan neljä. Neljä on vielä nostamatta. "Eikös linnavieheelle kelvannut Kela.n rahat
Kova-Laki Ihmettelee...?
6
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Tämänkin elintasoelättiraiskariapinan teot, niiden tutkinta ja oikeusprosessi sekä kaikki korvaukset uhrille ja asianajajile tulevat veronmaksajien piikkiin. Samoin täysihoito vankilassa ja vankeuden jälkeinen elämä.
Miljoona euroa ei riitä tämänkään yksittäisen kulttuurinrikastajan aiheuttamien kustannusten kattamiseen.- Anonyymi
"Shiraqxx puolustusasianajajan palkkio 11 213,07 euroa jää veronmaksajien tappioksi. Oulun käräjäoikeus perusteli tätä Shiraqan taloudellisilla olosuhteilla.
Shiraqa tuomittiin myös maksamaan rikosuhrimaksua 80 euroa." MITÄ me matutko Sipulin suojatit ja Urpon hyväksymät EMME TYÖLLISTÄ ? Kuka kehtaa vielä väittää toisin ? Edes karvahattu ja rotta eivät voi KIISTÄÄ että emme työllistä Suomalaisia ! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Shiraqxx puolustusasianajajan palkkio 11 213,07 euroa jää veronmaksajien tappioksi. Oulun käräjäoikeus perusteli tätä Shiraqan taloudellisilla olosuhteilla.
Shiraqa tuomittiin myös maksamaan rikosuhrimaksua 80 euroa." MITÄ me matutko Sipulin suojatit ja Urpon hyväksymät EMME TYÖLLISTÄ ? Kuka kehtaa vielä väittää toisin ? Edes karvahattu ja rotta eivät voi KIISTÄÄ että emme työllistä Suomalaisia !Gheibali kiisti syyllistyneensä rikoksiin, mutta Oulun käräjäoikeus ei todistusaineiston valossa uskonut miestä vaan tuomitsi Rahmani Gheibalin 4 vuoden ehdottomaan vankeuteen sekä maksamaan uhrille 22 000 euroa kivusta, särystä, kärsimyksestä sekä psyykkisen tilan heikkenemisestä.
Toinen työllistäjä.."Gheibaxx tuomittiin myös maksamaan 80 euroa rikosuhrimaksua sekä korvaamaan valtiolle lääkärintodistuksen 16,25 euroa ja todistelukustannukset 60,40 euroa.
Veronmaksajien tappioksi jäävän uhrin oikeusavustajan palkkion 7 843 euroa Gheibxxi joutuu korvaamaan valtiolle.
Gheibaxx oikeusavustajan palkkio 17 229,86 euroa jää veronmaksajien tappioksi, käräjäoikeuden mukaan johtuen Gheibalxx taloudellisista oloista." Eikä EDES karkotuspäätöstä ?
- Anonyymi
Ei puhettakaan muslimipaskiaisen maastakarkoituksesta lusimisen jälkeen! Tänne jää niinko paska junttilan tuvan seinälle. Ehkä tuokin joskus saa lisää sukuaan tänne perheen yhdistämisen livulla?
- Anonyymi
Noi tuomiot on ihan naurettavia ei mitään moraalia nuoria tyttöjä kohtaan, ihan pelkkää riistaa muslimiukoille, jukolauta oman käden oikeus ainoa oikeus jatkossa kuten monet todenneet.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1265334Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella313842No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452480Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv371972Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241694- 241693
- 411630
- 501608
- 291443
- 141362