Koska Putinistit kaappaavat persupuolueen?

Sen minkä Halla-aholaiset tekivät Soinille, ovat nyt putinistipersut tekemässä Halla-aholle. Persupuolueen enemmistö koostuu jo nyt hurmioituneista ja kritiikittömistä putinisteista. On vain ajan kysymys, koska ps siirtyy putinistien määräysvaltaan ja sitä kautta lopullisesti Kremlin käsikassaraksi?? "Ukrainanvalloituskriittinen" Halla-aho edustaa persupuolueessa jo selkeää vähemmistöä.
37<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Näissä vaaleissa näköjään ratkaistaan ääni joko EU:lle tai Venäjälle. Itse ääneni annan EU:lle. Tarkoittaa etten äänestä PS:ää. Itävallan, Milanon ja Tallinnan tapaukset ja kokoukset ovat varmaan myös avanneet muidenkin silmät viimeistään nyt.

1Äänestä

Tuskinpa ovat ketkään persut niin kiimaisia kuin olivat vasujen edeltäjät skdl:n aikana puna armeijalle. Vasukommunisteilla vaan potuttaa persujen valtava suosio ja oman ihanteen ja paratiisin romahtaminen kun neuvostoliitto katosi. Sekä se että persujen kunnioitus veteraaneja kohtaan on aina ollut ykkösasia, toisin kuin punanuttujen jotka pilkkasivat ym ym veteraaneja.

Äänestä

Yhteistyö Venäjän kanssa ei ole sama asia kuin Venäjälle antautuminen. Ennen vanhaan Suomen sisäpolitiikassa käytettiin Neuvostoliitto-korttia, nyt koko EU:ssa käytetään Venäjä-korttia. Itävallan valeansan video julkistettiin sattumalta juuri ennen EU-vaaleja.

Äänestä
  • Korruptio ei ole persujen mielestä väärin silloin kun laitaoikeisto on sekaantunut siihen, mutta videon paljastuminen ennen eurovaaleja on. Persujen kaksinaismoralismia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Korruptio ei ole persujen mielestä väärin silloin kun laitaoikeisto on sekaantunut siihen, mutta videon paljastuminen ennen eurovaaleja on. Persujen kaksinaismoralismia.

    Persut ovat moraalittomia. Johan siitä on todisteena mm. kirkonryöstäjät, käsilaukkuvarkaat, alkoholistit, kavaltajat jne, joita persupuolue on täynnä.
    Ja onhan siellä eräs vaipoissa kulkeva opettajan alku.
    Mutta ehkä noi vaippahommat on tullu Persuille tutuiksi.
    Kakka tuli viideltä, persu heräs kuudelta...

    Äänestä

Koko ajan menee persuilta tietoa Venäjälle. Yhteydenpito on tiivistä

Äänestä
  • Kyllä nyt lähtee persuilta äänet, kun paljastui tuo venäjä episodi. Toki huhuja on ollut jo pitkään siihen suuntaan. Isänmaan petturit ja oikein huolella !
    Ei olisi Laurastakaan uskonut 🤥🤥🤥

    Äänestä

Jo Kekkosen aikaan Vasemmistokin flirttaili muiden mukana venäjän kanssa.

Vasemmisto oli ainoa, joka tosissaan ajoi liittymistä venäjään.

Äänestä
  • Miksi vasemmisto olisi ajanut liittymistä Venäjään, kun Suomi oli Venäjän vallan alla muutenkin? Mannerheimkin oli Venäjän armeijan upseeri. Nykyisen Venäjän synnyttyä puolestaan Kekkosta (UKK) enää ollut ja sitä kapitalistista Venäjää ei voi verrata Neuvostoliittoon.

    Äänestä

Punaisella linjalla Kremlin ja persujen välillä langat kuumina koko ajan, kauppoja hierotaan???

Äänestä
  • Mikä pankojuoppoa vituttaa hyvissö Venäjäsuhteissa?😅

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikä pankojuoppoa vituttaa hyvissö Venäjäsuhteissa?😅

    "Pankojuopoista" en tiedä, mitä ne on? Pankko on se sana, jota ilmeisesti haet?

    Persujen epäselvä linja arveluttaa. Täysin arvaamaton puolue. Ei tullut ääntä sille puoluelle minulta EU-vaaleissa.

    Äänestä

Tilanne ei kerro niinkään Persujen linjasta vaan siitä että "puolue" koostuu epmääräisestä laumasta erilaisia hörhöjä. Jo Soini totesi aiemmin ettei tällaisen porukan kanssa pysty menemään hallitukseen ja oikeasti hoitamaan asioita. Ja oikeassa hän oli, kuten vallankaappaus sittemmin osoitti.

Ryhmässä saattaa olla muutama melkein fiksukin mutta se peittyy hakkarais-huhtasaari- kontrojen kohellukseen.

Äänestä
  • Persut on linjaton ja epäyhtenäinen puolue muissa kuin mamuasioissa. Persujen uusi hajoaminen tulossa.

    Äänestä

  • Tsoinin käsitys asioiden hoitamisesta näytti olevan antaa kaikki heti periksi kunhan itse pääsee rukousaamiaisille veronmaksajien piikkiin

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tsoinin käsitys asioiden hoitamisesta näytti olevan antaa kaikki heti periksi kunhan itse pääsee rukousaamiaisille veronmaksajien piikkiin

    "Meidän ongelmamme ei ole siinä, ettei suurin osa ihmisistä olisi itse asiasta samaa mieltä. Ongelmamme on, että näytämme typeriltä pelleiltä. Näytämme typeriltä pelleiltä niin kauan kuin hyväksymme liikkeemme edustajiksi typeriä pellejä. Näin se vain on."


    Halla-ahon käsitys.

    Äänestä

Älkää kantako huolta perussuomalaisista, se on hieno puolue, jokaisen kannattaa keskittyä oman hyvän puolueen tekemisiin ja neuvoa niitä, eikä muita.

Äänestä
  • Persut on linjaton puolue. Osa on ryssävihaajia, osa putinisteja. Osa persuista kannattaa vanhaa hyvinvointivaltiota, osa haluaa purkaa sen.

    Eihän teitä persuja yhdistä juuri muu kuin mamukritiikki 😂

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persut on linjaton puolue. Osa on ryssävihaajia, osa putinisteja. Osa persuista kannattaa vanhaa hyvinvointivaltiota, osa haluaa purkaa sen.

    Eihän teitä persuja yhdistä juuri muu kuin mamukritiikki 😂

    Persujen talouspolitiikka tappaa Suomen kansan köyhälistön. Se on oikealta ohi kokkareistakin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persut on linjaton puolue. Osa on ryssävihaajia, osa putinisteja. Osa persuista kannattaa vanhaa hyvinvointivaltiota, osa haluaa purkaa sen.

    Eihän teitä persuja yhdistä juuri muu kuin mamukritiikki 😂

    Osaako se muuta kuin kirkua persua ja venäjää ;DDDDD

    Katkeraltahan tuo vasurin touhu näyttää...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persujen talouspolitiikka tappaa Suomen kansan köyhälistön. Se on oikealta ohi kokkareistakin.

    Nykypersut on melko lailla oikealla talouspolitiikassa. Smp-läinen köyhän asia on jätetty ja alettu jankuttamaan vain mamuista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nykypersut on melko lailla oikealla talouspolitiikassa. Smp-läinen köyhän asia on jätetty ja alettu jankuttamaan vain mamuista.

    Minimiperuspäiväraha on persujen mielestä LUXUSTA!

    Äänestä

  • Persut jättäisivät köyhät kerjuulle ja ajaisivat sen jälkeen lain joka kieltää kerjäämisen. Seuraavaksi laittaisivat varmaan työväen montun reunalle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persut jättäisivät köyhät kerjuulle ja ajaisivat sen jälkeen lain joka kieltää kerjäämisen. Seuraavaksi laittaisivat varmaan työväen montun reunalle.

    Vasemmistohan laittoi 20 miljoonaa montun reunalle venäjällä.
    Heillä on kokemusta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persut jättäisivät köyhät kerjuulle ja ajaisivat sen jälkeen lain joka kieltää kerjäämisen. Seuraavaksi laittaisivat varmaan työväen montun reunalle.

    Osaako se muuta kuin kirkua persua ja venäjää ;DDDDD

    Katkeraltahan tuo vasurin touhu näyttää....

    Äänestä

Persut ovat EU kriittisiä, mutta venäjäkriittisiä he eivät todellakaan ole.
EU myönteisiä ehdokkaita löytyy kaikista muista puolueista, paitsi persuista. Persut ovat venäjämyönteisiä.

Äänestä
  • Osaako se muuta kuin kirkua persua ja venäjää ;DDDDD

    Katkeraltahan tuo vasurin touhu näyttää........

    Äänestä

Kaikkein parasta on sosiaalirasistinen demokratia!!!

Terveisin Antti, Dan ja Hussein

Äänestä

Persujen logoon lisätään pian sirppi ja vasara, jos vain Kremlin kanssa hinnoista sovitaan???

Äänestä
  • Vasureillahan on jo nuo!!

    Äänestä

Osaako se muuta kuin kirkua persua ja venäjää ;DDDDD

Katkeraltahan tuo vasurin touhu näyttää... .

Äänestä

Toivottavasti Supo on kerrankin hereillä Kotron ja Huhtaniemen kohdalla???

Äänestä
  • Eikös persuissa ole myös se kgb-miliisi, joka väittää olevansa suomalainen poliisi?

    Äänestä

Edes stalinistit eivät harjoittaneet tuollaista Kremliinpäin lääpälläänoloa kuin persut nykyään!

Äänestä

Jussi seuraa vain katseella kun ääriputinistit riehuvat persupuolueen sisällä laajalla rintamalla. On vain ajan kysymys, koska persujen puheenjohtaja taas vaihtuu.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Sen minkä Halla-aholaiset tekivät Soinille, ovat nyt putinistipersut tekemässä Halla-aholle. Persupuolueen enemmistö koostuu jo nyt hurmioituneista ja kritiikittömistä putinisteista. On vain ajan kysymys, koska ps siirtyy putinistien määräysvaltaan ja sitä kautta lopullisesti Kremlin käsikassaraksi?? "Ukrainanvalloituskriittinen" Halla-aho edustaa persupuolueessa jo selkeää vähemmistöä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu