Aborttia "kannattavia" ei ole!

Palstan ääriuskovaiset kirjoittavat usein aborttia "kannattavista" ihmisistä. Sellaisia ei ole. Vai onko joku ollut pahoillaan näistä uutisista:

https://yle.fi/uutiset/3-10780092
"Teini-ikäisten raskauksia keskeytettiin viime vuonna huomattavasti vähemmän kuin toissa vuonna"

https://yle.fi/uutiset/3-10276170
"Vantaalla teiniraskauksista hävisi kolmannes ilmaisen ehkäisyn myötä – Lääkäri: "Toivon todella, että ihmisillä olisi halu tarkastella tätä asiaa""

https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000006106534.html
"RASKAUDENKESKEYTYKSIÄ tehtiin Suomessa viime vuonna vähemmän kuin kertaakaan sitten 1970-luvun, jolloin nykyinen aborttilaki tuli voimaan."

Oleellinen kysymys on, että kannattavatko ääriuskovaiset KOETUSTI TOIMIVIA KEINOJA aborttien määrän minimointiin?

150

144

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jep.
      Abortteja ei kannateta mutta niiden varalta on oltava kohtuuden rajat salliva lainsäädäntö.
      Työttömyyttäkään ei kannateta mutta sen varalta on oltava kohtuuden rajat salliva työttömyysturva.
      Sotaakaan emme kannata mutta sen varalta on hyvä olla puolustusvoimat (myös palestiinalaisilla)
      ;o), ;o)

    • Nimenomaan. Kyse on aborttiOIKEUDEN kannattamisesta. Eihän kukaan mene aborttiin vain sen takia että siihen on oikeus. Abortti on onnettomuuden jälkihoitoa. Ei kukaan vahinkoa suunnittele etukäteen.

      • Anonyymi

        Abortti on huonoa onnettomuuden jälkihoitoa, sillä siinä tapetaan kehittyvä lapsi ja vammautetaan henkisesti lopullisesti nainen ja lisäksi vammautetaan abortin suorittanut lääkäri ja hoitohenkilökunta. Tuhotyö abortissa on siis perinpohjaista.

      • Anonyymi kirjoitti:

        No mitäs meinasit asialle tehdä? Se on jo nähty että kieltämällä abortit ei niiden määrä ainakaan laske.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Abortti on huonoa onnettomuuden jälkihoitoa, sillä siinä tapetaan kehittyvä lapsi ja vammautetaan henkisesti lopullisesti nainen ja lisäksi vammautetaan abortin suorittanut lääkäri ja hoitohenkilökunta. Tuhotyö abortissa on siis perinpohjaista.

        Kannatatko siis koulujen hyvää seksuaalikasvatusta ja ilmaista ehkäisyä nuorille? Nämä ovat ne keinot, jotka kokemusperäisesti auttavat laskemaan aborttien määrää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suurin osa aborteista on nk. lääkkeellisiä. Miten siinä mielestäsi lääkäri suorittaa abortin?

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Kannatatko siis koulujen hyvää seksuaalikasvatusta ja ilmaista ehkäisyä nuorille? Nämä ovat ne keinot, jotka kokemusperäisesti auttavat laskemaan aborttien määrää.

        Kannatan että nuorille opetetaan maltillista seksuaalisuutta ettei tuhota vahingoittavilla akteilla ja löyhillä ihmissuhteilla koko elämää ennenkuin se on edes alkanut. Nykyään opetetaan jo lapsille seksuaalisuutta ja sitten he menevät saamaan lisäoppia netistä ja kohtaavat kovan pornon ja elämä on tuhottu lopullisesti. Eilen oli uutinen että lapset nykyään panevat nettiin itsestään jopa alastonkuvia ja haluavat aikuisia opettamaan heille seksuaalisuuden saloja. Ja aina löytyy tähän opetustyöhön valmiita aikuisia kuten viimeaikaiset tapahtumat ovat esiintuoneet. Koulu ja esikoulu tekee nykyään lapsissa ja nuorissa historian suurinta ja julminta tuhoamistyötä, mutta Jumalan kiitos siihen tulee kohta loppu. Muuten meiltä loppuu henkisesti terveet ihmiset.

        Tuon toivottoman pitkän lässytyksen sijasta olisit voinut suoraan sanoa, että et kannata kunnollista seksuaalikasvatusta etkä ilmaista ehkäsyä. Elät haave-maailmassa, jossa aborttien ehkäisemiseksi ei tarvitse tehdä mitään, mutta ne loppuvat vaan jotenkin muuten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Abortti on huonoa onnettomuuden jälkihoitoa, sillä siinä tapetaan kehittyvä lapsi ja vammautetaan henkisesti lopullisesti nainen ja lisäksi vammautetaan abortin suorittanut lääkäri ja hoitohenkilökunta. Tuhotyö abortissa on siis perinpohjaista.

        Abortissa ei tapeta lasta vaan sikiö tai alkio. Suosittelisin muuten muitakin palstalaisia jatkuvasti puuttumaan tuohon asiaan. Miksi sietää tuommoista valehtelua?

      • Anonyymi

        Onko yhdyntä siis onnettomuus?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Abortti on huonoa onnettomuuden jälkihoitoa, sillä siinä tapetaan kehittyvä lapsi ja vammautetaan henkisesti lopullisesti nainen ja lisäksi vammautetaan abortin suorittanut lääkäri ja hoitohenkilökunta. Tuhotyö abortissa on siis perinpohjaista.

        "vammautetaan henkisesti lopullisesti nainen"

        Miksi sitten niin monet käy montakin kertaa abortissa jos siitä tulee vammoja. Anna todisteita että abortista tulee vammoja. Synnytys on paljon vaarallisempi kuin abortti. Vrt synnytysmasennus ja lapsivuodepsykoosi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Abortti on huonoa onnettomuuden jälkihoitoa, sillä siinä tapetaan kehittyvä lapsi ja vammautetaan henkisesti lopullisesti nainen ja lisäksi vammautetaan abortin suorittanut lääkäri ja hoitohenkilökunta. Tuhotyö abortissa on siis perinpohjaista.

        Näin siis uudistuva Korkkiruuvi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kannatan että nuorille opetetaan maltillista seksuaalisuutta ettei tuhota vahingoittavilla akteilla ja löyhillä ihmissuhteilla koko elämää ennenkuin se on edes alkanut. Nykyään opetetaan jo lapsille seksuaalisuutta ja sitten he menevät saamaan lisäoppia netistä ja kohtaavat kovan pornon ja elämä on tuhottu lopullisesti. Eilen oli uutinen että lapset nykyään panevat nettiin itsestään jopa alastonkuvia ja haluavat aikuisia opettamaan heille seksuaalisuuden saloja. Ja aina löytyy tähän opetustyöhön valmiita aikuisia kuten viimeaikaiset tapahtumat ovat esiintuoneet. Koulu ja esikoulu tekee nykyään lapsissa ja nuorissa historian suurinta ja julminta tuhoamistyötä, mutta Jumalan kiitos siihen tulee kohta loppu. Muuten meiltä loppuu henkisesti terveet ihmiset.

        Ja näin uudistuva Korkkiruuvi jatkoi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko yhdyntä siis onnettomuus?

        Ainakin se oli josta sinä lähdit alkuun.

        - Äänestä perussuomalaisia saatana!

        "Kannatan että nuorille opetetaan maltillista seksuaalisuutta ettei tuhota vahingoittavilla akteilla ja löyhillä ihmissuhteilla koko elämää ennenkuin se on edes alkanut. Nykyään opetetaan jo lapsille seksuaalisuutta ja sitten he menevät saamaan lisäoppia netistä ja kohtaavat kovan pornon ja elämä on tuhottu lopullisesti"

        Milloin maailmassa muka nuorilta on voitu seksuaalisuutta pimittää? :) Seksuaalisuutta ei tarvitse "opettaa", koska se on ihmisen perusvietti. Mitä ankarampi ja kompleksisempi suhtautuminen seksiin on, sitä kieroutuneempia muotoja se saa, kuten uskonyhteisöjen lasten hyväksikäytöt osoittaa. Jenkeissä niissä yhteisöissä, missä kaikki seksuaali- ja ehkäisyvalistus on kielletty, ei nuoret tiedä miten he on raskautuneet. Kun ei ole opetettu, että se juttu, mistä saa mielihyvää, on jotenkin yhteydessä raskaaksi tulemiseen. Eikä siis ole valistettu ehkäisyn käyttöön, saati että sitä olisi saatavilla. Asia havaitaan vasta kun tyttö on raskaana. Se luonto vetää seksiin kaikesta tiedon pimittämisestä huolimatta. Venäjällä ehkäisy- ja seksivalistus on kielletty, ja eka kerta kun tyttö joutuu tekemisiin asian kanssa, on se kun hän hakee aborttia, joka on Venäjällä se käytetyin ehkäisy.

        Hollannissa, missä suhtaudutaan seksuaalisuuteen erittäin avoimesti, seksistä valistetaan koulussa jo aikaisin ja hyväksyvästi seksiin, on ehkäisy hyvällä tasolla ja aborttiluvut ja teiniraskausluvut pieniä. " The Netherlands has the lowest rate of teenage motherhood in the entire EU, the national statistics office CBS said on Monday. (DutchNews.nl)

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ainakin se oli josta sinä lähdit alkuun.

        - Äänestä perussuomalaisia saatana!

        Perussuomalaisten puheenjohtaja Halla-Aho ei kannata aborttien kieltämistä. Hänen mukaansa se johtaisi vain laittomien aborttien nousuun.

      • KTS kirjoitti:

        Perussuomalaisten puheenjohtaja Halla-Aho ei kannata aborttien kieltämistä. Hänen mukaansa se johtaisi vain laittomien aborttien nousuun.

        Tuo ei oikeastaan ole mielipide vaan tosiasian toteamista. Kaikissa maissa, joissa abortti on tai on ollut kielletty tai hyvin rajoitettu, laillisen abortin vaihtoehto on käytännössä ollut laiton abortti tai abortin teettäminen ulkomailla.

    • Laillinen abortti on huonoista vaihtoehdoista vähiten huono. Uskovaiset eivät näytä ymmärtävän, että laki ei sanele ihmisten päätöksiä. Me tiedämme Suomesta ennen vuoden 1970 aborttilakia ja me tiedämme tämän päivän Argenttiinasta ja monesta muusta paikasta että laiton abortti on monelle se vaihtoehto johon ajaudutaan, kun laillista tietä ei ole. Laittomassa abortissa ei ole mitään viikkorajoja sikiön iälle, ei äidin henkistä ja fyysistä hoitoa ja se on usein hengenvaarallinen myös äidille.

      Mutta koska kaikki haluavat aborttien määrän minimointia, niin miksi sitten kaikki ei kannata niitä keinoja joilla aborttien määrä on saatu kokemusperäisesti laskuun: hyvä seksuaalikasvatus ja ilmainen ehkäisy nuorille.

      • Anonyymi

        "Mutta koska kaikki haluavat aborttien määrän minimointia, niin miksi sitten kaikki ei kannata niitä keinoja joilla aborttien määrä on saatu kokemusperäisesti laskuun"

        Koska kyseisten ihmisten ajatusmaailma perustuu sille miten he haluaisivat asioiden toimivan eikä siihen miten ne oikeasti toimivat.

        Tuotahan uskontokin hyvin pitkälle on: kuvittelua että asiat olisivat niin kuin niiden toivotaan olevan. Ois kiva kun olisi oikeidenmukainen jumala. Niin olisi.

      • Anonyymi

        Miksi kirjoitit tällaisen onnettoman pitkän lässytyksen, jota en tosin viitsinyt lukea?

      • "Laillinen abortti on huonoista vaihtoehdoista vähiten huono. Uskovaiset eivät näytä ymmärtävän, että laki ei sanele ihmisten päätöksiä. Me tiedämme Suomesta ennen vuoden 1970 aborttilakia ja me tiedämme tämän päivän Argenttiinasta ja monesta muusta paikasta että laiton abortti on monelle se vaihtoehto johon ajaudutaan, kun laillista tietä ei ole. "

        Aivan totta. Laittomista aborteista Suomessa

        keskustelu.suomi24.fi/t/11206618/aborttilakikomitean-1968-mietinnosta-poimittua

        Pitää vielä muistaa, kuinka helppo toimenpide raskauden keskeytys on verrattuna aborttilain alkumetreillä tehtyjen aborttien menetelmiin. Keskeytys on nykyään yhtä helppoa kuin jälkiehkäisypillerin ottaminen, kunhan on ajoissa liikkeellä.

        Niin kauan kuin miesten seksioikeuksiakaan rajoiteta, tai ei keksitä ilmaista ja 100% ehkäisyä tulee sosiaalisia aborttejakin olemaan, kuten on ollut niin kauan kuin nainen on yleensä raskaaksi tullut. Kieltolaista ja kriminalisoinnista meillä on kokemusta sekä aborttien osalta, että viinan että homouden osalta. Koska kansa ei itse miellä näitä rikoksiksi, niin kieltolait ei tee muuta kuin tekee kielletyt asiat näkymättömiksi yleisöltä ja mm. mahdollistaa rikollisille omat markkinat.

        Esim. Italiassa on ollut lääkäreillä mahdollisuus kieltäytyä abortin teosta. Tämä on harventanut aborttien suorittajien verkostoa, vaikka se laillinen edelleen onkin. Pilleriä saa ilman reseptiä apteekista (kuten monia muitakin lääkkeitä, jotka on esim. meillä reseptillä). Aborttiin ei tarvita siten alkuvaiheessa lääkäriä ollenkaan. Jos komplikaatioita tulee, niin lääkäri ei voi kuitenkaan kieltäytyä hoitamasta keskenmenopotilasta.

    • Anonyymi

      Tosiuskovat haluavat aborttien määrän nollaan kieltämällä abortit kokonaan, mutta kun se ei toimi! Jos esim. Alabaman tuore tiukka aborttilaki pysyy voimassa kaikkien valitusten jälkeenkin, korkeinta oikeutta myöten, niin tuskin se alabamalaisten teettämien aborttien määrää laskee. Menevät toiseen osavaltioon.

      Monissa maissa joissa tiukka aborttilainsäädäntö, tehdään paljon abortteja. Kun taas maissa , joissa abortti helpohkosti saatavissa tehdään vähän raskaudenkeskeytyksiä, mm. Pohjoismaat ja Hollanti.

      Jos tiukan lainsäädännön maa on köyhä, niin abortteja tehdään kotikonstein, ja sen seuraukset tiedetään.

      • Anonyymi

        "Tosiuskovat haluavat aborttien määrän nollaan kieltämällä abortit kokonaan, mutta kun se ei toimi! "

        Tämä tietenkin olisi ihanne että ei abortteja ollenkaan, sillä abortti tuhoaa kehittyvän ihmisen, äidin henkisesti ja abortin toteuttaneet lääkärit ja hoitajat.

        Oletko ottanut selvää kuinka monen ihmisen ääriuskonnollisuus on tuhonnut?

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Tosiuskovat haluavat aborttien määrän nollaan kieltämällä abortit kokonaan, mutta kun se ei toimi! "

        Tämä tietenkin olisi ihanne että ei abortteja ollenkaan, sillä abortti tuhoaa kehittyvän ihmisen, äidin henkisesti ja abortin toteuttaneet lääkärit ja hoitajat.

        Näin Korkkiruuvi fantasioi tänään.

      • Anonyymi

        Pohjoismaissa tehdään kymmeniä tuhansia abortteja vuodessa. Ei tuo minusta ole vähän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Tosiuskovat haluavat aborttien määrän nollaan kieltämällä abortit kokonaan, mutta kun se ei toimi! "

        Tämä tietenkin olisi ihanne että ei abortteja ollenkaan, sillä abortti tuhoaa kehittyvän ihmisen, äidin henkisesti ja abortin toteuttaneet lääkärit ja hoitajat.

        Abortinvastustajat on suurempi uhka kuin abortit. Kuinkahan monta ihmistä jenkeissäkin on tapettu "elämän puolustamisen" nimissä....

        en.wikipedia.org/wiki/Anti-abortion_violence

        Siinä menee yksin tein muutama raskaana olevakin, kun ei tarkkaan katota keneen pommit osuu.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Tosiuskovat haluavat aborttien määrän nollaan kieltämällä abortit kokonaan, mutta kun se ei toimi! "

        Tämä tietenkin olisi ihanne että ei abortteja ollenkaan, sillä abortti tuhoaa kehittyvän ihmisen, äidin henkisesti ja abortin toteuttaneet lääkärit ja hoitajat.

        "Tämä tietenkin olisi ihanne että ei abortteja ollenkaan, sillä abortti tuhoaa kehittyvän ihmisen, äidin henkisesti ja abortin toteuttaneet lääkärit ja hoitajat."

        Abortti on naiselle vaarattomampi kuin raskauden jatkaminen. Aborttihan käytännössä sujuu pillereillä kotona, joten lääkärit ei juurikaan ole tekemisissä keskeytyksen kanssa muuten kuin komplikaatioiden sattuessa.

        Raskauden ja synnytyksen vuoksi kuolee Suomessakin monta naista joka vuosi, ja tätäpä abortinvastustajat käyttäisivät argumenttina, jos sama määrä kuolisi abortteihin. Tai jos abortista tulisi jotain mainittavaakaan haittaa. Raskaudesta tulee usein erilaisia terveydellisiä ja sosiaalisia haittoja ja muita riskejä, mitä naisen ei sivistyneissä maissa tarvitse tahtomattaan ottaa. Lääkäritkin jo 60 vuotta sitten olivat halukkaampia hoitamaan keskeytyksiä kuin laittomien keskeytysten aiheuttamia kuolemia, hedelmättömyyttä ja vammautumisia. Em asioiden vuoksihan laillinen abortti meillekin tuli.

        keskustelu.suomi24.fi/t/12123444/onko-abortti-vaarallinen

        Tuohon ketjuun on linkkeineen koottu 40 eri raskauden ja synnytyksen, ja yleensä lapsensaamiseen liittyviä sairauksia ja haittoja. Abortti on paljon turvallisempi kuin synnytys.

    • Anonyymi

      Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka moni kannattaisi ilmaisen ehkäisyn ulottamista kaikkiin alle 25 vuotiaisiin. Jos se vähentää aborttien määrää oleellisesti, luulisi asialla olevan laajaa kannatusta myös kristittyjen piirissä. Jos ei ole, niin miksi ei?

      • Anonyymi

        Ainoa selitys tuolle on, että jotkut kristityt haluavat, että ihmiset kärsivät. He haluavat, että ihmisiä nöyryyteetään kaikin mahdollisin keinoin. Pahimmasta päästähän semmoinen, ettei raiskauksen tai insestin takia raskaana oleva saa aborttia. Siinä sitä kristillistä lähimmäisenrakkautta.

        Miksi raiskattu nainen pitäisi vielä kaiken muun lisäksi kärsiä abortista, kun synnytetty lapsi parantaa hänen sielunvammansa sekunnissa kun saa lapsen rinnoilleen?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi raiskattu nainen pitäisi vielä kaiken muun lisäksi kärsiä abortista, kun synnytetty lapsi parantaa hänen sielunvammansa sekunnissa kun saa lapsen rinnoilleen?

        "Miksi raiskattu nainen pitäisi vielä kaiken muun lisäksi kärsiä abortista, kun synnytetty lapsi parantaa hänen sielunvammansa sekunnissa kun saa lapsen rinnoilleen?"

        Millä tavalla arvelet, että raiskaajan lapsen synnyttäminen korjaa raiskaajan aiheuttamat psyykkiset ja fyysiset vammat? Saisiko tällaisesta parantavasta vaikutuksesta jotain lähdetietoja? Raskaushan on AINA riski naiselle, ja kun on kyse seksuaalisesta pakottamisesta, ei nainen ole ottanut tätä riskiä omasta vapaasta tahdosta.

        Onhan tuolla aborttiforumilla joskus väitetty sitäkin, että nainen oikeastaan nauttii vain väkivallasta ja raiskaamisesta. Etten ihmettele kyllä tätä ylläolevaakaan kommenttia. Enkä ihmettele, miksi ei lestadiolaiset ja muut lahkolaiset pidä seksuaalista hyväksikäyttöä kovin kummoisena asiana. Ei naisen tuntemukset, tai yleensä elämä ole niin tärkeä, että sitä kannattaisi juuri pohtia?

    • Ehkäisyvalistuksen ja ilmaisen ehkäisyn vastustamisen taustalla on tietenkin ajatus siitä, että nämä asiat johtavat sitten esiaviolliseen seksiin, ovat lupa siihen.

      Eli seksuaalivalistus jonka lähtökohta on reaalitodellisuus konservatiivisen kristillisen näkemyksen sijaan ja ilmainen ehkäisy ovat pahoja asioita. Toinen paha asia on tietenkin abortti.

      Mutta kun ollaan kykenemättömiä kompromisseihin koska Raamattu, synti, ei ennenkään, ei ole pakko naida, seksi kuuluu vain avioliittoon jne. niin lopputulos on absurdi: pienemmän pahan sijaan valitaankin käytännössä sitten se isompi paha. Ei kyetä tekemään päätöksiä sen mukaan mikä on todellisuus.

      Ei siitä vain mihinkään pääse, että valtuutettu joka vastustaa kunnallista ilmaista ehkäisyä antaa käytännössä äänensä abortin puolesta.

      Oma lukunsa ovat sitten ultrakonservatiiviset abortinvastustajat kuten Mika Ebeling (KD) joka katsoo ihmiselämän alkavan hedelmöityshetkestä ja vastustaa siksi kaikkia ehkäisymenetelmiä jotka estävät hedelmöittyneen munasolun kiinnittymisen kohtuun. Vallitsevana käytäntönä tuo räjäyttäisi aborttiluvut taivaisiin.

      Ilmainen ehkäisy tutkitusti vähentää nuorten abortteja hyvin merkittävästi. Niin merkittävästi, että puolueista kiivaimmin aborttia vastustavan KD:n kannattaisi miettiä asiaa perin pohjin: olisiko aiheellista tehdä lakialoite joka velvoittaisi kunnat kustantamaan ehkäisyn nuorille.

      Mutta eivät he tietenkään mieti.

      • Anonyymi

        "Ehkäisyvalistuksen ja ilmaisen ehkäisyn vastustamisen taustalla on tietenkin ajatus siitä, että nämä asiat johtavat sitten esiaviolliseen seksiin, ovat lupa siihen."

        Aikalailla olet oikeassa tässä kannanotossasi. Nykyään kun opetetaan jo lapsille seksuaalisuutta ja sitten he menevät saamaan lisäoppia netistä ja kohtaavat kovan pornon ja elämä on tuhottu lopullisesti. Eilen oli uutinen että lapset nykyään panevat nettiin itsestään jopa alastonkuvia ja haluavat aikuisia opettamaan heille seksuaalisuuden saloja. Ja aina löytyy tähän opetustyöhön valmiita aikuisia kuten viimeaikaiset tapahtumat ovat esiintuoneet. Koulu ja esikoulu tekee nykyään lapsissa ja nuorissa historian suurinta ja julminta tuhoamistyötä, mutta Jumalan kiitos siihen tulee kohta loppu. Muuten meiltä loppuu henkisesti terveet ihmiset.

        "Aikalailla olet oikeassa tässä kannanotossasi. Nykyään kun opetetaan jo lapsille seksuaalisuutta ja sitten he menevät saamaan lisäoppia netistä ja kohtaavat kovan pornon ja elämä on tuhottu lopullisesti."

        Menee tosielämässä juuri päinvastoin. Pornosivuilla käydään uteliaisuudesta joka tapauksessa. Ja pornosta saatavaa "tietoa" on nimenomaan tasapainotettava asiallisella seksivalistuksella, jotta käsitys seksuaalisuudesta ei vääristy.

        Umpiahdistunut ja estoinen uskonnon vääristämä kuva ihmisestä ilmi selvästi estää näkemästä mistä koko asiasta on kysymys.

        Ei seksuaalisuutta tarvitse lapsille opettaa. Lapset ovat seksuaalisia olentoja jo ennen murrosikää. Siksi he tarvitset seksuaaliKASVATUSTA, joka ei ole pelkkää ehkäisyvalistusta tai sukupuolitaudeilla pelottelua. Seksuaalisuus kun on niin paljon muutakin kuin akti. Siihen liittyy esimerkiksi kovin monenlaisia tunteita. Ainakin normaaleilla ihmisillä. Himouskovaisista en tiedä.

        Yksi osa hyvää seksuaalikasvatusta on myös auttaa kohtaamaan porno, jota he netistä joka tapauksessa löytävät. Lapsille pitää antaa terveempi ja laajempi kuva seksuaalisuudesta kun mitä he netistä löytävät KUN aiheesta joka tapauksessa kiinnostuvat.

        Uskovaisten omista estoista ja ahdistuksesta kumpuava "runkkaaminen on syntiä, porno on syntiä, seksin harrastaminen se vasta syntiä onkin ja ehkäisyä ei tarvita kun vaan pidättäydytte" on elämälle vierasta ja pään panemista pensaaseen.

        "Nykyään kun opetetaan jo lapsille seksuaalisuutta ja sitten he menevät saamaan lisäoppia netistä ja kohtaavat kovan pornon ja elämä on tuhottu lopullisesti."

        Yhdysvalloissa eniten teiniraskauksia ja pornon katselua suhteessa väestöön on nimenomaan raamattuvyöhykkeellä. Myös kouluissa tapahtuva seksuaalikasvatus on vähäisintä. Ei siis ihme, että nuoret menevät sinne nettiin lisäoppia hakemaan. Ongelmana vaan on se, että saavat todella vääristyneen kuvan seksuaalisuudesta, seksistä ja ehkäisystä tuskin tietoa ollenkaan.

        -natlab-

        Kun seksuaalivalistus tuli aikoinaan pakolliseksi kouluihin sen teiniraskauksia ja -abortteja vähentävä vaikutus oli lähes välitön. Ilmainen ehkäisykin on tutkitusti melko vaikuttava keino vähentää abortteja.

        Teillä on vain yksi lääke: aborttien täyskielto tai ainakin lähes täyskielto. Mutta kun se ei vain toimi. Ei missään päin maailmaa.

        Abortit ovat vähentyneet vuosikymmeniä. Se ei ole kuitenkaan teidän äärikonservatiivien ansiota, sen eteen te ette ole saaneet aikaan mitään positiivista.

        Joten antakaa muiden hoitaa tämä asia, he tietävät mitä tekevät ja ovat jo siis vuosikymmeniä tehneet onnistuneesti työtään.

        " Pornosivuilla käydään uteliaisuudesta joka tapauksessa. Ja pornosta saatavaa "tietoa" on nimenomaan tasapainotettava asiallisella seksivalistuksella, jotta käsitys seksuaalisuudesta ei vääristy."

        Tämä lienee eräs perusteluista miksi lapsia tulee ohjata seksin ja tätä kautta pornon ja sitten aikuisten miesten leikkikaluiksi. Kulttuurimarksistien tavoitehan on tuhota lasten mieli, että saadaan hyviä robotteja aikaiseksi.

        "Ei seksuaalisuutta tarvitse lapsille opettaa. Lapset ovat seksuaalisia olentoja jo ennen murrosikää. Siksi he tarvitset seksuaaliKASVATUSTA, joka ei ole pelkkää ehkäisyvalistusta tai sukupuolitaudeilla pelottelua. "

        Kylläpäs on keksitty ovelia selityksiä miksi lapset ja nuoret tulee ohjata seksin ja pornon pariin ja näin tuhota heidän elämänsä, koska lapsi ei ole vielä valmis näkemään kovaa pornoa eikä toimimaan aikuisten miesten leikkikaluina.

        Juttusi ovat viesti viestiltä yhä himmeämpiä. Kai jo kohta sammuu valot tykkänään?

        "Ei siis ihme, että nuoret menevät sinne nettiin lisäoppia hakemaan. Ongelmana vaan on se, että saavat todella vääristyneen kuvan seksuaalisuudesta, seksistä ja ehkäisystä tuskin tietoa ollenkaan. "

        Kun lapsi saa elää turvattua lapsuutta kristillisten periaatteiden mukaan, niin hänestä kasvaa täysi ja terve aikuinen, kun taas jumalattomien lapset ajautuvat vääjäämättä seksin ja pornon pariin liian nuorina eivätkä sen jälkeen enää tervettä päivää näe ja koko elämä menee joko ainehuuruissa, terapioissa tai mielialalääkkeitä syödessä joita lapsistakin ja nuorista jo syö satojatuhansia, kun masennusta pitää hoitaa.

        Tässä nyt uskovien tulee pelastaa omat lapsensa tältä vitsaukselta, mutta jumalattomien ihmisten lapset ovat jo menettettyjä, osa luku- ja kirjoitustaidottomia.

      • Anonyymi
        a-teisti kirjoitti:

        Ei tässä kuule vihapuheesi nyt auta, sillä lasten pelastamiseksi nykyajalta on aina ollut tärkeä tehtävä ihmiskunnan historiassa.

        Luuk. 17:2

        Hänen olisi parempi, että myllynkivi pantaisiin hänen kaulaansa ja hänet heitettäisiin mereen, kuin että hän viettelee yhden näistä pienistä.

      • Anonyymi
        a-teisti kirjoitti:

        Kun seksuaalivalistus tuli aikoinaan pakolliseksi kouluihin sen teiniraskauksia ja -abortteja vähentävä vaikutus oli lähes välitön. Ilmainen ehkäisykin on tutkitusti melko vaikuttava keino vähentää abortteja.

        Teillä on vain yksi lääke: aborttien täyskielto tai ainakin lähes täyskielto. Mutta kun se ei vain toimi. Ei missään päin maailmaa.

        Abortit ovat vähentyneet vuosikymmeniä. Se ei ole kuitenkaan teidän äärikonservatiivien ansiota, sen eteen te ette ole saaneet aikaan mitään positiivista.

        Joten antakaa muiden hoitaa tämä asia, he tietävät mitä tekevät ja ovat jo siis vuosikymmeniä tehneet onnistuneesti työtään.

        "Kun seksuaalivalistus tuli aikoinaan pakolliseksi kouluihin sen teiniraskauksia ja -abortteja vähentävä vaikutus oli lähes välitön. "

        Miten tämä on mahdollista kun teiniraskauksia ja abortteja ei edes ollut ennenkuin alettiin opettaa nuoria seksin ja pornon pariin?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei tässä kuule vihapuheesi nyt auta, sillä lasten pelastamiseksi nykyajalta on aina ollut tärkeä tehtävä ihmiskunnan historiassa.

        Luuk. 17:2

        Hänen olisi parempi, että myllynkivi pantaisiin hänen kaulaansa ja hänet heitettäisiin mereen, kuin että hän viettelee yhden näistä pienistä.

        "Ei tässä kuule vihapuheesi nyt auta..."

        Klik ja valot pois.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ei siis ihme, että nuoret menevät sinne nettiin lisäoppia hakemaan. Ongelmana vaan on se, että saavat todella vääristyneen kuvan seksuaalisuudesta, seksistä ja ehkäisystä tuskin tietoa ollenkaan. "

        Kun lapsi saa elää turvattua lapsuutta kristillisten periaatteiden mukaan, niin hänestä kasvaa täysi ja terve aikuinen, kun taas jumalattomien lapset ajautuvat vääjäämättä seksin ja pornon pariin liian nuorina eivätkä sen jälkeen enää tervettä päivää näe ja koko elämä menee joko ainehuuruissa, terapioissa tai mielialalääkkeitä syödessä joita lapsistakin ja nuorista jo syö satojatuhansia, kun masennusta pitää hoitaa.

        Tässä nyt uskovien tulee pelastaa omat lapsensa tältä vitsaukselta, mutta jumalattomien ihmisten lapset ovat jo menettettyjä, osa luku- ja kirjoitustaidottomia.

        Kerta sinun mielestä uskonto pelastaa nuoret, niin eikö heitä kannattaisi kasvattaa ennemmin muslimeiksi? Siinähän on jyrkkä ei seksille ennen avioliittoa. Eli tämän pitäisi olla parempi vaihtoehto sinunkin mielestä ;)

        "Kun lapsi saa elää turvattua lapsuutta kristillisten periaatteiden mukaan, niin hänestä kasvaa täysi ja terve aikuinen, kun taas jumalattomien lapset ajautuvat vääjäämättä seksin ja pornon pariin liian nuorina eivätkä sen jälkeen enää tervettä päivää näe ja koko elämä menee joko ainehuuruissa, "

        Paitsi, että raamattuvyöhykkeellä nuo nettiin menevät nuoret ovat suurelta osin niistä kristillisten periaatteiden mukaan elävistä perheistä, kun taas jumalattomien perheiden lapset saavat osallistua koulun seksuaalikasvatukseen.

        -natlab-

      • Anonyymi
        a-teisti kirjoitti:

        "Ei tässä kuule vihapuheesi nyt auta..."

        Klik ja valot pois.

        Kuten sanoin niin vihapuhe ei nyt auta ja sitäpaitsi Kari Mäkinenkin on sitä mieltä, että ei vihapuhetta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kun lapsi saa elää turvattua lapsuutta kristillisten periaatteiden mukaan, niin hänestä kasvaa täysi ja terve aikuinen, kun taas jumalattomien lapset ajautuvat vääjäämättä seksin ja pornon pariin liian nuorina eivätkä sen jälkeen enää tervettä päivää näe ja koko elämä menee joko ainehuuruissa, "

        Paitsi, että raamattuvyöhykkeellä nuo nettiin menevät nuoret ovat suurelta osin niistä kristillisten periaatteiden mukaan elävistä perheistä, kun taas jumalattomien perheiden lapset saavat osallistua koulun seksuaalikasvatukseen.

        -natlab-

        ""Kun lapsi saa elää turvattua lapsuutta kristillisten periaatteiden mukaan, niin hänestä kasvaa täysi ja terve aikuinen, kun taas jumalattomien lapset ajautuvat vääjäämättä seksin ja pornon pariin liian nuorina eivätkä sen jälkeen enää tervettä päivää näe ja koko elämä menee joko ainehuuruissa, "

        Paitsi, että raamattuvyöhykkeellä nuo nettiin menevät nuoret ovat suurelta osin niistä kristillisten periaatteiden mukaan elävistä perheistä, kun taas jumalattomien perheiden lapset saavat osallistua koulun seksuaalikasvatukseen."

        Tuo viestisi on vain trollaamista, sillä uskovien lapset ovat turvassa nykymaailman rappioilta ja kasvavatkin terveiksi aikuisiksi ilman aineita, loputtomia terapioita, masennuksia ja mielialalääkkeitä kuten jumalattomien lasten kohtaloksi on koitunut. Suomessakin on jo satoja tuhansia lapsia ja nuoria masentuneina ja mielialalääkkeiden myrkyttämiä, huumeiden käyttäjiä, nuuskan käyttäjiä lähes kaikki ja rikkovat tuskissaan paikkoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerta sinun mielestä uskonto pelastaa nuoret, niin eikö heitä kannattaisi kasvattaa ennemmin muslimeiksi? Siinähän on jyrkkä ei seksille ennen avioliittoa. Eli tämän pitäisi olla parempi vaihtoehto sinunkin mielestä ;)

        Vain uskossa Jeesukseen on turva!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kun seksuaalivalistus tuli aikoinaan pakolliseksi kouluihin sen teiniraskauksia ja -abortteja vähentävä vaikutus oli lähes välitön. "

        Miten tämä on mahdollista kun teiniraskauksia ja abortteja ei edes ollut ennenkuin alettiin opettaa nuoria seksin ja pornon pariin?

        "Miten tämä on mahdollista kun teiniraskauksia ja abortteja ei edes ollut ennenkuin alettiin opettaa nuoria seksin ja pornon pariin?"

        Kyllä oli. Vaihto-oppilasvuotenani 1980-luvulla, koulussani kolme tyttöä tuli raskaaksi. Kaikki olivat uskonnollisesta perheestä ja heidän ei annettu osallistua terveystiedon (health class) jossa käsiteltiin muun muassa seksuaalisuutta ja ehkäisyä. Heidän perheensä eivät myöskään antaneet tehdä aborttia, joten sitten maha pystyssä kulkivat.

        -natlab-

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ""Kun lapsi saa elää turvattua lapsuutta kristillisten periaatteiden mukaan, niin hänestä kasvaa täysi ja terve aikuinen, kun taas jumalattomien lapset ajautuvat vääjäämättä seksin ja pornon pariin liian nuorina eivätkä sen jälkeen enää tervettä päivää näe ja koko elämä menee joko ainehuuruissa, "

        Paitsi, että raamattuvyöhykkeellä nuo nettiin menevät nuoret ovat suurelta osin niistä kristillisten periaatteiden mukaan elävistä perheistä, kun taas jumalattomien perheiden lapset saavat osallistua koulun seksuaalikasvatukseen."

        Tuo viestisi on vain trollaamista, sillä uskovien lapset ovat turvassa nykymaailman rappioilta ja kasvavatkin terveiksi aikuisiksi ilman aineita, loputtomia terapioita, masennuksia ja mielialalääkkeitä kuten jumalattomien lasten kohtaloksi on koitunut. Suomessakin on jo satoja tuhansia lapsia ja nuoria masentuneina ja mielialalääkkeiden myrkyttämiä, huumeiden käyttäjiä, nuuskan käyttäjiä lähes kaikki ja rikkovat tuskissaan paikkoja.

        "Tuo viestisi on vain trollaamista,"
        Höpönlöpön. Olen elänyt tarpeeksi kauan, nähnyt paljon maailmaa ja olen aina ollut kiinnostunut ottamaan asioista selvää, toisin kuin sinä.

        -natlab-

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Kun seksuaalivalistus tuli aikoinaan pakolliseksi kouluihin sen teiniraskauksia ja -abortteja vähentävä vaikutus oli lähes välitön. "

        Miten tämä on mahdollista kun teiniraskauksia ja abortteja ei edes ollut ennenkuin alettiin opettaa nuoria seksin ja pornon pariin?

        "Miten tämä on mahdollista kun teiniraskauksia ja abortteja ei edes ollut ennenkuin alettiin opettaa nuoria seksin ja pornon pariin?"

        Milloin tämä tapahtui? Ainakin jo 1800-luvun alun kirkonkirjoista löytyy teiniäitejä (Lähde Suur-Ilmajoen historia ajalta 1800-1900) ja aborttien lukumäärää voidaan vain arvailla. Niitä kuitenkin tehtiin kuten lapsen murhiakin, lapsen murha olikin vielä 1800-luvun alussa mainittu jopa kuolinsyyluettelossa.

        Mutta rakenna toki mieleisesi maailmankuva jos se helpottaa elämääsi. Totta se ei kuitenkaan ole.

      • a-teisti kirjoitti:

        Itseasiassa tuo on ihan tyypillistä fundamentalistien keskuudessa, että luodaan jokin mukava kuvitteellinen historiankirjoitus jota vasten nykymaailmaa sitten peilataan.

        Ei kai kukaan oikeasti voi kuitenkaan noin pihalla olla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ehkäisyvalistuksen ja ilmaisen ehkäisyn vastustamisen taustalla on tietenkin ajatus siitä, että nämä asiat johtavat sitten esiaviolliseen seksiin, ovat lupa siihen."

        Aikalailla olet oikeassa tässä kannanotossasi. Nykyään kun opetetaan jo lapsille seksuaalisuutta ja sitten he menevät saamaan lisäoppia netistä ja kohtaavat kovan pornon ja elämä on tuhottu lopullisesti. Eilen oli uutinen että lapset nykyään panevat nettiin itsestään jopa alastonkuvia ja haluavat aikuisia opettamaan heille seksuaalisuuden saloja. Ja aina löytyy tähän opetustyöhön valmiita aikuisia kuten viimeaikaiset tapahtumat ovat esiintuoneet. Koulu ja esikoulu tekee nykyään lapsissa ja nuorissa historian suurinta ja julminta tuhoamistyötä, mutta Jumalan kiitos siihen tulee kohta loppu. Muuten meiltä loppuu henkisesti terveet ihmiset.

        "Eilen oli uutinen että lapset nykyään panevat nettiin itsestään jopa alastonkuvia ja haluavat aikuisia opettamaan heille seksuaalisuuden saloja. "

        Miksi valehtelet? Lapset lähettivät kuvia toisilleen eli koulukavereilleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        " Pornosivuilla käydään uteliaisuudesta joka tapauksessa. Ja pornosta saatavaa "tietoa" on nimenomaan tasapainotettava asiallisella seksivalistuksella, jotta käsitys seksuaalisuudesta ei vääristy."

        Tämä lienee eräs perusteluista miksi lapsia tulee ohjata seksin ja tätä kautta pornon ja sitten aikuisten miesten leikkikaluiksi. Kulttuurimarksistien tavoitehan on tuhota lasten mieli, että saadaan hyviä robotteja aikaiseksi.

        "Tämä lienee eräs perusteluista miksi lapsia tulee ohjata seksin ja tätä kautta pornon ja sitten aikuisten miesten leikkikaluiksi. Kulttuurimarksistien tavoitehan on tuhota lasten mieli, että saadaan hyviä robotteja aikaiseksi. "

        TYekstisi on sairasta. Lasten sekusuaalista koskemattomuutta koskevat lait ovat jatkuvasti kiristyneet ja yhteiskunnan asenne lasten seksuaalista hyväksikäyttöä kohtaan on jyrkentynyt. Pahimmat hyväksikäytöt ovat perinteisesti löytyneet uskonlahkoista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kun seksuaalivalistus tuli aikoinaan pakolliseksi kouluihin sen teiniraskauksia ja -abortteja vähentävä vaikutus oli lähes välitön. "

        Miten tämä on mahdollista kun teiniraskauksia ja abortteja ei edes ollut ennenkuin alettiin opettaa nuoria seksin ja pornon pariin?

        "Miten tämä on mahdollista kun teiniraskauksia ja abortteja ei edes ollut ennenkuin alettiin opettaa nuoria seksin ja pornon pariin? "

        Missä maailmassa elät. Meidänkin kylällä alaikäinen tuli raskaaksi, kun kiertävä saarnamies oli asunut heillä muutaman päivän. Asia oli yleisessä tiedossa kylillä. Mies ei silloin -60 luvulla saanut syytettä.
        Teiniraskauksia on ollut aina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Tämä lienee eräs perusteluista miksi lapsia tulee ohjata seksin ja tätä kautta pornon ja sitten aikuisten miesten leikkikaluiksi. Kulttuurimarksistien tavoitehan on tuhota lasten mieli, että saadaan hyviä robotteja aikaiseksi. "

        TYekstisi on sairasta. Lasten sekusuaalista koskemattomuutta koskevat lait ovat jatkuvasti kiristyneet ja yhteiskunnan asenne lasten seksuaalista hyväksikäyttöä kohtaan on jyrkentynyt. Pahimmat hyväksikäytöt ovat perinteisesti löytyneet uskonlahkoista.

        Islam ei ole lahko,

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Ei seksuaalisuutta tarvitse lapsille opettaa. Lapset ovat seksuaalisia olentoja jo ennen murrosikää. Siksi he tarvitset seksuaaliKASVATUSTA, joka ei ole pelkkää ehkäisyvalistusta tai sukupuolitaudeilla pelottelua. "

        Kylläpäs on keksitty ovelia selityksiä miksi lapset ja nuoret tulee ohjata seksin ja pornon pariin ja näin tuhota heidän elämänsä, koska lapsi ei ole vielä valmis näkemään kovaa pornoa eikä toimimaan aikuisten miesten leikkikaluina.

        Olet sairaalloisen estoinen. Hae ammattiapua.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Ei siis ihme, että nuoret menevät sinne nettiin lisäoppia hakemaan. Ongelmana vaan on se, että saavat todella vääristyneen kuvan seksuaalisuudesta, seksistä ja ehkäisystä tuskin tietoa ollenkaan. "

        Kun lapsi saa elää turvattua lapsuutta kristillisten periaatteiden mukaan, niin hänestä kasvaa täysi ja terve aikuinen, kun taas jumalattomien lapset ajautuvat vääjäämättä seksin ja pornon pariin liian nuorina eivätkä sen jälkeen enää tervettä päivää näe ja koko elämä menee joko ainehuuruissa, terapioissa tai mielialalääkkeitä syödessä joita lapsistakin ja nuorista jo syö satojatuhansia, kun masennusta pitää hoitaa.

        Tässä nyt uskovien tulee pelastaa omat lapsensa tältä vitsaukselta, mutta jumalattomien ihmisten lapset ovat jo menettettyjä, osa luku- ja kirjoitustaidottomia.

        "Kun lapsi saa elää turvattua lapsuutta kristillisten periaatteiden mukaan, niin hänestä kasvaa täysi ja terve aikuinen"

        Kun teidän juttuja lukee, niin sääliksi käy lapsianne.
        Ei ihme että USA:n raamattuvyöhykkeellä on eniten teiniraskauksia.

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        "Kun lapsi saa elää turvattua lapsuutta kristillisten periaatteiden mukaan, niin hänestä kasvaa täysi ja terve aikuinen"

        Kun teidän juttuja lukee, niin sääliksi käy lapsianne.
        Ei ihme että USA:n raamattuvyöhykkeellä on eniten teiniraskauksia.

        Turhaan säälit uskovien lapsia. Sen sijaan ala huolehtia niistä lapsista ja nuorista joiden elämä on pilattu poliittisen agendan vuoksi. Sama tilanne kuin juutalaisten kohdalla joiden elämä pilattiin myös poliittisen agendan vuoksi 80 vuotta sitten.

      • Anonyymi

        Nykypolitiikan teot ovat sairaita lapsia ja nuoria tuhotessaan.

      • a-teisti kirjoitti:

        "Miten tämä on mahdollista kun teiniraskauksia ja abortteja ei edes ollut ennenkuin alettiin opettaa nuoria seksin ja pornon pariin?"

        Milloin tämä tapahtui? Ainakin jo 1800-luvun alun kirkonkirjoista löytyy teiniäitejä (Lähde Suur-Ilmajoen historia ajalta 1800-1900) ja aborttien lukumäärää voidaan vain arvailla. Niitä kuitenkin tehtiin kuten lapsen murhiakin, lapsen murha olikin vielä 1800-luvun alussa mainittu jopa kuolinsyyluettelossa.

        Mutta rakenna toki mieleisesi maailmankuva jos se helpottaa elämääsi. Totta se ei kuitenkaan ole.

        Juuri näin. Jos harrastaa sukututkimusta niin eiköhän joka suvusta löydy aviottomia lapsia.

        Myös historian lukeminen on opettavaista. Niistä löytyy esimerkkejä perheen esikoisista, jotka ovat syntyneet "keskosina", mutta siitä huolimatta olleet terveitä ja menestyneet. Esimerkiksi aatelista sukua oleva Winston Churchill (oikeammin sir Winston Leonard Spencer-Churchill) oli syntymäpainoltaan kolmikiloinen toista kuukautta ennen aikojaan syntynyt "keskonen". Näin kerrottiin kun vierailin joskus Churchillin syntymäkodissa Blenheim Palacessa. Näiden "ennenaikainen" syntymä johtui yksinkertaisesti siitä, että raskauden laskettiin alkaneen hääyöstä. Mistäs muustakaan?

      • M.O.T.

      • Kilgore.Trout kirjoitti:

        "Jos harrastaa sukututkimusta niin eiköhän joka suvusta löydy aviottomia lapsia."

        Sukuumme ilmestyi sukututkimuksen myötä kokonaan uusi haara. Ja edesmennyt isäni oli äpärä, piian avioton lapsi josta ei poikkeuksellisesti tullutkaan "renki" vaan tie johti yliopistoon ja aina tohtoriksi saakka. Isossa roolissa oli hänen äitinsä joka ei suostunut mitä tahansa paskaa nielemään ja opetti lapselleenkin ettei niin tarvitse tehdä.

        Tuossa kirjassa muuten pitäjän perisynneiksi 1850-luvulla piispaintarkastuksessa kuvattiin salavuoteutta ja juopottelua. Erityisesti piispa kiinnitti huomiota nuorten harjoittamaan haureuteen ja salavuoteuteen. Siitä piispa oli tyytyväinen ettei kirkossa ollut juopuneita kovinkaan paljoa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Ehkäisyvalistuksen ja ilmaisen ehkäisyn vastustamisen taustalla on tietenkin ajatus siitä, että nämä asiat johtavat sitten esiaviolliseen seksiin, ovat lupa siihen."

        Aikalailla olet oikeassa tässä kannanotossasi. Nykyään kun opetetaan jo lapsille seksuaalisuutta ja sitten he menevät saamaan lisäoppia netistä ja kohtaavat kovan pornon ja elämä on tuhottu lopullisesti. Eilen oli uutinen että lapset nykyään panevat nettiin itsestään jopa alastonkuvia ja haluavat aikuisia opettamaan heille seksuaalisuuden saloja. Ja aina löytyy tähän opetustyöhön valmiita aikuisia kuten viimeaikaiset tapahtumat ovat esiintuoneet. Koulu ja esikoulu tekee nykyään lapsissa ja nuorissa historian suurinta ja julminta tuhoamistyötä, mutta Jumalan kiitos siihen tulee kohta loppu. Muuten meiltä loppuu henkisesti terveet ihmiset.

        Ja taas Korkkiruuvi kertoi asian todellisen laidan! 😝

      • Kilgore.Trout kirjoitti:

        Olet sairaalloisen estoinen. Hae ammattiapua.

        Tri Korkkiruuvi on erittäin seksivihamielinen, ja syy siihen on luultavasti hänen kyvyttömyytensä saada orgasmia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        ""Kun lapsi saa elää turvattua lapsuutta kristillisten periaatteiden mukaan, niin hänestä kasvaa täysi ja terve aikuinen, kun taas jumalattomien lapset ajautuvat vääjäämättä seksin ja pornon pariin liian nuorina eivätkä sen jälkeen enää tervettä päivää näe ja koko elämä menee joko ainehuuruissa, "

        Paitsi, että raamattuvyöhykkeellä nuo nettiin menevät nuoret ovat suurelta osin niistä kristillisten periaatteiden mukaan elävistä perheistä, kun taas jumalattomien perheiden lapset saavat osallistua koulun seksuaalikasvatukseen."

        Tuo viestisi on vain trollaamista, sillä uskovien lapset ovat turvassa nykymaailman rappioilta ja kasvavatkin terveiksi aikuisiksi ilman aineita, loputtomia terapioita, masennuksia ja mielialalääkkeitä kuten jumalattomien lasten kohtaloksi on koitunut. Suomessakin on jo satoja tuhansia lapsia ja nuoria masentuneina ja mielialalääkkeiden myrkyttämiä, huumeiden käyttäjiä, nuuskan käyttäjiä lähes kaikki ja rikkovat tuskissaan paikkoja.

        >Tuo viestisi on vain trollaamista, sillä uskovien lapset ovat turvassa nykymaailman rappioilta ja kasvavatkin terveiksi aikuisiksi ilman aineita, loputtomia terapioita, masennuksia ja mielialalääkkeitä kuten jumalattomien lasten kohtaloksi on koitunut.

        Unohdit kertoa, että "terveinä" aikuisina he yleensä jättävät lahkonsa heti kun mahdollista ja suhteet vanhempiinkin ovat kovalla koetuksella, kun uskonnollisen propagandan pakkosyöttö aamusta iltaan on haitannut koulunkäyntiä ja sabotoinut opiskelua.

      • Anonyymi
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Myös uskovien lapsia koskee sama sääntö, että vain 5- 10% hyväksyy Jeesuksen Vapahtajakseen. Tietenkin uskovien lapsien uskon prosenttiosuus on tätä suurempi kuin keskiarvo, mutta osa ei ole valmis hyväksymään Jeesusta. Mutta he ovat kuitenkin saaneet turvatun lapsuuden eivätkä pane itsestään rohkeita kuvia toiveena saada joku aikuinen opettamaan heitä seksin saloihin kuten jumalattomien lapset tekevät viime viikon uutisen mukaan. Uskovien lapset ovat turvassa nykymaailman rappioilta ja kasvavatkin terveiksi aikuisiksi ilman aineita, loputtomia terapioita, masennuksia ja mielialalääkkeitä kuten jumalattomien lasten kohtaloksi on koitunut. Suomessakin on jo satoja tuhansia lapsia ja nuoria masentuneina ja mielialalääkkeiden myrkyttämiä, huumeiden käyttäjiä, nuuskan käyttäjiä lähes kaikki ja rikkovat tuskissaan paikkoja.

        Mielestäni lasten elämän tuhoaminen on väärin jonkun poliittisen agendan vuoksi kuten juutalaisten tuhoaminen aikoinaan oli väärin poliittisen agendan vuoksi.

        "Mutta he ovat kuitenkin saaneet turvatun lapsuuden eivätkä pane itsestään rohkeita kuvia toiveena saada joku aikuinen opettamaan heitä seksin saloihin kuten jumalattomien lapset tekevät viime viikon uutisen mukaan. "

        Kyseiset lapset lähettivät kuvia toisilleen, eivät aikuisille. Miksi vääristelet asioita aivan tahallasi?

        99 % nuorista ei riko paikkoja tuskissaan eikä muutenkaan, mutta se ei sinun päättömyyksiesi päästöilyä varmaan yhtään hidasta, eihän, Korkkiruuvi?

        En saisi unta, jos uskoisin että yhteiskunta olisi oikeasti maksanut sinulle 15 vuotta kallista yliopistokoulutusta ja saanut kiitokseksi palstalle tuottamasi sketsihahmon. Nyt kyllä nukuttaa... 😑

        Uskovien kotien nuoret ovat muuten monesti kaikkein altteimpia seksiseikkailuille ja seksuaaliselle hyväksikäytölle, kun heitä on yritetty vauvasta saakka pitää uskonnollisessa umpiossa ja joskus siinä onnistuttukin. Katkeruus uskonyhteisöä kohtaa voi purkautua tuhoisana käytöksenä, jota normaalit nuoret sitten ihmettelevät.

        >Kyseiset lapset lähettivät kuvia toisilleen, eivät aikuisille. Miksi vääristelet asioita aivan tahallasi?

        Koska se on apologeettista. Apologia oikeuttaa joissakin uskonlahkopiireissä myös minkä tahansa valehtelun ja vääristelyn. Tämä on tärkeää ymmärtää näissä uskontokeskusteluissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Mutta he ovat kuitenkin saaneet turvatun lapsuuden eivätkä pane itsestään rohkeita kuvia toiveena saada joku aikuinen opettamaan heitä seksin saloihin kuten jumalattomien lapset tekevät viime viikon uutisen mukaan. "

        Kyseiset lapset lähettivät kuvia toisilleen, eivät aikuisille. Miksi vääristelet asioita aivan tahallasi?

        ""Mutta he ovat kuitenkin saaneet turvatun lapsuuden eivätkä pane itsestään rohkeita kuvia toiveena saada joku aikuinen opettamaan heitä seksin saloihin kuten jumalattomien lapset tekevät viime viikon uutisen mukaan. "

        Kyseiset lapset lähettivät kuvia toisilleen, eivät aikuisille. "

        Äläpäs vääristele. Lapset lähettivät kuvia tarkoituksella saada jostain havainto-opetusta seksiakteihin ja tietenkin nämä leviävät myös aikuisille jotka näyttävät olevan hyvinkin valmiita auttamaan lapsia näissä asioissa mikä se toteutuma on. Täytyy uskoa asiantuntijoita, että nämä ilmitulleet sadat tapaukset ovat vain jäävuoren huippu, kun lapset hakevat seksisuhteita kuten kouluissa on epäsuoraan ohjeistettu.

      • Anonyymi
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        99 % nuorista ei riko paikkoja tuskissaan eikä muutenkaan, mutta se ei sinun päättömyyksiesi päästöilyä varmaan yhtään hidasta, eihän, Korkkiruuvi?

        En saisi unta, jos uskoisin että yhteiskunta olisi oikeasti maksanut sinulle 15 vuotta kallista yliopistokoulutusta ja saanut kiitokseksi palstalle tuottamasi sketsihahmon. Nyt kyllä nukuttaa... 😑

        Uskovien kotien nuoret ovat muuten monesti kaikkein altteimpia seksiseikkailuille ja seksuaaliselle hyväksikäytölle, kun heitä on yritetty vauvasta saakka pitää uskonnollisessa umpiossa ja joskus siinä onnistuttukin. Katkeruus uskonyhteisöä kohtaa voi purkautua tuhoisana käytöksenä, jota normaalit nuoret sitten ihmettelevät.

        "99 % nuorista ei riko paikkoja tuskissaan eikä muutenkaan, mutta se ei sinun päättömyyksiesi päästöilyä varmaan yhtään hidasta, eihän, Korkkiruuvi?"

        Sinäkin täällä valehtelet! Yli puolet nuorista rikkoo paikkoja, sottaa, käyttää huumeita ja nuuskaa, ovat mieleltään häiriintyneitä, saavat mielialalääkkeitä, käyvät terapeuteilla ym., viiltelevät itseään, on bulimaniia, syömishäiriöitä, loputonta kännyyn tuijottamista, syrjäytyvät, .... Mutta tämä koskee pääosin vain jumalattomien lapsia. Jos nyt välttämättä haluat tuhota kaltaistesi lapsia niin siitä vaan. Et ainakaan voi sanoa ettei varoitettu.

        "Uskovien kotien nuoret ovat muuten monesti kaikkein altteimpia seksiseikkailuille ja seksuaaliselle hyväksikäytölle, kun ..."

        No tämä on sinun sairaalloinen oljenkortesi siinä tuskassa kun jumalattomien lapsia ja nuoria tuhotaan systemaattisesti nyky-yhteiskunnassa ja aivan varmasti tiedostat olevasi tässä hornanleikissä mukana ainakin epäsuoraan.

        Vastaavia uutisia on lestadiolaisista, katolisesta ja ties mistä:

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/hyvaksikaytto-puhuttaa-helluntailaisia/1960246#gs.co2eqt

        "Seurakunnissa kouluttajana toimiva evankelista ja projektityöntekijä Pirkko Muhonen kertoo tavanneensa runsaasti hyväksikäytöstä kertovia uhreja helluntailaispiireissä."

        Miksi?

        ""Seurakunnissa kouluttajana toimiva evankelista ja projektityöntekijä Pirkko Muhonen kertoo tavanneensa runsaasti hyväksikäytöstä kertovia uhreja helluntailaispiireissä."

        Miksi?"

        Eräs syy voi olla, että seurakuntiin pesiytyy ihmisiä jotka eivät hillitse himojaan.

        Tämä ei kuitenkaan anna lupaa jumalattomille tuhota systemaattisesti omia lapsiaan ja heidän elämäänsä. Uskovien kotien lapset ovat kuitenkin saaneet turvatun lapsuuden eivätkä pane itsestään rohkeita kuvia toiveena saada joku aikuinen opettamaan heitä seksin saloihin kuten jumalattomien lapset tekevät viime viikon uutisen mukaan. Uskovien lapset ovat turvassa nykymaailman rappioilta ja kasvavatkin terveiksi aikuisiksi ilman aineita, loputtomia terapioita, masennuksia ja mielialalääkkeitä kuten jumalattomien lasten kohtaloksi on koitunut. Suomessakin on jo satoja tuhansia lapsia ja nuoria masentuneina ja mielialalääkkeiden myrkyttämiä, huumeiden käyttäjiä, nuuskan käyttäjiä lähes kaikki ja rikkovat tuskissaan paikkoja.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "99 % nuorista ei riko paikkoja tuskissaan eikä muutenkaan, mutta se ei sinun päättömyyksiesi päästöilyä varmaan yhtään hidasta, eihän, Korkkiruuvi?"

        Sinäkin täällä valehtelet! Yli puolet nuorista rikkoo paikkoja, sottaa, käyttää huumeita ja nuuskaa, ovat mieleltään häiriintyneitä, saavat mielialalääkkeitä, käyvät terapeuteilla ym., viiltelevät itseään, on bulimaniia, syömishäiriöitä, loputonta kännyyn tuijottamista, syrjäytyvät, .... Mutta tämä koskee pääosin vain jumalattomien lapsia. Jos nyt välttämättä haluat tuhota kaltaistesi lapsia niin siitä vaan. Et ainakaan voi sanoa ettei varoitettu.

        "Yli puolet nuorista rikkoo paikkoja, sottaa, käyttää huumeita ja nuuskaa, ovat mieleltään häiriintyneitä..."

        Mistä lähteestä tämä väite on peräisin. Olsiko jonkun jeesuksenmorsiamen omasta päästä?

      • Anonyymi kirjoitti:

        ""Seurakunnissa kouluttajana toimiva evankelista ja projektityöntekijä Pirkko Muhonen kertoo tavanneensa runsaasti hyväksikäytöstä kertovia uhreja helluntailaispiireissä."

        Miksi?"

        Eräs syy voi olla, että seurakuntiin pesiytyy ihmisiä jotka eivät hillitse himojaan.

        Tämä ei kuitenkaan anna lupaa jumalattomille tuhota systemaattisesti omia lapsiaan ja heidän elämäänsä. Uskovien kotien lapset ovat kuitenkin saaneet turvatun lapsuuden eivätkä pane itsestään rohkeita kuvia toiveena saada joku aikuinen opettamaan heitä seksin saloihin kuten jumalattomien lapset tekevät viime viikon uutisen mukaan. Uskovien lapset ovat turvassa nykymaailman rappioilta ja kasvavatkin terveiksi aikuisiksi ilman aineita, loputtomia terapioita, masennuksia ja mielialalääkkeitä kuten jumalattomien lasten kohtaloksi on koitunut. Suomessakin on jo satoja tuhansia lapsia ja nuoria masentuneina ja mielialalääkkeiden myrkyttämiä, huumeiden käyttäjiä, nuuskan käyttäjiä lähes kaikki ja rikkovat tuskissaan paikkoja.

        "Eräs syy voi olla, että seurakuntiin pesiytyy ihmisiä jotka eivät hillitse himojaan."

        Oletko itse aktiivinen seurakunnassa? Ihan vain uteliaisuudesta kysyn...

        "Uskovien kotien lapset ovat kuitenkin saaneet turvatun lapsuuden eivätkä pane itsestään rohkeita kuvia toiveena saada joku aikuinen opettamaan heitä seksin saloihin kuten jumalattomien lapset tekevät ..."

        Tuo on oma perverssi fantasiasi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        ""Mutta he ovat kuitenkin saaneet turvatun lapsuuden eivätkä pane itsestään rohkeita kuvia toiveena saada joku aikuinen opettamaan heitä seksin saloihin kuten jumalattomien lapset tekevät viime viikon uutisen mukaan. "

        Kyseiset lapset lähettivät kuvia toisilleen, eivät aikuisille. "

        Äläpäs vääristele. Lapset lähettivät kuvia tarkoituksella saada jostain havainto-opetusta seksiakteihin ja tietenkin nämä leviävät myös aikuisille jotka näyttävät olevan hyvinkin valmiita auttamaan lapsia näissä asioissa mikä se toteutuma on. Täytyy uskoa asiantuntijoita, että nämä ilmitulleet sadat tapaukset ovat vain jäävuoren huippu, kun lapset hakevat seksisuhteita kuten kouluissa on epäsuoraan ohjeistettu.

        >tietenkin nämä leviävät myös aikuisille jotka näyttävät olevan hyvinkin valmiita auttamaan lapsia näissä asioissa mikä se toteutuma on.

        Sinä tiedät lukuisista lapsiin sekaantumisista, mutta et kerro niistä poliisille vaan länkytät täällä? Näinkö todella on? 😲

      • Kilgore.Trout kirjoitti:

        "Yli puolet nuorista rikkoo paikkoja, sottaa, käyttää huumeita ja nuuskaa, ovat mieleltään häiriintyneitä..."

        Mistä lähteestä tämä väite on peräisin. Olsiko jonkun jeesuksenmorsiamen omasta päästä?

        >Mistä lähteestä tämä väite on peräisin. Olsiko jonkun jeesuksenmorsiamen omasta päästä?

        Heti sieltä Korkkiruuvin villisti pälyilevien silmien takaa se lähde löytyy. Yhtän kauemmas ei tarvitse mennä.

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        "Eräs syy voi olla, että seurakuntiin pesiytyy ihmisiä jotka eivät hillitse himojaan."

        Oletko itse aktiivinen seurakunnassa? Ihan vain uteliaisuudesta kysyn...

        "Uskovien kotien lapset ovat kuitenkin saaneet turvatun lapsuuden eivätkä pane itsestään rohkeita kuvia toiveena saada joku aikuinen opettamaan heitä seksin saloihin kuten jumalattomien lapset tekevät ..."

        Tuo on oma perverssi fantasiasi.

        ""Uskovien kotien lapset ovat kuitenkin saaneet turvatun lapsuuden eivätkä pane itsestään rohkeita kuvia toiveena saada joku aikuinen opettamaan heitä seksin saloihin kuten jumalattomien lapset tekevät ..."

        Tuo on oma perverssi fantasiasi."

        Oikeastaan tämä on sitä nykypäivää kaikessa raadollisuudessaan! Ymmärrän sinua että torjunta on voimakasta todellisuudelle, mutta ihmettelen miksi olet valmis uhraamaan nykyiset lapset ja nuoret väliaikaisen poliittisen agendan alttarille?

        Maailmassa on ollut paljon aikakausia joissa lapsia on uhrattu milloin millekin agendalle eli tässä suhteessa nykyaika ei ole mikään poikkeus, mutta tunnen tuskaa siitä välinpitämättömyydestä miten tähän vakavaan ongelmaan suhtaudutaan vaikka kaikki kuulee näistä asioista lähes joka päivä mediassa.

      • Anonyymi
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        >tietenkin nämä leviävät myös aikuisille jotka näyttävät olevan hyvinkin valmiita auttamaan lapsia näissä asioissa mikä se toteutuma on.

        Sinä tiedät lukuisista lapsiin sekaantumisista, mutta et kerro niistä poliisille vaan länkytät täällä? Näinkö todella on? 😲

        ">tietenkin nämä leviävät myös aikuisille jotka näyttävät olevan hyvinkin valmiita auttamaan lapsia näissä asioissa mikä se toteutuma on.

        Sinä tiedät lukuisista lapsiin sekaantumisista, mutta et kerro niistä poliisille vaan länkytät täällä? Näinkö todella on? "

        No tällaiseen ongelmaan en ole hengellisissä piireissä koskaan törmännyt!

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Tämä lienee eräs perusteluista miksi lapsia tulee ohjata seksin ja tätä kautta pornon ja sitten aikuisten miesten leikkikaluiksi. Kulttuurimarksistien tavoitehan on tuhota lasten mieli, että saadaan hyviä robotteja aikaiseksi. "

        TYekstisi on sairasta. Lasten sekusuaalista koskemattomuutta koskevat lait ovat jatkuvasti kiristyneet ja yhteiskunnan asenne lasten seksuaalista hyväksikäyttöä kohtaan on jyrkentynyt. Pahimmat hyväksikäytöt ovat perinteisesti löytyneet uskonlahkoista.

        >Tekstisi on sairasta. Lasten seksuaalista koskemattomuutta koskevat lait ovat jatkuvasti kiristyneet ja yhteiskunnan asenne lasten seksuaalista hyväksikäyttöä kohtaan on jyrkentynyt.

        Ehkä se onkin juuri tämä, joka ahistaa Korkkiruuvia iha Saatana taval?

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        "Yli puolet nuorista rikkoo paikkoja, sottaa, käyttää huumeita ja nuuskaa, ovat mieleltään häiriintyneitä..."

        Mistä lähteestä tämä väite on peräisin. Olsiko jonkun jeesuksenmorsiamen omasta päästä?

        ""Yli puolet nuorista rikkoo paikkoja, sottaa, käyttää huumeita ja nuuskaa, ovat mieleltään häiriintyneitä..."

        Mistä lähteestä tämä väite on peräisin. Olsiko jonkun jeesuksenmorsiamen omasta päästä?"

        Lähinnä nyt erilaisista tilastoista mitä toisinaan julkisuudessa julkaistaan! Kaikki nuo lukemattomat ongelmat koskee jo yli puolet alle 25v porukkaa ja vielä alkoholi jäi pois listasta, sillä sitäkin vielä runsaasti käytetään, vaikka monenlaiset huumeet ja lääkkeet ovat korvaamassa alkoholin ja nuuska on korvaamassa tupakan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        ">tietenkin nämä leviävät myös aikuisille jotka näyttävät olevan hyvinkin valmiita auttamaan lapsia näissä asioissa mikä se toteutuma on.

        Sinä tiedät lukuisista lapsiin sekaantumisista, mutta et kerro niistä poliisille vaan länkytät täällä? Näinkö todella on? "

        No tällaiseen ongelmaan en ole hengellisissä piireissä koskaan törmännyt!

        Vastaa kysymykseen äläkä kieroile ja höpötä omiasi.

        (Niin kuin joskus olisit vastannut...🙄)

      • Anonyymi
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        >Tekstisi on sairasta. Lasten seksuaalista koskemattomuutta koskevat lait ovat jatkuvasti kiristyneet ja yhteiskunnan asenne lasten seksuaalista hyväksikäyttöä kohtaan on jyrkentynyt.

        Ehkä se onkin juuri tämä, joka ahistaa Korkkiruuvia iha Saatana taval?

        ">Tekstisi on sairasta. Lasten seksuaalista koskemattomuutta koskevat lait ovat jatkuvasti kiristyneet ja yhteiskunnan asenne lasten seksuaalista hyväksikäyttöä kohtaan on jyrkentynyt.

        Ehkä se onkin juuri tämä, joka ahistaa Korkkiruuvia iha Saatana taval?"

        Jospa taas rauhoitutaan yhdessä, käsi kädessä :)

        Tärkeää olisi nyt vaan tunnustaa tosiasiat kaikessa karmeassa raadollisuudessaan vaikka kipeää se tekee. Ongelma on vaan että pitää puolustaa väliaikaista ihmisiä tuhoavaa politiikkaa. Saksalaisten kohdalla ihmeteltiin että miksi hyväksyttiin noin tuhoava natsiaate ja nyt sama kuvio toistuu meidän silmiemme edessä ja tällä kertaa uhreina ovat alle 25v nuoret. On se ihmisluonto jotenkin kummallista. Eikö totta?

      • Anonyymi kirjoitti:

        ""Yli puolet nuorista rikkoo paikkoja, sottaa, käyttää huumeita ja nuuskaa, ovat mieleltään häiriintyneitä..."

        Mistä lähteestä tämä väite on peräisin. Olsiko jonkun jeesuksenmorsiamen omasta päästä?"

        Lähinnä nyt erilaisista tilastoista mitä toisinaan julkisuudessa julkaistaan! Kaikki nuo lukemattomat ongelmat koskee jo yli puolet alle 25v porukkaa ja vielä alkoholi jäi pois listasta, sillä sitäkin vielä runsaasti käytetään, vaikka monenlaiset huumeet ja lääkkeet ovat korvaamassa alkoholin ja nuuska on korvaamassa tupakan.

        >Lähinnä nyt erilaisista tilastoista mitä toisinaan julkisuudessa julkaistaan!

        Mitään tämän parempaa tietoa näistä oudoista "tilastoista" emme sitten tule koskaan saamaan. 🙄

      • Anonyymi kirjoitti:

        ">Tekstisi on sairasta. Lasten seksuaalista koskemattomuutta koskevat lait ovat jatkuvasti kiristyneet ja yhteiskunnan asenne lasten seksuaalista hyväksikäyttöä kohtaan on jyrkentynyt.

        Ehkä se onkin juuri tämä, joka ahistaa Korkkiruuvia iha Saatana taval?"

        Jospa taas rauhoitutaan yhdessä, käsi kädessä :)

        Tärkeää olisi nyt vaan tunnustaa tosiasiat kaikessa karmeassa raadollisuudessaan vaikka kipeää se tekee. Ongelma on vaan että pitää puolustaa väliaikaista ihmisiä tuhoavaa politiikkaa. Saksalaisten kohdalla ihmeteltiin että miksi hyväksyttiin noin tuhoava natsiaate ja nyt sama kuvio toistuu meidän silmiemme edessä ja tällä kertaa uhreina ovat alle 25v nuoret. On se ihmisluonto jotenkin kummallista. Eikö totta?

        >On se ihmisluonto jotenkin kummallista. Eikö totta?

        On se. Sinäkin sait mahtavan koulutuspanoksen yhteiskunnalta, ja kiitos kaikesta on se että puliset mielisairaita juttuja somessa.

      • Anonyymi
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Vastaa kysymykseen äläkä kieroile ja höpötä omiasi.

        (Niin kuin joskus olisit vastannut...🙄)

        Eikö vastaus kelvannut? Miksi kysyt jos et hyväksy vastausta? Itse ne ole törmännyt hengellisissä piireissä koskaan minkäänlaiseen seksuaaliseen toimintaan, en aikuisten enkä nuorten kohdalla.

      • Anonyymi
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        >On se ihmisluonto jotenkin kummallista. Eikö totta?

        On se. Sinäkin sait mahtavan koulutuspanoksen yhteiskunnalta, ja kiitos kaikesta on se että puliset mielisairaita juttuja somessa.

        Tuon vain esiin erään tämän ajan vakavimmista vaietuista ongelmista mikä koskee nykyajan lapsia ja nuoria. Sensijaan että käyt mun kimppuun niin sinun tulisi tarttua tähän ongelmaan, että saataisiin lasten ja nuorten tuhotut elämät taas oikealle tolalle edes sen verran mitä mun nuoruudessa oli.

      • Anonyymi
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        >tietenkin nämä leviävät myös aikuisille jotka näyttävät olevan hyvinkin valmiita auttamaan lapsia näissä asioissa mikä se toteutuma on.

        Sinä tiedät lukuisista lapsiin sekaantumisista, mutta et kerro niistä poliisille vaan länkytät täällä? Näinkö todella on? 😲

        Mutta jos Jeesus on antanut jo lastenraiskaamiset anteeksi, niin mitä se poliisille kuuluu?

        Näinhän nämä jeesuspäissään ajattelevat.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eikö vastaus kelvannut? Miksi kysyt jos et hyväksy vastausta? Itse ne ole törmännyt hengellisissä piireissä koskaan minkäänlaiseen seksuaaliseen toimintaan, en aikuisten enkä nuorten kohdalla.

        Kysyin sinulta mikä oli lähde, johon väitteesi perustat. Sinä et osannut kertoa, mikä lähde olisi, koska sellaista ei ollut.

        Sinä siis valehtelit.

      • Kilgore.Trout kirjoitti:

        Kysyin sinulta mikä oli lähde, johon väitteesi perustat. Sinä et osannut kertoa, mikä lähde olisi, koska sellaista ei ollut.

        Sinä siis valehtelit.

        On sillä lähde, mutta odottaa ruuminavausta.

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Kysyin sinulta mikä oli lähde, johon väitteesi perustat. Sinä et osannut kertoa, mikä lähde olisi, koska sellaista ei ollut.

        Sinä siis valehtelit.

        Lähde on tietenkin minun kokemukseni, kun totesin, että en ole törmännyt hengellisissä piireissä seksuaalisiin asioihin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Lähde on tietenkin minun kokemukseni, kun totesin, että en ole törmännyt hengellisissä piireissä seksuaalisiin asioihin.

        Eli puhut pskaa.

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Umpiahdistunut ja estoinen uskonnon vääristämä kuva ihmisestä ilmi selvästi estää näkemästä mistä koko asiasta on kysymys.

        Ei seksuaalisuutta tarvitse lapsille opettaa. Lapset ovat seksuaalisia olentoja jo ennen murrosikää. Siksi he tarvitset seksuaaliKASVATUSTA, joka ei ole pelkkää ehkäisyvalistusta tai sukupuolitaudeilla pelottelua. Seksuaalisuus kun on niin paljon muutakin kuin akti. Siihen liittyy esimerkiksi kovin monenlaisia tunteita. Ainakin normaaleilla ihmisillä. Himouskovaisista en tiedä.

        Yksi osa hyvää seksuaalikasvatusta on myös auttaa kohtaamaan porno, jota he netistä joka tapauksessa löytävät. Lapsille pitää antaa terveempi ja laajempi kuva seksuaalisuudesta kun mitä he netistä löytävät KUN aiheesta joka tapauksessa kiinnostuvat.

        Uskovaisten omista estoista ja ahdistuksesta kumpuava "runkkaaminen on syntiä, porno on syntiä, seksin harrastaminen se vasta syntiä onkin ja ehkäisyä ei tarvita kun vaan pidättäydytte" on elämälle vierasta ja pään panemista pensaaseen.

        Miksi tällainen toivottoman pitkä lässytys?

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Eli puhut pskaa.

        No ei oikeastaan, sillä hengellisissä piireissä ei esiinny seksuaalisia asioita. Siellä ylistetään ja kiitetään Jumalaa sanoin ja lauluin ja opetetaan Jumalan tahdon mukaista elämää ja Jumalan tahtoa ja ilmoitusta. Siinä se kuvio nyt vaan on. Tähän sinun on tyytyminen :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi tällainen toivottoman pitkä lässytys?

        Koska emme voi antaa lupaa jumalattomille tuhota systemaattisesti omia lapsiaan ja heidän elämäänsä ylettömien seksimuokkausten kautta, mikä aloitetaan jo lapsuudessa.. Uskovien kotien lapset ovat kuitenkin saaneet turvatun lapsuuden eivätkä pane itsestään rohkeita kuvia toiveena saada joku aikuinen opettamaan heitä seksin saloihin kuten jumalattomien lapset tekevät viime viikon uutisen mukaan. Uskovien lapset ovat turvassa nykymaailman rappioilta ja kasvavatkin terveiksi aikuisiksi ilman aineita, loputtomia terapioita, masennuksia ja mielialalääkkeitä kuten jumalattomien lasten kohtaloksi on koitunut. Suomessakin on jo satoja tuhansia lapsia ja nuoria masentuneina ja mielialalääkkeiden myrkyttämiä, huumeiden käyttäjiä, nuuskan käyttäjiä lähes kaikki ja rikkovat tuskissaan paikkoja.

        Oikeastaan tämä on sitä nykypäivää kaikessa raadollisuudessaan! Ymmärrän punavihreää porukkaa, että torjunta on voimakasta todellisuudelle, mutta ihmettelen miksi ovat valmiita uhraamaan nykyiset lapset ja nuoret väliaikaisen poliittisen agendan alttarille?

        Maailmassa on ollut paljon aikakausia joissa lapsia on uhrattu milloin millekin agendalle eli tässä suhteessa nykyaika ei ole mikään poikkeus, mutta tunnen tuskaa siitä välinpitämättömyydestä miten tähän vakavaan ongelmaan suhtaudutaan vaikka kaikki kuulee näistä asioista lähes joka päivä mediassa.

        On huolestuttavaa, että media jakaa näistä ongelmista tietoa ripotellen ja joskus epäsuoraan, ettei se kokonaisuus pahenevasta ongelmasta pääse läpi kansan tietoisuuteen. Ja kaikki vaan yhden väliaikaisen poliittisen agendan vuoksi, millä ei missään nimessä edes saa olla kantavuutta, koska meiltä loppuu terveet ihmiset. Emme halua kännyyntuijottajia, emme masentuneita, emme aineiden käyttäjiä, emme raajarikkoja väärien asentojen takia, emme syrjäytyneitä, emme työpaikoillaan pelkästään tupakoivia, emme allergioitten vallassa olevia, emme häiriintyneitä, .... lista on loputon ja koko ajan tulee uusia ongelmia. Viimeisin tieto oli että esiteltiin teorioita ja aineita jotka aiheuttavat lisääntyvää ADHD- käyttäymistä. *huh*

        "Uskovien kotien lapset ovat kuitenkin saaneet turvatun lapsuuden"

        Ainakin ne joita omien vanhempien suojelema saarnaaja ei ole raiskannut.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Uskovien kotien lapset ovat kuitenkin saaneet turvatun lapsuuden"

        Ainakin ne joita omien vanhempien suojelema saarnaaja ei ole raiskannut.

        Eivätkä edes välttämättä ne.

      • Anonyymi kirjoitti:

        No ei oikeastaan, sillä hengellisissä piireissä ei esiinny seksuaalisia asioita. Siellä ylistetään ja kiitetään Jumalaa sanoin ja lauluin ja opetetaan Jumalan tahdon mukaista elämää ja Jumalan tahtoa ja ilmoitusta. Siinä se kuvio nyt vaan on. Tähän sinun on tyytyminen :)

        Niinpä. Luopiot vain yrittävät mustamaalata.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Koska emme voi antaa lupaa jumalattomille tuhota systemaattisesti omia lapsiaan ja heidän elämäänsä ylettömien seksimuokkausten kautta, mikä aloitetaan jo lapsuudessa.. Uskovien kotien lapset ovat kuitenkin saaneet turvatun lapsuuden eivätkä pane itsestään rohkeita kuvia toiveena saada joku aikuinen opettamaan heitä seksin saloihin kuten jumalattomien lapset tekevät viime viikon uutisen mukaan. Uskovien lapset ovat turvassa nykymaailman rappioilta ja kasvavatkin terveiksi aikuisiksi ilman aineita, loputtomia terapioita, masennuksia ja mielialalääkkeitä kuten jumalattomien lasten kohtaloksi on koitunut. Suomessakin on jo satoja tuhansia lapsia ja nuoria masentuneina ja mielialalääkkeiden myrkyttämiä, huumeiden käyttäjiä, nuuskan käyttäjiä lähes kaikki ja rikkovat tuskissaan paikkoja.

        Oikeastaan tämä on sitä nykypäivää kaikessa raadollisuudessaan! Ymmärrän punavihreää porukkaa, että torjunta on voimakasta todellisuudelle, mutta ihmettelen miksi ovat valmiita uhraamaan nykyiset lapset ja nuoret väliaikaisen poliittisen agendan alttarille?

        Maailmassa on ollut paljon aikakausia joissa lapsia on uhrattu milloin millekin agendalle eli tässä suhteessa nykyaika ei ole mikään poikkeus, mutta tunnen tuskaa siitä välinpitämättömyydestä miten tähän vakavaan ongelmaan suhtaudutaan vaikka kaikki kuulee näistä asioista lähes joka päivä mediassa.

        On huolestuttavaa, että media jakaa näistä ongelmista tietoa ripotellen ja joskus epäsuoraan, ettei se kokonaisuus pahenevasta ongelmasta pääse läpi kansan tietoisuuteen. Ja kaikki vaan yhden väliaikaisen poliittisen agendan vuoksi, millä ei missään nimessä edes saa olla kantavuutta, koska meiltä loppuu terveet ihmiset. Emme halua kännyyntuijottajia, emme masentuneita, emme aineiden käyttäjiä, emme raajarikkoja väärien asentojen takia, emme syrjäytyneitä, emme työpaikoillaan pelkästään tupakoivia, emme allergioitten vallassa olevia, emme häiriintyneitä, .... lista on loputon ja koko ajan tulee uusia ongelmia. Viimeisin tieto oli että esiteltiin teorioita ja aineita jotka aiheuttavat lisääntyvää ADHD- käyttäymistä. *huh*

        ”Maailmassa on ollut paljon aikakausia joissa lapsia on uhrattu milloin millekin agendalle…”

        Kun kielitoimiston sanakirja määrittelee agendan näin:

        1. esityslista, asialista.
        2. toimintaohjelma, (kehitys)suunnitelma..
        3. kirkkokäsikirja.

        Niin, eikö aivan kaikilla ole jonkinlainen ohjelma, minkä mukaan edetään? Voidaan siis sanoa, että evankeliumin levittäminen on kristittyjen agenda.

    • Anonyymi

      Vihreät olivat ilmeisesti hallitusneuvotteluiden lomassa ilmaisseet huolensa suomalaisten syntyvyyden tasosta ja pohtineet keinoja sen alentamiseksi. Abortti olisi tähän luonnollinen vaihtoehto, joka on uutisten mukaan jäämässä hieman unholaan.

      • Anonyymi

        Hassua kuitenkin miten vihreiden kannatus on ollut jatkuvassa kasvussa mutta aborttien laskussa, Ei ihan sovi sinun esittämääsi logiikkaan...

    • Anonyymi

      Ainoa oikea ja Hyödyllinen kysymys olisi; Kannatatko Jälkiaborttia!!?? ....Kylä niin paljon olis nyrkillä tapettavia!!!!!!

    • Anonyymi

      Juuri noin, abortti on ikävä toimenpide johon joudutaan tietyissä tilanteissa mm. siksi että naisia raiskataan, mutta myös siksi ehkäisy joskus pettää ja aika usein pettää arviointikyky kun on tullut lipitettyä alkoholia.

      Aborttia onneksi säännellään, mutta sen tulee silti olla mahdollinen.

    • Anonyymi

      Mies joka haluaa seksiä ei voi olla eettisesti abortin vastustaja.

    • Anonyymi

      Tää on musta hyvä ja ikuinen klassikko:

      "Abortinvastustajat kunnioittivat elämän pyhyyttä tappamalla aborttilääkärin

      August Elokuu 0 11 12.1.2008 (KUNNON KATOLINEN MAA)

      Aborttia vastustavat aktivistit ovat surmanneet aborttilääkärin Vanhassa Kunnon Katolisessa Maassa, kertoivat kansainväliset uutistoimistot lauantaina. Aktivistien lausunnon mukaan teko oli välttämätön, jotta syntymättömien lasten surmaaminen saataisiin loppumaan.

      “Kaikki elämä on pyhää, joten tappaminen oli välttämätön ratkaisu”, sanoi Kunnon Katoliset Järjenkäyttöä Vastaan -ryhmän edustaja Carlos Garcia Billy-Bob Garcia Garcia ennen kuin looginen paradoksi nielaisi hänet.

      Ryhmän seuraava edustaja korosti, että jokaisella ihmisellä on oikeus syntyä ei-toivottuna ja joutuakseen hylätyksi, aliravituksi, koulukotiin, slummiin ja ennenaikaiseen hautaan.

      “Jokaiselle on annettava oikeus päättää itse elämästään, lukuun ottamatta raskaana olevia naisia, tietty”, sanoi Piotr Lech Zbiegniewski-Korzeniowski, kunnes hänkin räjähti sirpaleiksi kognitiivisen dissonanssin vaikutuksesta."

      Tää oli siihen kommenttiin, missä oli abortinvastustajien vaarallisuudesta ihmiskunnalle.

    • ”Oleellinen kysymys on, että kannattavatko ääriuskovaiset KOETUSTI TOIMIVIA KEINOJA aborttien määrän minimointiin?”

      Olisiko kyse enemmän pelon ja uhkan teologiasta? Joka ei siis ole toiminut koskaan.

      Ideana kai olisi se, että ihmiset lopettaisivat seksin harrastamisen ja tyytyisivät siihen yhteen partneriin (eli aviopuolisoon) koko elämänsä aikana. Eikä seksiä nuorena lainkaan. Kaikki nämä tulisi oppia tukahduttamaan tehokkaasti.

      Yksi tuhkauttamisen keino on ollut ”huonot esimerkkitapaukset”. Naiset, jotka saivat lapsen avioliiton ulkopuolella, saivat kohtalokseen rankan elämän, samoin myös lapsi – jonka elämä ei kiinnostanut. Päinvastoin. Mitä hurjempi kohtalo, sitä pelottavammalta se näytti ja näin odotettiin naisten pitävän paremmin huolta ”siveydestään”. Sääntö, josta mieluusti kyllä joustettiin miesten suhteen.

      Se on tie vankaan ja epäoikeudenmukaiseen kaksinaismoraaliin.

      Eikä vaikuta mitenkään ihmisten seksuaaliseen käyttäytymiseen.

      • Anonyymi

        Kyse on elämän puolustamisesta sillä ihmisellä ei ole lupa tappaa ketään!

        Abortissa tapetaan monta elämää sekä fyysisesti että henkisesti. Sikiö eli kehittyvä ihminen tapetaan fyysisesti, äiti, lääkäri ja hoitajat tapetaan henkisesti. Ja samalla aiheutetaan sukulaisille ja sikiön isälle henkisiä vammoja.

        Aborttia ei tule tehdä edes rikosten yhteydessä, vaan äiti saa parasta terapiaa kun hänen vastasyntynyt lapsensa asetetaan hänen rinnoilleen ja äidille tulee vahva tunne, että vastasyntynyt ihmistaimi ei ole mitenkään syypää kaikkeen mitä aikuiset ovat tehneet. Äidin psyykkiset vammat hoituu muutamassa sekunnissa ja samalla uusi elämä saa aloittaa taivalluksensa omine suruineen ja iloineen. Näin on Jumala asian kauniisti hoitanut.

        "Aborttia ei tule tehdä edes rikosten yhteydessä, vaan äiti saa parasta terapiaa kun hänen vastasyntynyt lapsensa asetetaan hänen rinnoilleen ja äidille tulee vahva tunne, että vastasyntynyt ihmistaimi ei ole mitenkään syypää kaikkeen mitä aikuiset ovat tehneet."

        Epäilen että tämä on sarkasmia? Jos ei ole, niin olen varma, ettei raiskauksen kohteeksi joutuneet, eikä varmaankaan kukaan nainen ole kuitenkaan samaa mieltä kanssasi. Kenenkään ei onneksi meillä tarvi vaarantaa raiskaajan perimän suojelun takia enempää terveyttään, työtään ja työkykyään ja pilata elämäänsä sen enempää mitä raiskaaja teki. Ihan ihmisoikeuksien saamisen myötä naisellakin on väkivallanteon jälkeen uhrin asema ja uhrin oikeudet, kun taas abortinvastustajat näkee uhrina hedelmöittyneen munasolun eikä naista. Naisella ei ole niin väliä, vaan hän on muka vain iloinen raiskauksesta, tulihan siitä hänelle pysyvä muisto. Ei Hyvää Päivää...

        ”…äiti saa parasta terapiaa kun hänen vastasyntynyt lapsensa asetetaan hänen rinnoilleen ja äidille tulee vahva tunne…”

        Aivan ensimmäiseksi kysyn, kuinka monta lasta olet synnyttänyt?

        ”Äidin psyykkiset vammat hoituu muutamassa sekunnissa…”

        Tai pahentuvat todella paljon. Tunnut elävän aivan haavemaailmoissa vailla todellisia realiteettejä.

        ”…samalla aiheutetaan sukulaisille ja sikiön isälle henkisiä vammoja. ”

        :D Juu, mies pääsee vastuustaan ja saa taas elää kuin ”sika pellossa”. Sukulaisten ei tarvitse edes saada tietää mistään raskaudesta, sillä se ei heille kuulu.

      • Anonyymi
        tieteilijä kirjoitti:

        "Aborttia ei tule tehdä edes rikosten yhteydessä, vaan äiti saa parasta terapiaa kun hänen vastasyntynyt lapsensa asetetaan hänen rinnoilleen ja äidille tulee vahva tunne, että vastasyntynyt ihmistaimi ei ole mitenkään syypää kaikkeen mitä aikuiset ovat tehneet."

        Epäilen että tämä on sarkasmia? Jos ei ole, niin olen varma, ettei raiskauksen kohteeksi joutuneet, eikä varmaankaan kukaan nainen ole kuitenkaan samaa mieltä kanssasi. Kenenkään ei onneksi meillä tarvi vaarantaa raiskaajan perimän suojelun takia enempää terveyttään, työtään ja työkykyään ja pilata elämäänsä sen enempää mitä raiskaaja teki. Ihan ihmisoikeuksien saamisen myötä naisellakin on väkivallanteon jälkeen uhrin asema ja uhrin oikeudet, kun taas abortinvastustajat näkee uhrina hedelmöittyneen munasolun eikä naista. Naisella ei ole niin väliä, vaan hän on muka vain iloinen raiskauksesta, tulihan siitä hänelle pysyvä muisto. Ei Hyvää Päivää...

        "Jos ei ole, niin olen varma, ettei raiskauksen kohteeksi joutuneet, eikä varmaankaan kukaan nainen ole kuitenkaan samaa mieltä kanssasi."

        Paitsi tietenkin ne naiset, jotka ovat saaneet vastasyntyneen rinnoilleen. Siitä hetkestä lähtien kaikki muuttuu tämän äidin ja lapsen elämässä. Eli ...

        "Aborttia ei tule tehdä edes rikosten yhteydessä, vaan äiti saa parasta terapiaa kun hänen vastasyntynyt lapsensa asetetaan hänen rinnoilleen ja äidille tulee vahva tunne, että vastasyntynyt ihmistaimi ei ole mitenkään syypää kaikkeen mitä aikuiset ovat tehneet."

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Jos ei ole, niin olen varma, ettei raiskauksen kohteeksi joutuneet, eikä varmaankaan kukaan nainen ole kuitenkaan samaa mieltä kanssasi."

        Paitsi tietenkin ne naiset, jotka ovat saaneet vastasyntyneen rinnoilleen. Siitä hetkestä lähtien kaikki muuttuu tämän äidin ja lapsen elämässä. Eli ...

        "Aborttia ei tule tehdä edes rikosten yhteydessä, vaan äiti saa parasta terapiaa kun hänen vastasyntynyt lapsensa asetetaan hänen rinnoilleen ja äidille tulee vahva tunne, että vastasyntynyt ihmistaimi ei ole mitenkään syypää kaikkeen mitä aikuiset ovat tehneet."

        "Paitsi tietenkin ne naiset, jotka ovat saaneet vastasyntyneen rinnoilleen. Siitä hetkestä lähtien kaikki muuttuu tämän äidin ja lapsen elämässä."

        Pitäisi ehkä kysyä asiaa raiskauksen uhreilta, tai naisilta joilla on kokemusta yhdenkään lapsen synnyttämisestä. Tuskin kukaan muu voi kertoa, miltä raiskatusta tuntuu, jos ei ole raiskattu.

        Taisin jo kertoa, että aborttipalstalla "tiedetään" sekin, että naiset ovat vain onnellisia itse raiskauksestakin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Jos ei ole, niin olen varma, ettei raiskauksen kohteeksi joutuneet, eikä varmaankaan kukaan nainen ole kuitenkaan samaa mieltä kanssasi."

        Paitsi tietenkin ne naiset, jotka ovat saaneet vastasyntyneen rinnoilleen. Siitä hetkestä lähtien kaikki muuttuu tämän äidin ja lapsen elämässä. Eli ...

        "Aborttia ei tule tehdä edes rikosten yhteydessä, vaan äiti saa parasta terapiaa kun hänen vastasyntynyt lapsensa asetetaan hänen rinnoilleen ja äidille tulee vahva tunne, että vastasyntynyt ihmistaimi ei ole mitenkään syypää kaikkeen mitä aikuiset ovat tehneet."

        "Siitä hetkestä lähtien kaikki muuttuu..."

        Vain sinun mielikuvituksessasi.

      • Anonyymi
        mummomuori kirjoitti:

        "Siitä hetkestä lähtien kaikki muuttuu..."

        Vain sinun mielikuvituksessasi.

        Ja tietenkin vastasynnyttäneiden naisten kohdalla kaikki muuttuu, kun saavat lapsensa rinnoilleen. Kaikki entiset kivut, myös synnytyskivut, väistyvät eikä niitä enää muistella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja tietenkin vastasynnyttäneiden naisten kohdalla kaikki muuttuu, kun saavat lapsensa rinnoilleen. Kaikki entiset kivut, myös synnytyskivut, väistyvät eikä niitä enää muistella.

        "Ja tietenkin vastasynnyttäneiden naisten kohdalla kaikki muuttuu, kun saavat lapsensa rinnoilleen. Kaikki entiset kivut, myös synnytyskivut, väistyvät eikä niitä enää muistella."

        Sulla on nyt väärää tietoa. Jotkut ihmiset valitsee jopa lapsettomuuden koska ei halua kokea mitään tollasta vaikka olis normaali suhde siittäjään. On ihan yhistyski jonka nimi vapaaehtoisesti lapsettomat. Raskaana olo on ällöttävää joidenki mielestä. Eikä halua mitään lapsiin liittyvää. 10 000 suomalaisnaista jokavuosi sanoo kiitos mut ei kiitos. Kuten mä.

        Ei ollenkaan väärää tietoa, sillä synnyttäneet naiset totta tosiaan tietää miten kaikki negatiivinen katoaa kun kohtaa eka kerran synnyttämänsä lapsen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyse on elämän puolustamisesta sillä ihmisellä ei ole lupa tappaa ketään!

        Abortissa tapetaan monta elämää sekä fyysisesti että henkisesti. Sikiö eli kehittyvä ihminen tapetaan fyysisesti, äiti, lääkäri ja hoitajat tapetaan henkisesti. Ja samalla aiheutetaan sukulaisille ja sikiön isälle henkisiä vammoja.

        Aborttia ei tule tehdä edes rikosten yhteydessä, vaan äiti saa parasta terapiaa kun hänen vastasyntynyt lapsensa asetetaan hänen rinnoilleen ja äidille tulee vahva tunne, että vastasyntynyt ihmistaimi ei ole mitenkään syypää kaikkeen mitä aikuiset ovat tehneet. Äidin psyykkiset vammat hoituu muutamassa sekunnissa ja samalla uusi elämä saa aloittaa taivalluksensa omine suruineen ja iloineen. Näin on Jumala asian kauniisti hoitanut.

        Voitko kertoa missä maassa abortit ovat loppuneet ne kieltämällä?

        »Kyse on elämän puolustamisesta sillä ihmisellä ei ole lupa tappaa ketään!»

        Tuo on täysin tekopyhää. Sikiö edustaa elämästä lähinnä samanlaista analogiaa kuin hedelmä puussa; se ei ole puu, vaikka siitä voi tulla puu jos kaikki menee kehityksen suhteen OK. Mutta miksi tarvitsee mennä? Siihen ei ole objektiivisia perusteita, mutta subjektiivisia perusteita on. Kenen subjektiiviset perusteet ovat pätevimmät?

        No tietysti tässä tapaukessa naisen, joka on raskaana, koska raskaus tapahtuu hänen kehossaan, olipa se hänen kehoonsa hänen myötämielisyydestä tai sitä vastoin aiheutettu. Eikä abortissa edes tapeta ketään, koska se, mitä siinä tapetaan, ei ole vielä kukaan! Sille ei ole kehittynyt sellaista tajuntaa, että se kokisi mitään ja se, joka ei ole koskaan kokenut mitään, ei voi olla vielä kukaan, koska ketään ei ole ilman persoonaa. Ihminen ei ole vain ihmisen keho, vaan ihminen on ihmisen keho ja mieli, ja mieli ei ole mieli ilman persoonaa ei ole kuin tabula rasa vaistot.

        Niin, entä se tekopyhyys? No miksi ette samalla ryöpytyksellä vastusta sikiöitä huomattavasti kognitiivisesti kehittyneempien, tuntevien, kärsimään kykenevien, jopa tiedostavien, älykkäiden olioiden, kuten monien eläinten tappamista muoti- ja kulinaarisuussyistä? Ehei, vaan te syytätte vihervassarimädätyksestä jos joku kritisoi tuota, eli kynsin hampain pidätte kiinni oikeuksistanne tappaa ja tapattaa.

        Lisää tekopyhyydestä kertoo miten suhtaudutte sotaan. Teidän pitäisi sitoutua pasifismiin, jos ketään ei saa tappaa. Mutta saahan teidän mielestä tappaa, koska ette te oikeasti noudata käskyjänne ettekä eettisiä käsityksiänne, vaan te haluatte vain muiden noudattavan niitä teidän mielihalujenne mukaisesti.

      • Anonyymi
        Therionym kirjoitti:

        Kiva ampua näitä aborttiketjuja alas heittämällä pari hyvää abortinvastaista argumenttia ja ylläpito poistaa ne.

        "Lisää tekopyhyydestä kertoo miten suhtaudutte sotaan. Teidän pitäisi sitoutua pasifismiin, jos ketään ei saa tappaa. Mutta saahan teidän mielestä tappaa, koska ette te oikeasti noudata käskyjänne ettekä eettisiä käsityksiänne, vaan te haluatte vain muiden noudattavan niitä teidän mielihalujenne mukaisesti."

        Tappaminen on tietysti monimutkainen moraalinen kysymys. Esimerkiksi hyttysen saa tappaa, mutta onhan sekin tappamista. Tai esimerkiksi bakteeriin voi käyttää antibioottia, vaikka siinähän tapetaan bakteereja. Lähtökohtaisesti älä tapa käsky viittaa ihmisen tappamiseen mutta ei sido kaikissa tapauksissa. Esimerkiksi itsepuolustukseksi voi olla perusteltua tappaa (sotaesimerkki).

        Mutta on silti moraalisesti helppo tehdä ero vaaratoman lapsen ja sinua kohti hyökkäävän sotilaan välille. Asian ei pitäisi olla vaikea, ellei sitä yritetä tahallaan hämärtää.

        T:evlut101

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Voitko kertoa missä maassa abortit ovat loppuneet ne kieltämällä?

        Ei missään mutta periaate "Älä tapa!" pätee silti!

        "Kyse on elämän puolustamisesta sillä ihmisellä ei ole lupa tappaa ketään!»

        Tuo on täysin tekopyhää."

        Ei ollenkaan tekopyhää, sillä moni ihminen maailmassa hyväksyy periaatteen, että "Älä tapa!".

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei missään mutta periaate "Älä tapa!" pätee silti!

        Periaate voi päteä, mutta käytäntö ei vain ole sen mukaista.

        Avauksen pointti oli se, että KAIKKI toivovat (todellisten) aborttien määrän ja niistä koituvien haittojen minimointia ja paras keino tähän on käytännön kokemusten mukaan hyvä seksuaalikasvatus, ilmainen ehkäisy nuorille ja oikeus lailliseen (=säädeltyyn) julkisen terveydenhuollon hoitamaan aborttiin.

        Vai onko sinulla osoittaa, että joku toinen yhdistelmä todellisuudessa tuottaisi pienemmän määrän abortteja ja aborteista koituvia haittoja?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kyse on elämän puolustamisesta sillä ihmisellä ei ole lupa tappaa ketään!»

        Tuo on täysin tekopyhää."

        Ei ollenkaan tekopyhää, sillä moni ihminen maailmassa hyväksyy periaatteen, että "Älä tapa!".

        "Ei ollenkaan tekopyhää, sillä moni ihminen maailmassa hyväksyy periaatteen, että "Älä tapa!"."

        On tekopyhää jos sama ihminen on vankkumaton elämän puolustaja kun kyse on muutaman solun kokoisesta sikiöstä mutta kannattaa kuolemanrangaistuksia ja on asellisen maanpuolustuksen puolestapuhuja. Tai ei se ole tekopyhää jos tuo ihminen itsekin myöntää että asiat eivät ole mustavalkoisia ja erilaiset olosuhteet johtavat erilaisiin johtopäätöksiin. Mutta jos väittää samaan aikaan pitävänsä elämää aina pyhänä ja hyväksyy silti tappamisen jossain muussa yhteydessä niin se on nimenomaan tekopyhää.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kiva ampua näitä aborttiketjuja alas heittämällä pari hyvää abortinvastaista argumenttia ja ylläpito poistaa ne.

        "Lisää tekopyhyydestä kertoo miten suhtaudutte sotaan. Teidän pitäisi sitoutua pasifismiin, jos ketään ei saa tappaa. Mutta saahan teidän mielestä tappaa, koska ette te oikeasti noudata käskyjänne ettekä eettisiä käsityksiänne, vaan te haluatte vain muiden noudattavan niitä teidän mielihalujenne mukaisesti."

        Tappaminen on tietysti monimutkainen moraalinen kysymys. Esimerkiksi hyttysen saa tappaa, mutta onhan sekin tappamista. Tai esimerkiksi bakteeriin voi käyttää antibioottia, vaikka siinähän tapetaan bakteereja. Lähtökohtaisesti älä tapa käsky viittaa ihmisen tappamiseen mutta ei sido kaikissa tapauksissa. Esimerkiksi itsepuolustukseksi voi olla perusteltua tappaa (sotaesimerkki).

        Mutta on silti moraalisesti helppo tehdä ero vaaratoman lapsen ja sinua kohti hyökkäävän sotilaan välille. Asian ei pitäisi olla vaikea, ellei sitä yritetä tahallaan hämärtää.

        T:evlut101

        »Kiva ampua näitä aborttiketjuja alas heittämällä pari hyvää abortinvastaista argumenttia ja ylläpito poistaa ne.»

        Se on valitettavaa. Argumentoinnista niin kuin mistään muustakaan keskustelusta ei tule mitään kaoottisen moderoinnin takia, valitettavasti. Sen verran hyvin sinut tunnen, että en usko sinun kirjoittavan sääntöjen vastaisesti, joten usko tai älä, niin valitteluni on vilpitön, vaikka olisinkin kanssasi asiosta eri mieltä esim. siitä ovatko kaikki esittämäsi asiat argumenttia nähneetkään. Mutta täällä olisi kirveelle töitä siis ihan muuten, enkä voi sanoa pitäväni siitä, että sinut, jonka kanssa täällä voi sentään keskustella, vaiennetaan syyttä.

        »Tappaminen on tietysti monimutkainen moraalinen kysymys. Esimerkiksi hyttysen saa tappaa, mutta onhan sekin tappamista. Tai esimerkiksi bakteeriin voi käyttää antibioottia, vaikka siinähän tapetaan bakteereja. Lähtökohtaisesti älä tapa käsky viittaa ihmisen tappamiseen mutta ei sido kaikissa tapauksissa. Esimerkiksi itsepuolustukseksi voi olla perusteltua tappaa (sotaesimerkki).»

        Totta, mutta käsky kuuluu "älä tapa" eikä siinä ole lisähuomioita. Raamattuhan on kyllä täynnään käskyjä siitä huolimatta tappaa vaikka kuinka paljon porukkaa, mutta onko siellä siis mitään selkeää kohtaa, joka tekee erikseen käsketyn tappamisen ohella poikkeuksen tappamiskieltoon siten, että esim. itsepuolustukseksi saa tappaa?

        »Mutta on silti moraalisesti helppo tehdä ero vaaratoman lapsen ja sinua kohti hyökkäävän sotilaan välille. Asian ei pitäisi olla vaikea, ellei sitä yritetä tahallaan hämärtää.»

        Mutta abortissa ei tapeta lasta, vaan ihmisen kudoksesta vasta ihmiseksi kehittymässä oleva asia, jolla ei ole persoonallista tietoisuutta. Tietysti on selvää, että minkä tahansa järkevän moraalin tai moraalittomuudenkin näkökulmasta itsepuolustukseksi tappaminen on hyväksyttävää, vaikka olisi kuinka valitettavaa joutua tekemään niin, kuten on hyväksyttävä tappaa eläin ravinnoksi.

        Oleellinen asia tässä vertailussa on se, että se tapettava sikiö ei olemukseltaan ole edes kananpojan vertainen, mutta silti sitä ei saa tappaa vain siksi, että se on ihmiskudosta. On siis tekopyhää ulottaa se älä tapa -käsky siihe, vaikka muutoin olisi valmis tekemään poikkeuksia ihmisten tappamisessa. Tietysti on ymmärrettävää saada tappaa itsepuolustukseksi, mutta jos se poikkeus käskyyn tehdään, niin miksi ei tehdä poikkeusta siinä kohtaa, kun on kyse vain ihmiskudoksen poistamisesta ennen kuin siitä kasvaa ehkä oikea ihminen? Vain tunteellisista syistä, ei rationaalisista.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ja tietenkin vastasynnyttäneiden naisten kohdalla kaikki muuttuu, kun saavat lapsensa rinnoilleen. Kaikki entiset kivut, myös synnytyskivut, väistyvät eikä niitä enää muistella.

        No, trollaa sitten.... .D

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kiva ampua näitä aborttiketjuja alas heittämällä pari hyvää abortinvastaista argumenttia ja ylläpito poistaa ne.

        "Lisää tekopyhyydestä kertoo miten suhtaudutte sotaan. Teidän pitäisi sitoutua pasifismiin, jos ketään ei saa tappaa. Mutta saahan teidän mielestä tappaa, koska ette te oikeasti noudata käskyjänne ettekä eettisiä käsityksiänne, vaan te haluatte vain muiden noudattavan niitä teidän mielihalujenne mukaisesti."

        Tappaminen on tietysti monimutkainen moraalinen kysymys. Esimerkiksi hyttysen saa tappaa, mutta onhan sekin tappamista. Tai esimerkiksi bakteeriin voi käyttää antibioottia, vaikka siinähän tapetaan bakteereja. Lähtökohtaisesti älä tapa käsky viittaa ihmisen tappamiseen mutta ei sido kaikissa tapauksissa. Esimerkiksi itsepuolustukseksi voi olla perusteltua tappaa (sotaesimerkki).

        Mutta on silti moraalisesti helppo tehdä ero vaaratoman lapsen ja sinua kohti hyökkäävän sotilaan välille. Asian ei pitäisi olla vaikea, ellei sitä yritetä tahallaan hämärtää.

        T:evlut101

        ”Tappaminen on tietysti monimutkainen moraalinen kysymys.”
        ” Lähtökohtaisesti älä tapa käsky viittaa ihmisen tappamiseen mutta ei sido kaikissa tapauksissa.”

        Siinäpä se ongelma onkin. On siis toisaalta lupa ja toisaalta kielto. Se, miten milloinkin tätä sitten tulkitaan, tuntuu vaihtelevan tilanteen mukaan.

        Eikö ennemmin pitäisi tosiaan ajatella sitä, ettemme me jo olemassa olevat ihmiset tappaisi toisiamme mitä kummallisimmin verukkein? Sodassakin kyse on vallasta. Eikä mistään ”puolustamisesta” – maailma on muuttunut melkoisesti.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ja tietenkin vastasynnyttäneiden naisten kohdalla kaikki muuttuu, kun saavat lapsensa rinnoilleen. Kaikki entiset kivut, myös synnytyskivut, väistyvät eikä niitä enää muistella.

        >Ja tietenkin vastasynnyttäneiden naisten kohdalla kaikki muuttuu, kun saavat lapsensa rinnoilleen. Kaikki entiset kivut, myös synnytyskivut, väistyvät eikä niitä enää muistella.

        Korkkiruuvi ruuvaa taas. Läheskään kaikilla naisilla ei ole mitään sanottavia äidinvaistoja, vaikka seksi maittaisikin. Kaikille lääkäreille tuttu äidin synnytyksen jälkeinen masennus on lapsen kannalta suorastaan vaarallinen juttu.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kiva ampua näitä aborttiketjuja alas heittämällä pari hyvää abortinvastaista argumenttia ja ylläpito poistaa ne.

        "Lisää tekopyhyydestä kertoo miten suhtaudutte sotaan. Teidän pitäisi sitoutua pasifismiin, jos ketään ei saa tappaa. Mutta saahan teidän mielestä tappaa, koska ette te oikeasti noudata käskyjänne ettekä eettisiä käsityksiänne, vaan te haluatte vain muiden noudattavan niitä teidän mielihalujenne mukaisesti."

        Tappaminen on tietysti monimutkainen moraalinen kysymys. Esimerkiksi hyttysen saa tappaa, mutta onhan sekin tappamista. Tai esimerkiksi bakteeriin voi käyttää antibioottia, vaikka siinähän tapetaan bakteereja. Lähtökohtaisesti älä tapa käsky viittaa ihmisen tappamiseen mutta ei sido kaikissa tapauksissa. Esimerkiksi itsepuolustukseksi voi olla perusteltua tappaa (sotaesimerkki).

        Mutta on silti moraalisesti helppo tehdä ero vaaratoman lapsen ja sinua kohti hyökkäävän sotilaan välille. Asian ei pitäisi olla vaikea, ellei sitä yritetä tahallaan hämärtää.

        T:evlut101

        >Mutta on silti moraalisesti helppo tehdä ero vaaratoman lapsen ja sinua kohti hyökkäävän sotilaan välille.

        Sotahistoriaa paljon lukeneena voin vakuuttaa sinulle, että sodissa tapetaan myös pakenevia ja lamaantuneita vihollisia. Sekä valtavasti aseettomia siviilejä.

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        >Ja tietenkin vastasynnyttäneiden naisten kohdalla kaikki muuttuu, kun saavat lapsensa rinnoilleen. Kaikki entiset kivut, myös synnytyskivut, väistyvät eikä niitä enää muistella.

        Korkkiruuvi ruuvaa taas. Läheskään kaikilla naisilla ei ole mitään sanottavia äidinvaistoja, vaikka seksi maittaisikin. Kaikille lääkäreille tuttu äidin synnytyksen jälkeinen masennus on lapsen kannalta suorastaan vaarallinen juttu.

        Niinpä. Kun isänsä raiskaama 14-vuotias tyttö joutuu synnyttämään itselleen pikkusisaren, niin tuskinpa kaikki muuttuu onneksi ja autuudeksi yhdessä silmänräpäyksessä.

      • Kilgore.Trout kirjoitti:

        Niinpä. Kun isänsä raiskaama 14-vuotias tyttö joutuu synnyttämään itselleen pikkusisaren, niin tuskinpa kaikki muuttuu onneksi ja autuudeksi yhdessä silmänräpäyksessä.

        Ajattele positiivisesti: isä on täysillä läsnä uuden jälkeläisensä elämässä. Tiedä vaikka vielä lahjoittaisi perheeseen lapsukaisen hänkin, jos tyttö on!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja tietenkin vastasynnyttäneiden naisten kohdalla kaikki muuttuu, kun saavat lapsensa rinnoilleen. Kaikki entiset kivut, myös synnytyskivut, väistyvät eikä niitä enää muistella.

        "Ja tietenkin vastasynnyttäneiden naisten kohdalla kaikki muuttuu, kun saavat lapsensa rinnoilleen. Kaikki entiset kivut, myös synnytyskivut, väistyvät eikä niitä enää muistella."

        Tässä ratkaisu abortti ongelmaan. Tappaminen ei ole koskaan ollut toimiva ratkaisu mihinkään ongelmaan.

        Joh. 16:21

        Kun vaimo synnyttää, on hänellä murhe, koska hänen hetkensä on tullut; mutta kun hän on synnyttänyt lapsen, ei hän enää muista ahdistustaan sen ilon tähden, että ihminen on syntynyt maailmaan.

        "Kun vaimo synnyttää, on hänellä murhe, koska hänen hetkensä on tullut; mutta kun hän on synnyttänyt lapsen, ei hän enää muista ahdistustaan sen ilon tähden, että ihminen on syntynyt maailmaan."

        Ei ole vaimon kertomaa vaan Johanneksen omaa kuvittelua. Kyllähän täälläkin jotkut miehet on sitä mieltä että raiskaamisen jälkeen kaikki hyvittyy kun synnyttää. Sitä pitäisi kysyä sellaselta mieheltä joka on raiskattu rektumiin ja 9 kk päästä persiistä työnnettäis vielä keilapallo. Se hyvittää toki miehen kokeman raiskauksen eiks nii?
        Jokainen on oman itsen asiantuntija.

        Niin, mitähän raiskattu mies olisi mieltä siitä, että raiskaaja jäisi tyyten vaille rangaitusta ja hänen vaivansa "poistuvat" jollain elämänaikaisella "muistolla"?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kun vaimo synnyttää, on hänellä murhe, koska hänen hetkensä on tullut; mutta kun hän on synnyttänyt lapsen, ei hän enää muista ahdistustaan sen ilon tähden, että ihminen on syntynyt maailmaan."

        Ei ole vaimon kertomaa vaan Johanneksen omaa kuvittelua. Kyllähän täälläkin jotkut miehet on sitä mieltä että raiskaamisen jälkeen kaikki hyvittyy kun synnyttää. Sitä pitäisi kysyä sellaselta mieheltä joka on raiskattu rektumiin ja 9 kk päästä persiistä työnnettäis vielä keilapallo. Se hyvittää toki miehen kokeman raiskauksen eiks nii?
        Jokainen on oman itsen asiantuntija.

        ""Kun vaimo synnyttää, on hänellä murhe, koska hänen hetkensä on tullut; mutta kun hän on synnyttänyt lapsen, ei hän enää muista ahdistustaan sen ilon tähden, että ihminen on syntynyt maailmaan."

        Ei ole vaimon kertomaa vaan Johanneksen omaa kuvittelua. "

        Jumala, joka sen vaimon on luonut, suunnitellut ja rakentanut, näin toteaa, koska tietää parhaiten millaisen psyykkeen Hän naiselle rakensi. On aina hyvä tiedostaa, että synnyttäminen on naisen suurin onni jolloin kaikki entiset tuskat poistuu. Siksi aborttia ei pitäisi tehdä muuta kuin jos lapsen tai naisen henki on vaarassa.

        "On aina hyvä tiedostaa, että synnyttäminen on naisen suurin onni jolloin kaikki entiset tuskat poistuu."

        Miten voisi tiedostaa asian joka selvästikään ei pidä paikkaansa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ""Kun vaimo synnyttää, on hänellä murhe, koska hänen hetkensä on tullut; mutta kun hän on synnyttänyt lapsen, ei hän enää muista ahdistustaan sen ilon tähden, että ihminen on syntynyt maailmaan."

        Ei ole vaimon kertomaa vaan Johanneksen omaa kuvittelua. "

        Jumala, joka sen vaimon on luonut, suunnitellut ja rakentanut, näin toteaa, koska tietää parhaiten millaisen psyykkeen Hän naiselle rakensi. On aina hyvä tiedostaa, että synnyttäminen on naisen suurin onni jolloin kaikki entiset tuskat poistuu. Siksi aborttia ei pitäisi tehdä muuta kuin jos lapsen tai naisen henki on vaarassa.

        "On aina hyvä tiedostaa, että synnyttäminen on naisen suurin onni"

        Öörgg.... Minä olen vapaaehtoisesti lapseton enkä ole kuullut keltään että synnyttäminen olisi mikään onni vaan vähän kuin pakkopullaa jos lapsia yleensä haluaa. Kyllä seksi on paljon kivempaa, ja jos on rahaa ja mukava työpaikka. Synnyttäminen pilaa kropan ja ankeuttaa elämän. Vapaus on parasta. Sitä varten on ehkäisy, ettei lapsia tule haluamatta. Ja abortti on erittäin tarpeellinen jos jokin menee toivotussakin raskaudessa vikaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        ""Kun vaimo synnyttää, on hänellä murhe, koska hänen hetkensä on tullut; mutta kun hän on synnyttänyt lapsen, ei hän enää muista ahdistustaan sen ilon tähden, että ihminen on syntynyt maailmaan."

        Ei ole vaimon kertomaa vaan Johanneksen omaa kuvittelua. "

        Jumala, joka sen vaimon on luonut, suunnitellut ja rakentanut, näin toteaa, koska tietää parhaiten millaisen psyykkeen Hän naiselle rakensi. On aina hyvä tiedostaa, että synnyttäminen on naisen suurin onni jolloin kaikki entiset tuskat poistuu. Siksi aborttia ei pitäisi tehdä muuta kuin jos lapsen tai naisen henki on vaarassa.

        Jumalako suunnitteli maiden raiskaajankin?

        "...synnyttäminen on naisen suurin onni..."

        Ja kuitenkin etenkin naiset käyttävät erittäin mielellään ehkäisyä... :D

    • Anonyymi

      Minä Uskovaisena ihmisyklsilönä en koskaan aiheuttaisi abortin tarvetta enkä tekisi sitä myöskään itselleni.

      kas, siinäpä tulikin jo ongelmakin ratkaistua, Eikö ole helppoa kun ihmispolo lakkaa venkuloimasta !

    • Anonyymi

      Aloittajalle j amuille myös hieman lisävaloa tuohon ateistiseen pimeyteen, ok !

      Siis, JOS ihmispolo toteuttaa Raamatullista evankeliumia itseensä, siitä on seurauksena mm ;

      - en ryyppää en retuile enkä huoraa, eli en tarvitse valistunutta ehkäisyä en jokaviikoista ähkäisyä eri hampparin alla tai päällä, siis minulal on paremmat keinot kuin aloituksen mallituksella jossa ei ole yritystäkään mennäö ongelman pinnan aluskerroksiin vaan lisätään pilleriä ja uskotellaan että ötauti on voitettu.
      sekin keino olisi olemassa että laityetaan ne teinit ja aikuisetkin häkkiin ja syötetään oven alta lättyjä ja marmelaadia, sitten voitaisiin iloisesti kirjoittaa kuinka teiniraskaudet ja abortit on saatu alenemaan, eikö hienoa heureka !

      - en tee rikoksia en rasita yhteiskuntaa, en ole poliisivoimien sosiaalin enkä minkään suurkuluttaja vain alussa mainitusta syystä, eikö ole hienoa!

      Maksan veroni myös ne kyvyttömän jumalattoman hallinnon synteettiset kuvitelmaverot kuten kiinteistövero hulemaksu ja sat amuut avsataavaa, koska omistan sisäisen moraalin jkoka taas johtuu alussa mainituista syistä.

      eikö ole hienoa, mutta ah niin syvästi vastustettua tässä maassa eikö ole ihme, kyllä ihmeitä tapahtuu ihan yhtenään kun jumalattomuus hallitsee!

    • Ketju on täynnä uskovaisten kirjoituksia joiden sisältö on pelkkää moralisointia ha tyhjänpäiväistä jeesustelua. Mitään kantaa TODELLISIIN keinoihin joilla abortit ja niiden haitat saadaan vähenemään ei haluta edes miettiä.

      Toistan: kukaan ei halua että abortteja tehdään. Ns "liberaalit" tai realistit haluavat KÄYTÄNNÖN TOIMIA joilla abortit ja niiden haitat saadaan kokemusperäisesti minimoitua. Uskovaiset laillisten anorttien kieltäjät haluavat vain esitellä ulkokultaista "hurskauttaan".

      • Pieni oikaisu. Moni uskova ymmärtää kyllä elämän realiteetit, eikä käy tällaistan tunnesotaa.

      • mummomuori kirjoitti:

        Pieni oikaisu. Moni uskova ymmärtää kyllä elämän realiteetit, eikä käy tällaistan tunnesotaa.

        Varmasti näin ja siksi käytin (kirjoitusvirhe korjattuna) ilmaisua "Uskovaiset laillisten aborttien kieltäjät".

      • Kilgore.Trout kirjoitti:

        Varmasti näin ja siksi käytin (kirjoitusvirhe korjattuna) ilmaisua "Uskovaiset laillisten aborttien kieltäjät".

        No juu, tuleehan se noinkin selville.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14846
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3045
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3044
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    10. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      3039
    Aihe