USA:n Imperiumin romahduksen hetki lähenee

Anonyymi

Onko Iranin vastainen sotaretki lopullinen "lopun alku"? Vai väänytääkö Kiina Usalta niskat nurit upottamalla dollarin johtavana reservivaluuttana? Pörssissä hermostunut tilanne ja Usan Liittovaltion budjettivaje ennen tulevaa taantumaa yhä 4.6% kansantulosta. Kiina, Venäjä ja Iran hamstraavat kultaa itselleen ja kiristävät silmukkaa Usan kaulan ympärillä

4

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Veikkaan, että erinäinen määrä impperialisteja on Irakista lähtenyt - ei takaisin usaan vaan - tuonpuoleiseen. Siihen viittaa myös suomalaisten pikainen kotiuttaminen. Valtamediahan vaikenee suunnitelmallisesti Irakin tapahtumista mutta selvää on, että saudi-arabian kaltaista tyrannia impperialisti ei ole kyennyt Irakiin luomaan. Ja kun enemmistö on shiioja irakissakin, joita Iran ilman muuta ja täysin oikeutetusti tukee, on impperialisti alueella helisemässä. Onhan se äärimmäisen vihattu rosvo alueella. Aina ampuvat selkään, kun vain mahdollista.

      Tästä syystä impperialisti yrittää uhitella mutta nyt yksin nähtävästi, kun ei nuo "liittolaiset" ja perseennuolijatkaan ei enää riveihin jonota.

      Haans

    • Kai on päässyt Vietnam unohtumaan.

      • Anonyymi

        Niin, Vietnamista tuli lähtö, ennen muuta Kiinan myötävaikutuksella !

        Mutta ei ole epäillystäkään siitä, etteikö impperialisti yrittäisi nyt saada haltuunsa Saudi-diktatuurin tapaan muut MERKITTÄVÄT öljyvaltiot alueella.
        Irakissa jo samaa saudi-mallia yritetään mutta kun suomalaisetkin vetivät kätyrinsä pois, kertoo se vain sen, että Irakikaan EI ole impperialistin kuristusotteessa vaan rimpuilee siitä irti. Iranhan on vapaa.

        Venezuela samoin, vapaa.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/15658173/jenkeilta-tulee-lahto-irakista!


    • Anonyymi

      Joko vihdoin Trumpistakin tulee kunnon presidentti ja yhdistää kansansa aloittamalla sodan.Obama sentään ansaitsi nobelinsa hyökkäämällä kuuteen maahan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      198
      2747
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      158
      2465
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      106
      1152
    4. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      64
      941
    5. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      246
      860
    6. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      21
      853
    7. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      93
      820
    8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      290
      811
    9. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      738
    10. Onneksi tapasin sut

      Ilman sua olisin jatkanut pään lyömistä seinään eli samanlaisten miesten etsimistä. Tajusin, mikä menee pieleen vasta ku
      Ikävä
      93
      719
    Aihe