tämä osioko kielletään kohta

kunhan isänmaallisuus määritellään vihapuheeksi ja eu agendan vastaiseksi toiminnoksi.
1459
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Olet asiassa ihan oikeassa. MUTTA kyllä tämä palsta lopetetaan siksi, että palstalla pari häirikköä kirjoittelee jatkuvasti asiattomuuksia.

Mikä tietysti on moderoinnin tarkoituskin, kun sallii noiden häiriköiden touhuilun. Heidän typerät viestit eivät poistu ilmiantamallakaan.

Äänestä

Olen isänmaallinen ja palvellut isänmaatani koko työurani. Isänmaallisuutta ei tulla koskaan määrittelemään vihapuheeksi.
Rasismi ja etnisten ryhmien häpäiseminen ei ole isänmaallista. Se on sivistyksen puutteesta johtuvaa moukkamaista käytöstä. Täysipäinen sivistynyt ihminen osaa erottaa kritiikin ja vihapuheen toisistaan.
Maahanmuuttopolitiikkaa saa toki arvostella, mutta ihmisten tasavertaisuutta ja täyttä oikeutta ihmisyyteen ei saa asettaa kyseenalaiseksi.
Kaikkia uskontoja tulee saada arvostella niiden absurdien oppien takia, mutta uskovaisia ei ihmisinä tule häpäistä, edustavat he mitä uskontokuntaa tahansa.
Poliittisia päättäjiä saa ja tulee arvostella samoin kuin median edustajia, mutta arvostelussa tulee osata erotta ihmisen mielipiteen arvostelu ihmisen persoonaan kohdistuvasta hyökkäyksestä.

Miksi tällaiset perusasiat ovat monille niin vaikeita ymmärtää. Onko peruskoululaitoksemme sittenkään niin hyvä kuin väitetään. Kyllä koulun yksi tehtävä olisi opettaa yleissivistystä ja sitä kuinka yhteiskunnassa käyttäydytään.

Äänestä
  • Isänmaallisuus on jo NYT leimattu vihapuheeksi! Joten kyllä sen kieltämistä valmistellaan.

    Koska oman maan, kansan, kulttuurin ja uskon arvostaminen ja puolustaminen on jo nyt leimattu natsirasismiksi.

    Jos et ole sitä huomannut valta- ja valhemediamme uutisoinnissa ja jutun tekemisessä, olet sokea tai typerys...

    Äänestä

  • haittamaahanmuutto ja sen maksattaminen isänmaallisilla on rasismia.

    Äänestä

  • suomen sosiaalihuolto ja verovaroista maksettavat etuudet eivät ole edelleenkän ulkomaalaisten ihmisoikeus suomessa eikä muualla maailmassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    suomen sosiaalihuolto ja verovaroista maksettavat etuudet eivät ole edelleenkän ulkomaalaisten ihmisoikeus suomessa eikä muualla maailmassa.

    Isänmaallista olisi kai se, että osaisi kirjoittaa omaa äidinkieltään.

    Äänestä

Miksi niin tehtäisiin?

Isänmaallisethan ovat pääsääntöisesti hyvin käyttäytyviä, eu-myönteisiä ihmisiä, joille Suomen ja suomalaisten asia on tärkeä.

Sekoitatko nationalisteihin? Tuskin sitäkään vihapuheeksi sinänsä määritellään, vaikka aika moni nationalisti vihapuheeseen herkästi syyllistyykin. Nationalismilla ei ole mitään tekemistä isänmaallisuuden kanssa, se on puhdasta pelkoa ja uhmaa.

1Äänestä
  • Hehheh!? Suomalaisvastainen vasurirotta taas kerran yrittää sekoittaa pakkaa ja kehtaa jopa itse esiintyä ihan isänmaallisena henkilönä??? ;-)

    Turha sinun on tuoda esiin tuota kulttuurimarxisistista arvomädätystä ja tarkoituksellista käsitteiden sekoittamista.

    Tällä palstalla se ei mene läpi, vaikka mitään älymystöä täällä ei pyörikään. Muuta kuin ehkä minä itse.. ;-)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hehheh!? Suomalaisvastainen vasurirotta taas kerran yrittää sekoittaa pakkaa ja kehtaa jopa itse esiintyä ihan isänmaallisena henkilönä??? ;-)

    Turha sinun on tuoda esiin tuota kulttuurimarxisistista arvomädätystä ja tarkoituksellista käsitteiden sekoittamista.

    Tällä palstalla se ei mene läpi, vaikka mitään älymystöä täällä ei pyörikään. Muuta kuin ehkä minä itse.. ;-)

    Mitä käsitteiden sekoittamista?

    Isänmaallisuus ajaa Suomen ja suomalaisten etua.

    Natonalismin tavoite on kurjistaa kansaa. Rajat kiinni ja leirit pystyyn.

    Äänestä

Isänmaallisuudella ja MV-natsiöyhötyksellä ei edelleenkään ole mitään tekemistä keskenään.

1Äänestä
  • Tiedotan: Natsi-kortin poliittinen ja asiaton heiluttelu on mitä suurimmassa määrin epäisänmaallista!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tiedotan: Natsi-kortin poliittinen ja asiaton heiluttelu on mitä suurimmassa määrin epäisänmaallista!

    Kyseessä olikin epäpoliittinen ja asiallinen heiluttelu.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

kunhan isänmaallisuus määritellään vihapuheeksi ja eu agendan vastaiseksi toiminnoksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu