0.46 - 2.01
https://www.youtube.com/watch?v=fTtzOq5oTI0&t=30s
Liberaaliteologia, valheuskonnot kaikki paitsi kristinusko. Juutalaisuus olisi ok jos ei kieltäisi Jeesusta.
Kaikki Jeesuksen jumaluuden kieltävät ovat epäjumalanpalvojia. Tämä koskee myös nk. ateisteja, joilla on valheusko siihen ettei Jeesus ole Jumala.
Helvettiin vievä eksytys
1
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Armon aika parannuksentekoon on päättymässä. Vielä on armon aikaa. Elämme erikoista aikajaksoa.
Kristityt olisivat parhaita päättäjiä mutta jumalattomat päättäjinä vievät maailman tuhoon.
Kristityt tietävät Raamatun ansiosta mitä tulee tapahtumaan pääpiirteissään maailmassa ja miksi. Jumalattomatkin, älykkäimmät heistä, osaavat ennakoida tulevaa. Olen tämän puheissaan huomannut että yksinkertaisimman asian suhteen he ovat jo suuri osa kärryillä mitä seuraa islamista Euroopassa, koska vaikka valtamedia sitä totuutta piilottelee niin jopa homotkin ovat nyt tajuamassa mitä heille tehdään jos islam saa vallan.
Ruotsi tulee kokemaan kovia tulevina aikoina. Ruotsi on jo puolittain islamilainen valtio. Iso-Britannia tietääkseni vielä enemmän. Siellä laki puoltaa enemmän muslimeita ja koko ajan vähemmän muita, eli islam vaikuttaa lakien laatimiseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974419Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293283No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 331058
- 321016
- 111014
- 158997
- 6924
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862