Se sovelsi Lindströmin aktiivimalliaan ja sen rangaistusta, työttömyysturvan alentamista ainoastaan suomalaisiin, mutta ei maahanmuuttajiin.
Miten on mahdollista, että räikeä rasismi sallittiin?
Miten on mahdollista, että räikeä rasismi sallittiin?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Sipilä haluaa rakentaa monikulttuurista Suomea ja sen toteuttaminen vaatii rahaa. Sipilä tosin mainitsi, että kulut eivät ole keneltäkään pois...
Itse asiassa olemme jo pitkään eläneet monikulttuurisessa Suomessa myös sen varjopuolineen.
Voihan sitä haihatella ja unelmoida jostain kansallisvaltioista jota ei koskaan ole edes ollut olemassakaan.
Keskusta- ja kokoomusvetoisten hallitusten aikana monikulttuurisuus ja sen varjopuolet ovat lisääntyneet. Puolueiden selkärangattomuus ja liiallinen innokkuus "työvoiman" suhteen kostautuu karulla tavalla.
Entä sitten. Globaalissa maailmassa näiltä ei voi välttyä.
Se mitä voidaan tehdä on tiukempi seula turvapaikan hakijoille. Työperäistä maahanmuuttoa sitävastoin tarvitaan lisää koska siivoustyö ja muut suorittavat työtehtävät eivät enää tunnu kelpaavan kantaväestölle
Työ huonolla palkalla ei ole suomalaisten intohimo.
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006110319.html
Ja olisi keskustankin kannattanut edellistä hallitusta muodostettaessa miettiä, kenen kanssa lähtee hallitukseen. Persut (sinisten muljautus hallitukseen) upottivat lopulta keskustan ja veivät keskustan äänet. Ja mikä mielenkiintoisinta, kepu ei edes yrittänyt olla kepulaisten toiveiden mukainen, Sipilän johtamana.
Haluaisiko Sipilä uudelleen persujen kanssa hallitukseen? Entä kokoomus? Hallitusneuvotteluissa vaihtoehdot on vähissä ja riski olisi sekä kepulle että kokoomukselle persuhallituksen jäsenenä varsin mielenkiintoinen, jo ilman näitä Venäjä kytkentöjä ja äärioikeistolaiskytköksiä.
Palvelualoille on jo levittäytynyt halpatyövoimaa, parturihinnatkin laskeneet, kun hiustenleikkuun saa puoleen hintaan, käteisellä!
Persut tottakai haluaisivat Keskustan porvaripolitiikan takuumiehiksi, mutta kuten olemme nähneet, mitä siitä seuraa kun veljeilee Kokoomuksen kanssa, niin oppirahat käyvät turhan suuriksi.
Punamultahallituksessa Keskustalla on sentään mahdollisuuksia, mutta uusi porvarihallitus olisi Keskustalle kohtalokas veto. Viime vaalitulos oli todiste siitä.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/e682ed72-5440-46c7-b22a-b9a7604774c2
Joo mutta kun ne Persut eivät missään nimessä halua hallitukseen. Nyt on hyvä esiintyä marttyyrinä kun Rinne sinänsä epäreilusti sulki oven heti alkuunsa jonkun jonninjoutavaan arvopohjan varjolla eli poliittisessa teatterissa molemmat voittivat.
https://www.satakunnankansa.fi/a/8a026e13-c3a5-4cb4-84c1-e0a7a24111fb?utm_source=iltalehti.fi&utm_medium=almainternal&utm_campaign=suosittelu_kontekstuaalinen&utm_content=aiheesta-muualla&_ga=2.46133927.24329052.1558252371-619407723.1558252371
Persujen arvopohja on muiden puolueiden mielestä todellisuudessa aivan sopimaton ja selviää kyllä jatkossa sinullekin, että miksi vaikka inttäisit täällä mitä tahansa. Koko teatterin he pistivät itse pystyyn olemalla juuri sellaisia, kun heidän arvopohja on ja joustavuutta ei heillä ole tai olisi pätkääkään. Hallitusneuvotteluja on turha aloittaa porukan kanssa, joka ei niihin itsekään edes halua.
Siitä voi olla samaa mieltä, että persut ei halua todellisuudessa hallitukseen, kun vastuuta maahanmuuttoa suuremmista asioista heillä ei agendalla ole nytkään.
Sipilä on rasisti.
Maahanmuuttajilla on ihmeellinen multipass, mihin on kirjattu monenlaisia helpotuksia normaaleita kaduntallaajia koskevista pykälistä. Ilmeisesti siis meillä on jonkinlaista kahden portaan väkeä. Sitä ihmettelen, että mikseivät tälläiset säännöt koske kaikkia syrjäytyneitä ja ongelmaisia jotka koettavat päästä yhteiskuntaan mukaan, ihonväristä tai kotimaasta riippumatta?
Aktiivimalli pysyy, kovenee, ankaroituu...!
Se on hyvä. Nykyinen viiden prosentin leikkaus ei tunnu missään. Eikä sitä pitäisi kompensoida toimeentulotuella.
valtavasti varoja saadaan hyötykäyttöön,
kun lopetetaan näennäisviljely,
ei ole mitään järkieä maksaa einarille tukea vuokrapellosta,
jonka se vuokraa vain tuen takia,
maataloudelle pitää saada aktiivimalli,
einarit kikyloikalle...
Sipilä on rasisti ja punapallopaita sipilistinen lestalahkolainen...
Moon aina epäillyt, että tuo punapallopaitalesta on joku Sipilän sukulainen.
Jospa onkin. Jonkin herätyskokouksen hedelmä.
Niinpä, hyvinkin voi sellainen olla...
Sipiläntollo äänestettiin vituun! Taas söhläämössä hallitusta???
Kyllä, nyt Lindströmiä ottaa päähän kun meni aktiivimallin hyväksymään. Ei päässyt takaisin kansanedustajaksi, vaikka kuittaili ylimielisenä että kansa tulee äänestämään hänet takaisin. Sipilä taas varma pääministerin paikasta ja "oli " varmasti luvannut kaikki ministerien paikat samoille herroille ja narreilleen. Terhonkin, ylimielisyys sai kolauksen ja sininen tulevaisuus on mennyttä kalua.Onneksi kansa päätti toisin. Sipilä kun ei päätä kansan äänistä, vaan kansalaiset itse. On se ahne ja ylimielinen. Vallankahvasta ei päästä irti.Haluaa kansan valtansa alle keinolla millä hyvänsä, vaikka sitten kepuli konstein. Maahanmuuttajat saa kyllä tehdä mitä tykkäävät se on nähty ,kauppakeskuksissa, .ruokakaupoissa, kelassa, bussissa ym...Sipilä ei arvosta suomen kansalaisia, ainoastaan sukulaisiaan, ystäviään ja maahanmuuttajia, jakaen heille rahat ja muut edut. Toivottavasti Rinne ei jatka Sipilän menoa.
Kansanjoukko janosi verta ja sai sitä...
Jos aloittajan esittämä asia on totta, niin siitä on tehtävä rikosilmoitus.
Kuka tekisi tutkimuspyynnön oikeuskanslerille.
Tämän on todella räikeä VIHARIKOS !
Kumpi pysyy hallinnassa koira vai maahanmuuttaja mies?
Sipilän pärstää ei haluta nähdä, no sehän on ihan inhimillistä sen kyynisen perskekopaskan jälkeen. Sipilä on sipokki.
Mäkinen?
https://www.kdlehti.fi/2019/05/20/vihapuheesta-tullut-suomessa-vakava-ongelma-tietoa-sananvapaudesta-ja-sen-rajoista-olisi-lisattava-nuorten-lisaksi-aikuisillekin/
uskonto liitetään asiaan?
Miksi loisia olisi hyysättävä?
Sipilä itse on rasisti
Yksi kansanedustaja kertoo, kuinka Sipilä vähätteli eduskuntaryhmää ja ”halvaannutti avoimen keskustelun” viime hallituskaudella.
– Ryhmäkokouksissa Sipilä hermostui, jos joku kritisoi suoraan hallituksen tai hänen toimiaan, kansanedustaja kertoo.
Artikkelin mukaan Sipilä myös lopetti tervehtimästä, jos häntä kritisoi.
– Henkilö oli hänelle sen jälkeen kuin ilmaa, yksi puolueen kansanedustajista kertoo.
Artikkelissa nousee esille myös väitteitä liikenne- ja viestintäministerinä toimineen Anne Bernerin erityiskohtelusta.
yksi eduskunnassa huhtikuun vaaleissa pudonnut kansanedustaja sanoo, että Sipilä uhkasi lähteä itsekin, jos Berner menee vaihtoon.
Edellisellä kaudella eduskuntanedustajana toiminut kertoo, kuinka Sipilä antoi Bernerille suurimmat valtuudet toimia omavaltaisesti.
– Sipilä jopa sitoi oman jatkonsa Berneriin. Suljettujen ovien takana Bernerin toiminta koetteli ministerivastuun ja laillisuuden rajoja.
Sipilä kieltäytyi kommentoimasta väitteitä
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/a16f6553-b0f0-4d81-b1f1-304f9be366ac
https://yle.fi/uutiset/3-10795242?origin=rss
miten oli mm Oulussa asiat?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000006116551.html?ref=rss
ja millainen demarihallitus tulee?