Tietenkin ajatellaan torttuja palkkaamalla yleinen sektori
säästäisi, mutta siitähän tulee pidemmän päälle eläkepommi, heidän olemattoman
veroihin yms. hyötyihin tuottaman hyödyn muodossa.
Itsekin olen ajatellut palkkaavaini torttuja, voisin tehdä
heistä yrittäjiä, joiloin he eivät voisivat työskennellä minulle
lähes ilmaisseksi ja ilman mitään työaikalakeja.
Yrityksissä joiden kanssa olen tekemisissä ei kyllä
ole tarvinnut maksaa kuin murto-osan palkosta tortuille
laillisesti, liittojen erilaisen työehtosopimusten vuoksi,
mutta näin pääsisin pois myös työaikoja koskevista määräyksistä.
Tortut ovat kuitenkin melko osaamattomia, tyhmiä ja laiskoja. mutta halpoja
työnjohdon kustannusten jälkeenkin.
Maahanmuuton kustannustehokkuus eri sektoreilla
Anonyymi
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka672435- 661407
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww801263EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje111182- 79885
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19880- 44723
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta92712Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe27699- 30676