Sitten kun ohjelma on valmis, sen jälkeen on kahden päivän seminaariosuus, johon eduskuntaryhmät tulevat mukaan... Silloin varmistetaan, että jokainen hallituspuolueen kansanedustaja on selvillä, mitä on sovittu ja on valmis viemään niitä eteenpäin, Rinne kertoi...
HALLITUSOHJELMA ALKAMISTA VAILLE VALMIS ?
Anonyymi
13<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Pari viikkoa vielä ryypätään, niin sitten alkaa Samariiniosuus.
joko nyt sitten pyyhkäistään Sipilän hallituksen saavutukset pois ?
Lisääntyneet käynnit sosiaaliasemilla ja Kelassa, kasvaneet leipäjonot, 500 000 ilmaista työtä tekevää, lähes miljoona köyhää, 120 000 köyhää lapsiperhettä, joka kuukausi n. 150 000 aktiivimallin uhria, jne.
Siinä liuta Sipilän hallituksen "saavutuksia", joita ei noin vain pois pyyhkäistä.
Uhri? Siksi että on patistettu töihin. Kummallisia ajatuskulkuja hyysäysvaltio tuottaa.
Tarkoititko Sipilän hallitusen "Saavutuksilla", koulutusleikkauksia , irtisanomis suojan heikennystä, kikyä- lomaraha leikkauksineen, vai kenties aktiivimallia tai peräti eläkkeiden indeksijäädytystä
Vai että Sipilän saavutukset - eiköhän kansalaiset ilmaisseet vaaleissa selkeän mielipiteen niistä "saavutuksista". Hallitusta tällä kokoonpanolla EI tule.
Keskusta on keräämässä ääniä seuraaviin vaaleihin, "kynnyskysymyksillään", jotta voi jälkeenpäin taas puhua "vastuun kantajista"
Keskusta on luvannut, että se pitää 10 kohdan ohjelmastaan kiinni hallituneuvotteluissa. Kohta se sitten nähdään pitääkö kiinni - vai pettääkö.
Keskusta osaa tehdä itsensä naurunalaiseksi ja tällä kertaa se onnistui kynnysteatteri-esityksellä.
Persuissa tuo saattaa olla vallitseva näkemys, mutta jos ajatellaan Keskustan poliittista tilannetta aikuisten oikeasti, niin Keskustalla ei oikein hirveästi hyviä vaihtoehtoja ole. Porvarihallitusvaihtoehto on poissuljettu vaikka Ilta-Sanomien kokoomuslainen toimittaja Timo Haapala toisin näkeekin. Oppositiossa Keskustan riskinä olisi jäädä opposition suurimman puolueen Perussuomalaisten varjoon ja täten kannatuksen kasvattaminen oppositiossa olisi hyvin haastavaa. Kansanrintamahallituksella on tarjota Keskustalle oiva paikka päästä vaikuttamaan keskustalaisille tärkeissä asioissa. Hallitusrintaman puolueet edustavat sellaista poliittista genreä, että ainakin tässä ajassa on lähes mahdotonta löytää yhteistyökykyisempiä puolueita perustamaan hallitusta.
Jos Sipilä vielä saisi hallitusneuvottelutkin sössittyä, niin saisi varmaankin muuttaa maasta ...
Suomen kansa ei ole unohtanut neljää edellistä kansaa kurjistavaa sirkusvuotta!
Onhan+siinä+mahdollisuuskia+vielä+muitakin+-persut,+kokoomus,+keskusta,+rkp,+kristilliset.
Ettei+se+suinkaan+nyt+tähän+kaadu.+Vasemmistohan+ei+ole+kuin+25.9+%+ettei+sillä+hallitusta+saada.
Sinun+ennustelusi+ja+näkemyksesi+on+nähty+pankkomajuri.+Viime+vaaleissa.+Tuliko+Kepulle+26+%+kuten+kivenkovaan+väitit?
"Onhan+siinä+mahdollisuuskia+vielä+muitakin+-persut,+kokoomus,+keskusta,+rkp,+kristilliset."
Kerropas+nyt+rehellisesti,+mitkä+kohdat+tuossa+väitteessäsi+ovat+täysin+päin+persettä?+Ei+tarvitse+olla+mikään+ruudinkeksijä+huomatakseen+kyseiset+ristiriidat.
On+se+huvittavaa+nähdä,+miten+tuollainen+eläkeläishöppänä+on+kuin+ajopuu+tällaisissa+asioissa.+Taitaa+sama+kaava+toistua+myös+muissakin+asioissa?+Ja+vielä+enemmän+huvittaa+se+seikka,+että+kun+sinä+leikit+olevasi+kepulainen,+niin+mikä+ihmeen+elämäntehtävä+sinulla+nyt+on+ajaa+Keskustaa+ulos+muodosteilla+olevasta+hallituksesta,+jossa+Keskustalla+on+tuhannen+taalan+paikat+päästä+vaikuttamaan+todenteolla+niihin+keskustalaisille+tärkeisiin+asioihin,+mihin+tuossa+mielikuvitushallituksessasi+Keskusta+ei+todellakaan+yltäisi?+Melkoista+änkyröintiä.
Eduskunnassa on porvari enemmistö, Rinteellä ainoastaan mahdollisuus perustaa vähemmistöhallitus pariksi vuodeksi, sitten valit, näin se menee..