Sähkö/hybridiauton lataaminen kaupungeissa

Miksi ympäristöystävällisimpien autojen lataaminen kaupunkien keskustoissa on edelleenkin tehty Suomessa erityisen vaikeaksi. Onkohan ajatuksena "kalliin" auton ostajalla on myös varaa maksaa parkkihalleissa kalliista sähköstä? Kadunvarren latauspisteet puuttuvat lähes kokonaan, vaikka järkevällä kaavoituksella niitä olisi helppo saada vaikka joka kortteliin. Nyt lähes pakotetaan sähköautoilijat ajamaan kaupunkien reunoilla oleviin marketteihin ja kauppakeskuksiin lataamaan autoaan. Syntyy turhaa liikennettä, kun samat kaupat löytyvät kävelymatkankin päästä.
1474
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Kannattaakin yleensä latauttaa autonsa, jos on vain mahdollista, Kelan toimistojen edessä olevista latauspisteistä, jotka kyllä ovat periaatteessa varattu Kelan vakituisille asiakkaille, mutta kyllä sieltä usein löytyy vapaakin latauspiste muillekin, kuin vakkari- asiakkaille.

Äänestä

Aivan rakenteellinen ongelma muuten, sillä keskustassa tila on kortilla. Ei siis voida pitää parkkiruutuja tyhjillään odottamassa sähköautoilijaa saapuvaksi. Kaikkien ruutujen sähköistäminen taas tulee pirun kalliiksi, mutta ehkä se vielä joskus tehdään.

Äänestä
  • Sillähän suosittaisiin nimenomaan puhdasta liikennettä ja annettaisiin ymmärtää että saastuttavat autot pysyköön poissa. Ja latauspaikoille pysäköivälle sakko jos ei lataa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sillähän suosittaisiin nimenomaan puhdasta liikennettä ja annettaisiin ymmärtää että saastuttavat autot pysyköön poissa. Ja latauspaikoille pysäköivälle sakko jos ei lataa.

    Katsos+kun+asioilla+on+hintansa.+Aloittajan+mielestä+parkkihalli+on+liian+kallis,+mutta+yhteiskunnan+pitäisi+heittää+miljoonia+peliin+parantaakseen+sähköautoilua,+samalla+häiriten+sitä+99%:ia,+jotka+polttoautoilevat.+Aika+tyypillistä+ajattelua+maailmanparantajien+keskuudessa.

    Yhteiskunnan?? Kaikki yleiset latausasemat ovat yritysten toimintaa, valtiovalta vain auttaa kuten muutakin edistyksellistä toimintaa.

    Äänestä

Kuvittelisi että latauspisteiden tekeminen aloitetaan parkkihalleista, ei kadunvarsista. Vähän sivistyneempää hommaa, varsinkin talvella.

Äänestä
  • Kuten aloittaja mainitsi parkkihalleissa joutuu lataussähkön lisäksi maksamaan pysäköintimaksun, joka latausajasta riippuen voi olla 2-8 h. Kalliiksi tulee lataaminen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuten aloittaja mainitsi parkkihalleissa joutuu lataussähkön lisäksi maksamaan pysäköintimaksun, joka latausajasta riippuen voi olla 2-8 h. Kalliiksi tulee lataaminen.

    Ja kadunvarsiparkkeeraus olisi Helsingissä ilmaista. Missä satumaassa sä elät?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja kadunvarsiparkkeeraus olisi Helsingissä ilmaista. Missä satumaassa sä elät?

    On joissain kaupungeissa olemassa sellainen kuin asukaspysäköintijärjestelmä...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On joissain kaupungeissa olemassa sellainen kuin asukaspysäköintijärjestelmä...

    Ja asukaspysäköintiin kadun varteen rakennettaisiin latauspiste, järki hoiiii. Kuka maksaa??

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On joissain kaupungeissa olemassa sellainen kuin asukaspysäköintijärjestelmä...

    Ja se asukaspysäköinti olisi muka ilmaista? Edelleen vedät aivan satumaassa. Asukaspysäköintilupa maksaa ja sillä saat luvan etsiä kadunvarresta tilaa jos sellaista sattuu löytymään. Ei ole ilmaisia lounaita eikä varsinkaan parkkipaikkoja kanta-Helsingissä.

    Asukaspysäköinti+on+esim.+Helsingissä+-+50+%+halvempi+vähäpäästöisille+autoille+perinteisiin+verrattuna.+Kadunvarsisähkölatauspisteissä+olisi+tietenkin+aikataksa+sähkön+hinnan+lisäksi.+Ei+siinä+kukaan+turhaan+autoaan+seisottaisi.

    Äänestä

Sähkövoimalinja on hengenvaarallinen ympäristölleen.
Väärinkäyttö ja ilkivalta rehottavat jo nyt etelän kaupugeissa.

Äänestä
  • Jos olisit joskus käynyt etelän kaupungeissa niin tietäisit että sähkö kulkee siellä maan alla eikä sähkövoimalinjoihin pääse käsiksi väärinkäyttäjät eikä ilkivalta.
    Olet hörhö.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Miksi ympäristöystävällisimpien autojen lataaminen kaupunkien keskustoissa on edelleenkin tehty Suomessa erityisen vaikeaksi. Onkohan ajatuksena "kalliin" auton ostajalla on myös varaa maksaa parkkihalleissa kalliista sähköstä? Kadunvarren latauspisteet puuttuvat lähes kokonaan, vaikka järkevällä kaavoituksella niitä olisi helppo saada vaikka joka kortteliin. Nyt lähes pakotetaan sähköautoilijat ajamaan kaupunkien reunoilla oleviin marketteihin ja kauppakeskuksiin lataamaan autoaan. Syntyy turhaa liikennettä, kun samat kaupat löytyvät kävelymatkankin päästä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu